Tammikuun 30.1.-31.1 oli taas aika tiimivalmentajakoulutuksen ja aiheena meillä oli oma valmennusfilosofia ja valmentajana kasvaminen.Samaan aikaan tämä oli koulutuksen viimeinen lähikerta, joka tuntui todella hassulta. Vastahan me aloitettiin tämä koulutus. Kokonaisuudessaan koulutus on ollut ihan huippu ja siellä on päässyt oppimaan niin paljon valmentajuudesta sekä tutustumaan uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin. Viimeisien päivien anti tuli parhaimpaan mahdolliseen hetkeen, koska tammikuun alussa aloitin IB-tiimin (nykyisen Avanteamin) apuvalmentajana. Olen vasta todella alussa minun valmennusurallani, joten oli todella tärkeää saada kuulla näistä aiheista. Lisämausteen tähän valmennuspestiin tuo vielä se, että kaikki tekeminen on totta kai in English. Alussa päässäni liikkui samaan aikaan paljon innostumisen sekä pelon sekaisia tunteita. Mihin olen oikein hypännyt mukaan? Nyt voin kuitenkin sanoa, että tämä on yksi parhaimmista jutuista, mitä olen päässyt tekemään.

Luottamuksen rakentaminen tiimissä

”Luottamus on tila, joka ilmenee halukkuutena hyväksyä oma haavoittuvuus vuorovaikutussuhteessa” – (Ristikangas, 2020)

Ennen kuin aloitin IB-tiimin apuvalmetajana, olin kirjoittanut vihkooni pääpointteja, jotka ovat minun mielestäni tärkeitä ihan alusta lähtien, kun miettii tiimin toimintaa. Yksi niistä oli luottamus. Luottamus ei synny itsestään, vaan sen muodostumiseen tarvitaan kaikkien yhteinen panos. Olitpa tiimin jäsen tai valmentaja, sinun vastuunasi on luoda kaikille paikka, jossa voi olla psykologisesti turvassa. Tärkeää on kuitenkin huomioida se, että luottamus on vapaaehtoista, eikä siihen voi pakottaa ketään. Sen pitää olla aitoa ja sen pitää tulla suoraan sisältä (Ristikangas, 2010). Luottamus rakennetaan pienin askelin ja kaiken a ja o sen rakentumisessa on pienet arkiset teot. On enemmän kuin tärkeää, että luottamus tiimin sisällä syntyy jo aikaisessa vaiheessa. Kun kohdataan erilaisia vastoinkäymisiä ja konflikteja, luottamus on se tekijä, millä ne voitetaan. Kuten Ristikangas kirjassaan toteaa, että ”Luottamusta ei tule ajatelleeksi, kun asiat sujuvat hyvin, mutta luottamuksen arvon huomaa vasta sitten, kun sen on menettänyt”. Tämä on se, mihin olen koittanut keskittyä viimeisten kahden kuukauden aikana (Ristikangas, 2010).

Olen koittanut olla aktiivisesti vuorovaikutuksessa tiimin jäsenien kanssa niin pajoissa, kuin pajojen ulkopuolella. Minusta on todella tärkeää, että on jatkuvassa kanssakäymisessä tiimiläisten kanssa. Liittyivät asiat opintoihin, projekteihin tai vapaa-ajan aktiviteetteihin minulle saa tulla aina puhumaan tai kysymään neuvoa. Kuitenkin isoin hetki minusta tähän mennessä on ollut Avanteamin mökkipaja, johon pääsin osallistumaan. Kuten me akatemialaiset tiedämmekin, että jos jossain rakennetaan tiimin luottamusta, se on mökkipajoissa. Onnea on se, että mökkipaja saatiin pidettyä näinkin alkuvaiheessa. Näiden parin päivän aikana pääsin entistä lähemmäs tiimiä, joka tuntuu minusta mahtavalta. Kun kävimme läpi tiimiläisten oppimissopimuksia, yhtä lailla minä jaoin oman tarinani kaikille. Minusta se on ensiarvoisen tärkeää, että kukin tiimiläinen tuntee minut läpikotaisin. Olen liian monta kertaa ollut itse sellaisessa tilanteessa, kun oma esimies ei ole kertonut itsestään mitään muuta kuin nimen ja tittelin. Eikä häntä ole niinkään kiinnostanut kuulla minustakaan yhtikäs mitään. Tällöin ainakin itselleni nousee tunne, että olen vain yksi pieni pelinappula isossa systeemissä. Mitä paremmin kukin osapuoli tuntee toisensa, sitä helpompi on lähteä kehittämään kunkin yksilön ominaisuuksia paremmiksi (Ristikangas, 2010).

