Tampere
28 Mar, Thursday
7° C

Proakatemian esseepankki

Kommenttiessee: Asiaa ajanhallinnasta ja priorisoinnista



Kirjoittanut: Krista Tikkanen - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Valitsin kommenttiesseeni aiheeksi ajanhallinnan, johon auttaa asioiden priorisointi sekä multitaskaaminen; eli hyöty irti monesta asiasta yhdellä kertaa. Jonnan esseessä paneuduttiin tähän taitoon erittäin hyvin, kuinka yhdistää harrastus ja talousaiheet samaan projektiin, hypätä rohkeasti epämukavuusalueelle ja oppia. Oman elämäni aikatauluttajana ja suunnittelijana sain myös uutta perspektiiviä asioihin. Kuten Juha esseessään kertoi; on hyvä oppia sanomaan EI. Vaikka usein itsestä tuntuukin siltä, että omalle perheelle ja tiimille pitää antaa yhtä paljon, kuin heiltä myös saa. Kalenterin suunnittelusta vastaan minä itse, silti joskus on asioita, joihin ei pysty itse vaikuttamaan. Kuten Matildan kuvaama tilanne, jossa joutuu valitsemaan perheen kanssa vietetystä ajasta ja tiimin yhteisestä vapusta, vallitsevan tilanteen takia. Aiheet puhuttelivat ja valitsin esseet luettavaksi juuri aiheiden ja otsikoiden mukaan. Oli opettavaista lukea vanhempien tiimien jäsenten esseitä, näkemyksiä ja tutkia sitä, millä tavalla he käyttävät lähteitään teksteissä hyödyksi. Silmiä avaavaa oli, kuinka arkisista asioista voi esseen kirjoittaa ja teksti pysyy silloin soljuvana sekä helppona luettavana. Tätä aioin soveltaa käytäntöön ja omiin kirjoituksiini kaiken muun oppimani ohella.

 

Kumman valitset, tiimin vai perheesi?

Kirjoittanut Matilda Tella, Revena

Kiitos Matilda! Otsikko herätti kiinnostukseni lukemaan esseen. Arvostan rehellistä pohdintaasi valinnoista perheen ja tiimin välillä, samaistun tähän aiheeseen vahvasti. Harmittaa, että korona aika pakottaa meidät usein erilaisiin valinta tilanteisiin, joista “aikana ennen koronaa” ei tarvinnut murehtia. “Elämä on valintoja” mutta, toivottavasti pian päästään eteenpäin elämässä. Jossa on tilaa viettää aikaa sekä tiimin ja perheen kanssa, pelkäämättä että tartutat itsesi, läheisesi tai tiimiläisesi huonoilla valinnoillasi.

 

Pelkkää remonttia

kirjoittanut Jonna Leiniö, Waure

Jonna, kiitos, oli kiva lukea tämä essee! Ihan kuin olisin ollut kanssasi jutulla. Aihe oli mielenkiintoinen ja arvostan heittäytymistäsi epämukavuusalueelle. Melkoinen määrä oppeja kasassa tästä projektista. Kiinnostavaa olisi tietää, että sopivatko kaappien ovet paikoilleen? Ja oliko asiakas tyytyväinen lopputulokseen? Ehkä voisit lisätä artikkelikuvan asunnon lopputuloksesta tähän esseeseen?

 

Tervetuloa valintojen maailmaan – asiaa priorisoinnista

Kirjoittanut Juha Kankaanpää, Waure

Painavaa puhetta priorisoinnista ja päätöksen teosta! Hyvää pohdintaa omien esimerkkien kautta. Tykkäsin erityisesti kohdasta, jossa päästiin ongelman ytimeen; useammin sanot kyllä, kun pitäisi sanoa ei ja päinvastoin. Essee herätti miettimään mitä omassa kalenterissa tällä hetkellä on ja onko se kaikki todella tehokasta/eteenpäin vievää? Lopun lainaukset pistivät hymyilyttämään!
Kiitos Juha!

Photo by Jon Tyson on Unsplash

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close