Meidän tiimimme paja-aiheena käsiteltiin mitä yhteisöllisyys tarkoittaa minulle. Innostuin aiheesta kirjoittamaan esseen, jossa pohdin yhteisöllisyyden merkitystä itselleni ja sen vaikutuksia työyhteisössä. Ajatukseni täyttyivät siitä, kuinka yhteisö vaikuttaa minuun ja kuinka itse voin vaikuttaa yhteisöön. Yllätyksekseni huomasin paljon puhutun systeemiälyn liipaisevan aika läheltä puhuttaessa yhteisöllisyydestä. Systeemiäly on ollut minulle jotenkin kaukainen käsite, ennen kuin ymmärsin, että kyseessä on täysin päivänselviä asioita, mitkä ovat vain hienosti verhoiltu hienon sanamuotoilun taakse.

 

Yhteisöllinen sosiaalinen side

Yhteisöjä on joka puolella ja väistämättä jokainen kuuluu johonkin yhteisöön. Itselleni tärkein yhteisö on oma perhe. Siellä minulla on mahdollisuus olla 100 % nolousvapaavyöhykkeellä eli minun ei tarvitse pelätä sitä, että puheeni tai käytökseni johtaisi hylkäämiseen tai naurunalaiseen tuntemukseen. Olen täysin hyväksytty. Tällaisen nolousvapaavyöhykkeen saavuttaminen vaatii aikaa ja luottamuksen vahvistamista eri osapuolien kesken. Emotionaalinen kokemus yhteisöön kuulumisesta on kaikkein tärkeintä yhteisöllisyydessä (Aro & Kangaspunta 2012, 38).

 

Yhteenkuuluvuuden tunne on yhteisöllisen suhteen perusta, mutta osapuolien välinen suhde ei synny pelkästään samansuuntaisesta tunteesta. Toisin sanoen sosiaalinen suhde ei voi muodostua, vaikka ihmisillä olisi yhteisiä ominaisuuksia, olosuhde tai tilanne. Yhteenkuuluvuuden pitää johtaa toimintaan, jossa ajan myötä tukeudutaan toisiinsa vastavuoroisesti. Pitää toimia ystävien tavoin toisiaan kohtaan. Vasta tämän jälkeen puhutaan yhteisöllisestä sosiaalisesta siteestä. (Aro & Kangaspunta 2012, 40.) Tulkitsen edellisen määritelmän niin, että pelkkä yhteisö ajatuksena ei riitä, vaan sen sisällä on tapahduttava erilaisia toimintoja, jotta voidaan puhua yhteisöstä ja sen myötä sosiaalisesta siteestä. Voisin tätä myös peilata meidän tiimiimme, jossa sosiaalinen side on jo muodostunut ja toimintamme on vuorovaikutteista.

 

Yhteisöihin kuulumisen tärkeä syy voi olla yksinomaan halu olla vuorovaikutuksessa samoista asioista kiinnostuneiden henkilöiden kanssa. Mutta usein niiden keskuudessa myös kysytään ja annetaan neuvoja ja rakennetaan monenlaisia lojaalisuuteen perustuvia suhteita, jotka voivat muodostua varsin merkityksellisiksikin. Luonnollisesti näiden yhteisöjen vuorovaikutukseen kuuluu myös erimielisyyttä, ristiriitoja ja ryhmän sisäpuolisten ja ulkopuolisten välisen rajan määrittelyä. (Aro & Kangaspunta 2012, 54.)

 

Minulle yhteisöllisyydessä oikeastaan riittää se, että ympärilläni on ihmisiä, joilta voi tarvittaessa kysyä esimerkiksi apua tai vastavuoroisesti he voivat kysyä minulta apua. Yhteisöön kuuluminen tarkoittaa minulle porukkaa tai tiimiä, jossa on tuki, turva ja siinä jaetaan tietoa keskenään, mutta samalla annetaan tilaa kaikille kukille kukkia. Miten sitoudun yhteisöön, vaatii tietynlaisen ilmapiirin. Jos koen, että yhteisön tavoitteet ja tarkoitus ei vastaa omia kiinnostuksen kohteitani tai arvomaailmaani, niin sitoutumiseni yhteisöön on melko vähäinen tai olematon. Saatan suorastaan jopa vastustaa sitä. Tästä heräsi myös ajatus erilaisista ja eri kokoisista yhteisöistä. Onko yhteisö sellainen, jossa tarvitsee tehdä ja ponnistella kuuluakseen siihen vai onko yhteisö sellainen, johon voi kuulua tekemättä mitään.

