Tampere
19 Apr, Friday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Koko Akatemian historian paras tiimi – Myyntipäivillä 2019



Kirjoittanut: Teresa Ikonen - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Viisi toimintahäiriötä tiimissä
Patrick Lencioni
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

Koko Akatemian historian paras tiimi –

Myyntipäivillä 2019

 

Muistan edelleen hyvin sen, kuinka pettyneitä olimme vuoden 2018 myyntipäivien jälkeen, kun ponnistelumme ei riittänyt voittoon. Kävimme myyntipäivistä motorolaa perin pohjin, ja kirjoitimme kaiken esille tulleen ylös seuraavia myyntipäiviä varten, jotta osaisimme ottaa opiksi virheistämme, ja muistaisimme mitkä asiat koimme tärkeiksi.

Motorolassa vahvasti esille tulleet asiat olivat tiimiläisten sitoutuminen ja päivän päättäminen yhteisesti. Päivien aikana epäluottamusta, kärhämää ja motivaation puutetta loi se, että osa tiimiläisistä lähti ennen illan yhteistä koontia omiin harrastuksiinsa tai kotiin lepäämään, ja osa oli paikalla vielä illan myöhäisessä koonnissa lopettamassa päivää yhdessä. Epätietoisuus siitä, mihin osa porukasta oli lähtenyt, vaikutti tiimiläisten motivaatioon. Tällaiset yllättävät poissaolot söivät tiimihenkeä suuresti, ja se näkyi tunnelmassa ja kuului motorolassa. Totesimmekin, että päivän yhteinen lopetus ja tiimin yhteiset hetket myyntipäivien aikana myynnin lomassa ovat kaikista tärkeimmät, sillä myyntipäivissä on nimenomaan kyse tiimistä, tiimityöstä ja kehityksestä. Otimme opiksemme, ja mielessämme haaveilimme jo seuraavan vuoden myyntipäivien voitosta, tai ainakin minä haaveilin. Kyllä meissä olisi potentiaalia voittoon.

Keväällä 2019 voitimme Proakatemian toisen kilpailun, Tiimidiilin, molemmat kategoriat. Ensimmäisen kategorian tehtävänä oli kehittää start up -yritysidea, ja toisessa kategoriassa tehtävänä oli kehittää tuote tuleville myyntipäiville. Toiseen kategoriaanvalittiin kaksi voittajaa, sillä myyntipäiville tarvittiin kaksi myytävää tuotetta. Jaoimme tämän kategorian voiton Promisian kanssa. Promisialta tulisi siis toinen myyntipäivillä myytävä tuote, sukkabrändi Aglin sukat. Tiimiläisemme Aaron oma kahvibrändi, Kahvikeisarinna, valittiin tulevan syksyn myyntipäiville toiseksi myytäväksi tuotteeksi. Kevät oli kuitenkin Hurmassa melko lamaantunutta aikaa, ja voiton juhliminen jäi aivan liian vähäiseksi.

Kevään lopulla totesimme, että tiimissämme esiintyy kaikkia neljää toimintahäiriötä: Luottamuspulaa, konfliktien pelkoa, sitoutumisen puutetta, vastuun välttelyä ja tulosten huomiotta jättämistä. Jäimme kesälomalle, ja kesällä johtoryhmän kanssa pohdimme keinoja, kuinka nämä toimintahäiriöt korjattaisiin syksyllä.

 

Allekirjoitettu tavoite

Kesän jälkeen uudet tuulet puhalsivat Hurmaan, olimme saaneet muutamat reissailijat takaisin tiimiin ja uuden johtoryhmän keskeisin tavoite oli kääntää märehtiminen ja lamaantuminen tekemiseksi ja onnistumisiksi. Jokaista onnistumista tultaisiin juhlimaan kunnolla, ja tulisimme tekemään mitä tahansa, kunhan tekisimme jotain lamaantumisen sijaan. Syksyn alussa kävimme rehellistä keskustelua tiimin kanssa siitä, mitä luottamus Hurmassa tarkoittaa ja miten sitä kehitetään. Tämä oli ensimmäinen askel luottamuksen puutteen ja konfliktien pelon toimintahäiriöiden korjaamiseen. Tämän keskustelun jälkeen tilanne parani hiljalleen kun syksyä elettiin eteenpäin, keskusteluista tuli rehellisempiä, eikä konflikteja pelätty enää samalla tavalla.

