Tampere
02 Dec, Wednesday
1° C

Proakatemian esseepankki

Kohti henkilökohtaista visiota!



Kirjoittanut: Petteri Kiuru - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Liekeissä!
Petteri Kilpinen
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Miten suhtautua kirjaan mikä ei oikein nyt saanutkaan liekkeihin? Petteri Kilpisen Liekeissä (2008) antaa paljon hyvää vinkkiä ”tulevaisuuden johtamiseen”. Miksi ihmeessä heittomerkeillä? Koska kirja on jo yli kymmenen vuotta vanha, niin tuntui, että kyllähän näitä oppeja ja koppeja on tässä tullut luettua useammastakin lähteestä. Monia näistä on tullut myös käytettyä jo ennestään. Kilpinen myös kirjassaan esittää, että tieto vanhentuu nykypäivänä eli siis vuonna 2008 noin 3,5 vuodessa. Eli siinä ajassa, kun me saamme koulumme käytyä. Tuntuu siltä kyllä näin kymmenen vuotta myöhemmin, että tieto vanhentuu vielä hieman nopeammin. On siis mahtavaa, että opiskellaan Proakatemialla, jossa tiedon hakeminen on omalla vastuulla. Kuntokadun penkkiä kuluttamalla tulisi opiskeltua varmasti paljon asioita, joilla ei enää tee mitään, kun koulusta todistuksen saisi käteen. Välillä myös vähän harmittaa, että kirjoja kirjoitetaan suuria maalaamalla, eikä tuoda lukijalle niitä konkreettisia esimerkkejä, miten muuttaa tapojaan. Monessa kohtaa Kilpisen kirjassa tämä oli mietteenäni. Silti sain yhden erittäin hienon työkalun, miten rakentaa itselleen henkilökohtainen visio. En välttämättä tähän esseeseen rupea sitä rakentamaan, koska se vie aikaa aika paljon. Saada itselleen kuviot selväksi. Koitan silti saada itselleni kirkastettua tämän esseen avulla omaa visiooni.

 

  1. Sosiaaliset tavoitteet

Mikäli haluaa menestyä, on ihmisellä oltava hyviä sosiaalisia kanssakäymisiä. Mistä muodostuu ihmissuhteita. Sosiaaliset taidot eivät ole perinnöllisiä. Ne ovat vain osittain perinnöllisiä, ja kaikkia sosiaalisia taitoja voi kehittää. Ihmissuhteet luovat monessa eri tilanteessa uusia mahdollisuuksia mitä ei ole edes osannut ajatella saavansa. Ei kaiken tarvitse aina tapahtua työympäristössä mikä vie omalla uralla eteenpäin. Uusi huikea mahdollisuus saattaa tulla vaikka parhaan ystävän tarjouksesta tai kumppanin kontakteista. Siksi on hyvä olla monenlaisia sosiaalisia tavoitteita. ”Jokaisen menestyksen takana on joukko hyviä ihmissuhteita.” (Kilpinen 2008, 199.)

Omiani lähtisin maalailemaan ensinnäkin siitä, että pitää lujasti kiinni muutamaa omaa pitkäaikaista ystävyyssuhdetta. Ne ovat suuri voimavara itsellä, ja niitä ei parane katkasta ikinä. Ei vahingossa tai tahalleen, eikä antaa hiipua pois. Toisena myös omalle uralle olisi luoda voimakkaita ystävyyssuhteita myös työnkautta. Sellaisia mitkä voivat ensisijaisesti auttaa uralla eteenpäin. Kolmantena myös kotiasiat kunnossa rakastavan parisuhteen muodossa.

 

  1. Fyysiset tavoitteet

”Jaksaminen ja energisyys määrittelevät ihmisen onnellisuutta enemmän kuin moni osaa edes kuvitella.” (Kilpinen 2008, 199.) Monet tutkimukset on meille pidemmän aikaa jo kertonut, että mitä terveempi olet, sitä onnellisempi olet. Onko tässä nyt enempää tarve pohjustaa, miksi fyysiset tavoitteet itselle henkilökohtaisen vision luomisessa on todella tärkeätä? Ja miksi se on niin saakelin vaikeata?

Tarkoitus ei todellakaan ole olla mikään fitness-hahmo, joka kerran vuodessa käy näyttämässä pärstää amatöörikisoissa. Vaan sitä, että on perus terve, syö terveellisesti ja harrastaa aktiivisesti liikuntaa. Tiedättekö minä tykkään liikkua. Miksi en sitten liiku? Ainakin huonojen tekosyiden takia. Omat liikunnalliset tavoitteet ovat oikeasti vain sellasia, että saisin liikkumisen tavaksi ja voisin tehdä sitä yhdessä jonkun kanssa. Yksin salilla käyminenkin on niin ankeata, että ei sinne tee mieli mennä. Elämän tavoitteeksi myös se, että opettelen syömään terveellisesti suurimman osan ajasta.

