Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Kohti 24 H innovointia



Kirjoittanut: Kukka-Maaria Halme - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Valmistautuessamme tiimin loppunäyttöön, 24 H innovointiin, sovimme, että jokainen tiimiläinen kirjoittaa aiheesta esseen. Tarkoituksena on käsitellä omia vahvuuksia ja heikkouksia innovoijana eri näkökulmista. Esseessä pohdin myös, minkälaisissa rooleissa haluaisin olla innovoinnin aikana ja missä asioissa minun ja tiimimme tulee erityisesti kehittyä.

 

Arvioinnin kriteerit

Lapin AMKin innovointiosaamisen itsearviointi on jaettu viiteen osa-alueeseen: luova ongelmanratkaisutaito, kokonaisvaltaisuus, päämäärätietoisuus, yhteistyökyky sekä verkosto-osaaminen (Lapin AMK).

Koen, että vahvuuksiani löytyy eniten tuossa ensimmäisessä, luovassa ongelmanratkaisussa. Osaan hallita kokonaisuuksia sekä hahmottaa prosessit ja viedä niitä eteenpäin. Minun on hankala tyhjästä aloittaa keksimään luovia ideoita, mutta innostun helposti keskusteluista ja erilaisista tehtävistä ja pystyn niiden kautta avoimesti tuomaan ajatuksiani esille. Koen olevani vahva tiimipelaaja innovoinnissa, sillä uskon, että jokaisella on jotakin annettavaa, vaikka tietty prosessin osa tuntuisikin haastavalta.

Lapin ammattikorkeakoulu listaa päämäärätietoisuuden alle kiinnostuksen aihetta kohtaan, sinnikkään tavoitteen saavuttamisen sekä olennaisiin asioihin keskittymisen (Lapin AMK). Koen, että minun on helppo noudattaa näitä, kun oma asenne on kohdallaan.

Heikkouksiani on ehdottomasti kokonaisvaltaisuus ja verkosto-osaaminen. Minulla ei ole monestakaan alasta kokonaisvaltaista tietoa, enkä juurikaan seuraa uutisia tai politiikka. Olen kuitenkin innoissani tiimimme tulevista pajoista megatrendeistä ja heikoista signaaleista. Kun saan innovoinnin aikana lisää tietoa kyseisestä alasta, niin minun on kuitenkin helppo löytää syy-seuraussuhteita asioiden väliltä. Verkostoituminen on koko opiskelujen ajan ollut minulle haastavaa. Siitä puhutaan koko ajan, mutta tuntuu etten ole siinä kovinkaan taitava. Minulla ei juurikaan ole ammatillisia kontakteja, enkä tiedä miten verkostoituminen aloitetaan, jos se ei tule luonnostaan. Onko tämäkin sellainen taito minkä voi oppia?

 

Kävimme tiimimme kevään ensimmäisessä innovointipajassa yhdenlaisen innovointiprosessin läpi. Prosessi meni näin: Toimeksianto -> ydinongelman määritys -> heikkojen signaalien / trendien huomiointi -> luova ideointiprosessi -> ideoiden validointi -> idean käytäntöön vienti. Toimeksianto tulee 24H aamuna ulkopuoliselta toimeksiantajalta ja hän on usein määritellyt selkeän ratkaistavan ongelmakysymyksen. Innovointitiimin on kuitenkin tärkeä tarkentaa nimenomaan ydinongelma sekä selventää, että kaikki ymmärtävän sen samalla tavalla. Heikot signaalit ja trendit ovat asioita, jotka voivat vaikuttaa liiketoimintaan tulevaisuudessa. Innovoidessa on tärkeä hahmottaa mihin suuntaan maailma on menossa. Luovaa ideointiprosessia avasinkin hiukan ensimmäisessä kappaleessa, mutta käytännössä siihen sisältyy erilaisia ideointityökaluja ja ratkaisuehdotuksia. Idean validointi on tärkeä vaihe sillä tässä kohtaa, jos idea ei tunnu hyvältä, on palattava alkuun. Validoinnin tukena kannattaa käyttää toimeksiantajan kriteerejä sekä virallisia arvioinnin kriteerejä ja miettiä ratkaiseeko se ydinongelman. Idean käytäntöön vienti voi 24 H:ssa tarkoittaa mahdollisia kyselyitä loppukäyttäjille, yhteistyökumppanien etsimistä ja tietenkin innovointiraportin ja pitchauksen valmistelua.