Syksyn alussa tiimiläisten oppimissopimuksissa kuultiin useiden tiimiläisten suusta, kuinka haluamme voittaa myyntipäivät tänä syksynä. Teimmekin yhdessä ”tiimisopimuksen”, jossa muiden kulttuuria ohjaavien osuuksien rinnalla olimme eritelleet myyntipäivien voiton. Jokainen Hurmuri allekirjoitti tiimisopimuksen, ja näin olimme sitoutuneet voittamaan myyntipäivät ja laittamaan tiimin näinä päivinä kaiken muun edelle. Mielestäni tämä oli tärkeä aloitus myyntipäiviin valmistautumiselle, sillä emme olleet vain menossa myymään paljon, olimme menossa voittamaan myyntipäivät. Tiimisopimuksen sisältö edesauttoi myös sitoutumisen ja vastuun välttelyn toimintahäiriöitä, sillä nyt olimme yhdessä päättäneet tavoitteet ja sitoutuneet niihin, ja pystyimme myös vaatimaan näitä toisiltamme.

Toinen merkittävä asia valmistautumisessa oli projektipäällikön valinta. Valitsimme projektipäälliköksi Sannan, jonka kilpailuhenkisyyden ja rauhallisen olemuksen uskoimme pitävän pakan kasassa. Sannan valinnassa oli mielestäni myös se merkittävää, että viime vuonna Sanna oli yksi niistä henkilöistä, jotka lähtivät reeneihin ennen illan yhteistä koontia tiimin kanssa. Nyt jokainen meistä näki Sanna sitoutumisen ja se motivoi ja inspiroi myös muita sitoutumaan. Kävimme ennen myyntipäiviä keskustelun, jossa sovimme, että kaikki poissaolot myyntipäivien ajalta olisi ilmoitettava etukäteen, jotta yllättäviä ja tunnelmaa latistavia poissaoloja ei tulisi myyntipäivien aikana. Jälleen sitoutumista pidettiin tärkeänä, ja tiimiläiset halusivat sitoutua, sekä vaativat sitä myös toisiltaan.

Sanna sai siskonsa Johanna Tahlon tulemaan valmentamaan meitä myyntipäiviä varten pari viikkoa ennen myyntipäiviä. Tämä oli myös todella ratkaiseva osa myyntipäiviin valmistautumista, sillä Johanna avasi silmämme monen asian suhteen. Valmennuksesta meille jäi myyntipäiviä varten käteen selkeä tavoite, strategia ja usko voiton mahdollisuuteen. Johannan valmennus oli huikea ja juuri sitä mitä tarvitsimme.

 

Peli 0-0

Myyntipäivät vihdoin koittivat, ja oli aivan mahtavaa huomata mikä muutos tiimissämme oli tapahtunut viime vuoteen verrattuna, tai jopa viime kevääseen. Starttasimme myyntipäivät yhteisesti aamulla, ja tunnelma tiimissä oli luottavainen ja sitoutunut. Aioimme voittaa. Kysyin aamulla tiimiltä, sopiiko se, jos soittelen myyntipäivät kotona, sillä asun lähellä Proakatemiaa ja tarvitsen työskentelyyn omaa rauhaa. Aikaisemmin tämä olisi varmasti ollut ongelma, sillä jos soitteluani ei pysty vahtimaan, niin kuinka voi luottaa, että soitan. Mutta jotain oli muuttunut suuresti syksyn aikana, sillä kysymykseeni sain vastauksena ”jokainen soittakoon siellä, missä itselle parhaalta tuntuu, kunhan on mukana hengessä ja tulee paikalle aamun ja illan yhteiseen koontiin”. Yhtäkkiä kysymys ei ollutkaan enää siitä, voiko luottaa. Ei muiden työskentelyä tarvinnut vahtia, sillä olimme kaikki sitoutuneet yhteiseen asiaan ja luotimme siihen, ja toisiimme, täysillä.

Reagointimme oli myös nopeaa myyntipäivillä, sillä esimerkiksi ensimmäisen myyntipäivän jälkeen päätimme luopua yhdestä ständistämme huonon myynnin vuoksi. Ständillä kyllä oli myyntiä jonkun verran, mutta ei riittävästi. Olimme myös päättäneet, että emme kuljeta puhelimessa myytyjä tuotteita asiakkaille myyntipäivien aikana, vaan vasta sen jälkeen, jotta myynnille jäisi mahdollisimman paljon aikaa.

Ensimmäisenä iltana lopetimme päivän jo ilta kahdeksan jälkeen, vaikka myyntiä olisi voinut jatkaa läpi yön. Päätimme levätä, jotta jaksaisimme viimeisen myyntipäivän täydellä teholla. En osaa sanoa, oliko tällä päätöksellä merkitystä tuloksemme kannalta, mutta ainakin painoimme hommia täysillä seuraavana päivänä viimeisille minuuteille saakka. Myynti loppui keskiyöllä, ja vielä viimeisen tunnin aikana Ansku teki 500 tuotteen kaupat. Reaktio tämän jälkeen tiimissä oli aivan mieletön, olimme tehneet muitakin isoja kauppoja kahden päivän aikana, mutta emme noin isoja. Siinä hetkessä näkyi se huipputiimikokemus, mistä paljon puhutaan. Tai oikeastaan se näkyi koko kaksi päivää.

