Tampere
28 Mar, Thursday
6° C

Proakatemian esseepankki

Kipinän Helvetinviikko, osa 2



Kirjoittanut: Krista Tikkanen - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Helvetinviikko
Erik Bertrand Larssen
Esseen arvioitu lukuaika on 11 minuuttia.

Akateeminen essee 3ep

Kirjoittajat

Krista Tikkanen, Micaela Erola & Fiia Ketonen

 

Jatkoa esseelle Helvetinviikko, osa 1

Kipinän Helvetinviikko, osa 1

Helvetinviikon keskiviikko: ajanhallinta

”Ihminen, joka heittää hukkaan tunnin elämästään, ei ole ymmärtänyt elämän arvoa.”

-Charles Darwin

 

Keskiviikon päivän teemana on ajanhallinta. Monella nykyajan ihmisellä on haasteita ajanhallinnassa ja itsensäjohtamisessa. Ulkoisia virikkeitä ja häiriöitä on sekä työ- että yksityiselämässä niin paljon, että keskittyminen vaatii tiukkaa itsekuria (Bertrand Larssen, 2015).  Ennen työpäivät olivat selkeämmin määriteltyjä, eivätkä ihmiset olleet yhtä helposti saatavilla. Nykyään jokainen on lähes jatkuvasti saatavilla. WhatsApp, Facebook, LinkedIn, Instagram ja sähköpostit piippaavat koko päivän, tietysti tavallisten työasioiden sekä puheluiden lisäksi.

 

Joillakin ajanhallinnassa on ongelmana se, ettei sitä tee ollenkaan. Kyseinen henkilö luottaa pelkkään muistiinsa, eikä suunnittele tai aikatauluta mitään. Joillakin taas on ongelmana liika aikataulutus ja liialliset aikatavoitteet itselle. Kalenteri on niin täyteen bookattu, ettei sieltä enää löydy tilaa harrastamiselle, ystäville tai perheelle. Saati sitten millekään spontaanille tekemiselle. Jokaiselle voi olla siis parannettavaa ajanhallinnassa, niin alisuoriutujalla kuin ylisuoriutujalla sekä kaikilla siitä välistä. Jokaisella pitäisi olla kalenterissa töiden lisäksi aikaa elää niin kuin sinä haluat elää. Ajanhallintaan liittyy olennaisesti myös priorisointi. Mitkä tehtävät ovat oikeasti tärkeitä ja merkityksellisiä? Käynkö turhissa palavereissa? Osaanko sanoa ei tarvittaessa?

 

Keskiviikkona voi palata takaisin omiin tavoitteisiinsa. Arvioida tarkkaan viekö päivittäiset tekemisesi sinua kohti tavoitteitasi. Kun tavoitteet ovat selkeät, on helpompaa ja motivoivampaa tehdä oikeita valintoja ja päättää ajankäytöstä (Bertrand Larssen, 2015). Konkreettiset suunnitelmat ovat tärkeitä, suunnittele seuraava vuosi joulukuussa, seuraava kuukausi kuukauden viimeisenä päivänä, seuraava viikko sunnuntaina ja seuraava päivä työpäivän lopuksi. Jos tuntuu siltä, että pieniä tehtäviä on ihan liikaa, istu alas ja kirjoita tehtävälista. Listalle tulee ihan kaikki tehtävät pienestä isoihin. Tehtävälistan kirjoitettuasi sijoittelet nämä kalenteriin ja päätät koska teet nämä. Tässä kohtaa voit myös tehdä priorisoinnin, mikä on tärkeää ja kiireellistä, mikä voi odottaa tai minkä voi ehkä jättää kokonaan tekemättä.

 

Micaelan keskiviikko

Keskiviikon teemaksi valitsin ”hemmottele itseäsi”.

Keskiviikko ei ollut päivänä erikoinen. Työt alkoivat kello 9.30, sain siis nukkua hieman pidempään. Aamupalaksi söin itsetehtyä vispipuuroa. Töihin otin kaksi kunnon ruokaa, välipalan ja salaattia. Menin töistä suoraan harjoituksiin, ja se takia söin jo töissä myös päivälliseni. Päivän teemana oli hemmottele itseäsi. Aamulla ennen töihin menoa varasin itselleni hieronnan, mihin saisin mennä illalla rentoutumaan harjoitusten ja päivän jälkeen.

