Tampere
28 Mar, Thursday
10° C

Proakatemian esseepankki

Slush 2019

Kokemuksia kolmannesta Slushistani



Kirjoittanut: Konsta Linkola - tiimistä Eventa.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

On seminaareja ja sitten on Seminaareja. Slush lukeutuu jälkimmäisiin. Koko viikko tapahtumia ja juhlia ympäri Helsinkiä, laservaloja, 25 000 vierasta ympäri maailmaa ja lukemattomia mahdollisuuksia. Kuulin monilta ensikertaa osallistuvilta, ettei menosta saanut oikein otetta ja tapahtuma oli heille liikaa. Voin kyllä samaistua noihin fiiliksiin ensimmäisiltä vuosilta, mutta tällä kertaa huomisen edistystä. Tämän vuoden Slush oli itselleni kolmas, ja nyt alkoi tuntua, että alan saada toiminnasta sen verran kiinni, että koin todella hyötyneeni tapahtumasta.

Olen jokaisena osallistumanani vuotena ollut yksi tuhansista vapaaehtoisista Slushissa. Tänä vuonna meitä oli jo 2400, jotka kokevat tapahtuman niin merkitykselliseksi, että ovat valmiita työskentelemään siellä ilmaiseksi. Ensimmäiset kaksi vuotta olin valokuvaustiimissä, ensin kuvaajana, ja seuraavana vuotena johtaen 26 kuvaajan tiimiä ja Slushin kuvatuotantoa. Tänä vuonna päätin kokeilla jotain uutta, ja sain kutsun Slush buddies tiimiin, joka tarjoaa paikallista kaveria Slushin VIP vieraille. Buddyt edustavat tapahtumaa ja Suomea tärkeimmille vieraille auttaen heidän viikon sujuvuudessa ja antamalla näkökulman suomalaisuuteen ja Slushiin vapaaehtoisen nuoren näkökulmasta. Seuraavaksi tavoitteenani Slushissa on saada isompi vastuurooli tapahtuman tuotannossa.

Vapaaehtoisuus on mielestäni aliarvostettua. Työllä on tietysti aina arvo, mutta se arvo ei tarvitse toteutua rahassa. Slushiin on onnistuttu luomaan kulttuuri, jossa vapaaehtoiset ovat ykkösiä, ja heidän etua ajatellaan aina. Tapahtumassa on aidosti yhdessä tekemisen henki, ja kaikille pyritään luomaan merkityksellisiä mahdollisuuksia. Sen jälkeen se on itsestään kiinni, miten onnistuu mahdollisuuden hyödyntämään.

Voi siis sanoa, että olen nähnyt ja kokenut yhtä ja toista Slushissa. Mitä siis olen näistä vuosista oppinut?

 

Slush on kestävyyslaji

Yrittäjyys on kestävyyslaji, jossa harvoin jaetaan pikavoittoja. Sama pätee verkostoitumiseen ja uuden oppimiseen. Siinä pitää olla uskoa itseensä ja sisua jatkaa, vaikka jalkoihin sattuu ja väsyttää, koska voin kertoa, että sattui ja väsytti. Edistys on usein hidasta, varsinkin alussa, ja töitä pitää jaksaa tehdä pitkäjänteisesti. Tämän takia on hyvä tietää, miksi töitä tekee, oli ne vapaaehtoisia tai palkallisia. Toisinaan tapaan Slushissa vapaaehtoisia, joista välittyy viesti, etteivät he haluaisi olla siellä. Onko vanhempien paine voinut tuoda nuoret puhuttuun tapahtumaan vai mikä? Kuitenkin olisi tärkeää löytää se oma motivaatio ja innostus siihen mitä tekee, niin sitä varten jaksaa puurtaa paljonkin töitä.