Mökkipajan jälkeen Avanteamin ilmapiiri on ollut paljon rennompi ja minusta tuntuu, että tästä tämä vasta alkaa. Tiimi on ottanut ihan järisyttäviä steppejä eteenpäin, eikä vauhti ole ainakaan hidastumassa. Muutenkin tuntuu siltä, että he alkavat olemaan todellakin osa Proakatemian yhteisöä, mikä on ollut iso haaste viime vuosina IB-tiimien kanssa.

Kuten aikaisemmin mainitsinkin, luottamuksen rakentaminen ja sen ylläpito vaatii jatkuvaa työtä. Haluan jatkuvasti oppia tuntemaan Avantemian jokaisen jäsenen vielä entistä paremmin ja kasvattaa kahden keskistä luottamusta heidän kanssaan. Työkaluna aionkin tässä käyttää kehityskeskusteluja. Tavoitteena on saada aikaan rakentavaa keskustelua, josta molemmat osapuolet saavat mahdollisimman paljon irti. Valitsin juuri kahdenkeskiset kehityskeskustelut metodiksi, koska silloin pystyy olemaan oikeasti läsnä tilanteessa ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen henkilöön, kuka sinun kanssasi on. Vaikkakin tiimissä on todella avoimen keskustelun kulttuuri uskon silti, että kahden kesken yksilö pystyy kuitenkin vielä avoimemmin kuvailemaan omia ajatuksiaan. Myöskin palautteen anto voi olla joillekin helpompaan kaksin, kuin dialogiringissä istuessa. Minä haluan itsekin kehittyä ja oppi uutta, joten haluan saada mahdollisimman paljon palautetta myöskin omasta toiminnastani ja nämä kehityskeskustelut ovat paras paikka siihen.

Jatkuva oppiminen ja itsensä kehittäminen

Jotta pystyy kehittymään omassa työskentelyssään pitää tiedostaa ja olla sinut omien heikkouksien ja vahvuuksien kanssa. Ennen viimeistä lähikertaa meillä oli tehtävä tehdä 16Personalities persoonallisuustesti, jossa kysymyspatteriston avulla selvitetään oma persoonallisuustyyppi. Olin tehnyt kyseisen testin jo aikaisemmin, mutta halusin varmistaa, että onko tulokset mahdollisesti muuttuneet suuntaan, tai toiseen.

Omat tulokset:

INFP – ”Sovittelija”

Vahvuudet

Heikkoudet

Pystyn allekirjoittamaan lähes kaikki mitä kyseisissä laatikoissa lukee ja etenkin kohdan ”Ole aktiivisempi ja avoimempi”. Uppoudun helposti omiin ajatuksiin ja monesti taustalla käytävä keskustelu menee niin nopeaa tahtia, että aihe on jo vaihtunut, kun olen avaamassani suutani asian tiimoilta. Muutenkin minun pitäisi vielä rohkeammin tuoda ilmi omia mielipiteitäni asioista, eikä kyseenalaistaa niitä valmiiksi omassa päässäni. Tällöin keskustelu olisi rikkaampaa ja antoisampaa kaikille osapuolille. Olen myös huomannut sen, että on yllättävän vaikeaa esittää juuri niitä oikeita kysymyksiä, jotka saava ajatteluprosessin liikkeelle. Myöskin olen huomannut, että ne kysymykset, joita olen käyttänyt ovat olleet usein miksi ja mitä-kysymyksiä. Minun pitää jatkossa enemmän keskittyä miten-kysymyksiin, sillä tällöin annetaan tiimille vastuu päätöksen teosta. Ei anneta liikaa valmiita vastauksia ja toteamuksia, vaan annetaan tilaa tiimin luovalle ongelmanratkaisukyvylle.

Vielä on paljon opittavaa, mutta näinhän sen pitää ollakin. Kevättä ja aikaani Avanteamin kanssa on enää jäljellä vajaat kolme kuukautta, joten pitää ottaa kaikki mahdollinen irti tästä hienosta kokemuksesta. Olen enemmän kuin kiitollinen heille, jotka kannustivat minua loppusyksystä tarttumaan tähän pestiin. Olen aloittamassa myöskin tässä samalla opinnäytetyötäni, jonka aiheena toimii myös valmentava johtajuus, joten nämä molemmat varmasti tulevat ruokkimaan toisiaan kevään mittaa.