 

Roolitus 24H:ssa

Olemme paljon pohtineet, miten jakaisimme roolit innovoinnin ajaksi. Haluammeko käyttää apuna Belbin tiimiroolitestejä vai mennä tämän hetkisen fiiliksen mukaan siitä, mikä kenellekin sopii. Belbinin mukaan kaksi vahvinta rooliani ovat tiimipelaaja sekä spesialisti. Lyhyen selityksen mukaan tiimipelaaja auttaa tiimiään toimimaan yhdessä ja on valmis viemään tehtäviä loppuun tiiminkin puolesta. Tiimipelaajan vahvuuksiin kuuluu yhteistyökykyisyys ja hyvät kuuntelutaidot. Heikkouksia on päättämättömyys ja konfliktien välttely (Tuni 2022). Pystyn hyvin tiimissä samaistumaan tähän roolin, mutta en osaa sanoa miten se vaikuttaa rooliini innovoinnissa. Tietysti tiimipelaajista on aina hyötyä kaikessa tiimitekemissä, joten ehkä innovoinnin aikana, minun tulisi keskittyä erityisesti tiimipelaajan vahvuuksien käyttämiseen.

Toinen vahva roolini on spesialisti eli asiantuntija. Asiantuntijalla on vahva tietämys, jostakin tietystä osa-alueesta ja hän voi siitä tuoda syventävää tietoa koko tiimille (Tuni 2022). Belbin tiimiroolitestissä arvioitsijoina minulla oli työkavereita Fressiltä sekä opiskelukavereitani Varalan Urheiluopistosta, joten uskon asiantuntijan roolini tulevan osaamisestani ja kiinnostuksestani liikunta-alaa kohtaan. En näe tästäkään juurikaan hyötyä innovoinnissa, ellei toimeksianto satu olemaan liikunta-alalta.

Olen miettinyt, että voisin sopia pitchaajaksi. Toki toimeksiantaja ja aihe vaikuttaa paljon kuka siihen sopii, mutta minulla on usean vuoden kokemus teatterissa esiintymisestä ja nautin olla lavalla. Koen, että minulla on kantava ääni, osaan artikuloida hyvin sekä mielestäni pystyn olemaan lavalla vakuuttava.

 

Asenne

Koen, että asenteella on suuri rooli innovoinnista ja uskon, että yhden ihmisen asenne voi vaikuttaa koko tiimiin. Niin hyvässä, kuin pahassakin. Asenne on yhdistelmä tunne- ja järkiperäisin tekijöitä, jotka johtavat tietynlaiseen käyttäytymiseen (Mielen ihmeet 2019). Asenne voi muodostua omista menneisyyden kokemuksista sekä ennakkoluuloista ja näin ollen muodostaa tavan, jolla reagoimme. Ei siis ihme, että tiimiläisillämme ei ole paras asenne innovointia kohtaan. Olemme aikaisemmin suoriutuneet huonosti, emmekä odota innolla valvomista vuorokauden ympäri. Yhteinen asenneongelma on aikaisemminkin koitunut tiimimme kohtaloksi. Töitä on siis tehtävä. Mielen ihmeet – blogitekstissä hyvää asennetta kuvataan positiiviseksi, ennakoivaksi, epäitsekkääksi, yhteistyökykyiseksi ja järkiperäiseksi (mielen ihmeet 2019). Mietin, miten voisimme tiiminä testata asenteitamme ja mielenkovuuttamme ilman, että siihen liittyisi negatiivisia tunteita innovointia kohtaan?