 

Yhteisössä eniten minua ahdistaa vapauden riistäminen. En kaipaa sellaista yhteisöä ympärilleni, missä minulle määritellään, millainen yhteisön jäsen minun pitäisi olla, jotta olisin hyväksyttävä yhteisön jäsen. Eikö yhteisöön voi kuulua, vaikka yhteisön jäsenien kanssa ei haluaisi elää ja sosialisoida 24 / 7? Rehellisesti sanottuna Proakatemian yhteisö on luonut minuun ristiriitaisia ajatuksia. Muistan koulun alussa, kun oli Proakatemia-päivä ja siellä minua suorastaan paheksuttiin ja katsottiin kieroon, kun totesin, että en aio jäädä ”hengailemaan” yhteisöön työpäivän päätteeksi. Miksi pitäisi? Enkö kuulu siis yhteisöön, jos minulla on muutakin elämää? Minulle tuli tunne, että minut halutaan sitoa johonkin ja en kelpaisi tällaisena mukaan.

 

Yhteisöllisyyteen vaikuttaa varmasti myös oma asenne ja omien vahvuuksien sekä heikkouksien tunnistaminen. Avoin mieli edesauttaa yhteisöllisyyden rakentamisessa. Annanko yhteisöllisyydelle mahdollisuuden vai tuomitsenko sen heti käsittelyssä? Yhteisössä itse kaipaisin esimerkiksi vahvuuksistani muodostuvaa selkeää ”roolia”, mikä vahvistaisi minulle paikkani yhteisössä. Mitä teen yhteisössä, jossa minun läsnäolostani ei kukaan edes tiedä? Tietenkin tämä ei aina voi olla mahdollista, jos puhutaan isommista yhteisöistä tai välttämättä tällaista roolia ei ole edes tarjolla. Se varmasti riippuu siitä, puhutaanko esimerkiksi viiden henkilön yhteisöstä vai 100 henkilön yhteisöstä.

 

Työyhteisö

Yksittäiset omanlaisensa ihmiset muodostavat työyhteisön. Sana yhteisö viittaa jo itsessään siihen, että sen muodostamalla yksittäisillä ihmisillä on oltava keskenään jotain yhteistä, vaikka he saattavat olla täysin erilaisia keskenään. Ainakin heitä yhdistää vähintään sama työpaikka ja sen myötä yhteiset työpaikan tavoitteet ja pelisäännöt. Hyvänä apukysymyksenä kannattaa huomata minkä takia, koska jokainen yhteisö on olemassa jotakin varten. (Heinimäki 2018, 8.)

 

Yhteinen päämäärä ja sama maali auttavat yhteisöllisyyden luomisessa. Esimerkkinä edellinen työyhteisöni, jossa oli selkeästi havaittavissa, miksi olimme yhteisö ja mikä meitä ajoi eteenpäin kyseisessä yhteisössä. Työntekijöiden saman henkinen olemus vahvisti yhteisön merkitystä, kun kaikki painivat samojen haasteiden kanssa tai kokivat samanlaisia tunteita arjessa. Puhallettiin ns. yhteen hiileen. Tähän vaikutti myös päivittäiset sosiaaliset kontaktit työajalla ja vuorovaikutus. Työhyvinvointi ja työyhteisö kulkevat käsi kädessä. Työyhteisön yksittäisten ihmisten ymmärtäessä mitä työyhteisössä tehdään ja minkä takia, on äärimmäisen merkittävää sitoutumisen, innostumisen ja jaksamisen kannalta. Yhteisö muodostuu vuorovaikutuksessa, jonka toimintaa ohjaavat yhteiset arvot, organisaation johdon luottamus ja arvostus työntekijöitä kohtaan sekä oman arvon tunnistaminen. (Heinimäki 2018, 13.)