 

Olin tänäänkin iloinen ja asiakaspalvelutyökään ei ärsyttänyt yhtään. Välillä tulee vaikeita asiakkaita, mutta tänään en jäänyt vellomaan niitä mieleeni. Huomasin taas, kuinka paljon kunnon ruokailu ja energiansaanti vaikuttavat mielialaan. Hieronta oli niin ihana päivän päätteeksi, että nukahdin hierontapöydälle. Kotiin päästyäni teimme itse sämpylöitä iltapalaksi.

 

Kristan keskiviikko

Aamun treeneissä innostuin, nostin sykkeeni liian korkeaksi ja tunsin, kuinka pääkipu hiipi takaraivolta otsalohkooni. Migreeni otti vallan ja jouduin jäämään kotiin parantelemaan oloani loppupäiväksi. Iltapäivällä päänsäryn väistyttyä lähdin hapettumaan raikkaaseen ulkoilmaan, osallistuin kuulokkeilla oppimistiimin ja Kipinän iltapäivän palaveriin, jossa yhdessä kehitimme tapoja esseiden vertaisarviointiin. Palaveristä jäi positiivinen ja hyvä mieli, aamun sairasteluista huolimatta. Päivän teemaksi oli asetettu ajanhallinta, jossa koen jo entuudestaan olevani melko hyvä, myöskään sairastelu ei onneksi lannistanut jatkamista helvetinviikon suorittamisessa.

 

Fiian keskiviikko

Keskiviikkoaamuna heräsin junasta, edelleen klo 5.00. Se oli helppoa, sillä juna oli perillä Tampereella hieman aamuviiden jälkeen. Tämä yö jännitti, minun piti siis matkustaa Ylläkseltä takaisin kotiin Helvetinviikon aikana. Minulla on aina mukana tyyny, iso kaulaliina peitoksi, villasukat, korvatulpat ja silmälaput, joten usein nukun junassa ihan hyvin. Tämä yö ei ollut sellainen. Tuntui, että nukuin koko yön koiran unta ja heräsin yöllä hetkeksi. Aamulla tuntui, kuin en olisi nukkunut ollenkaan. Kello kertoi unen laaduksi ”Heikko”. Määrä oli ollut ihan hyvä, mutta palauttavan ja syvän unen määrät olivat huonoimmat koskaan. Minulle uni on tärkeää, joten huomasin näiden unien vaikuttavan todella paljon keskiviikkoon.

 

Keskiviikkoaamuna menin paikan päälle projektoriin, missä oli onneksi kivan kevyt teema. Koin koko päivän aivosumua, keskittyminen oli tipotiessään. Yritin parhaani mukaan tehdä töitä keskiviikkona, mutta tämä oli ehdottomasti huonoin työpäivä. Olin varannut tanssitunnin, mutta se peruuntui ohjaajan sairastumisen takia. Olin päättänyt saada kellon aktiivisuustavoitteen joka päivä täyteen, joten kävin lyhyellä juoksulenkillä. Siitä tuli parempi olo. Keskiviikkona päätin, etten valvo torstain ja perjantain välistä yötä, sillä halusin saada töitä tehtyä oikeasti hyvin ja tämä tiistain ja keskiviikon välinen nukkumaton yö junassa simuloi mielestäni hyvin rankkaa päivää.

 

Pidin keskiviikon teemasta, sillä koen ajanhallinnan ja suunnittelun olevan isoin kehityskohteeni. Toni Lehtimäki piti Kipinälle syksyn alussa pajan itsensäjohtamisesta ja huomasin etten ole tiimissäni ainut, kuka kokee ajanhallinnan vaikeaksi. Olin jo alkuviikosta aloittanut jättimäisen tehtävälistan tekoa, joten viimeistelin sitä keskiviikkona. Keskiviikkona sain illalla pienen koiran hoitoon, joten se piristi oloa.

 

Helvetinviikon torstai: pois mukavuusalueelta

Helvetinviikolla torstai on viikon rankin päivä ja silloin on tarkoitus mitata omaa tahdonvoimaa toden teolla. Torstain ohjeistuksena on sosiaaliset mediat kielletty kokonaan ja töiden lykkääminen on kielletty. Julkista liikennettä ja autoilua tulee välttää, kulje kävellen, juosten tai pyörällä niin paljon kuin pystyt. Torstain ja perjantain välinen yö valvotaan ja tehdään kaikki rästiin jääneet työt.

