Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Kommentti essee- Etätyöskentely



Kirjoittanut: Helena Tahlo - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Kommentti essee- Etätyöskentely

 

“LÄSNÄ, ETÄNÄ, MAHDOLLISUUDET”

Verneri pohtii tekstissään etäilyn hyviä ja huonoja puolia, sekä reflektoi omaa kokemustaan etäilystä.

 

Tunnistan itseni puoltavan suuresti etätyöskentelyä, johtuen sen positiivisista vaikutuksista jaksamiseen ja ajankäyttöön. Tiedostan myös sen, että etäilyllä on puolensa ja puolensa riippuen tilanteesta. Olen kokenut, että Kipinän päätös pakollisesta läsnäolosta on siinä mielin toimiva, että hybridi malli pajoissa vaikeuttaa suuresti dialogia. Kuitenkin tämän hetkisessä maailmassa missä, ihmiset ovat flunssakierteessä ja töissä ei saa olla jos on vähänkin köhää on myös omalla kohdallani saada esimerkiksi pajatunteja kasaan tämän puitteissa. Ratkaisuksi en ehdota hybridi muotia, mutta mahdollisuutta pitää pajoja kokonaan etänä, jos ei Kipinän tasolla, niin yhteisön. Ja tiedän, että en ole ainoa, joka kamppailee pajatuntien täyttymisestä juurikin sairauspoissaolojen vuoksi.

Tekstissä oli käytetty lähteitä, mutta niiden merkinnät olivat puutteelliset, löysin vain yhden lähdeviittauksen tekstistä, vaikka lähteitä oli kolme. All in all tekstissä oli käsitelty paljon eri näkökulmista asiaa, tässä olisi ollut myös  mahdollisuus ottaa nuo eri näkökulmat ja syventyä vähän enemmän jokaiseen, ja tästä olisi voinut saada kolme erillistä esseetä. Teksti oli visuaalisesti miellyttävä.

“ETÄNÄ OPISKELEMINEN”

Julius kuvaa omia kokemuksiaan pandemia ajastaan ja sen aikaisesta opiskelusta.

 

Olen vältellyt Johannan kirjan lukemista, koska olen itse ymmärtänyt sen sisältävän pääasiassa pelkästään negatiivisia kokemuksia koronan vaikutuksista. Tämä johtuen ehkä siitä, että suurin osa etä-opintoihin joutuneista nuorista ja aikuisista kokivat sen huonona ja toivat heidän elämiinsä paljon uudenlaisia negatiivisia asioita (niinkuin yllä mainitsitkin). Ja ymmärrän tämän, mutta on myös olemassa meitä, jotka kukoistavat etä-työskentelyssä ja eivät välttämättä jaksaisi arkea ilman sitä. Oma kokemukseni oli päinvastainen omaasi, tietenkin joitain yhtäläisyyksiä lukuunottamatta. Esimerkiksi tiimiläisiin tutustuminen ja yhteisön tuntemattomuus olivat myöskin osa minun silloista arkea. Mutta kun otetaan etä-opiskelusta pois pandemia ja pakotteet mitä siitä silloin syntyisi? Saattaisitko sinä kokea sen silloin erilaisena?

 

“POHDINTAA ETÄTYÖSTÄ – BLOGIESSEE”

 

Sahar pohtii esseessään mitä etätyöskentely tuo tulevaisuudessa tullessaan ja mitä se vie meiltä pois.

 

Tulevaisuudessa kun etä-työskentely yleistyy tulee nousemaan varmasti kysymyksiä myös siitä, kuka on vastuussa työntekijän toimivasta nettiyhteydestä ja sen maksusta. Toimivista laitteista, joissa on tarvittavat tarpeet kommunikointiin ja kaikesta mitä saattaa sisältyä siihen kun työskentelisit läsnä. Esimerkiksi vesi ja sähkö joita kulutetaan työpäivän aikana.

Uskon myös, että etäilyn lisääntyessä ei ongelmaksi enää näyttäydy yhteisöllisyys, koska maailma muuttuu kokoajan aina on pelkoja muutoksesta ja siitä mitä se tulee viemään meiltä pois. Jos katsotaan aikaan jolloin kännykät tulivat jäädäkseen varmasti ihmiset silloinkin surivat läsnäolon kadotuksesta ja yhteisöllisyydestä. En usko, että ihmisluontomme antaa mahdollisuuden sen häiviämiselle, ja vaikka se häviäisikin työpaikoilta, mitä tapahtuisi/ mitä se merkitsisi?

 

Lähteet:

Halttula, V. 2022. Läsnä, etänä, mahdollisuudet. Akateeminen essee. Luettu 30.1.2022

Läsnä, Etänä, Mahdollisuudet

 

Hirvonen, J. 2022. Etänä opiskeleminen. Yksilöessee. Luettu 17.2.2023

Etänä opiskeleminen

 

Arzagani, S. 2022. Pohdintaa etätyöstä-Blogiessee. Blogiessee. Luettu 17.2.2023

Pohdintaa etätyöstä – blogiessee

 

 

Kommentoi