


Kevään 2021 reflektointia
Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Revenan tavoitteena keväälle 2021 oli kehittää bisnesälyä. Jokaisen tiimin jäsenen kohdalla bisnesälyn kehittäminen tarkoittaa erilaisia asioita, mutta itse määrittelin omalla kohdallani bisnesälyn kehittämisen nimenomaan taloudessa kehittymiseen. Miten sitten onnistuin tässä?
- Liityin taloustiimiin kevääksi 2021
- Kirjoitin talouteen liittyen neljä esseetä:
- Oma talous
- Tilinpäätös
- Kvartaalisuunnitelma projektille
- Kannattavuus– ja katetuottolaskelmat
- Tutustuin Procountor ohjelmaan sekä opin lähettämään laskuja ja maksamaan työkorvauksia
- Olen tutkinut omaa talouttani ja tehnyt säästötavoitteita
Kaiken kaikkiaan onnistuin talousosaamisen- ja ymmärryksen kehittämisessä mielestäni hyvin, sillä aihe on ollut pinnalla niin monella eri tavalla kevään aikana. En ole vältellyt aihetta, vaan rohkeasti esimerkiksi kirjoittanut siitä esseitä ja ollut utelias. Kirjoitinkin kevään aikana neljä esseetä talouteen liittyen, mikä on kevään kirjoitetuista esseistä hieman reilu 35%. Talous oli aiheena siis myös esseiden tasolla mielestäni hyvin pinnalla. Talousosaamista ja -ymmärrystä kehitin myös viikkotasolla Revenan taloustiimin parissa, jossa käsittelimme muun muassa lainahakemuksia, ressua ja Revenan liikevaihtotavoitteita. Näiden toimien lisäksi olen ollut myös vastuussa osakeyhtiön taloudenpidosta, vaikkakin toiminta on vielä niin pienimuotoista, että on tähän mennessä koostunut vasta muutamasta lähetetystä laskusta ja Procountorin yleisestä selailusta. Tärkeintä kuitenkin on, että talous on ollut jatkuvasti läsnä monella eri tasolla.
Talousosaamisessani on silti vielä hurjasti kehitettävää ja olen huomannut, että tämä on aihe, jonka sisäistäminen vie aikaa. Muistan kyllä sanoja, kuten kriittinen piste ja katetuottoprosentti, mutta se, että näiden käyttö tulisi kuin apteekin hyllyltä, ei vielä onnistu. Ajatusprosessi on kuitenkin nyt sysätty liikkeelle, mikä on kaikista tärkeintä. Helpoiten opin ja ymmärrän kuitenkin käytännön kautta, minkä takia on hyvä, että pystyn heijastamaan kaikkea projektiimme Vieno Outdoors:iin. Opin ja sisäistän uudet asiat paremmin, kun saan siihen tarvittavan ajan ja voin rauhassa pyöritellä asioita ja nähdä niitä käytännössä.
Pyrin kehittämään omaa talousosaamistani myös tästä eteenpäin juurikin Vienon ja oy:ni parissa. Edessä on siis vielä monia tunteja talouden eri materiaalien parissa. Olen seurannut mielenkiinnolla Axelin varmaa ja selkeää toimintaa Revenan nykyisenä talouspäällikkönä ja miettinyt, miten helppoa on olla hänen johdettavanaan ja seurata hänen itsevarmaa toimintaansa. Jossain määrin olen myös hieman kypsytellyt ajatusta päässäni, josko jatkaisin tulevana syksynä taloustiimin parissa esimerkiksi jopa päällikön roolissa. Ajatus kuitenkin pelottaa, sillä taitotasoni ei mielestäni ole lähelläkään sitä tasoa, jota sen tulisi olla kyetäkseni johtamaan Revenan taloutta. Omaksun asioita hitaasti ja vaadin paljon aikaa pystyäkseni jäsentelemään niitä, joten tästä syystä oma varmuustasoni ei ole vielä kovin korkealla. Toisaalta Revenan taloustiimiä on kuitenkin johtanut jo kolme henkilöä ja lähes jokainen Revenalainen on pian myös ehtinyt kuulua taloustiimiin, joten yksin ei ainakaan tarvitsisi olla. Mielessäni myös kummittelevat valmentajamme Elinan sanat: “Haluan nähdä sinut vielä jossakin haastavassa roolissa.” Ehkäpä, ehkäpä… Aiheeseen sopivasti liittyen luin Arttu Asunnan kirjoittaman esseen “Ajattelun ajattelu”, jossa hän pohdiskeli Esa Saarisen luennosta nousseita ajatuksia. Esseessä nostetaan esille ajatus itselle hyvänä työkaverina olemisesta, vaikka harvoin näin on ja ajattelemmekin usein, että olemme huonoja, emmekä osaa asioita. Hah, sorruinpa tähän itsekin vain muutama lause takaperin. Esseessä jaetaan onnekseni Saarisen viisaita vinkkejä, joista yksi itseeni erityisesti kolahtava on ehkä-avaruuden tutkiminen. Se tarkoittaa, että itselle annetaan mahdollisuus uskoa itseen, eli “ehkä minä pystyn tähän”. Ehkä minullakin olisi siis mahdollisuus kasvaa talouspäällikön rooliin? Ja ehkäpä minullakin olisi mahdollisuus voittaa itseni ja omat epävarmuuteni? Taidanpa viimeiset viikot tutkia tätä ehkä-avaruutta ja pohtia tarkemmin omia tunteita ja fiiliksiäni.