 

Torstaina pitäisi miettiä jotain, mitä on aina pelännyt ja sitten toteuttaa se. Se voi olla pelottava työpuhelu, pyytäminen jotain henkilöä treffeille tai sitten jotain ihan muuta.

 

Micaelan torstai

Torstain teemaksi valitsin ”kavereiden kanssa hauskanpito”.

Torstain teema valikoitui sen mukaan, että tiedossa oli yksi opiskelijatapahtuma, mihin harkitsin menemistä. Olen kiireinen ihminen ja kavereiden näkeminen jää todella vähälle, mikä harmittaa. Nyt minulla olisi ollut tilaisuus mennä kavereiden kanssa yhdessä juhlimaan, mutta epäröin menoani, siksi valitsin tämän teeman, jotta saisin lähdettyä ulos.

Päivä alkoi kello 8.00 viikkopalaverilla. Heräsin kello 7.55, koska minulla oli viikkopalaverin jälkeen hyvin aikaa syödä aamupala. Aamupalaksi söin taas vispipuuroa ja lisäksi eilisiä sämpylöitä. Viikkopalaverin jälkeen kirjoitin aamupäivän myyntipäivistä esseetä. Pidin silti melkein kaksi tuntia taukoa ennen Kipinän pajaa. Tämä oli minulla uutta, sillä minulla on outo tarve täyttää kaikki tyhjät kohdat kalenterissani. Nyt tämä tyhjä kohta täyttyi tauolla. Ennen pajaa kävin Edun herkkukeitaalla lounaalla isäni kanssa, jonka jälkeen suuntasin pajaan. Paja meillä oli tänään etänä, Kipinän flunssakierteestä johtuen. Pajan jälkeen lähdin kavereideni kanssa ulos, kävimme samalla syömässä päivällistä.

 

Ilta oli hauska, tulin kyllä jo kello 9.00 kotiin, mutta ainakin lähdin ulos näkemään kavereita. Iltapalaksi teimme paistettuja sämpylöitä ja mysliä. Välipala jäi tänäänkin syömättä, mutta muuten pidin ruokarytmistä kiinni. Olen myös ylpeä itsestäni, että pidin viikkopalaverin ja pajan välissä oikeasti tauoka, enkä tehnyt mitään kouluun liittyvää. Sanoin taas ei palavereille ja otin taukoa päivään.

 

Kristan torstai

Etäpäivä, työskentelin kotoa käsin koko päivän ajan, aamun viikkopalaverin jälkeen sain vielä hyvin hommia tehtyä, ennen Veijon vetämää etäpajaa. Etäpajan aihe oli kiinnostava; mokaaminen. Minua ilahdutti se, että mielestäni yhdessä Kipinän kanssa synnytimme kiinnostavan kokonaisuuden, jota jäin reflektoimaan mielessäni pajan jälkeen. Mieli oli helpottunut, vihdoin kevyempi kokonaisuus syksyn dialogiin.

Määrä valvoa koko yö, torstaina venytin nukkumaan menoani hiukan myöhemmäksi ja reflektoin viikkoa yhdessä tiimikaverini kanssa sekä suunnittelin tulevia esseitäni. Koin tuon puolentoista vuorokauden valvomisen olevan minulle itselleni mahdotonta, sillä auto on ainoa kulkuvälineeni tällä hetkellä. Päivän aikana olisi pitänyt velvollisuuksien vuoksi ajaa lasten kanssa kodin sekä päiväkodin välistä matkaa, siitä huolimatta vaikka olisinkin pitänyt tuon perjantain etäpäivänä Proakatemialta. Joten päädyin suorittamaan koko helvetinviikon samalla rungolla ja päivärytmillä, viikon jokaisena päivänä.

Liikenneturvan sivuilta poimin kohdan, jossa todetaan näin:

Yli 24 tunnin valveillaolo heikentää merkittävästi ajokykyä ja on verrattavissa yhden promillen humalaan. Kuljettajan suorituskyky laskee ja hän ei pysty säätelemään tehokkaasti toimintaansa vaaran välttämiseksi. Toisin kuin humaltuneella kuljettajalla väsyneenä kuljettajan looginen päättelykyky säilyy aika lailla ennallaan. Väsymys ei siis alenna ajokykyä yhtä kokonaisvaltaisesti kuin alkoholi. Siitä huolimatta väsymys on merkittävä onnettomuusriskiä lisäävä tekijä siinä missä alkoholi on. (Liikenneturva 2021)

