Kolmen ja puolen vuoden matka alkaa tulla päätökseen. Omaa matkaa Proakatemialla on vaikea vielä hahmottaa kokonaisuutena, kun pelkästään oman pään sisällä on niin monia näkökulmia erilaisista kokemuksista ja tilanteista, joita matkaan on mahtunut. Kerään tähän esseeseen kolahduksia kolmen ja puolen vuoden ajalta, jotka juuri nyt tuntuvat itselleni arvokkailta opeilta ja ajatuksilta. Oppeja ja kolahduksia olisi vaikka kuinka, mutta tässä pieni kurkistus tapaani ajatella ja kokea.

 

Kiitollisuus

 

Tärkein kaikista ajatusmaailmaani avartaneista asioista on kiitollisuus. Proakatemiamatkani pelastus oli kiitollisuusharjoitusten aloittaminen ja tietoisuustaitoihin tutustuminen syvemmin. Oikeastaan luulen tämän olleen jopa edellytys sille, että jaksoin Apajassa ja Proakatemialla valmistumiseen asti. Opin käsittelemään tiimitoiminnan nostamia vaikeita tunteita uudella tavalla. Opin hyväksymään tunteitani ja ajatuksiani ja aloin ymmärtää, miten ne ovat minuun vaikuttaneet. Voin aina valita, miten asioihin suhtaudun ja miten käyttäydyn. Välillä tunne on äärimmäisen voimakas, eikä sitä missään nimessä kuulu tai kannata pyristellä pakoon. Kiitollisuus auttaa näkemään asiat laajempina kokonaisuuksina ja silloin niissä on helpompi nähdä myös hyvää. Minulle kiitollisuus on sitä, että loistan. Olen irti vastustuksesta ja rakastan. 

 

Olin pitkään katkera kokemuksestani Proakatemialla. Olin pettynyt ja turhautunut. Näin niin paljon epäkohtia, mutta tuntui, ettei niihin haluttu puuttua, vaikka niitä yritti tuoda esiin. (Tiedän, että olisin voinut yrittää enemmänkin.) Katkeruus hävetti minua. Tänä syksynä koin olevani valmis päästämään irti katkeruudesta ja jatkamaan eteenpäin. En halua kantaa kaunaa mukanani, kun valmistun. Vaikka tiedostin jo pitkään ajatuksen siitä, että “katkeruus on sama kuin joisi myrkkyä ja toivoisi että toinen kuolee”, en ollut valmis myöntämään sitä, että voin itse vaikuttaa, miten valitsen suhtautua. On hyvä muistaa, että tunteet ja ajatukset eivät välttämättä ole totta, vaikka ne ovatkin meille todellisia. En siis vähättele kokemaani, enkä ole muuttanut mieltäni Proakatemiaa kohtaan, mutta valitsen silti suhtautua siihen ilman katkeruutta. 

 

Vaikeiden tunteiden vastustaminen antaa niille vain lisää voimaa. Vastustellessa jotakin asiaa menettää mahdollisuuden oppia haastavasta kokemuksesta, tunteesta tai ajatuksesta. Kun taas pystyy näkemään epämiellyttävässä asiassa mahdollisuuden oppimisille, positiivinen ajatus muuttuu vahvuudeksi ja tukee hyvinvointia.

 

Pajoissa on välillä ollut haastavaa ja silloin olen hyödyntänyt ajatus-tunne-toiminta -kehää. Saamme päivän aikana valtavan määrän ajatuksia, joita emme läheskään kaikkia tiedosta. Ajatukset aiheuttavat tunteen ja tunne aiheuttaa toiminnan. Toiminta voi sitten saada aikaan uuden ajatuksen ja kehä pyörii. Haastavissa tilanteissa minua on auttanut se, että ajatuksilla ja hengityksellä tietoisesti rauhoitan itseäni. Saatan mielessäni muistuttaa itseäni siitä, että olen täysin turvassa. Toistan ajatusta mielessäni ja kuvittelen itseni turvaan. Ajatus alkaa muuttua tunteeksi ja turvan tunteen avulla minun on helpompi olla pajassa. 

 

Vastuu(llisuus)

 

Se, että ymmärtää voivansa vaikuttaa omaan toimintaan, tarkoittaa sitä, että tiedostaa olevansa vastuussa omasta elämästä. On vastuussa siitä, miten reagoi ja toimii. On vastuussa siitä, millaista elämää itselleen rakentaa. Vaikka vaikeat tunteet tai tapahtumat eivät olisi tietoisesti itseaiheutettuja tai ei olisi niihin itse syyllinen, on vastuu omasta toiminnasta aina itsellä. Yksi tärkeimmistä opeista on myös se, ettei syyllistä kannata etsiä. 