Olen kuullut, että akatemialla jotkin tiimit ovat suorittaneet helvetinviikko – haasteen. En ole vielä lukenut Erik Bertrand Larssenin Helvetinviikko kirjaa, mutta tutustuin aiheeseen Leo Straniuksen blogin kautta. Helvetinviikon aikana arkirytmi laitetaan kuntoon ja sitä on noudatettava tarkasti. Herätys on klo 5.00 ja nukkumaanmeno klo 22.00. Joka päivä harrastetaan liikuntaa vähintään tunnin ajan ja noudatetaan terveellistä ruokavaliota. Herkkujen syöminen ja television katselu on kielletty. Sosiaalista mediaa saa käyttää vain iltaisin, ei työpäivän aikana. Viikon aikana tehdään töitä kuutena päivänä, tehokkaasti ja intensiivisesti. Viikon aikana tulisi myös tehdä kerran töitä vuorokausi putkeen (Leo Stranius 2021). Haasteeseen kuuluu myös tavoitteidenasettaminen ja erilaisia itsensä kehittämisen teemoja jokaiselle päivälle. Olen pohtinut, voisimmeko tiiminä testata tätä? Olisiko tämä osa ratkaisua tiimimme asenneongelmille? Rytmin kuntoon laittaminen ja tehokas työskentely voisi tehdä hyvää koko tiimille. Samalla pääsisimme testaamaan työntekoa 24 tuntia putkeen, mutta itse valitsemamme mieluisan työn parissa. Itse olisin valmis testaamaan haastetta.

 

Lähteet:  

Lapin Ammattikorkeakoulu. Innovointiosaamisen itsearviointilomake. Luettu 10.2.2022. http://julkiset.lapinamk.fi/DropOffLibrary/Lapin%20AMK%20Kehitt%C3%A4v%C3%A4%20arviointi%20Innovaatio-osaaminen%20Itsearviointilomake.pdf

Tuni. Belbin -tiimiroolitesti. Verkkosivu. Luettu ja viitattu 10.2.2022. https://www.tuni.fi/fi/palvelut-ja-yhteistyo/belbin#paragraph-anchor–a8934231-0f12-4e96-b024-57aa1603f51a

Mielen ihmeet. Mitä ’’asenteella’’ oikeastaan tarkoitetaan. Verkkosivu. Julkaistu 8.4.2019. Luettu 10.2.2022. https://mielenihmeet.fi/mita-asenteella-oikeastaan-tarkoitetaan/

Leo Starnius. Helvetinviikko vai hyvinvointiviikko. Verkkosivu. Julkaistu 31.21.2021. Luettu 10.2.2022. https://leostranius.fi/2021/01/hyvinvointiviikko-vai-helvetinviikko/

Kommentit
  • Miisa Hiltunen

    Enpäs oo ennen hoksannut ajatella, että pitchaus voisi olla sulle hyvä rooli innovoinnissa, mutta nyt kun avasit asiaa, niin lamppu välähti. Totta kai olisit hyvä pitchaamaan!

    Nosto helvetin viikosta ja ehkä sen avulla asenneongelmien korjaamisesta oli myös tosi mielenkiintoinen ajatus. Ehkä me voitaisiin kokeilla työntää itseämme epämukavuusalueelle, jotta voitaisiin myös kehittyä ja sitä myöten työstää omia mielenmallejamme. Nää mielenmallit vaikuttaa kuitenkin merkittävästi 24h innovoinnistakin puhuttaessa. Itse olisin ainakin innolla (ja kauhuissani) mukana testaamassa helvetin viikkoa! Kiitos Kukka esseestä!

    11.2.2022
Post a Reply to Miisa Hiltunen cancel reply