 

Fiian torstai

Torstaina päätin herätä kuudelta, että saisin kahdeksan tunnin yöunet. Tämä oli itselle hyvä veto, sillä energiatasot olivat huomattavasti paremmat seuraavana päivänä. Heti ensimmäisenä mentiin tietysti sateeseen ulos pienen hoitokoiran kanssa. Sen jälkeen meillä alkoi Kipinän viikkopalaveri, jonka jälkeen valmistelin loppupäivää. Olin sopinut akrobatia- ja pilatestreenit ystäväni kanssa kello yhdeksäksi, joten lähdin heti viikkopalaverin jälkeen kävelemään ystävälleni. Treenattiin ahkerasti muutama tunti, jonka jälkeen ehdittiin vielä läheiseen kahvilaan syömään lounasta. Pieni hoitokoirakin sai vähän kalkkunaa. En muista koska olisin ollut arkena tällaisella spontaanilla lounaalla ystävän kanssa, se oli ihanaa.

 

Päivän opiskelut olivat etänä Kipinän flunssakierteen takia, mikä oli itselle tosi kiva pienen hoidokin takia. Opiskelujen jälkeen kävimme taas lenkillä ja olin päättänyt työskennellä loppuillan ahkerasti ja vähän myöhempään, koska en aikonut valvoa yötä. Muutenkin torstai oli päivä, jota muokkasin eniten Helvetinviikon ohjeista. Tästä jäi kipinä, että haluan suunnitella seuraavalla Helvetinviikolla jonkun todella rankan koettelemuksen torstaina ja miettiä valmiiksi jonkun pelon, jonka aion kohdata.

 

Helvetinviikon perjantai: lepo ja palautuminen

 Perjantain teema on lepo ja palautuminen. Perjantaina on tarkoitus palautua torstaina koettelemuksesta sekä harjoitella laadukasta lepäämistä. Palautuminen käsitteenä on paljon laajempi mitä ihmiset yleensä ajattelevat. Palautumiseen kuuluu sekä henkinen, että fyysinen. Bertrand puhuu kirjassaan siitä, miten tulisi kuvitella kotiovi tai kotiportaat loihdituiksi. Kun kävelet niistä, työasiat unohtuvat. Voit itse päättää miten käytät ensimmäisen tunnin kotona. Selaatko sosiaalisia medioita vai rentoudutko oikeasti? Meditaatiota voi käyttää myös apuna päivän aikana lepäämiseen sekä keskittymiskyvyn palauttamiseen. Lyhyet hengitysharjoitukset tuovat enemmän energiaa kuin pitkät päiväunet.

 

Micaelan perjantai

Perjantain teemaksi valitsin ”iloinen asiakaspalvelija”.

Perjantain teemasta voisi kuvitella, että olen kunnon mörökölli asiakaspalvelija, en ole. Halusin silti panostaa erityisesti tänään asiakaspalveluun.

Päivä alkoi kello 9.30 töillä. Heräsin tunnin aikaisemmin ja söin aamupalaksi ruisleipää ja mysliä, omenan kera. Töihin päästyäni aloin toteuttaa teemaani, palvelin jokaista asiakasta parhaani mukaan, ja vaikka asiakas olisi ollut vaikeampi, en antanut sen vaikuttaa, vaan jatkoin hyväntuulista palveluani. Autan normaalistikin asiakkaita aina kuten työssä kuuluu, mutta tänään keskustelin heidän kanssaan erityisen paljon. Töiden loputtua en huomannut erityistä eroa palvelutyylissäni tai asiakkaiden tyytyväisyyden tai tyytymättömyyden kasvussa, joten päädyin siihen, että olen ollut tähänkin asti hyvä ja iloinen asiakaspalvelija. Töissä söin taas kaksi ruokaa ja välipalan, sillä menin suoraan harjoituksiin. Illalla harjoituksen jälkeen reflektoin koko viiden päivän helvetinviikkoani.

 

Tämä päivä meni myös hyvin, toki teemassa en huomannut mitään normaalista poikkeavaa, mutta halusin testata sitä. Reflektointi viikosta oli virkistävää, käyn sitä lisää läpi koonnissani.