Olimme antaneet kaikkemme, jokainen oli tehnyt parastaan ja tästä syystä olimme jo onnistuneet. Vaikka olimme myyneet älyttömän määrän sukkia ja kahvia, tarkalleen 2056 kappaletta yhteensä, emme silti olleet turhan itsevarmoja voiton suhteen. Proakatemia on täynnä lahjakkaita myyntihenkisiä ihmisiä, ja mikä tahansa tiimi olisi voinut pystyä samaan. Emme voineet tietää varmaksi, joten peli oli 0-0, kunnes toisin todistettaisiin. Uskon, että tämä 0-0 -ajattelu auttoi meitä myös jaksamaan viimeisille minuuteille saakka heittämättä hanskoja tiskiin, sillä meidän täytyi tehdä kaikkemme voiton eteen. Ja sen me teimme.

Tunne myyntipäivien lopulla oli jännittynyt, väsynyt, ja aivan mielettömän onnellinen. Sen näki jokaisen tiimiläisen kasvoilta. Lähdimme puolen yön jälkeen kotiin nukkumaan ja jännittämään seuraavan päivän voittajan julkistus -tilaisuutta. Illan päätteeksi Hurman yhteiseen whatsApp-ryhmään tuli vielä mieleen painuva viesti, ”Kiitos rakkaat näistä päivistä, on ollut ihan uskomattomia naurun ja tunteiden hetkiä, mielettömiä onnistumisia ja huikeeta tunnelmaa koko ajan! Me ollaan koko saatanan akatemian historian paras tiimi, ja se on vaan näin!”

 

Myyntipäivien 2019 voittajat

Keräännyimme tiimin kanssa yhteen viisi minuuttia ennen stagelle siirtymistä. Muistan Madden sanoneen, kuinka hän oli nähnyt unta, että pelkäsi tuolien olevan tiellä, jos me voittaisimme. Kyllähän siinä vähän ahdasta tulisi, kun tuolirivien välissä yrittäisi voitonriemua hillitä. Päätimme mennä porukalla sivuun seisomaan, sillä tunnelma oli aivan liian jännittynyt ja tottahan se Madde puhui, tilaakin toivottavasti tarvittaisiin. Seisoimme stagen reunalla, pidimme toisiamme kädestä ja jännitimme tuloksia. Kun kaikkien tiimien kokonaismyynti, 56 137€, julkaistiin, heräsi usko siihen, että ihan aikuisten oikeasti saattaisimme voittaa. Olimme laskeneet, että myyntiä tuli ainakin 20 000€. Kun voittaja julkistettiin, ja voittajan kohdalla luki isolla ”HURMA 20 631€”, aloimme vain huutamaan ja hyppimään riemusta. Me oikeasti tehtiin se, me onnistuttiin siinä mitä haluttiin saavuttaa. Hitto miten upee tunne! Kaksi päivää ja yli 20 000€ myyntiä, ihan mieletön suoritus. Oon niin ylpeä meidän tiimin kehityksestä, en usko, että koskaan aikaisemmin olisimme vielä pystyneet tällaiseen suoritukseen. On ollut paljon ylä- ja alamäkiä, on ollut kriisejä ja niistä on selvitty. Me ollaan parempi tiimi nyt, kuin koskaan ennen.

Voiton jälkeen totesimme, että tätä juhlitaan isosti! Viimeinenkin toimintahäiriö otettiin käsittelyyn, ja huomioitiin tulokset niin, että se tuntuu vielä pitkän ajan päästä. Heti voiton jälkeen joimme skumpat, ja lähdimme yhdessä syömään. Sovimme myös isommille juhlille päivän kyseisen viikon sunnuntailta, jolloin juhlisimme kunnolla kaikki yhdessä tätä onnistumista. Juhlat oli aivan mahtavat, ja niin ansaitut! Kaksi vuotta yhteistä taivalta, joka on johtanut meidät tämän pisteeseen, myyntipäivien 2019 voittajiksi. Olemme kehittyneet tiiminä niin paljon, niin lyhyessä ajassa. Kehitys jo tämän syksyn aikana tiimissä on ollut aivan valtava, kaikkien toimintahäiriöiden kohdalla, ja tulee itsellekin johtoryhmän jäsenenä sellainen olo, että on taidettu tehdä jotain myös oikein. Hurma on koko Akatemian historian paras tiimi, ja se on vaan näin!

 

 

Lähde: Lencioni, P. 2002. Viisi toimintahäiriötä tiimissä. Hämeenlinna: Päiväosakeyhtiö.

Kommentoi