 

“Jos syyttää muita, on matkansa alussa. Jos syyttää itseään, on puolivälissä. Kun ei syytä ketään, on perillä.” Tämä sanonta kolahti minuun aikoinaan. Syyttely on turhaa negatiivista energiaa eikä se auta oikeasti mitään. Tärkeää on oppia hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat. Jos toivoo muutosta, on mietittävä, mitä voi itse asialle tehdä sen sijaan, että odottelisi muutosta muilta. 

 

Saku Tuomisen kirjassa Kaikki on hyvin riippumatta siitä miten asiat on selitetään hyvin, miten ajatukset “asiat tapahtuvat minulle” ja “asiat tapahtuvat minua varten” eroavat toisistaan. Kun oppii löytämään tapahtumien merkitystä ja positiivista vaikutusta, on helpompi ajatella ja luottaa asioiden todella tapahtuvan itseä varten. Kaikesta voi oppia ja kaikilla tunteilla on aina meille joku tärkeä viesti. 

 

Vastuun kantaminen on yleisesti ajateltu myös kunnioituksen osoituksena. Välillä kuitenkin tiimissä tai organisaatioissa ajatukset siitä, miten vastuuta tulisi kantaa, eroavat paljonkin. Vaikka päämäärä olisi osapuolilla sama, keinot sen saavuttamiseksi voivat olla erilaiset. Ajattelen kunnioittamisen olevan sitä, että luottaa toisen toimivan parhaalla mahdollisella tavalla. Kunnioitus ja luottamus ovat toisistaan riippuvaisia, myös luottamus vaatii syntyäkseen kokemuksen siitä, että tulee kunnioitetuksi. 

 

Tilanteet voivat olla haastavia varsinkin, jos asiaan liittyy pelkoa. Ketään ei kuitenkaan voi suojella heikentämällä itseään. Tällä tarkoitan sitä, ettei pelkoa voi kukaan viedä toiselta pois, eikä sitä siksi pitäisi yrittää tehdä toisten kustannuksella. Pelko on jokaisen käsiteltävä itse.

 

Myös yritysten kohdalla vastuullisuus tarkoittaa samaa eli vastuuta omasta toiminnasta. Vastuuta siitä, että ymmärretään, millaisia seurauksia omalla yritystoiminnalla on ja miten ne huomioidaan. Mitä tehdään toimiakseen paremmin? Kuinka hyvin omasta toiminnasta ollaan tietoisia? Pyritäänkö parempaan? 

 

Liiketoiminnassa vastuullisuuden kannalta tärkeää on viestintä. Onko yritys rehellinen, tiedostava ja uskottava? Yrityksen tehtävä on kertoa, mitä vastuullisuus heille tarkoittaa ja miten se heidän toiminnassaan näkyy. Vastuullisuus nimittäin tarkoittaa eri ihmisille ja yrityksille eri asioita, mutta lähtökohtaisesti sillä tarkoitetaan, että yritys huomioi toimintansa taloudelliset, ekologiset ja sosiaaliset vaikutukset.

 

Dialogi

 

Proakatemialla tietysti yksi tärkeimmistä opeista on asettua dialogiin. Vaikka sitä harjoitellaan koko opintojen ajan viikoittain, ei se ole helppoa enkä pidä sen oppimista itsestäänselvyytenä. Dialogissa tärkeää on kuunnella, puhua sydämestään, odottaa ja kunnioittaa toisia (ja itseään). Ideana on oivaltaa, oppia uutta ja innostua yhdessä. Parhaassa tapauksessa nousee halu kokeilla tulevaisuudessa jotain keskustelun innoittamana. Dialogissa ihmiset täydentävät toisiaan – ajattelevat yhdessä. Dialogissa tiimi on me eikä minä. 

 

Miia Järvilehto puhui yhdessä ensimmäisistä prosemmoistani hyvin dialogista ja tiimityöskentelystä. Hän sanoi, ettei ole väliä, mitä osaamme vaan tärkeää on se, miten opittua jaetaan. Järvilehto myös totesi, etteivät ihmiset sinänsä ole organisaation tärkein voimavara, vaan heidän väliset suhteet.