 

Kristan perjantai

Jaksoin jälleen treenata heti herättyäni aamulla ja päivän aikana sain suoritettua kaikki listaamani tehtävät. Iltapäivän ja alkuillan kulutin lempipuuhassani, pakaten Joulumysteeriä Proakatemialla, liukuhihnatyöskentely sopi kuin nappi silmään omalle viikolleni ja mieleni oli erittäin positiivinen helvetinviikon päivien käydessä vähiin. Illalla menin nukkumaan hieman ennen kymmentä, varastin itselleni vartin lisää yöunta. Olihan perjantai kuvattu tämän kyseisen viikon lepopäiväksi.

Fiian perjantai

 Menin torstaina nukkumaan noin kahdeltatoista ja heräsin kuudelta. Kello kertoi unen arvioksi ”Tyydyttävä”, melkoinen parannus jo alkuviikkoon verrattuna. Tällä kertaa unenlaatu oli hyvä, mutta määrä huono. Nukuin siis vähemmän, mutta palauttavampaa unta. Aamuherätyksiin on alkanut tottua ja jokainen aamu sujui keskiviikon jälkeen asteen verran helpommin.

 

Pieni koira oli vielä hoidossa, joten lenkkeilin sen kanssa aamulla. Kerroin jo ihan alussa, että Helvetinviikkoa edeltävä viikko oli itselläni todella aktiivinen ja heräsin itseasiassa maanantaina selkäkipuihin. Siksi helvetinviikon urheilulajit ovat olleet palauttavampia, kävelyä, kevyitä juoksulenkkejä ja venyttelyä lukuun ottamatta torstain akrobatiatreenejä. Ne liittyivät tulevaan työkeikkaan, joten sen sai laskea samalla työskentelyksi.

 

Perjantaina lähdin viikonlopuksi Helsinkiin ystäväni Aliisan luo. Aamu meni siis pakkaillessa ja töitä tehden, juna lähti kahdelta. En siis pystynyt välttämään junia tämän päivän aikana. Olin saanut Aliisan puhuttua mukaan Helvetinviikon lopetukseen. Perjantaina oli ajatuksena levätä laadukkaasti ja palautua, sekä tehdä meditaatioharjoituksia. Kävimme syömässä ihana salaattibowlit ja sieltä suoraan menimme Allas Sea Poolille saunomaan ja uimaan. Kävimme jokaisen avannon jälkeen ulkouima-altaassa uimassa yhden tai kaksi kierrosta. Saunomisen jälkeen teimme vielä Aliisan luona musiikkimeditaation, jonka jälkeen valmistimme smoothiet ja dippivihanneksia. Ihanan palauttava perjantai, sosiaalisia medioita tai puhelinta muutenkaan ei tullut juurikaan käytettyä. Olo oli todella levännyt ja palautunut.

 

Helvetinviikon lauantai: sisäinen dialogi

 ”Change your thoughts, change your life.”

-Wayne Dyer

 

Helvetinviikon lauantain teema on sisäinen dialogi. Se miten puhumme toisille, on tärkeää, mutta erityisen tärkeää on, miten puhumme itsellemme. Moni puhuu toisille kivasti ja kannustavasti, mutta sisäisessä dialogissaan arvostelee itseään jatkuvasti. Päivän teemalla ei haeta toksista positiivisuutta, vaan yleistä positiivisempaa otetta elämään. Kun päättää nähdä asiat positiivisessa valossa, se yleensä lisää onnellisuutta elämään. Jos uskoo itseensä, tulee todennäköisemmin onnistumaan.

 

Kristan lauantai

Aamuvarhain suoritin perinteiset itselleni asettamani tavoitteet. Perheeni heräämisen ja heidän aamutoimiensa jälkeen, päätimme lähteä kaupoille hankkimaan puuttuvat talvivarusteet sekä esiintymisasun tyttäreni voimistelunäytöstä varten. Kävimme lounaalla yhdessä ja vietimme kiireetöntä kauppakeskuspäivää, josta lapset nauttivat leikkien sekä jouluisen ohjelman muodossa. Illalla tein helvetinviikon ainoan isomman sääntörikkomuksen, sillä oli Masked Singer finaalin aika. Katsoin sen tv:stä yhdessä perheeni kanssa, niin kuin jokaisena aiempanakin syksyisenä lauantaina. Koin tärkeämmäksi jatkaa yhteistä tapaa viettää lauantai-iltaa, kuin tuottaa lapsille pettymys ja uppoutua oman kirjan kanssa lukunurkkaukseeni. Menin totuttuun tapaan nukkumaan kello 22, tällä kertaa yhdessä lasteni kanssa.

