Tampere
19 Apr, Friday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Kommenttiessee: Keskusteleva esseepankki



Kirjoittanut: Salla Nieminen - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
-
-
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Tuntuu siltä, että kuluneen puolen vuoden aikana elämä on ollut yhtä markkinointia. Proakatemian markkinoinnin ja viestinnän vastaavana olen pyrkinyt lukemaan paljon markkinoinnista, jotta tietäisin, mistä nyt puhutaan. Promisian pajoissakin on kuluneen syksyn aikana keskitytty hyvin vahvasti markkinointiosaamisen kehittämiseen, joten se on ollut myös tiimissämme eräänlainen kantava teema tänä syksynä.

Uudistuneen esseepankin myötä halusin päästä testaamaan upouusia kommentointityökaluja ja samalla tutkimaan, millaisia oivalluksia muut ovat viime aikoina saaneet markkinoinnista. Muiden esseitä lukemalla voisi löytyä kirjavinkkejä, mutta myös uusia ajatuksia oman markkinointiosaamisen kehittämiseen. Kävin lukemassa kolme markkinointiin liittyvää esseetä, jotka löysin käyttämällä haussa esseepankin avainsanoja. Tavoitteena ei ollut lukea nimenomaan oman tiimin esseitä, mutta haun kautta eteeni osui kaksi omien tiimiläisten ja yksi kajolaisen kirjoittama essee markkinoinnista.

Oli hauskaa testailla esseepankin uusia kommentointityökaluja! Korostin joistain lukemistani  esseistä yksittäisiä lauseita ja lisäsin korostuksiin lyhyempiä kommentteja. Näitä lyhyitä kommentteja en kuitenkaan kopioinut tähän kommenttiesseeseen, sillä ne avautuvat lukijalle parhaiten tekstin korostettujen kohtien avulla eli niin, että itse essee on lukijan nenän edessä. Kattavammat kommenttini löytyvät tämän kommenttieseen lopusta.

Kokosin edellisen kirjoittamani kommenttiesseen kirjoittamisen näkökulmasta, ja tuolloin kommenttien tarkoituksena oli nimenomaan antaa palautetta lukemistani esseistä. Nyt kun tavoitteena oli lukea nimenomaan markkinointiin liittyviä esseitä, oli hauska huomata, miten erilaiset esseet synnyttivät erilaisia kommentteja. Siinä missä yksi synnytti pohdiskelua ja kysymyksiä, toinen oli informatiivinen tiivistelmä, jota kommentoin sisällön näkökulmasta ja kolmas taas innosti neuvomaan ja kehittämään vinkkejä jonkun toisen markkinointia varten. Hauskaa!

Tunnen oloni ehkä vähän tyhmäksi. Aivan kuin olisin vasta nyt ymmärtänyt, että esseepankin kommentoinnilla pyritään ennemminkin keskusteluun kuin esseiden arvosteluun. Mielestäni on tärkeää, että myös kirjoittamisesta annetaan palautetta avoimesti, mutta keskustelun merkitys esseepankissa taisi juuri avautua minulle uudella tavalla. Olen kirjoittanut jo yli puolet Proakatemian aikana kirjoitettavista esseistä, joten voisi sanoa, että oli jo aikakin!

 

 

KOMMENTIT JA ESSEET

 

Anni Minkkinen, Mitä yrityksen kannattaa ottaa huomioon Instagramissa vuonna 2019?

https://esseepankki.proakatemia.fi/blogiessee-mita-yrityksen-kannattaa-ottaa-huomion-instagramissa-vuonna-2019/

 

Kommentti: “Moi Anni! Tässä esseessä olet hyvin onnistunut tiivistämään tämän päivän Instagram-markkinoinnin tärkeimpiä pointteja! Videot ovat kyllä toden teolla valtaamassa myös Instagramia, ja olemme Proakatemian MaVi-tiimissäkin pohtineet, miten IGTV-ominaisuutta kannattaisi siellä hyödyntää. ? Tuo esille nostamasi hashtag-asia on kyllä erityisen mielenkiintoinen! Olen itse tutkinut ja käyttänyt hastageja vielä toistaiseksi varsin vähän, ja tuntuu oudolta, että esim. viiden hastagin rypäs toimisi paremmin kuin vaikka kymmenen. Toisaalta, voiko sitten olla, että liian isosta hashtag-läjästä tulee käyttäjälle hashtag-ähky? Näyttäytyykö se sitten käyttäjälle niin, että nyt yritetään liikaa? Itse kun vasta harjoittelen hastagien käyttöä, niin jäin kyllä tekstisi myötä pohtimaan, miten niitä oikein kannattaisi käyttää… ??”

 

Anna Vikman, Digitaalinen B2C-markkinointi

https://esseepankki.proakatemia.fi/digitaalinen-b2c-markkinointi/

 

Kommentti: Moi Anna! Tämä oli selkeä ja informatiivinen essee, jossa käsittelet mielenkiintoisia teemoja! Tosi selkeä tiivistys siitä, mitä digitaalinen markkinointi tarkoittaa ja pitää sisällään. ? Hiukan jäin vielä kaipaamaan sitä näkökulmaa, että miten tämä kaikki hyödyttää teidän tulevaa 24H-haastetta ja miten ajattelit, että te voisitte käyttää tätä tietoa hyväksenne sitten kuin H-hetki koittaa! Tsemppiä koko tiimille 24H-loppuhuipennukseen! ?”

 

Inga Keski-Heikkilä, Tarkastelun kohteena markkinointi

https://esseepankki.proakatemia.fi/tarkastelun-kohteena-markkinointi/

 

Kommentti: “Moi Inga! Promisian markkinointiin liittyvissä pajoissa onkin näitä asioita paljon palloteltu, mutta olipa kiva lukea näistä Mielan ajatuksista vielä tarkemmin. Vaikuttaa siltä, että teidän todella kannattaisi lähteä panostamaan nettisivujen blogiin! Jos aina silloin tällöin huomaatte pohtivanne, mikä Facebook:n tarkoitus on teidän markkinoinnin kannalta, niin silloin tällä asialla on jopa jo hieman hoppu! Blogilla saisitte varmasti arvokasta sisältöä Facebookkiin. Myös videot voisivat toimia Facebookissa! Törmään itse Facebookissa usein Koti Puhtaaksi Oy:n lyhyisiin videoihin, joissa annetaan erilaisia siivousvinkkejä. Jään usein katsomaan nämä loppuun asti, koska tiedän niiden olevan lyhyitä ja saan niistä hyödyllistä tietoa. Samahan voisi toimia myös kierrätykseen, kuluttamiseen tai vaatehuoltoon liittyvien vinkkien kohdalla! ?

Sitten kun ryhdytte kirjoittamaan blogia, muistakaa näyttää rohkeasti, mikä on Mielan ääni ja mitä haluatte lukijalle sanoa (älkää tyytykö kädenlämpöiseen). ? Käykää kurkkaamassa esim. MAIKKI Crew:n blogi täältä: https://maikki.fi/blogi/.”

Kommentoi