Tampere
19 Apr, Friday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Kommenttiessee Saawan taloustiimiläisten esseistä



Kirjoittanut: Inka Tikkanen - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Kommentti Jenni Rupposen esseeseen taloustiimissä kokonaiskuva hahmottuu.

https://esseepankki.proakatemia.fi/taloustiimissa-kokonaiskuva-hahmottuu/

 

Hei Jenni!

 

Oli mielenkiintoista lukea sinun matkastasi meidän taloustiimistämme. Olet ollut alusta asti mukana ja huomaa, että tietämyksesi talousasioihin on huomattavasti pidemmällä omaani verrattuna. Oletkin tiimissämme yksi selkeä luottohenkilö kysymyksille aiheeseen liittyen. Sinä todennäköisesti tiedät jo vastauksen tai tiedät, mistä tiedon voi löytää. Osasit kertoa esseessäsi hyvin mihin mitäkin työkalua käytetään tiimiyrityksessä Proakatemialla. Tuntuu, että opin lisää taloudesta ja meidän tehtävistämme esseesi kautta. Pidin siitä, että esseessäsi kerroit talousosaamisen olevan erittäin hyödyllistä ja kannustit muitakin ottamaan enemmän taloudellista vastuuta. Olen samaa mieltä, että eteenkin yrittäjän on hyvä olla perillä perustalousasioista, vaikka ei itse niitä kaikkia hoitaisikaan. Tämä helpottaa kokonaistalouden hahmottamista ja on helpompi myös pysyä nykytilanteesta kartalla sekä asettaa tavoitteita tulevaisuuteen.

 

Kommentti Jesse Vuoren esseeseen kannattavuus ja kassavirta yritystoiminnan pohjana.

https://esseepankki.proakatemia.fi/kannattavuus-ja-kassavirta-yritystoiminnan-pohjana/

 

Hei Jesse!

 

Esseetäsi oli todella helppo lukea. Avasit mielestäni hyvin termejä ja selitit miksi ja miten budjetti kannattaa laatia ja kuinka sen toteutumistakin tulisi seurata. Hyvä pointti oli, että budjettiin ei kannata vain heitellä lukuja vaan konkreettisesti miettiä ja purkaa mistä mikäkin koostuu ja milloin ja paljonko mitäkin tulee ja menee. Myös taloudellisiin tavoitteisiin on hyvä miettiä, että miksi juuri sitä tavoitellaan. Sain paljon hyviä ohjeita mitä asioita hinnoittelussa kannattaa ottaa huomioon sekä konkreettisia neuvoja, miten se tapahtuu. Essee oli hyvin faktapohjainen ilman ylimääräistä rönsyilyä. Tämän esseen pohjalta on taas helpompi päästä rakentamaan kannattavaa liiketoimintaa. Sovit kyllä hyvin Saawan talouspäälliköksi!

 

Kommentti Julius Honkasen esseeseen mistä innostuin taloustiimissä.

https://esseepankki.proakatemia.fi/mista-innostuin-taloustiimissa/

 

Hei Julius!

 

On ihan huikea juttu, että sinä lähdit taloustiimiin. Pelkästään vuoden aikana huomaa, kuinka paljon olet kehittynyt talousasioiden ymmärtämisessä. Osaat selittää todella ymmärrettävästi ja yksinkertaisesti asiat myös sellaiselle, jolla ei ole samanlaista ymmärrystä talousasioista etukäteen. Minunkin mielestäni yrittäjän tuntihinnoittelu on hyvin mielenkiintoista ja ennen kaikkea tärkeä taito osata. Listasit esseessäsi hyviä neuvoja siitä, että mitä asioita ei kannata tehdä, kun määrittää oman laskutettavan tuntihintansa. Se, mistä tuntihinta koostuu kannattaa ehdottomasti itselle avata, jotta yrityksen liiketoiminta on kannattavaa. Samalla ulospäin näkyy luotettava laadukas kuva yrityksestä. Tuntuuhan se oudolta pyytää laskutettavaa 60€/h, kun palkansaajana on tottunut saamaan tilille noin 12€/h palkkaa. Mielestäni avasit esseessäsi hyvin mikä budjetti on ja mitä varten sellainen laaditaan. On myös hyödyllistä tietää, että niitä löytyy noinkin

Kommentoi