 

Dialogi on siis keskustelua, jossa osapuolet ovat tasavertaisia ja aidosti kiinnostuneita toisiaan ja asiaa kohtaan. Dialogin pointti on saada esiin erilaisia näkökulmia ja yhdessä syventää osapuolien näkökulmaa jotakin asiaa kohtaan. Yhdessä rakennetaan molempien tiedoilla mielipide. Parasta on, jos kumpikaan ei ole lyönyt mielipidettään lukkoon, vaan ajatusmaailmaa halutaan laajentaa oppimalla muilta. Keskustellessa on rohkeaa pystyä myöntämään, ettei tiedä. Dialogissa kannustetaan uteliaisuuteen. 

 

Jos kokee, ettei tule kuulluksi, se kertoo siitä, ettei dialogi toimi. Tiimityöskentelyssä kuulluksi tulemisen kokemus on äärimmäisen tärkeä, ilman sitä yksilö erkanee tiimistä. Jos ei tule kuulluksi, asiat tuntuvat epäreiluilta ja oma rooli tiimissä merkityksettömältä. Kun tiimissä tehdään muutoksia, dialogiset taidot ovat avainasemassa muutosten onnistumisen kannalta. Pekka Holmin mukaan muutos syntyy ihmisten välissä tässä ja nyt, yhdessä ymmärtäen. Holm sanoo kuulluksi tulemisen kokemuksen olevan terapeuttinen interventio itsessään ja se edesauttaa muutosta ehkä kaikkein eniten.

 

Oma kasvu

 

Jo pelkästään muutto Helsingistä Tampereelle oli iso muutos elämässäni. Muutin uuteen kaupunkiin yksin ja aloitin koulun, josta en tuntenut ketään ja josta en oikeastaan tiennyt mitään. Muuton myötä Helsinkielämä alkoi hiipua ja tuntui, että uusi ajanjakso elämässäni alkoi, johon monet aiemmin niin tutut Helsingin meiningit eivät vähän yllättäenkin enää kuuluneetkaan. Tämän ajanjakson alkuun liittyi paljon kipeääkin luopumista tehden tilaa uudelle. Vaikka se kuulostaa ehkä höpsöltä kliseeltä, minulle konkretisoitui, että minä olen ja minun on oltava itseni paras ystävä ja oman elämäni tärkein henkilö. 

 

Proakatemialta löysin maailman parhaimmat ystävät, joiden avulla löysin itseni syvemmin. Huomaamattani ja välillä haluamattani peilaan heistä itseäni ja kohtaan itsessäni asioita, joilta olen ehkä koittanut pysyä piilossa. Mutta heidän kanssaan kasvaminen tuntuu turvalliselta. Emilia ja Anniina ovat lempeitä, hyväksyviä ja uskomattoman viisaita. 

 

Jo ensimmäisissä kevätkarkeloissa ihastuin ja kesän aikana rakastuin. En halua ajatella meitä minään Proakatemiapariskuntana, mutta eihän sitä voi kieltääkään, että Proakatemian ansiosta löysimme toisemme. Ja se on superihanaa, kiitos, kiitos, kiitos! Jos ystävät ovat välillä kirkkaita peilejä, parisuhde sitä vasta todellakin on. Parisuhde ja parhaat ystävät ovat olleet parhaimmat opettajani, valmentajani ja tiimini. 

 

Kirjat

 

Ihastuin kirjoihin ja aloitin lukemisen! Tästä olen todella iloinen ja kiitollinen. Minusta on hienoa, että Proakatemialla jokainen saa etsiä ne itselleen parhaiten sopivat kirjat ja teokset. Ei tarvitse lukea jotain tiettyä tai oppikirjatyylistä, vaan ajatus on se, että kaikenlaisella kirjallisuudella voi laajentaa ajattelua. Kirjojen ja muiden teosten laatu arvioidaan itse eikä jonkun toisen toimesta, koska jokaiselle eri tarinat, ajatukset ja tutkimuksetkin kolahtavat eri syistä.

 

Omia lempikirjojani Proakatemian aikana ovat olleet jo mainitsemani Saku Tuomisen kirjat, Maria Nordinin Eroon oireista, Eckhart Tollen Läsnäolon voima, Minna Huotilaisen Näin aivot oppivat ja Oskari Saaren kirjoittama Aki Hintsa – Voittamisen anatomia. Lukulistallani on vielä Harri ja Ilkka Virolaisen Mielen Voima, Joe Dispenzan Luo itsesi uudelleen ja Tommy Hellstenin kirjoja. Uskon niistä tulevan uusia lemppareitani. Minulle yrittäjyys, johtaminen ja liiketoiminta ovat ensisijaisesti omaa kasvua ja ihmisyyden ymmärtämistä, psykologiaa ja tarpeiden täyttämistä. Siksi opiskelen mieluiten ihmismieltä, koska en usko, että perinteisillä myyntiopeilla tekee paljoakaan, jos ei ymmärrä asioita syvemmin. 

