Pajassamme 9.12. käsittelimme positiivista psykologiaa, jonka myötä sivusimme flowta ilmiönä sekä Mihaly Csikszentmihalyi kehittelemää Flow-teoriaa.

Ensiksi avaan sitä, mikä se “flow” oikein on ja mihin sitä tarvitaan.

Flow on tila, jossa ihmisen tietoisuuteen saapuva informaatio on tasapainossa minän tavoitteiden kanssa. Flow-kokemuksen seurauksena minän järjestys on aikaisempaa monimuotoisempi (minän kompleksisuus kasvaa). Flow’ssa psyykkinen energia käytetään ainoastaan tavoitteiden saavuttamiseen. (Csíkszentmihályi 2005, 68-73.)

Suomeksi sanottuna flow on siis kirjailijan mukaan tila, jossa henkilöllä on optimaalinen balanssi haasteissa ja tietotaidossa. Yksinään balanssi ei kuitenkaan riitä flow-tilan saavuttamiseen ja keskustelimmekin tässä Tonin “positiivinen psykologia” -pajassa. Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että flow-tila vaatii myös tavoitteita ja niiden asettamista.

Csíkszentmihályi kuvaa flown saavuttamista kirjassa seuraavanlaisella kuvaajalla:

Kuvaajan x-akselilla kulkee tekemisen haastavuus, y-akselilla taitotaso. Kuvaajan mukaan taitotason noustessa myös tehtävien haasteellisuuden tulee nousta. Tämä kuulostaa ihan loogiselta, luulen, että voi olla jopa mahdotonta päästä flow-tilaan tekemällä päivittäin samaa mekaanista hommaa. Vai meinaatteko, että talonmies, joka on ollut työssänsä 40 vuotta kokee päivittäisessä työssään flowta? Minä en, eikä meinaa kirjailijakaan.

Mietiskelin oman elämäni vahvimpia flow-kokemuksia, jotka kaikki liittyvät urheiluun. Olen kokenut flow-tilaa varmasti useasti, mutta esimerkiksi loikkatreeneissä, missä oma jaksamiseni ja koordinaatiokykyni ovat olleet ihan äärirajoilla, mutta olen onnistunut haastavassa ohjelmassa, olen kokenut eräänlaista lämpöä ja sitä kautta saanut lisää voimaa kehittyä ohjelman mukana tietynlainen “flown nälkä” mielessäni. Se olotila on ehkä parasta, mitä urheilussa tiedän, minkä takia kaipaankin urheilua vahvasti elämääni silloin, kun sitä ei ole. Luulen, että tämä on yhdistävä tekijä monella urheilijalla, lajista riippumatta.

Kuvaajassa on paljon hyvää, minkä huomaan verratessa kuvaajaa treenaamiseeni. Mikäli harjoitusten haastavuus on lisääntynyt nopeammin kuin taitotasoni, olen kokenut ahdistusta ja levottomuutta. Olen ollut ikään kuin flow-tilan alapuolella. Jos taas harjoitukset ovat pysyneet samoina ja taitoni ovat kehittyneet (tai vielä pahempaa, eivät ole päässeet kehittymään), olen tylsistynyt harjoitteluun ja siitä on tullut jokseenkin pakkopullaa. Kumpikaan näistä tilanteista ei ole hyvä niin urheilussa kuin opiskelussakaan, siviilielämästä puhumattakaan.

Pajassa teoriaa käsitellessä minulla heräsi kuitenkin pieni kritiikki kuvaajaan. Voiko ihminen olla flow-tilassa, jos hän ei osaa mitään eikä tehtävässä ole haastetta? Mikä on tämä harmaa alue x- ja y-akselin kohdatessa, missä kuvaaja esittää lopputuloksena flowta? Voisiko olla mahdollista, että paljon puhuttu teoria olisikin vain osaksi totta? En ole vielä löytänyt vastausta siihen, missä kohtaa taitotasoa tai haasteita voi olla mahdollista saavuttaa tämä onnellisuuden tila, joten asian selvitys jatkunee keväällä.

Kuvaaja kertoo kuitenkin sen, ettei flow ole vain jokin hetki, joka sattuu kohdalle, vaan se on asia, jota voi tavoitella ja jonka saavuttaakin omilla toimilla. Sen saavuttaminen vaatii vain tietoutta itsestä, omista tunteista, taidoista sekä mahdollisuuksista. Tila kokemuksieni perusteella vaatii myös häiriötöntä keskittymistä, joka nykypäivänä voikin olla se haastavin osuus maailman pyöriessä jatkuvasti ja ihmisten ollessa tavoitettavissa 24 tuntia vuorokaudessa.

Ehkä nimenomaan tuon häiriöttömän keskittymisen takia flow-tila on minulle niin haastava saavuttaa lentopallosalin ulkopuolella, mutta saavuttaessa tilan koen jopa palautuvani. Työ, tekstintuotto tai vaikkapa siivoaminen ei tunnu työltä, vaan aivoni saavat palautua ihan täysin keskittyessäni vaan tilan tuomaan hyvänolon tunteeseen.

Tämän oivalluksen jälkeen ymmärsin sen, miksi niin moni valittaa sitä, että inspiraatio on hukassa. Ihmiset keskittyvät liian moneen asiaan kerrallaan ja päässä on kymmeniä välilehtiä auki kerrallaan. Miten tällaisessa tilanteessa voisi kokea flown? Ei varmasti mitenkään.

Ja jos flow-tila palauttaa, niin voiko olla mahdollista, että flow-tilattomuus kuluttaa? Luulen, että voi. Olen itseasiassa aika varma siitä, että flown puuttumisella ihmisten elämistä on jonkinnäköinen yhteys uupumiseen, keskittymishäiriöihin, mielenterveyteen ja työhyvinvointiin.

Ihminen tarvitsee flowta. Flow-tilan ansiosta ihminen kokee ihan erilaista lämpöä, onnellisuutta ja onnistumista, jonka voimalla hän jaksaa eteenpäin. Jos tässä tilassa on tehokkaimmillaan ja onnellisimmillaan, on itseasiassa myös välttämätöntä, että tähän tilaan pyritään myös työyhteisöissä. Projektipäällikkönä ollessani tulen ottamaan tämän näkökulman huomioon ja miettimään projektitiimini kanssa sitä, miten kukakin voisi siihen tilaan päästä. Tehokkuus ja onnellisuus kuulostaa menestyksekkäältä työltä tai oppimiselta ja haluan olla apuna projektitiimini menestyksessä tulevaisuudessa.