 

Mistä vuorovaikutukseni kumpuaa? Millainen perusvire minulla on? Vuorovaikutukseen liittyen Veijon systeemiälyyn liittyvässä pajassa nousi esiin varsin merkittäviä kysymyksiä, joita jokaisen olisi hyvä pysähtyä miettimään hieman tarkemmin. Helposti sorrutaan selittämään asioita ja etsimään syitä itsensä ulkopuolelta, mutta helpommin voi vaikuttaa itseensä kuin muihin. Työyhteisön haasteena on sisäsyntyinen negatiivisuus, mikä loistaa positiivisuutta kirkkaammin. Ennakkoluulot, vastuun pakoilu, kadehtiminen ja kyttääminen ovat vahvemmassa roolissa kuin ilo, innostuminen ja sitoutuminen. (Heinimäki 2018, 100.) Mitä jos syy työyhteisön negatiiviselle ilmapiirille onkin minusta lähtöisin? Sitä voi olla itse vaikea tunnistaa, mutta vuorovaikutuksen ja yhteisöllisen sosiaalisen siteen avulla työyhteisön ihmisillä on mahdollisuus sitä avata rakentavasti. Mielestäni meidän pitäisi yrittää enemmän nähdä hyvää asioissa tai jos jokin asia tuntuu negatiiviselta, niin nostaa epäkohta esiin ennemmin kuin olettaa asioita ja puida niitä tilanteiden ulkopuolella. Jokaisen pitäisi ymmärtää, miten oma toiminta vaikuttaa kokonaisuuteen.

 

Systeemiajattelun keskeisin ajatus on, kuinka nostaa ihmisten parhaita puolia esiin. Loppujen lopuksi kaikessa on kyse siitä, kuinka osaa olla ja toimia kokonaisuudessa. Tätä voi hyvin rinnastaa yhteisöön ja yhteisöllisyyteen. Hällin (2020) haastattelussa filosofi Esa Saarinen ja emeritusprofessori Raimo Hämäläinen avaavat kokonaisuuden ja eri tilanteiden hallintaan luomansa systeemiälyn kahdeksan osa-aluetta seuraavasti:

 

1. Systeeminen havaintokyky
2. Aikaansaavuus
3. Asenne
4. Sanaton yhteys
5. Viisas toiminta
6. Kekseliäs mieli
7. Heittäytyvä osallistuminen
8. Pohtivuus

 

Mieleni on avartunut hieman esseetä tehdessä sekä viime aikoina pajoissa ja ymmärrän nyt, kuinka yhteisössä on voimaa, jos jokainen siihen haluaa panostaa omalla tavallaan. Pitää ymmärtää, miksi yhteisö on olemassa ja minkä takia sekä keskittyä ennemmin siihen, kuinka omalta osaltaan vuorovaikuttaa ja mikä merkitys sillä on kokonaisuudessa. Ymmärrän myös, että yhteisö vaatii emotionaalista tarttumapintaa onnistuakseen. Merkityksellisessä yhteisössä haluan onnistua kokonaisuudessa.

 

 

 

 

 

 

LÄHTEET

 

Aro, J. & Kangaspunta, S. 2012. Yhteisöllisyys ja sosiaalinen side. Kirjan luku 35–60. Tampere University Press. Julkaistu 16.6.2012. Luettu 4.2.2021. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/66235/yhteisollisyys_ja_sosiaalinen_side_2011.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Heinimäki, J. 2018. Arvon porukka: etiikka ja työyhteisö. 1.painos. 1 verkkoaineisto. Helsinki: Kauppakamari.

Häll, V. 2020. Topaasia: Systeemiäly – Haastattelussa Esa Saarinen ja Raimo Hämäläinen. Julkaistu 25.11.2020. Luettu 4.2.2021. https://topaasia.com/topaasia-systeemialy-haastattelussa-esa-saarinen-raimo-hamalainen/