Tampere
18 Apr, Thursday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Kiinteistökuningatar Kaisa



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Kun kysytään suomen tunnetuimpia kiinteistönvälittäjiä, voisin väittää että top 3 nousee lähes jokaiselle mieleen yksi nimi, Kaisa Liski. Hän on huippuluokan liikenainen ja suomen tunnetuin kiinteistöalan liiketoimintajohtaja.

Sain Totalin Pinjan pitämässä Brändäys-pajassa uudelleen mieleeni kauan haaveilemani alan: sisustussuunnittelu ja kiinteistönvälitys. Nuo kaksi toimialaa kuullessani innostun joka kerran yhtä paljon ja päätinkin ottaa härkää sarvista ja etsiä niistä hieman lisää luettavaa. Kirjaston hakusanoja pohtiessani mieleen tuli Kaisa Liski ja minun onnekseni hänen elämänkertansa löytyi kirjastosta ­­– ja ei kun lainaamaan.

Vajaassa viikossa sain luettua tämän Merja Asiakaisen kirjoittaman teoksen, joka käsittelee Kaisan elämän tarinan lapsuuden vaikeista ajoista, väkivaltaisen suhteen kautta menestyneeksi kiinteistökuningattareksi.

”On ollut opittava uimaan, jotta ei olisi hukkunut” -Kaisa Liski

Kaisa on elänyt lapsuutensa enemmän tai vähemmän alkoholisoituneen yksinhuoltaja äitinsä kanssa. Hän on jo pienestä pitäen oppinut huolehtimaan itsestään, sillä kukaan muukaan ei ole sitä tehnyt. Hän on tehnyt valinnan ja päättänyt ponnistaa huonoista lähtökohdista huolimatta. Vaikkakin Kaisan mukaan edes niillä ei ole mitään merkitystä, jos tarpeeksi kovasti yrittää ja päättää elää erilaisen elämän. Sen saa, mitä haluaa, mutta tahdottava on todella tarpeeksi.

Olen itse täysin samaa mieltä. Meistä jokainen ei voi olla menestyjä, mutta jokainen tähänastinen menestyjä ei ole ollut menestyjä syntyessään, ei todellakaan. He ovat tehneet töitä enemmän tai vähemmän sen eteen, miksi monet meistä kutsuvat heitä nykyään menestyjiksi. Siksi mielestäni olisi hölmöä pistää toisen piikkiin tai syyttää ulkopuolisia tekijöitä siitä, että ei voi saavuttaa jotain.

”Jokaisen elämässä tarjoutuu vain muutaman kerran mahdollisuus tehdä todella merkittävä ratkaisu, joka vaikuttaa sen jälkeen kaikkeen.” – Kaisa Liski

Olen kuullut usein sanottavan, että asiat tapahtuvat tietystä syystä. Sille, miksi Kaisa päätti elää elämästään kymmenen vuotta väkivaltaisessa suhteessa, ei varmastikaan ole hyvää syytä, mutta sinä aikana Kaisa oppi itsestään paljon. Nykyään hän tietää minkälaisen ihmisen tarvitsee ja haluaa vierelleen ja minkälaista on elää väkivaltaisen narsistin kanssa. Nykyisessä työssään ja elämäntilanteessa uskon, että Kaisalle on hyötyä monestakin menneisyyden ikävästä kokemuksesta. Kiinteistönvälitysalalla ihmisen puheella, käyttäytymisellä ja asenteella on suuri merkitys. Kyseessä ei kuitenkaan ole pelkkä asiakaspalvelu, vaan ihmisten välinen toiminta, jossa henkilökohtaiset luonteet ja esiintymisen tavat voivat vaikuttaa.

Kaisan mukaan ulkonäöllä on merkitystä monella alalla, mutta erityisesti kiinteistönvälitysalalla. Olen asiasta samaa mieltä. Kukapa ei valitsisi taidoiltaan yhtä pätevistä vaihtoehdoista sitä, jolla myös ulkoinen olemus on huoliteltu. Ainakin itselle se antaa kuvan asiakkaalle osoitetusta kunnioituksesta.

