Tampere
27 Feb, Saturday
1° C

Proakatemian esseepankki

Kommenttiessee: Itsensä kehittämistä ja muilta oppimista



Kirjoittanut: Arttu Hilli - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Juho-Petteri Urhemaa, Revena. (3.1.2021) ”Ajatuksia Proakatemian mentorointiohjelmaan”

Kyseinen essee ei välttämättä ollut sellainen, johon odotettaisiin kommentoitavan mitään. Oli kuitenkin niin mielenkiintoista lukea toisen ajatuksia mentoriohjelmasta, jota itsekin käyn läpi, että päätin ottaa sen osaksi kommenttiesseetä. Mentoriohjelma on ollut kyllä suuri apu liiketoiminnan kehitystä ajatellen ja sitä ei voi muuta kuin kehua ja ylistää kaikille! Itselle kyseessä on toinen mentoriohjelma lukion jälkeen ja voin vain todeta, että miksi ihmeessä en ole hankkinut edellisen mentorin jälkeen heti uutta? Jatkossa pitää varmistaa, että aina on joku itseä kokeneempi kaveri tukena.

 

Kommenttini esseeseen:

Samassa tilanteessa ollessani voin kyllä yhtyä esseeseesi täysin! Näin varsinkin kun matkaa mentoriohjelmassa on kulunut muutaman kuukauden ajan. Mentoriohjelma on kyllä omiaan nimenomaan tilanteessa, jossa pitäisi tehdä isoja päätöksiä ( joita teilläkin on nyt ollut). Jotkut asiat kun ovat sellaisia, että tietää miten tilanteessa pitäisi toimia, mutta pähkäilee liikaa päätöksen vaikutuksia. Itse oon kokenut mentoriohjelmassa parhaaksi mentorin suoraan sanotun mielipiteen. Ei sillä, että kannattaisi toimia juuri niinkuin toinen sanoo, vaan se kummasti herättelee ottamaan “härkää sarvista kiinni”. Sen ansiosta, että päässyt jakamaan “liiketoiminnan murheitaan” kokeneemman kanssa, on nostanut mun pään jo monta kertaa pois puskasta. Otahan Janista kaikki irti!

 

Tea Kivinen, Waure. (17.12.2021) ”Eroon aivosumusta”

Otsikko sai kiinnostumaan esseestä, sillä tiedän viime aikojen kokemuksella tarkalleen, mitä aivosumu tarkoittaa. Essee muistutteli hyvin varsinkin siitä, kuinka tärkeitä rutiinit ovat. Nykyisen etäopiskelun ja vaihtuvien työaikojen puitteissa rutiinit ovat jatkuvasti aivan sekaisin. Tulee syötyä milloin mitäkin ja liikkuminen jää helposti iltamyöhäiseen, jolloin unet kärsivät. Onneksi on valoa tunnelin päässä hankittujen liiketilojen vuoksi. Kun töihin lähtö ja töistä tulo ovat rutiinina, niin niiden ympärille on helppo rakentaa muutkin palautumiseen vaadittavat asiat kuntoon.

 

Kommenttini esseeseen:

Mä harvoin haippaan aihealueita stressi, uupumus jne, mutta viime aikoina oon antanut aiheille hieman tilaa aivokapasiteetista.  Näin esseesi luettua huomaa entistä selkeemmin, miten paljon (ja huonosti) korona aika on vaikuttanut kaikkiin tekijöihin, joihin pitäisi panostaa palautuakseen! Kun kotona tekee töitä niin taukoja ei tule juuri pidettyä ja jos pitää, niin se täyttyy helposti puhelimen näpräilyllä. Ruokailut jää helposti välistä ja illalla nälkäisenä ja koko päivän koneella istuneena on aikamoiset haasteet lähteä liikkumaan. Varsinkin esseessä mainitsemiesi rutiinien luonti nykyiseen on kyllä haasteellista. Oli todella mielenkiintoinen tuo “oman puheen kuunteleminen ja kehittäminen” tapana rentoutua! Kai se toimii, pitää kokeilla!

 

Lotta Lehtikevari, Apaja. (17.12.2021) Onnistunut myyntitapahtuma / Case The Athlete’s Foot

Kommentoin esseetä, sillä haluan nostaa tämän esseeprosessin tyyliä esiin. Todella terävästi ajateltu kirjoittaa asiakkaan näkökulmasta, arvioiden toisen yrityksen myyntiprosessia. Teen ehdottomasti tulevaisuudessa vastaavanlaisen esseen. Uskon, että tällaisesta karttuu valtavasti oppia ja avuja omaan yritystoimintaan, varsinkin kun koko prosessin kirjoittaa auki. Me yrittäjähenkisethän varmasti arvioimme joka kerta toisten yritysten myyntitapoja ja asiakaspalvelua. Kun kokemastaan kirjoittaa vielä esseen ja jäsentelee prosessin auki, jää itselle kokemuksesta varmasti paljon ideoita ja oppia. Lisäksi opit päätyvät vielä suuremmalla todennäköisyydellä käytäntöön!

 

Kommenttini esseeseen:

Todella terävä essee! Tuli sellainen fiilis, että “miksen mä oo hoksannut tehdä tällasta”. Eikö sellanen fiilis tuu kaikista parhaista ideoista? Essee oli kirjoitettu hyvin ja osasin kuvitella tilanteen tilanteelta täysin katkeattomana. Olisi mielenkiintoista kysyä vielä myyjältä, miten koki tilanteen menneen, olisiko jotain parannettavaa ja mikä meni hyvin. Ja toki sama myyjä ja samanlainen tilanne vielä eri asiakkaan näkökulmasta. Uskon, että tässä esseeprosessissa kaikista tärkein asia onnistui täydellisesti – oppia tarttui matkaan saavi kaupalla.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close