 

Fiian lauantai

 Palauttavan perjantain huomasi unissa. Nukuin ihan älyttömän hyvin ja kellokin kertoi unenlaaduksi ”Erittäin hyvä”. Olimme sopineet heräävämme kuudelta, jotta saamme kahdeksan tunnin yöunet kirjassa ohjeistetun seitsemän sijaan. Heti herättyämme laitoimme lenkkivaatteet päälle ja lähdimme ulos. Teimme 50 minuutin juoksulenkin, joka sisälsi myös pienen porrastreenin. Sitten juoksimme takaisin Aliisan luo ja nappasimme valmiiksi pakatut reput mukaan. Juoksimme vielä 10 minuuttia läheiselle avantouintipaikalle ja kävimme uimassa. Tämän jälkeen kävelimme takaisin, aurinko alkoi juuri nousta ja taivas oli ihan älyttömän kaunis. Energiaa oli ihan älyttömästi! Teeman mukaisesti päätin keskittyä päivän aikana positiivisuuteen, vaikka en koe sitä itselläni hirveän suureksi kehityskohdaksi. Juttelimme hetken uimaan tullen miehen kanssa ja toivottelimme hyvät päivänjatkot.

 

Uimisen jälkeen oli kiljuva nälkä, mikä on itselleni todella harvinaista aamuisin. Laitettiin sauna lämpenemään ja Aliisa teki aamupalaksi smoothiebowlit ja munakkaat, sekä kahvia vaahdotetulla kauramaidolla. Aamupala ja kahvi tuntui ihan luksukselta. Kello ei ollut edes vielä kymmenen. Aamupalan jälkeen saunoimme ja lähdimme kaupungille kiertelemään kirpputoreja. Näimme yhteistä ystäväämme Veeraa ja käytiin yhdessä avokadoleivillä ja kahvilla. Illaksi päätimme ostaa pienen herkun, vähäkalorista minttujäätelöä ja minttusuklaata. Loppuillan käytimme lukien kirjoja ja jutellen. Herkkujen syöminen on yksi isoimmista paheistani, mutta viikon herkuttomuuden jälkeen nuo terveellisemmät herkut maistuivat todella makealta ja niin hyvältä! Ennen nukkumaanmenoa teimme vielä ohjatun meditaation.

 

Helvetinviikon sunnuntai: uusi näkökulma elämään

Helvetinviikon sunnuntaille ei enää ole varsinaisia tehtäviä. Ajatuksena on ottaa aikaa reflektoinnille sekä tietysti palkita itsensä Helvetinviikon suorittamisesta loppuun!

 

Kristan sunnuntai

Nukuin miltei kellon ympäri, olin aamuyöllä sulkenut herätyskelloni ja heräsin, kun lapseni nousivat kahdeksan korvilla. Univelat tuli kuitattua. Aamupäivällä leivoimme ja kahvittelimme isovanhempien kanssa. Helvetin viikon viimeinen päivä piti sisällään myös pyykinpesua sekä yleistä kodin ja pihan järjestämistä. Sunnuntain tavoitteeni oli päästä viikon aikana kertyneestä pyykkivuoresta eroon sekä ulkoilla ja siinä onnistuinkin. Pakkasimme myös kesäkalusteet ja hiekkalelut talviteloille varastoon, pressujen alle. Saunoimme ja menimme ajoissa nukkumaan.

 

Fiian sunnuntai

Sunnuntaina Aliisa nukkui myöhempään. Heräsin itse kuudelta ja pakkasin tavarani valmiiksi. Sen jälkeen lueskelin yhteen akateemiseen esseeseeni liittyvää kirjaa loppuun ja tein muistiinpanoja. Aurinko alkoi nousta ja sainkin luettua kirjan melkein loppuun. Aliisan herättyä lähdimme keskustaan Helvetinviikon palkintobrunssille. Söin munakasta, jugurttibowlin ja ihanan mantelicroissantin.

 

Juna lähti takaisin kotiin yhdeltä ja iltapäivälle oli suunnitelmissa vielä lyhyet treenit ystäväni kanssa. Junasta tulin vain kotia syömään välipalaa ja lähdin treeneihin. Treenit sujuivat vähän huonommin, kun aiemmin viikolla ja osa meni täysin nauruhepulin vallassa. Normaalisti en ehkä olisi jaksanut enää sunnuntaina lähteä treenaamaan, mutta oli tosi kiva, että treenit oli valmiiksi suunniteltu. Illalla palkitsin itseni vielä elokuvalla ja jäätelöllä!