Kaisan ajautumista kiinteistönvälitysalalle voisi kutsua onnekkaaksi sattumaksi. Ennen kiinteistönvälitysuraa hän on ehtinyt työskennellä 16 vuotta ravintola-alalla kaikissa eri tehtävissä aina keittiöstä markkinointiin. Kuitenkin kaiken nähtyään, Kaisalle iski halu oppia myös jotain muuta ja niinpä hän lähti 1990-luvun lopussa opiskelemaan sosiaali- ja terveysalaa. Nuorempana Kaisalla ei ollut mahdollisuutta olla opiskelijana, sillä silloin hän tienasi perheellensä elantoa. Kuitenkin hieman vanhempana opiskellessa hän näki asiat eri tavoin ja esimerkiksi työharjoittelu lastensuojelussa ja vanhustenhoidossa opetti arvostamaan omaa elämää.

Hoitotyö on kuitenkin niin matalapalkkaista, että opintojen ohella Kaisa joutui tekemään kahta muuta työtä pitääkseen itsensä ja lapsensa hengissä. Yhtälö oli todella rankka, kolme työtä veivät kaiken ajan ja voimat. Onneksi eteen tarjoutui vaihtoehto ryhtyä kiinteistönvälittäjäksi.

”Oli mietittävä tarkkaan, uskalsinko ottaa riskin, tehdä hypyn tuntemattomaan”-Kaisa Liski

Kaisalle luvattiin 50 000 euroa vuosipalkkaa kiinteistönvälityksestä. Hän ei ollut aivan varma oliko se vain keino saada hänet töihin, eikä hän uskonut sellaisiin vuosituloihin. Nykyään hän tienaa 300 000 euroa vuodessa. Kiinteistönvälitysala oli kuitenkin pääasiassa miesvoittoinen Kaisan aloittaessa 2004 ja sen seurauksena hän saikin alkuun kestää epäilyksiä, naljailua ja jopa työpaikkakiusaamista aikuisilta miehiltä. Kaisa kuitenkin päätti näyttää kyseisille herroille ja rikkoi yrityksen seitsemän vuotta voimassa olleen myyntiennätyksen vain parissa kuukaudessa. Mielestäni todella kova työ nousta alanvaihtajasta yrityksen myyntimyyräksi ja todistaa epäilijöille raa’alla työllä oma osaaminen.

Ura kiinteistönvälittäjänä on vienyt Kaisan moniin eri tilaisuuksiin, joihin hän tuskin olisi päässyt ilman. Esimerkiksi televisioon. On kuitenkin osattava tunnistaa ne hetket, jolloin joku toinen koittaa hyväksikäyttää sinun saavutuksia ja tehdä niistä esimerkiksi televisioviihdettä, kuten kävi Kaisan tapauksessa. Hänestä koitettiin television välityksellä luoda kuva samppanjaa litkivästä bimbosta. Kaisan ohjelmien pyöriessä televisiossa, sai hän huomata myös muutaman katkeran ”ystävän” puukottavan häntä selkään antaessaan iltapäivälehdille haastatteluita, jossa he haukkuivat Kaisaa valehtelijaksi.

Mielestäni missä tahansa bisneksessä on opittava erottamaan ne ihmiset, jotka todella ovat tukenasi ja haluavat tsempata sinua vaikeillakin hetkillä, niistä ihmisistä, jotka nauttivat menestystäsi rinnallasi hyvinä hetkinä, mutta vaikeiden aikojen koittaessa katoavat kuin tuhka tuuleen. Sama pätee myös bisneksen ulkopuolella käytävään elämään. Helpoin tapa on tunnistaa tällaiset ihmiset siitä, että heille annettu hyvä tulee takaisin, joskus jopa moninkertaisena.

Kirja inspiroi minua suuresti ja on hienoa huomata kuinka vahva, itsevarma ja rohkea nainen Kaisa Liski on. Hän on tehnyt elämässään virheitä, kuten me kaikki muutkin, mutta on osannut nöyrästi kääntää ne tavalla tai toisella vahvuudekseen ja rakentaa omaa unelmaansa. Alkoholisoituneen yksinhuoltaja äidin kasvattamasta tytöstä on rakentunut itsenäinen ja määrätietoinen nainen, joka on tarvittaessa täyttä terästä, mutta myös silkkaa sydäntä.

Kommentit
Post a Reply to Eelis Piipponen cancel reply

Add Comment
Loading...

Vastaa käyttäjälle Eelis Piipponen Peruuta vastaus

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close