Tampere
28 Mar, Thursday
10° C

Proakatemian esseepankki

kevättä rinnassa



Kirjoittanut: Jesse Järvensivu - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Lueskelin läpi loppuvuodesta kirjoittamaani toimintasuunnitelmaa keväälle 2022 ja kirjailin ylös muutamia havaintoja sen toteutumisesta. Kaikkineen kevään osalta tähän asti voidaan todeta, että se on kulunut todella nopeasti ja aivan täyttä potentiaalia en ole päässyt mittaamaan.

 

Tästä syystä tulen keväällä luomaan entistä tarkempia päivä, viikko ja kuukausitason aikataulutuksia. Henkilökohtaisen lukujärjestyksen noudattaminen auttaa hahmottamaan ajankäyttöä entistä tehokkaammin.

 

Heti tekstin alussa ilmoille heittämäni ajatus lukujärjestyksen laatimisesta ja sen täsmällisestä noudattamisesta on jäänyt käytännössä katsoen kokonaan tekemättä. Oman oppimisen seuranta ja ylipäätään opiskeluun käytetyn ajan kirjaaminen ylös palvelee kuitenkin suurempaa tarkoitusta: sinua itseäsi. Tästä olenkin ottanut opikseni ja nyt jo kevään puolella lähtenyt tekemään korjausliikettä viiden opintopisteen kokonaisuuksina, jotka sisältävät seminaareja, soluja, mahdollisia yritysvierailuita ja näiden pohjalta kirjoitettuja esseitä. Kuten toimintasuunnitelmassani totesin, että esseet on saatava liitettyä osaksi arkea entistä paremmin. Osakseen näin onkin tapahtunut, mutta matkaa vielä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen on.

 

Projektien osalta tiimitasolla on pitkälti työstetty jo olemassa olevia projekteja eteenpäin ja mahtuuhan myös tähän kevääseen monen monta tuntia ottaneet jääkahvila ja jääsauna, jotka toimivat rauhaniemessä, kuuluisan kansankylpylän välittömässä läheisyydessä ja yhteydessä.

 

Yhdessä tekemisestä saatavat opit ja jaetut hetket ovat vertaansa vailla.

 

Kevään taittuessa loppusuoralle ja se tosiasian konkretisoituminen, että me olemme tiimin kanssa, jo yli opintojemme puolenvälin on tuonut silmilleni sen tosiasian, että on viimein tullut aika kääriä hihat ja ryhtyä töihin. Jotenkin tähän pisteeseen asti on ollut helppoa tuudittautua siihen, että eihän tässä vielä ole mitään hätää. Nyt ollaankin viimeistään siinä pisteessä, että korjausliikkeitä on tehtävä, että ei hätää pääsekään syntymään.

 

Loppukevään osalta onkin suurin tavoitteeni saattaa opinnot kunnialla maaliin. Kevään ja kesän ajan tulen toimimaan yrityksemme taloustiimissä ja odotankin innolla, että päästään porukalla tekemään hommia sen ympärillä. Tiimitasolla varmastikin kiirettä kevääseen tuo myös päälle painavat deadlinet, ja toukokuun puolessavälissä alkavat jääkiekon maailmanmestaruuskisat.

 

Vielä on kuitenkin todella paljon tehtävää ennen kesälomaa, eikä tästä syystä sovi nuolaista ennen, kun tipahtaa, mutta valo alkaa jo siintämään tunnelin päässä. Kaikille vastaavassa tilanteessa oleville sellaiset terveiset, että ei hätää. Riittää, että luotat prosessiin.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close