Koko Helvetinviikon koonti ja loppupohdinta

Micaelan koonti ja loppupohdinta

Kävinkin jo läpi päiväkohtaisia tavoitteitani ja niiden onnistumisia päivä kerrallaan. Nyt reflektoin koko viikon tavoitetta, ja helvetinviikon onnistumista. Koko viikon teemaksi valitsin ”lepo ja ruokailu kuntoon, osaa sanoa ei”.

 

Ruokarytmiin ja -aikatauluun tein todellisen muutoksen. Söin joka päivä kunnon aamupalan, ja välipalatkin mahtuivat mukaan päivään. Salaattia myös tuli syötyä joka päivä ruoan yhteydessä. Toki parannettavaa vielä olisi ollut, mutta olen tyytyväinen muutokseeni. Se näkyi ja tuntui myös vireystilassani. Minun ei tarvinnut aamulla herätä päivään ensimmäiset neljä tuntia, vaan olin virkeänä heti aamupalan jälkeen. Siinä on iso ero, juoko Redbullin aamupalaksi, vai syökö puuroa. Samoin välipala lounaan ja päivällisen välissä auttoi. Mikään päivä tällä viikolla en kokenut nälkäkiukkua, ja annoskootkin olivat maltillisempia, kun söin säännöllisemmi. Olin koko viikon energisempi, kuin olen hetkeen ollut.

 

Toinen osa teemasta oli sanan ”ei” käyttö. Siinä onnistuin paremmin kuin koskaan ennen. Sanoin lähestulkoon joka päivä jollekin ekstra työlle ei, ja pääsin viettämään vapaa-aikaa niin itseni, kuin läheisteni kanssa. Oli ihanaa vaihtelua, kun päivä alkoi kello 8.00 ja loppui jopa joskus jo kello 14.00. En tehnyt perinteisiä 8–20 päiviäni. Jaksoin olla iloisempi, ja asioiden tekeminen ei ”ketuttanut”. Kestoväsymykseni alkoi hellittää.

 

Voisin tehdä helvetinviikon uudestaan. Se olisi kiva tehdä kilpakauden ollessa tauolla, jotta saisin tehdä sen täysin kirjan mukaan. Mutta myös oman helvetinviikon luominen, ja omien kehityskohtien ja tarpeiden tarkastelun myötä, sain luotua juuri itselle sopivan viikon. Onnistuin pääsääntöisesti tavoitteissani, ja koitan pitää joistain asioista kiinni. Jatkan ei sanan käyttöä ja hyviä ja terveellisimpiä ruokailurytmejä. Vaikka opiskellaan yrittäjyyttä, ei aina tarvitse olla vuorokauden ympäri tavoitettavissa.

 

Kristan koonti ja loppupohdinta

 Helvetinviikko oli minulle hyvin silmiä avaava ja se mittasi omaa päättäväisyyttäni sopivalla tavalla. Tiesin melko varmaksi jo ennen viikon alkua, että pystyn siitä suoriutumaan, mutta en arvannut kuinka paljon viikko voi luonnettani kasvattaa. Päättäväisyys on oma vahvuuteni, etenkin tämän tyyppisissä haasteissa, joissa aika on määritetty selkeästi. Helvetinviikon jälkeisenä maanantai aamuna puoli seitsemän aamuherätys ei tuntunut lainkaan hankalalta, koin ainoastaan huonoa omatuntoa siitä, etten herännyt yhtään aiemmin urheilemaan. Joten pohdin, että liikunta tulee olemaan osana arkisia aamujani tästä eteenpäinkin, pari kertaa viikossa, siitäkin syystä, että äänikirjoja on lukujonossa useampi odottelemassa.

Erään noston haluaisin kuitenkin vielä kirjasta tehdä, muistan, kuinka sitä kuunnellessani tämä kohta sai minut hymyilemään ja halusin kuunnella sen uudelleen.

