Tampere
28 Mar, Thursday
10° C

Proakatemian esseepankki

Kommenttiessee: Kuukauden essee-ehdokkaiden esseistä oivallettua



Kirjoittanut: Tuija Jaatinen - tiimistä Waure.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Luin eilen illalla kuukauden essee-ehdokkaita. Samalla ajattelin, että miksi en kommentoisi näitä, kun jo ensimmäisen kohdalla sain hyviä oivalluksia. Esseet olivat hyvin erilaisia ja eri aiheisiin liittyviä, mutta kaikista sain uusia oivalluksia ja ideoita.

Siiri Hyytinen (2021) ANNA TUNNUSTUSTA!

Siirin essee Anna tunnustusta! (2021) sai minut pohtimaan niin kiitoksen sanomista kuin palautteen antamista omassa tiimissämme Wauressa sekä Proakatemian yhteisössä. Aloin pohtimaan, miksi en lukiessani esseitä kommentoisi, mikäli olen esseestä saanut uusia oivalluksia tai vinkkejä käytäntöön vietäväksi. Mitäpä jos jatkuvan kehityskohteiden etsimisen sijaan keskittyisimme enemmän myös kiitoksen sanomiseen ja antaisimme positiivista tunnustusta useammin toisillemme.

Kommentti: Hei Siiri! Mielestäni pohdit esseessä hienosti faktatietoon pohjautuen, miksi tunnuksen saaminen sekä antaminen on tärkeää. Erityisesti hymyilin positiivisen tunnustuksen kierteelle, joka olisi mielestäni hienoa saada koko työyhteisöön, niin tiimiyritysten kuin koko Proakatemian yhteisön näkökulmasta. Uskon, että olet oikeassa siitä, että se ruokkisi kaikkien motivaatiota. Kiitos tästä esseestä! 🙂

Annaliina Jokinen ja Saara Leinonen (2021) SOLUESSEE: TAVOITTEENA HUIPPUTIIMI

Saaran ja Annaliinan soluessee Tavoitteena huipputiimi (2021) sai minut miettimään kommentissani nostamia asioita myös Wauren näkökulmasta. Kuten miten huipputiimin tekijät näkyvät Wauressa ja millaisia asioita meidän olisi kehitettävä, jotta Waure saisi huipputiimikokemuksen. Tiedetään, että se vaatii jokaiselta yksilöltä panostusta tekemiseen ja sitoutumista tiimiin. ”Huipputiimissä tiimin jäsenet osaavat ja uskaltavat antaa palautetta toisilleen ja se onkin suuri osa toiminnan reflektointia. Tiimiläisten tulee saada toisiltaan sekä kehuja, että rakentavaa palautetta.” Tämä kohta jäi esseestä erityisesti mieleen, sillä edellisessäkin esseessä käsiteltiin palautteen antamista. Tätä kohti olemme menossa, mutta palautekulttuuri on Wauressa edelleen kehitettävien listalla. Jotta palautetta voi antaa, on tärkeää reflektoida niin omaa kuin muiden tekemistä. Tästä syystä esimerkiksi projektin tai tiimihaasteen jälkeen motorolan läpikäyminen on tärkeää. Palautetta tulisi antaa niin yksilöille kuin koko tiimille enemmän, sillä positiivinen palaute kannustaa ja motivoi ja rakentava palaute eli kehityskohteiden kuuleminen auttaa oman toiminnan reflektointia ja johtaa itsensä kehittämiseen.

Kommentti: Hienoa pohdintaa huipputiimin muodostumisesta ja elementeistä Anna-Liina ja Saara! 🙂 Kukapa meistä ei haluaisi kuulua huipputiimiin… Mielestäni tässä esseessä kiteytyy hyvin ne elementit, joita huipputiimiltä ja tiimiläisiltä tarvitaan. Olisin mielelläni kuullut vielä, miten nämä asiat tällä hetkellä näkyvät esimerkiksi Samoassa ja millä tavalla voisitte lähteä kehittämään vajavaisia kohtia tiimissä sekä ylläpitää jo olemassa olevia hyviä juttuja.