Talousosaamisen kehittämisen lisäksi määrittelin keväälle 2021 tavoitteekseni myös lukea enemmän kirjoja. Tämä toteutui ja olen löytänyt kirjat taas uudella tavalla. Yksi innostava tekijä tähän on ollut sovellus goodreads, jossa pystyy arvostelemaan luettuja kirjoja sekä katsomaan, mitä kaikkea muut lukevat. Tällainen visuaalinen väline kirjojen lukemisen seuraamiseen on piristävä ja innostava.
Motorola keväästä 2021:
Mikä meni hyvin
- Esseiden kirjoitus sujui hyvin ja olin siitä innoissani. Panostin myös esseisiin todella paljon. Löysin kirjoittamisen mielekkyyden taas uudestaan.
- Taloustiimin toiminta -> Hoidimme asiat vaaditussa ajassa, keskustelimme paljon ja suoriuduimme myös uusista asioista, kuten lainahakemuksista hyvin. Kaiken tämän teimme hyvällä fiiliksellä!
- Osallistuin aktiivisesti yhteisön tapahtumiin ja myös järjestin niitä (Proakatemia päivä, Kääpien keskiviikkokahvit, Probuddy).
- Tutustuin uusiin ihmisiin akatemialla.
- Johdin itseäni hyvin etäajan keskellä -> Löysin itselle mieluisat työskentelyajat ja pyhitin viikosta tietyt päivät esseille, projekteille ja pajoille. Viikoissani oli siis hyvä runko.
- Loin ja ylläpidin one-on-one suhteita Revenassa, jonka myötä koin taas enemmän olevani tiimin jäsen.
Mikä meni huonosti
- Alkuvuodesta otin liikaa asioita lautaselleni, jolloin oma jaksaminen ja tiimissä tekeminen olivat heikompaa.
- Joustin ja miellytin liikaa, jonka myötä en saanut erästä ikuisuusprojektia päätökseen ajallaan. Projektista jäi paha olo ja nyt kaihdan sanoja “innovointi” ja “xx kunta”. Paha oloni johtuu pitkälti riittämättömyyden tunteesta, kun emme onnistuneet suorittamaan projektia täydellisesti, mutta myös koska en itse onnistunut johtamaan sitä täydellisesti.
Missä on kehitettävää
- Pajoihin osallistumisessa on vielä kehitettävää, sillä haluaisin tuoda niihin enemmän oppejani esimerkiksi kirjoista tai projekteista.
- Vaikka onnistuin itseni johtamisessa melko hyvin, on siinä kuitenkin vielä kehitettävää, sillä toimintani on välillä ääripäiden välillä: arkeni on sopivasti koostettu ja olen rauhallinen, kun taas välillä olen aivan äärirajoillani kalenteri täyteen ahdettuna. Usein vasta äärirajoille ajamisen jälkeen onnistun taas havahtumaan tilanteeseen ja tekemään sille jotakin.
- Tiimin arjessa ja toiminnassa voisin olla vieläkin näkyvämpi, sillä aina en kevään aikana tuntenut olevani osa tiimiä. Loppukevättä kohden aloin kuitenkin taas vahvemmin luomaan yhteyksiä yksilöihin, jotta tuntisin kuuluvani tiimiin vahvemmin. Se onnistui hyvin!
- Vaikka olenkin mielestäni melko hyvä viestijä, on siinä silti kehitettävää. Voisin viestiä avoimemmin esimerkiksi päällä olevista tilanteista ja omasta jaksamisesta. Hieman olen tässä jo ehtinyt kehittyä, ja olen pyrkinyt kertomaan esimerkiksi projektien parissa selkeästi, milloin olen käytettävissä ja milloin on todella kiire muiden asioiden parissa.
Mitä opin
- Minulle pienet asiat tuovat tunteen yhteen kuulumisesta, esimerkiksi juuri yksilöiden kanssa käydyt keskustelut, tiimin pienet haasteet, ylipäätänsä vain ihmisten kanssa juttelu. Näihin on siis syytä panostaa jatkossakin!
- Opin erään projektin parissa sen, että kiltteys ja joustaminen eivät aina ole oman edun mukaista. Välillä vaaditaan siis oikeasti tiukkaa asennetta ja suoraa puhetta.
- Opin tarttumaan mieltä painaviin asioihin ja sanomaan niistä suoraa / selvittämään niitä. Yllätyin itsekin, miten rohkeasti muutamassa tapauksessa tartuin puhelimeen ja kerroin epäkohdasta ja mieltäni painavasta asiasta, kuitenkin huomioiden hyvän ja asiallisen sävyn. Ne, jotka yhtään tietävät minua, tietävät, etten useinkaan uskalla sanoa asioista. Epäkohtiin tarttuminen johtuu varmasti myös halusta voida paremmin ja selvittää asitat heti, etteivät ne jää painamaan mieltä.
Mitä vien käytäntöön
- Vienkin siis käytäntöön suoran puheen ja itseeni uskomisen: minullakin on oikeus sanoa mieltä painavista asioista ja usein ääneen sanomisen jälkeen ne tuppaavatkin ratkeamaan heti.
- Vien käytäntöön selkeän viestinnän.
Lähteet:
Asunta, A. 2021. Ajattelun ajattelu. Luettu 30.4.2021. https://esseepankki.proakatemia.fi/ajattelun-ajattelu/