Filosofian professori otti tunnin alkaessa käteensä tyhjän majoneesipurkin, ja täytti sen golfpalloilla, sen jälkeen hän kysyi luokaltaan, onko purkki täynnä? Luokka vastasi, että on. Professori otti esiin pikkukiviä, ravisti ne purkin sekaan ja toisti kysymyksen uudestaan saaden saman vastauksen. Seuraavaksi hän laittoi purkkiin hiekkaa ja luokka totesi jälleen kerran purkin olevan täysi. Lopuksi professori kaatoi sekaan vielä kaksi kupillista kahvia ja luokka alkoi nauramaan. Professori sanoi, ajatelkaa että purkki kuvastaa teidän elämäänne, golfpallot ovat tärkeimmät asiat elämässänne – perhe, lapset, ystävät, terveys ja intohimonne. Pikkukivet ovat elämänne muita merkittäviä asioita – työ, talo, auto. Hiekka on kaikki muu – kaikki pikkuasiat.

Purkin täyttämisen järjestyksellä on merkitystä, mikäli täyttää purkin hiekalla, elämään ei mahdu enää muita asioita kuten golfpalloja tai pikkukiviä, joten pitäkää huoli elämänne tärkeimmistä asioista. Jos käyttää kaiken aikansa ja energiansa pikkuasioihin, aikaa ei jää koskaan elämän todella tärkeille asioille. Yksi opiskelija viittasi ja kysyi, mitä kahvi edusti? Professori hymyili ja sanoi, hyvä että kysyit. Kahvi tarkoittaa aivan yksinkertaisesti sitä, että tuntuipa elämä miten kiireiseltä tahansa, aina on aikaa juoda pari kupillista kahvia ystävän kanssa (Bertrand Larssen 2015).

Tämä kohta kirjassa kuvastaa mielestäni ihanalla tavalla arvoja ja sitä, että elämän tärkeimpiä asioita pitää kohdella niitä kunnioittavalla tavalla. Siitäkin syystä päädyin palkitsemaan itseni helvetinviikon sunnuntaina leivontatuokiolla lasteni kanssa, pellillinen mokkapaloja. Maistui. Ansaitusti, helvetinviikon päätteeksi.

 

Fiian koonti ja loppupohdinta

Olin törmännyt Erik Bertrand Larssenin Helvetinviikko -kirjaan jo muutama vuosi sitten ja silloin jo mietin sen toteuttamista, sitä tuli kuitenkin aina lykättyä ja lopulta sen unohtikin. Tämä oli ihan mahtava toteuttaa muutaman tiimiläisen kanssa ja varsinkin Kristan kanssa tsempattiin toisiamme koko viikon ajan. Oli myös huippua, että poikaystävä ja ystävä lähtivät mukaan tempaukseen, vaikka eivät koko viikkoa suorittaneetkaan. Ystäväni innostuivat viikosta niin, että aloimme jo suunnitella ensi vuoden alkuun uutta Helvetinviikkoa isommilla tavoitteilla, joka toteutettaisiin mökillä. Joka tapauksessa Helvetinviikon tulen toteuttamaan uudestaan.

Helvetinviikko antoi rutkasti uutta energiaa loppuvuodelle ja sain tehokkaasti useita rästihommia tehtyä tai vähintään laitettua kalenteriin. Seuraavan Helvetinviikon aion toteuttaa sellaisena ajankohtana, että pystyn pitämään kokonaan tauon somesta. Nyt oli tälle viikolle jo sovittuna sometöitä, joten en voinut olla niin paljon pois somesta mitä olisin toivonut. Suosittelisin Helvetinviikon toteuttamista jokaiselle!

 

Lähteet:

Bertrand Larssen, E. 2015. Helvetinviikko, Bazar Kustannus

Väsymys liikenteessä. Liikenneturva 2021. luettu 24.11.2021

https://www.liikenneturva.fi/liikenteessa/vasymys-liikenteessa/#d2f7796d

Ketonen, F. Muistiinpanot Toni Lehtimäen Itsensäjohtamisen pajasta 9.9.2021

Photo by Peter Leong on Unsplash

 

Kommentit
  • Tutta

    Kiinnostava viikko! 🙂 Erityisesti mieleeni jäi esseestänne golfpallojen, pikkukivien, hiekan ja kahvin täyttämä purkki! Krista, kirjoitit, että se oli hymyilyttänyt sinua ja halusit kirjoittaa sen esseeseen. Kiitos, että teit niin. Vertauskuva on todella hyvä ja antaa tosiaan hyvän suuntaviivan, missä järjestyksessä “elämän purkki” kannattaa täyttää!

    26.1.2022
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close