 

Tänä syksynä luin Laura Frimanin Tauko, jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin elämäni ehdoin tahdoin. Pidin siitä paljon! Kirja oli hauska, samaistuttava ja tunnelmat oli hienosti kuvattu. Käytin kirjaa opinnäytetyössänikin, koska kirjassa kuvattiin niin hyvin ostokäyttäytymiseen liittyviä tunteita.

 

Valmis keskeneräisenä

 

Ei tarvitse olla “valmis” vaikka valmistuu. Mitä edes tarkoittaa olla valmis? Oppimissopimuksissakin kaikki sanoo, ettei halua olla koskaan elämässään valmis. Aina on uutta opittavaa ja uusia luokseen kutsuvia seikkailuja. Se on ihanaa! Toni Lehtimäen positiivisen psykologian työpajoissa opin, että flow-tilakin syntyy siitä, kun pääsee hyödyntämään osaamistaan samalla sopivasti itseään haastaen. Eli jos asiat ovat liian helppoja tai itsestäänselviä, eivät ne tunnu niin hyvältä kuin silloin, kun niissä on jotain uutta ja sopivaa haastetta. 

 

Aina tulee uusia tilanteita, työpaikkoja, tiimejä jne., ei mikään koulu voi valmistaa ihmistä kaikkeen mahdolliseen. Eikä ole tarkoituskaan. Ei ole tarkoitus, että osaisin nyt kaiken liiketoimintaan liittyvän, kun olen opiskellut kolme ja puoli vuotta korkeakoulussa. Koulun aikana olen oppinut ymmärtämään, mitä osaan ja mitä en vielä osaa. En oikeastaan vielä edes tiedä, mikä merkitys tutkintotodistuksella minulle tulee olemaan. En osaa ajatella, että joku titteli tai todistus kertoisi ihmisestä paljoakaan. 

 

Armollisuus itseään kohtaan on avain tässäkin asiassa. Ei ole oleellista verrata itseään johonkin toiseen tradenomiin, sillä jokaisen opinnot ovat olleet erilaiset. Jokainen on suorittanut niitä eri lähtökohdista ja eri näkökulmista oppien. Toivon, että jokainen oppisi luottamaan itseensä ja sisäiseen viisauteensa. 

 

Yksi aivan ihana biisi on Yonan Kesken. Laulusta kuulen ajatuksen siitä, kuinka olemme tottuneet vertailemaan asioita toisiinsa, vaikka se ei ole relevanttia. Yona laulaa olevansa “kesken niin kuin puolikuu”, vaikka puolikuu on nimenomaan puolikas kuu eikä se yritäkään olla täysikuu. Puolikuu on täydellinen puolikuuna ja täysikuu on täydellinen täysikuuna. Ja sekin on vain pieni hetki, kun kuu on täysi tai puolikas. Eli “valmis” tila kestää aina vain hetken, kunnes matka jälleen alkaa. Asiat ovat kesken ja omanlaisiaan, eli tavallaan valmiita juuri sellaisinaan. Miksi vertaamme asioita aina johonkin lopulliseen, mitä hyötyä siitä on? 

 

Tällä hetkellä osaan monia asioita ja riitän tällaisena, juuri nyt en voisi olla parempi tai jotakin enemmän. Olen täydellinen juuri nyt. Huomenna osaan ja olen taas jotain enemmän, silloin olen täydellinen juuri sellaisena. Riittämättömyys ei tunnu hyvältä, enkä halua kantaa sitä mukanani. Haluan arvostaa sitä, mitä olen ja luottaa omaan erityisyyteeni. Tiedän, että minussa on valtavasti voimaa ja viisautta (niin kuin jokaisessa meissä on!), ei minun tarvitse pyrkiä olemaan jotain muuta kuin olen. Haluan nauttia siitä, mitä jo on ja mitä jo olen – se saa minut kukoistamaan.

 

 

Kiitos matkasta Proakatemia, olen nyt valmis seuraaviin seikkailuihin. 🥰