Yksilöessee, 2ep.

Johdanto

Syksyn 2022 aikana olen osallistunut tiimin hyvinvoinnin edistämiseen Kipinän Hupitiimin jäsenenä. Englannin kurssin osuessa päällekkäin tiimin perjantaisten pajojen kanssa tiimi tuntui viettävän aikaisempaa vähemmän aikaa yhdessä, joten yritimme ideoida erilaisia tilaisuuksia tuoda ainakin osa tiimistä yhteen projektien ja pajojen ulkopuolella. Organisoimamme yhteiset ulkoilut, aamiainen, tiimin yhteiset lounaat ja viikkopalaveria edeltävät aamukahvit houkuttelivat tiimin yhteen hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Hupitiimin tähän mennessä menestyksekkäin tapahtuma olikin syksyn aikana suunniteltu ja toteutettu Kipinän kiitospäivä, jonka aikana paitsi kokoonnuimme yhteen yhteisen aterian äärelle myös, pohdimme yhdessä mistä kaikesta voimmekaan olla kiitollisia tässä hetkessä.

Inspiraatio

Hupitiimin jäsenyys ohjasi osittain ajatteluani syksyn ajan työhyvinvoinnin teemojen pariin.  Osittain aiheen pariin johdatteli myös kokeilemalla kehittäminen. Lukeminen ei toki rajoittunut näihin aihealueisiin, en vain lopulta kirjoittanut kaikista niistä aiheista, joista tulin lukeneeksi. Yksi kirjoista, jonka luin kannesta kanteen oli Ingrid Fetell Leen kirja Ilon tila. Kirja toi hymyn huulille ja monesti johdatti tutkimusmatkalle Internetin ihmeelliseen maailmaan etsiessäni lisää tietoa kirjassa mainituista paikoista ja henkilöistä. Kirjassa esiintuotu malli iloisen projektin suunnitteluun vaikutti myös konkreettisesti kiitospäivän järjestelyjä pohtiessa. Ei välttämättä siksi että tavoittelimme ehdottomasti iloa, psykologien määritelmän mukaan intensiivistä hetkellistä positiivisten tunteiden kokemusta, joka saa meidät hymyilemään ja nauramaan (Fetell Lee 2018). Jos se olisi ollut yksiselitteisesti tavoitteenamme pajakokonaisuutemme olisi keskittynyt toisiin asioihin. Tästä huolimatta luotimme siihen, että juhliminen on osallistavan ilon muoto (Fetell Lee 2019, 329) ja että kausiluonteisena tapahtumana siihen liittyvät ilonaiheet voivat olla erityisen voimakkaita (Fetell Lee 2019, 356).

Suunnittelu ja toteutus

Ajatus kiitospäivän viettämisestä yhdessä nousi esiin erinäisissä keskusteluista nousseesta ajatuksesta siitä, kuinka minun olisi hyvä raottaa yksityisyyden verhoa ja kertoa tiimille elämästäni ja asioista, joita opin arjessani Oregonissa, Yhdysvaltojen länsirannikolla. Koin kiitospäivän hyväksi tilaisuudeksi jakaa kokemuksiani sillä pohjimmiltaan kiitospäivää vietetään sadonkorjuun sekä perheen ja ystävien kunniaksi kiitollisuutta osoittaen. Historiallisesti päivällä on haasteensa, eikä heti marraskuun neljännen torstain jälkeinen ostoshysteria tue välttämättä ajatusta kiitollisuudesta. Arjessa, jossa lomapäiviä ei juuri ole pidemmät viikonloppuvapaat ovat kuitenkin kultaakin kalliimpia juuri ystävien ja perheenjäsenten näkemisen kannalta.

Aikataulullisista syistä emme viettäneet yhteistä päiväämme varsinaisena kiitospäivänä vaan jo muutamaa päivää aikaisemmin. Varasimme tilaisuutta varten käyttöömme Stagen ja pohdimme etukäteen koko tiimin osallistamista yhteisen aterian toteuttamiseksi. Sitouttaaksemme tiimin osallistumaan päivään suunnittelimme päivän niin, että se tulisi sisältämään pajatunteja. Ilmoitimme tapahtuman ajankohdan hyvissä ajoin kaikille tuoden päivän esiin erilaisissa tilanteissa. Eräänä pajapäivänä toimitimme kaikille läsnäolijoille kutsut henkilökohtaisesti kirjekuorissa seremoniallisin menoin ja poissaolijoille viestimme kutsujen odottavan heitä tiimimme pöydällä. Pyysimme kaikkia ilmoittamaan, mikäli he eivät voisi osallistua yhteiselle ateriallemme. Kukaan ei ilmoittanut estyvänsä.  Osittain syy aikaiseen mainostamiseen pohjautui ymmärrykseen siitä, kuinka odotusaika voi vahvistaa kokemuksesta saamaamme iloa (Fetell Lee 2019, 358). Tässä vaiheessa ilmassa alkoi olla pientä jännitystä siitä mitä päivä tulisi sisältämään.