Annaliina Jokinen (2021) KUUNTELU NYKYPÄIVÄNÄ

Annaliinan essee Kuuntelu nykypäivänä (2021) sai minut peilaamaan älylaitteita niin kuunteluun kuin keskittymiskykyyn eli tarkkaavaisuuteen. Kuuntelin itse juuri Keskittymiskyvyn elvytysopasta, joten tiedostan miten iso vaikutus niillä, on myös tarkkaavaisuuteen. Annaliinan esittämät luvut nykypäivän kuuntelusta saivat melkein kylmät väreet nousemaan pintaa eikä ihme. Kuunteleminen on yksi tärkeimpiä dialogin osa-alueita. Hyvä kysymys on: kuuletko vai kuunteletko?

Kommentti: Hei Annaliina! Esseesi sai ajattelemaan, kuinka paljon älylaitteet vaikuttavat kuuntelemiseen tänä päivänä sekä omaa kuuntelemisen taitoani. Tunnistan samoja piirteitä siitä, miten välillä keskittyminen herpaantuu, vaikka toisen asia on mielenkiintoinen. Uskon, että tähän vaikuttaa pitkälti myös keskittymiskyky eli tarkkaavaisuus. Toit esseessäsi esille myös hyvin konkreettisia vinkkejä siitä, miten omaa kuuntelemisen taitoaan voi kehittää ja uskon näiden olevan toimivia myös oman kokemukseni pohjalta. Ps. Kirjoituksiasi on mukava lukea! 🙂

Tatu Arminen & Auri Saarelainen (2021) soluessee: PROAKATEMIAN KIRJAESSEEPROSESSIN KEHITTÄMINEN

Tatun ja Aurin soluesseessä Proakatemian kirjaesseeprosessin kehittäminen näkyi, miten paljon he ovat asiaa pohtineet ja selvittäneet. Aihe koskee meidän jokaisen arkea. Esseessä oli hyviä kehitysideoita käytäntöön vietäväksi sekä viiltäviä tutkimustuloksia. Lisäksi oli hauska huomata, että tämä essee oli toteutettu yli tiimirajojen ja esseessä käsiteltiin erilaisia toimintatapoja myös eri tiimien näkökulmasta. Mietin esseetä lukiessani myös itse, miten esseeprosessia voitaisiin kehittää. Lisää ajatuksiani alla olevassa kommentissa. Hatun nosto Tatu Arminen ja Auri Saarelainen tehdystä tutkimustyöstä esseeprosessin kehittämiseksi nimittäin teidän esseenne valikoitui myös kuukauden esseeksi.

Kommentti: Kiitos Tatu ja Auri tästä esseestä! Mukava saada lukea kyselyn tuloksista sekä teidän ja muiden ajatuksista esseitä koskien. Olen pitkälti huomannut samoja asioita nostettava syiksi myös Wauressa, kuten aloittamisen vaikeuden ja ajan puutteen. Nostitte mielestäni erittäin tärkeää asiaa eli esseitä oppimisen tukena, unohtamatta niiden merkitystä myös oman oppimisen reflektoinnin välineenä.

Esseeprosessin selkiyttäminen esim. projektoreissa, josta mainitsitte myös, olisi mielestäni hyvä juttu, vaikka aina syksyn alussa, kun esipinkuille asia on täysin uusi ja meille muillekin muistin virkistämiseksi. Käytänteiden tulisi olla tasavertaisia jokaisessa tiimissä ja laatua tarkkailla.

Meillä oli tänään Tirrin vetämä oppitunti pikalukemisesta ja kehitysehdotuksena nousi näiden tuokioiden järjestäminen yhteisötasolla, niin että on ulkopuolinen vetäjä/kellottaja, jotta kirjoittaja pystyy keskittymään olennaiseen eikä vilkuilee kelloa. Tätä voitaisiin hyödyntää joko parin tunnin mittaisissa workshopeissa tai neljän tunnin mittaisissa ristipölytyspajoissa.