 

Pitchaa paljon ja useasti

Minulle on toisinaan vaikeaa sanoittaa oma osaamiseni, koska olen tehnyt paljon kiinnostavia asioita, ja koen omaavani monta identiteettiä. Tiedän kuitenkin haluavani uusia mahdollisuuksia ja haasteita, joten lähden kiertämään yrityksiä Messukeskuksessa ja tapaamaan ihmisiä sovitusti ja spontaanisti. Keksin tänä vuonna loistavan tavan kokeilla sitä, mikä tuntuisi luontevalta ja hyvältä tavalta puhua itsestään ja mikä aiheuttaa toivomaani resonointia: AB testaus! Digimarkkinoinnissa paljon käytetty menetelmä, jossa esim. kaksi erilaista mainosta julkaistaan pienellä budjetilla. Sitten huonommin menestynyt heitetään pois ja laitetaan hyvin pärjännyt uuden vaihtoehdon kanssa vastakkain. Aina uudella kierroksella lisätään panoksia. Samaa voi tehdä pitchauksen kanssa. Kokeilin aina eri version omasta tarinastani, kun tapasin uuden ihmisen, ja mukauduin henkilön edustaman kohderyhmän mukaan. Loppuviikosta itsestään kertominen oli jo huomattavasti sujuvampaa, ja löysin itseni Reaktorin jatkoilta Suomen yritysjohdon kanssa.

 

Auttavat palkitaan.

Näin se on. Luo uudelle tuttavallesi tunne siitä, että hän on arvokas, ja sitten tee itsestäsi hänelle tarpeellinen. Etsi keinoja auttaa muita, niin sinut muistetaan. Vapaaehtoisuudessa on se hauskaa, ettei siitä makseta. Ihan totta! Se on hauskaa siksi, että saat tehdä mitä haluat, ja kun olet vapaa tekemään mitä haluat, voit ihan yhtä hyvin auttaa muita parhaasi mukaan. Slushissa on todella helppo tavata satoja ihmisiä, mutta muistat vain ne, jotka olivat aidosti kiinnostuneita sinusta, tai jotka auttoivat sinua.Sitä on vaikea sanoa mihin päädymme kymmenen vuoden päästä, mutta erittäin todennäköistä on, että elämääsi ja yritykseesi vaikuttaa silloin muutkin kuin he, keitä tällä hetkellä ympärilläsi on. Tapasin viimeviikollakin lukuisia ihmisiä, ketä en välttämättä tule enää tapaamaan uudestaan, mutta Suomi on niin pieni maa, että tapasin viimeviikolla hyvin monta sellaistakin ihmistä uudelleen, ketä en olisi uskonut enää tapaavani.

 

Maailma avautuu naapurissa

En itse ole kotoisin Tampereelta, olen asunut muutaman vuoden Saksassa ja matkustanut ympäri maailmaa. Minulle Tampereelta muualle lähteminen käy siis hyvin luonnostaan, oli kyseessä sitten Helsinki Jyväskylä tai ulkomaat. En osaa sanoa syytä, mutta jostain syystä Proakatemialta ulos lähteminen tuntuu monista vaikealta. On ymmärrettävää, että omassa yhteisössä tekeminen ja oppiminen on mukavaa, mutta olen toisinaan yllättynyt siitä innottomuudesta, joka Proakatemialla vallitsee ulkomaailman asioita kohtaan. Miksi Helsingissä jopa monet sairaanhoitajat lähtevät mukaan Slushiin, mutta Tampereella yrittäjyyden opiskelijoista vain muutamia. Mielestäni on tärkeää vierailla oman yhteisön ulkopuolella, jotta oppii tuntemaan elämää laajemmalla spektrillä. Elämä on niin monipuolista ja monimutkaista, kun sitä tarkastelee oman tontin ulkopuolella. Se luo mahdollisuuksia kasvaa, luoda ja kehittyä, ja suosittelen sitä vankasti kaikille.

 

 

Slush ei ole minulle vain teknologia ja kasvuyritystapahtuma. Se on haaste ja maistiainen sellaisesta energiasta ja yrittäjyydestä, jota haluan vaalia. Se on mahdollisuus ja maailmanluokan inspiraatiota. Se pitää hereillä ja vie eteenpäin.

 

 

Aihetunnisteet:

Vuoden raivaaja 2019

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close