”Sport & Business Seminar on huomenna ja tiedossa on pitkä yö seminaarin puitteiden rakentamisen parissa. Miten hitossa me pystytään löytään kaikille vapaaehtoisille tekemistä niin että he ei kuitenkaan koe joutuvansa rehkimään liikaa, mutta silti hommat etenis. Tuntuukohan niistä, et me käytetään niitä hyväks. Puuttuukohan muuten huomiselta jotain oleellista. Perkele että ahdistaa muuten raha-asiatkin. Porukat kyllä lupas jeesata niiden suhteen, mutta hävettää kysyä heiltä rahaa lainaan. Ei hel***** mulla muuten puuttuu edelleen jäätävä kasa kirjapisteitä. En ole muuten ehtinyt tällä viikolla treenaamaankaan kunnolla. Niin joo, nyt karkaa ajatukset muualle, tosiaan se seminaari. lyhyet yöunet tiedossa. Toivottavasti pysyn huomenna hereillä.”

Meillä monella tuppaa olemaan tapana möyriä stressaavissa asioissa. Se voi olla hyväkin asia, mutta vaarana piilee, että stressi musertaa ja lamaannuttaa. Menetämme yöunet ja tarvittava energia päivittäisestä tekemisestä kuluu stressin käsittelyyn. Loppujen lopuksi päässämme on hoitamattomien asioiden sekamelska, joka tuntuu täysin mahdottomalta kontrolloida. Okei, otin aika äärimmäisen esimerkin heti alkuun, mutta kirjassa Kuinka Olla Piittaamatta P*askaakaan (Mark Manson, 2018, Atena) käsitellään paljon tämän kaltaisia asioita, kuinka niissä toimimme ja kuinka pystyisimme helpottamaan omaa henkistä taakkaamme.

Periaatteessa kirjassa ei ole hirveästi mitään uutta, mutta lähestymistapa on hieman erilainen, mitä monesti tämän kaltaisissa ”Hyvän elämän” -kirjoissa tuppaa olemaan. Kirjassa käydään paljon läpi sitä, että aina ei tarvitse olla yltiö positiivinen vaan on ihan ok epäonnistua. Eli Suomalaiselle kiva tapa käsitellä oman elämän haasteita, heh. Kirjassa myös käsitellään paljon omaa suhtautumista muiden tekemiseen, sekä sitä, kuinka paljon keskitymme siihen, mitä muut meistä ajattelevat.

Mutta jotta saisitte paremmin kiinni ideasta, mistä kirjassa mm. puhutaan, niin annan esimerkin. Erään yhdysvaltalaisen bändin alkuperäiseen kokoonpanoon kuului henkilö nimeltä Dave Mustaine. Hän oli bändin kitaristi, mutta juuri ennen yhtyeen läpimurtoa Mustaine potkittiin bändistä pihalle. Dave sisuuntui tapahtuneesta ja päätti perustaa uuden bändin, joka olisi suurempi kuin hänen edellinen bändinsä on koskaan ollut. Näin syntyi metallimuusiikkia esittävä Megadeth. Maailmanlaajuisesti Megadethin albumeja on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta ja se on yksi maailman tunnetuimpia metalli bändejä. Monelle edellä mainittu saavutus olisi jotain sellaista, mitä ei osaisi edes kuvitella, mutta Mustaine ei ole ollut tyytyväinen saavutukseensa. Syynä on se, että bändi, josta hänet potkittiin pihalle, on pelkästään Yhdysvalloissa 58 miljoonaa albumia myynyt Metallica. Jos Mustaine ei olisi piitannut p*askaakaan vanhan bändinsä menestyksestä, vaan keskittynyt täysillä nykyiseen, olisi hän varmasti ollut menin kerroin onnellisempi mies ja pystynyt ottamaan suuremmin irti luomastaan menestyksestä.

Mietin kirjaa lukiessani, että minullakin on päivittäin monia asioita, joista ei kannattaisi piitata yhtään. Päivittäisessä arjessa tulevat epäonnistumiset sekä asiat, jotka eivät ole menneet suunnitellusti ovat niin pieniä, että niihin ei kannata kiinnittää huomiota sen suuremmin vaan mukautua tilanteeseen ja jatkaa tekemistä.