Sanni Hujanen (2021) YRITYSAKTIVISMI EI PYRI MIELLYTTÄMÄÄN

Sannin essee Yritysaktivismi ei pyri miellyttämään (2021) käsitteli minulle entuudestaan hyvin vähäisesti tuttua aihetta ja siksi tämä oli näistä viidestä mielenkiintoisin. Opin paljon uutta, mutta jäin kaipaamaan vielä käytäntöön vietäviä vinkkejä, kuten miten yritysaktivismia voisi toteuttaa tiimiyrityksissä. Toki aloin miettimään Wauren arvoja ja miten ne näkyvät ulospäin sekä Soossin arvoja ja markkinointia. Mieleeni jäi hautumaan kysymys, onko meillä mahdollisuus tehdä arvopohjaisia valintoja, jotka eivät niinkään liity yritystoimintaamme vaan omiin arvoihimme ja mihin me haluamme valinnoillamme vaikuttaa.

Kommentti: Moikka Sanni! 🙂 Opin paljon uutta tästä esseestä. Vastuullisuus sekä yritysvastuu olivat minulle jo entuudestaan tuttuja termejä, mutta yritysaktivismi täysin uusi käsite. Tosin kertomasi esimerkki Niken toiminnasta kuvastaa hyvin sitä mielikuvaa, joka minulle heräsi otsikosta.

Opin uutta Kiinasta ja vaateteollisuudesta sekä siitä, millaisia tekoja voisi tehdä näyttääkseen seisovansa sanojensa takana. Tässä esseessä oli mielestäni hyvin poimittua faktatietoa!

Jäin kaipaamaan tekstissä sitä, mitä tästä voi viedä käytäntöön tiimiyritys tasolla. Miten yritysaktivismista tehdään kilpailuvaltti Proakatemialla? Lause: usko johonkin – ja näytä se. Vaikka se tarkoittaisi kaiken uhraamista, jäi mieleeni positiivisella tavalla. Kiitos tästä esseestä!

Lopuksi

Lopuksi haluan kiittää kaikkia saamistani kuukauden essee-ehdokkaista. Valinta ei todellakaan ollut helppo, sillä esseiden aiheet olivat erilaisia ja kaikista löysin jotakin uutta ja hyödyllistä tietoa sekä sain uusia oivalluksia. Suosittelen jokaista perehtymään näihin esseisiin, sillä ne ovat mielenkiintoisia ja laittoivat ainakin minut ajattelemaan. Kyllä täytyy todeta, että meillä on Proakatemialla hyviä kirjoittajia!

Lähteet:

Arminen, T. & Saarelainen, A. 16.4.2021. PROAKATEMIAN KIRJAESSEEPROSESSIN KEHITTÄMINEN. Luettu 4.5.2021.

https://esseepankki.proakatemia.fi/proakatemian-kirjaesseeprosessin-kehittaminen-2/

Hujanen, S. YRITYSAKTIVISMI EI PYRI MIELLYTTÄMÄÄN. Luettu 11.4.2021.

https://esseepankki.proakatemia.fi/yritysaktivismi-ei-pyri-miellyttamaan/

Hyytinen, S. 21.4.2021.  ANNA TUNNUSTUSTA! Luettu 4.5.2021.

https://esseepankki.proakatemia.fi/anna-tunnustusta/

Jokinen, A. & Leinonen, S. 29.4.2021. SOLUESSEE: TAVOITTEENA HUIPPUTIIMI. Luettu 4.5.2021.

https://esseepankki.proakatemia.fi/soluessee-tavoitteena-huipputiimi/

Jokinen, A. 14.4.2021. KUUNTELU NYKYPÄIVÄNÄ. Luettu 4.5.2021.

https://esseepankki.proakatemia.fi/kuuntelu-nykypaivana/

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close