Yhteisen lounaan vastuut jaoimme tiimille pelillisessä muodossa siten, että heidän oli ensin löydettävä parinsa selvittääkseen mistä aterian osasta he olisivat yhdessä vastuussa. Muutamat vastuualueet sovimme keskenämme, loput jaoimme tiimiläisten kesken ja valtuutimme heidät myös ratkaisemaan kuinka heidän annoksensa olisi valmiina riittävän ajoissa. Tiimimme jäsenet auttoivat joka kerta pyydettäessä, oli kyse sitten mielipiteen kertomisesta tai huonekalujen järjestelystä yhteistä päiväämme silmällä pitäen, ja he olisivat todennäköisesti auttaneet enemmänkin, jos olisimme vain pyytäneet sitä. Ensimmäiset innokkaat myös auttoivat itse tapahtumapäivän aamuna valmistautuessamme päivään.

Koska tavoitteena ei ollut tuoda amerikkalaista juhlaa sellaisenaan tiimille teimme juhlasta valintojemme kautta omanlaisen. Koristelussa ei käytetty kurpitsoja tai vaahteranlehtiä, emmekä syöneet kalkkunaa. Koska värisävyt ja useasti toistuvat pienet asiat, kuten nonparellit ja tunnelmavalot tuottavat iloa pyrimme huomiomaan ne jossain määrin. Vaahteranlehtien sijaan kutsuissa ja lautasliinoissa oli koivun lehtiä, pöydän rentoon kattaukseen kuuluivat niin valoelementit kuin värikynät, joiden käyttöön rohkaistiin. Tavoitteenamme ei ollut kilpailla Kipinä Gaalan kanssa vaan luoda jotain uutta, jotain mikä lisäisi yhteenkuuluvuuden tunnetta, tyytyväisyyttä ja rauhaa marraskuun kiireisten viikkojen keskellä.

Valmistauduin itse paja osuuksiin teettämällä tiimillä kyselyn, joista saatuja tietoja hyödynsin keskustelun avaamiseen ja jossain määrin näkökulmien haastamiseen. Google Earthin avulla tarkastelimme Yhdysvaltojen sisäisiä välimatkoja ja tarkastelimme kohteita, joissa tiimin jäsenet haluaisivat vierailla. Kerroin kaupungeista, joissa asuin Yhdysvalloissa vietettyjen viidentoista vuoden aikana, vastasin kysymyksiin, etsin tietoa ja kysyin itse kysymyksiä. Keskustelumme käsitteli ajoittain aiheita, joita en ollut aikonut sen syvällisemmin edes käsitellä, mutten aiheita myöskään vältellyt keskustelun edetessä hyvässä hengessä. En kiirehtinyt turhaan. Enkä murehtinut siitä, että olin valmistellut myös toisen paja-aiheen. Niin taukojen kuin itse aterian aikana soitimme taustalla rauhoittavaa musiikkia sillä ajatuksella, että musiikki loisi fysiologisella tasolla saman tahtisuutta keskuudessamme (Fetell Lee 2019, 325).

Ennen lounasta tiimi heittäytyi hienosti ja innostui mieheni johdolla opettelemaan amerikkalaisen jalkapallon heittoa ulkona pakkasesta huolimatta. Palattuamme sisään valmistelimme yhteistuumin ateriaamme, kunnes istuimme alas yhteisen pitkän pöydän ääreen. Aikataulullisesti aterian valmistamiseen varattiin vain enintään 30 minuuttia, silti pysyimme aikataulussa hyvin. Kiitospäivän lounaamme jälkeen tiimi istui alas nauttimaan jälkiruoaksi bataatti- ja pekaanipähkinäpiirakoita samalla jatkaen päivän teeman parissa. Käsiteltyämme aihetta vielä tovin jaoin tiimille henkilökohtaisemman puolen arjesta Atlantin toisella puolella näyttämällä kuvia perhealbumeistani. Kun päivän aikana olimme tulleet käsitelleeksi niin eriarvoisuutta, terveydenhuollon haasteita, opiskelun kalleutta ja muita arkea hankaloittavia asioita moni koki asioiden täällä Suomessa suhteellisen hyvällä tolalla. Nämä ajatukset mielessä askartelimme yhdessä lippunauhan, johon kirjasimme asioita Kipinä kiittää teemalla. Tämän lisäksi tarjolla oli korttipohjia, mikäli kukaan tiimistä halusi kiittää ketään tiimin tai yhteisön jäsentä erityisesti.

Kiitos

Kiitospäivä onnistui hyvin. Halusimme päivässä olevan yllätyselementin, jos toisenkin. Tavoitteenamme oli myös, että se olisi samanaikaisesti rauhallinen, mutta elvyttävä. Tunteiden osalta keskityimme siis yllätykseen, harmoniaan ja energiaan. Uskoakseni lisäsimme päivän aikana yhteenkuuluvuuden tunnetta, koimme tyytyväisyyttä ja rauhaa. Toisenlaiseen tilaisuuteen tai juhlaan olisimme varmasti valinneet toisin. Tähän tapahtumaan kotikutoisuus, kertakäyttöastiat ja nyyttikestimeininki sopi paremmin kuin hyvin. Kiitos kaikille päivään osallistuneille, erityisesti Hupitiimimme toiselle jäsenelle Kasimirille! Kiitos Kipinä!

Lähteet:

Fetell Lee, I. 2018. Where joy hides and how to find it. TED Talk 2018. Viitattu 8.12.2022. http://t.ted.com/9f6JUqK

Fetell Lee, I. 2019. Ilon tila. Tavanomaisten asioiden yllättävä kyky luoda onnellisuutta. Helsinki: Viisas elämä.