Alussa kirjoittamani sepustus on totta ja nuo kaikki asiat pyörivät mielessäni viimeviikon keskiviikkona (27.3.2019) kun rakensimme SBS:ia. Todellisuudessa käytin valtavasti energiaa asioiden murehtimiseen, jotka olivat joko hallinnassa tai sellaisia, joille ei nyt vain siinä tilanteessa voinut mitään. Tein periaatteessa ongelman asioista, jotka eivät todellakaan ollut ongelma. Ehkä suurin oppi mitä kirjaa lukiessani sain, oli se, että nykyään kirjoitan ylös kaikki ahdistavat tekemättömät jutut. Paperi selkeyttää ajatukset ja sen avulla kykenen hahmottamaan paremmin, että kuinka vakavia hoitamattomat asiat oikeasti ovat ja miten saisin ne hoidettua.

Mutta sanoma, mikä oli mielestäni kirjassa tärkeintä, liittyy nimenomaa kategoriaan ”muut päivittäiset ongelmat”, joiden pohtiminen vie paljon turhaa energiaa ja energian tuhlaaminen niihin on aivan täysin tyhjän päiväistä. Sanoma tuli hyvin esille tuosta Mustainen tarinasta. Nimittäin muiden ihmisten arvosteluun käytettävä energia. Me jokainen olemme varmasti joskus arvostellut toisten tekemistä ja vertailtu sitä omaamme. Sillä ei ole oikeasti p*askaakaan väliä omaan tekemiseen, että minkälaista liiketoimintaa Pinkut suunnittelevat, tai kuinka vanhemmat tiimit ovat vastaavassa tilanteessa toimineet. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö muista saisi ottaa mallia ja oppia muiden tekemisestä vaan sitä että on aivan hel*etin typerää pönköttää omaa egoa sillä, että etsii muiden tekemisestä virheitä. Ja jos nyt omasta mielestä näyttää siltä, että joillakin menee aivan metsään ja kokee oikeasti tarpeelliseksi keskustella asiasta, niin mene nyt herran jestas keskustelemaan itse asianomaisten kanssa siitä, eikä selän takana kaverin kanssa. Noh, olen itsekin syyllistynyt tähän ja varmasti tulevaisuudessa tulee tilanteita, joissa toimin näin, mutta on kuitenkin hyvä tiedostaa ja pyrkiä parhaansa mukaan pääsemään eroon tällaisesta toimintamallista.

Haluan loppuun vielä sanoa kirjassa esiintyneen yhden asian, joka on aika irtonainen verrattuna muuhun tässä esseessä kirjoittamaani. Tämä fraasi esiintyi aivan kirja lopussa ja kuuluu näin: ”Tee edes jotain”. Jos sinulta puuttuu inspiraatio tai motivaatio, tee edes jotain. Aloita jostain pienestä. Kun saat jotain pientä aikaiseksi, on asioiden eteenpäin vieminen saanut sinussa heräämään motivaation jatkaa ja mahdollisuus saada inspiraatio kasvaa suunnattomasti. Ei jäädä enää vatvomaan, jos ei ole mitään tekemistä. Tehdään edes jotain ja inspiroidutaan. Vasta sitten kun sinulla on inspiraatio ja suunta tekemisellä, on sinulla oikeasti järkeä alkaa valkkailemaan, mitä teet.

Kirja oli mielenkiintoinen ja helppo lukea. Mitään mullistavia uusia asioita siinä juurikaan esiintynyt, mutta paljon oivalluksia kuitenkin jokapäiväisestä tekemisestä. Yritin lukea kirjaa myös hieman kyseenalaistavalla silmällä ja uskonkin että kirjan sanoma muuttuukin hyvin paljon sen mukaa, että kuka sitä lukee. Tai ainakin omasta mielestä monikin kirjassa kerrottu juttu oli täysin lukijan tulkinnan varainen ja sen ymmärtää niin kuin sen itse haluaa ymmärtää. Uskonkin että tämä oli nyt viimeinen ”Parempi Elämä” -kirja vähään aikaan ja alan keskittymään enemmän oman substanssiosaamisen kehittämiseen.