Tommy Hellsten on useiden suomalaisten rakastama mentorikirjailija. Haluaisin kutsua hänen kirjojaan jopa terapeuttisiksi. Hellstenin kirja Pysähdy – olet jo perillä 12 oivalluksen polku, tekee työtä lukijalle nimensä mukaisesti, pysäyttää ja laittaa miettimään. Koin kirjan erittäin ajankohtaiseksi itselleni, koska olen tuntenut stressiä viime aikoina tasapainon löytämisestä erilaisien roolien välillä elämässäni. Samaa kokevat varmasti monet muutkin Proakatemian opiskelijoista, jossain vaiheessa opintoja.

Läheiseni tuntevat minut ihmisenä, joka on tarkka ja huolellinen kaikissa asioissa.  En tee oikeastaan mitään ”vähän sinnepäin”, mutta olen ollut sellainen aina. Mietin asioita, mitkä voivat vaikuttaa siihen omalla kohdallani. Ne ovat esimerkiksi suorittajaluonne, kilpailuhenkisyys sekä jonkinlainen eriomaisen suorituksen tavoittelu. Erityisen tarkka tekemisen laadusta olen asioissa, joista välitän suuresti. Saatan kokea epäonnistumisen suurena pettymyksen, jos kyse on asiasta, joka on lähellä sydäntäni tai asiasta jonka koen jollain tavalla määrittävän sitä, kuka olen.

Vanhemmuus ja ikä ovat tuoneet minulle mukanaan viisautta, armoa ja hyväksyntää itseäni kohtaan. Minun ei tarvitse olla paras tai erinomainen kaikessa. Mutta edelleenkin jollain tapaa pidän itsestään selvyytenä sitä, että olen eriomainen niissä asioissa, mistä välitän eniten. Olen kokenut, että tietoisuus oman elämän arvojärjestyksestä helpottaa suuresti suorittajaluonteessa sitä, että tietää mistä karsia, ellei aikaa tai voimia ole. Määrätietoisuus on toinen mikä auttaa kiireen keskellä. On helpottavaa, kun tietää mitä haluaa ja mihin pyrkii. Olen ollut aina touhukas ja energinen ihminen ja lepään kunnolla yleensä vasta silloin, kuin väsymys aiheuttaa itkua. Tämä on asia, johon en ole keksinyt toimivaa ratkaisua vielä, mutta aion sen oppia. Eikö tiedostamisesta kaikki kuitenkin lähde liikkeelle?

Onko kilpailuhenkinen luonteenpiirre aina hyvä asia? Se varmasti puskee eteenpäin useilla elämän osa-alueilla, saa ihmisen saavuttamaan asioita ja tekemään töitä unelmien eteen. Mutta kilpailuhenkisyys voi olla myös uuvuttavaa. En ole itseasiassa tätä asiaa enemmin ikinä miettinyt. Nyt kun aloin pohtia, huomasin, että saan kilpailua aikaan aivan normaaleissa joka päiväisissä tilanteissa. Juuri haastoin isääni arvaamaan kumpi voittaa hiihdon olympiakultaa, Norja vai Ruotsi. Uimassa pyysin miestäni kisaamaan kumpi jaksaa olla kylmäaltaassa kauemmin.

Luulen, että Kajossa on enemmän kilpailuhenkisiä ihmisiä kuin päälle päin näkyy. Tällä hetkellä se näkyy ehkä ilona onnistumisesta tai suurena suruna epäonnistumisesta. Mutta toivoisin, että pystyisimme jatkossa haastamaan toisiamme, koska sitä kykyä tiimistä varmasti löytyy. Kuitenkin niin, että pystymme myös pelaamaan hyvässä hengessä eikä liian vakavasti.

Yrittäjille ja johtajille kilpailuhenkisyys on yleinen luonteenpiirre, ja näin ajatellen se on tärkeä piirre yrittäjyyden ja tiimijohtamisen koulutuksen kannalta. Koen kuitenkin, että kilpailuhenkisyys on yksi syy siihen, että olen aktiivinen ja kiireinen ihminen. Samantapainen kääntöpuoli löytyy varmasti muistakin hyväksi todetuista johtajien tai yrittäjien piirteistä.

Kajossa on ollut jo syksystä lähtien ilmassa liiallista kiirettä sekä sen aiheuttamia haittavaikutuksia. Kiirettä sinänsä on turha ihmetellä, kun tiimi on täynnä aktiivisia yrittäjän- ja johtajanalkuja. Tiimissä olisi kuitenkin tärkeää puhua levon tärkeydestä sekä jatkuvan kiireen ja suorittamisen haittavaikutuksista. Nykyään kiire on aiheuttanut sen, että ihmiset pihistelevät levosta, mikä on keholle kaikista tärkeintä. Jopa tärkeämpää kuin ruoka ja liikunta. Se miksi siitä pihistetään, on kuitenkin mysteeri. Eikö tietoa ole tarpeeksi, eikö tietoa sisäistetä vai eikö sitä pidetä tärkeänä?

Avunpyyntö ja sen tarjoaminen ovat erittäin tärkeitä tiimityössä. Näitä kahta asiaa tullaan harjoittelemaan Kajossa aina valmistumiseen saakka. Toivon, että avun pyytämisen ja sen tarjoamisen kautta kehitymme tulevaan kesään mennessä niin, että kiire on hallussa ja jaksaminen kohonnut. Tunteista puhuminen ja haavoittuvuuden näyttäminen ei ole missään nimessä heikkoutta, vaikka siinä paljastaakin itsestään suuren osan toiselle.

”Nöyryys on vahvuutta, joka on tehnyt sovun heikkouden kanssa.” (Hellsten, 2010, 69)

Nykyaikainen kiire elämässä on kamalaa. Mutta en tiedä miten sen voi täysin pysäyttää. Eroja kiireessä on maittain ja kulttuureittain, mutta mielestäni eroja voi nähdä jo pelkästään Suomen sisällä. Maalla ihmiset ovat rauhallisempia ja yleisesti elävät enemmän nykyhetkessä kuin tulevaisuudessa. Eroja on myös työpaikoissa ja kouluissa. Ihmiset, jotka elävät nykyhetkessä ja osaavat nauttia jokaisen päivän pienistäkin hetkistä, ovat iloisempia sekä onnellisempia.

”Olemme luomassa kulttuuria, jota leimaa krooninen kiire, ainainen pula ajasta. Ihminen joka elää tässä ja nyt, elää ikuisuudessa, ajattomuudessa. Kun elää ajattomuudessa, ei ole aikaa. Kun ei ole aikaa, ei voi olla kiirettä.” (Hellsten, 2010, 40)