 

  1. Ammatilliset tavoitteet.

Suomalaisten hiihtäjien suusta ainakin kuulee todella usein, että he lähtevät ladulle tekemään parhaansa. Monet meistä tietääkin, että aika usein sijoitus on kaksi numeroinen ja leuka rinnassa tullaan kotiin. Työelämässä on kyllä vaikea lyödä lukkoon mitä oikeasti haluaa. Useimmat päättää olla ajattelematta koko asiaa ja painaa joka päivä seitsemästä puoli neljään työmaalla. Ammatillisia tavoitteita ei kannata lyödä lukkoon liian nuorena. Siinä vaiheessa, kun rupeaa se oma ala kirkastumaan omassa mielessä. Silloin on oikea aika ruveta laittaa niitä tavoitteita. Tavoitteita asettaessa on hyvä ajatella, että ei ajattele uratikkailla kiipeämistä vaan ajattelee monimuotoisemmin. Missä haluaa olla hyvä, missä haluaa olla arvotettu ja missä haluaa kehittyä?

Omista ammatillisista tavoitteista pystyn sanomaan heti täydellä varmuudella, että tiimin esimiehenä työskentely kansainvälisessä tiimissä on tavoite. Se on aivan mieletön roihu mikä sisällä palaa, kun pääsee työskentelemään motivoituneen tiimin kanssa yhdessä. Mikäli kieli on vielä englanti ja ihmiset ovat useammasta eri maasta, niin inspiraatio vain kasvaa koko ajan. Alasta en todellakaan osaa varmuudeksi sanoa. Tässä on vähän haastettu puoli vuotta sitten elokuvatuottajaksi, ja innostunut olen kyllä siitä. Silti se tuntuu aina häviävän noille ensimmäisille asioille. Vaikka elokuvatuottamista pystyisi tekemään juuri tuolla tavalla. Ehkä tuossa olisikin se suurempi haaste itselle. Lähteä ulkomaille jahtaamaan elokuvatuottajan titteliä.

 

  1. Taloudelliset tavoitteet.

Mikäli vaurastuminen on tavoitteena, niin se on annettu täysin omiin käsiin aina. Itse voi täysin vaikuttaa siihen vaurastuuko vai ei. Joka ikisellä alalla ei vaan välttämättä vaurastu. Ainakaan vanhoja normeja noudattamalla. Siksi taloudelliset tavoitteet ovat elämässä hyvä olla. Mikäli ihan oikeasti ei halua elää kädestä suuhun tai säästeliäästi, niin taloudellisilla tavoitteilla voi aina pohtia tulevia vaihtoehtoja elämässä.

Itse en oikeasti halua edes hakea mitään rikkauksia. Haluan olla taloudellisesti vain siinä tilanteessa, että mikäli elää normaalia hyvää elämää, niin ei tarvitsisi murehtia rahan riittämisestä. Mikäli menee siis vaikka vaatekauppaan, niin tietäisi, että voin ostaa mitä tahansa tästä kaupasta. Ilman, että tarvitsee vilkaista tilin saldoa. Tuon lauseen voi totta kai heti ajatella, että jos menee Gucci:n kauppaan, niin silloin on rikas. Lukijana ajattele, että menen Haloselle.

 

  1. Henkiset tavoitteet.

Sitten se tavoite mikä ei liity itseensä muuta kuin henkisesti. Eli itseään suurempi tavoite. Onko se auttaa vähempi osaisia? Onko se estää sademetsien hakkuut? Vai voisiko se olla, että ihmiset voisi päästä paikasta A paikkaan B alle tunnissa? Eli miten haluat tehdä maailmasta paremman paikan elää?

Nämä ovat aina niin perhanan vaikeita kysymyksiä. Jotenkin sitä on vaan niin perus pelle, että ei osaa yhtään ajatella sellaista suurempaa kuvaa. Mutta, jos johonkin oikeasti haluisin vaikuttaa, niin ihmisten hyvinvointiin työpaikoilla. Olla edistämässä työpaikka kulttuurimuutoksia aina vaan parempaan. Koska itse uskon, että tiimityö on avain asemassa siinä.

 

SITTEN SE OMA HENKILÖKOHTAINEN VISIO!

 

”Kun tietää mitä tavoitella, pitäisi pystyä päättämään, mitä suurempaa näkyä kohti nämä tavoitteet vievät. Mikä on tavoittelemisen arvoista elämässä? Mikä on henkilökohtainen visiosi? Miten luoda kuvaava ja kirjava näky paremmasta?” (Kilpinen 2008, 201). Mikäli pystyy summaamaan omaa elämäänsä vaikka yhteen lauseeseen tai pystyy hahmottamaan omaa tulevaisuuttaan mihin tavoitteet vievät. Eli visioimaan, niin on suuremmat mahdollisuudet pystyä luomaan yrityksen visiotakin sekä yhdistelemään omaa ja yrityksen. Näin on suuri mahdollisuus pystyä inspiroimaan muitakin ihmisiä ympärillään. Tietenkin visio on yleensä muutama lause, eikä vain yksi.

En rupea tähän vielä edes arvaileen omaa visiotani, vaan käytän tätä esseetä pohjatyönä sen luomiseen.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close