Tampere
26 Jan, Tuesday
1° C

Proakatemian esseepankki

Kevään 2020 tiimidiili – Mitä oikeasti haimme?



Kirjoittanut: Caroliina Sievers - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Yhdessä menestymisen taito
Kari Helin
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Keväällä 2020 Proakatemian tiimidiili haastoi toteuttamaan käytännössä koulumme uuden vision. Nerokas tehtävänanto, sillä kokeaksemme vision omaksemme, täytyy meidän olla sitä itse luomassa ja siten tuntea se omaksemme.

Proakatemia aikoo olla uuden ajan yrittäjyyden esikuva 2025 mennessä

Taitojen puolesta se tarkoittaa muun muassa kykyä hallita kokonaisuuksia, verkostoitumista, korkeaa tunneälyä, luovuutta sekä planetaarisen elämän taitoja.

Se tarkoittaa, että haluamme yhdessä toimia esikuvina ja siten teemme yhteisönä ihmeitä. Nämä ihmeet ovat syntyvät halusta pitää yhtä, tehdä laadullisesti hyvää jälkeä, toimia nöyrästi ja rohkeasti. Meiltä löytyy näkemystä ja tilannetajua, projektimme ovat näkyviä ja vaikuttavia. Opimme virheistä ja palautteen kautta.

Tekojemme täytyy olla linjassa viiden arvomme kanssa: luottamus, rohkeus, teot, oppi ja menestys.

Lista voi tuntua vaativalta, mutta onko se sitä? Miten lähdemme yhdessä purkamaan tavoitetta? Miten pääsemme sinne?

Lähdimme purkamaan saatua haastetta osissa. Miksi meille annettiin tällainen tehtävänanto? Nopeasti keskustelu kääntyi yhteisöön ja sen tuomaan voimaan sekä turvan tarpeeseen. Mitä olisimme ilman yhteisöämme? Millä tavalla yhteisömme tuki näkyi tiimien menestyksessä ja yksilöiden kasvussa?

Huomasimme pian, että pohja menestyksellemme syntyi juuri akatemian yhteisöstä. Kuinka iso merkitys on tunteella, jota yhteisöstämme huokuu yksilöille ja tiimeille sitä kautta akatemian ulkopuolelle.

 

Kysyimme, miten pääsemme tilanteeseen, jossa uskallamme ottaa riskejä, lähteä tekemään projekteja, joissa ratkaisemme isoja ongelmia. Näitä ratkoessa meidän täytyisi uskaltautua akatemian ulkopuolelle. Hakea projektitiimeihin taitoa myös muilta aloilta. Meidän täytyisi osata tunnistaa omat vahvuutemme sekä puutteemme.

Opintolinjamme antaa meille voimaa viedä eteenpäin projekteja ja tunnistaa mitä tarvitsemme. Tämä tarkoittaa sen hyväksymistä, että meillä ei kuulu eikä voi olla taitoja kaikkeen. Jokaiselta löytyy oma vahvuus ja tätä täytyy osata hyödyntää niin tiimin rakentamisessa kuin eteenpäin menemisessä.

Miten rakentaa toimiva projektitiimi? Harvoin kompleksisia ongelmia ratkoessa tiimi, joka muodostuu samalta alalta, on paras. Paremmat valmiudet onnistumiselle saa, kun tiimi on mahdollisimman divergentti. Näin tietomäärä moninkertaistuu. Käytännössä se on osaamista eri toimialoilta ja näiden yhteen sovittamista.

Tällaisen tiimin rakentaminen edellyttää verkostoitumista, jotta tavoittaa oikeat henkilöt projektin eri vaiheisiin. Meidän tulee hallita kompleksia kokonaisuuksia ymmärtääksemme syy-seuraus -suhteita. Tiimin toimivuuden kannalta on elintärkeää kyetä toimimaan erilaisten ihmisten kanssa. Tätä varten meidän tulee kehittää tunneälyämme. Tiimityöskentely ja muilta aloilta syntyvien tiimien kokoon laitto voi vaatia aivan eri lailla energiaa ja hiljaista valmentamista verrattuna akatemian sisällä muodostuviin tiimeihin, sillä henkilöillä ei suurella todennäköisyydellä ole samanlaista oppia tiimityöstä kuin meillä Proakatemialla opiskelevilla.

 

Ongelmat, joita kohtaamme omassa tiimiyrityksessä esimerkiksi palautteenannossa ja vastuunotosta ovat luultavasti paljon isompia akatemian ulkopuolella. Pystymmekö palaamaan tunteisiin, joita saimme tullessamme juuri akatemialle? Kuinka hankalaa palautteen vastaanotto oli tai kuinka suoraan puhuminen tuotti suuria ongelmia? Olemmeko ottaneet opiksi sen, että jos pieniä tulipaloja ei sammuta, tulevat ne myöhemmin vastaan yhä isommin roihuten vai lakaisemmeko ne maton alle vähäpätöisiä huolina? Pystymmekö palaamaan siihen tunteeseen, kun emme tiedä miten toimia ja emmekä ymmärrä miksi toinen ohjeistaa toisin kuin oma mieli ajattelee? Turhautuminen näiden tunteiden takana. Miten valmentaisit nyt itseäsi ja muita oivalluttamaan itse nämä tarvittavat muutokset toimivaan tiimityöhön? Osaisitko?

Nämä ovat niitä kysymyksiä, joita meillä tulee olemaan edessämme astuessamme pois akatemian kuplasta.

Miksi sitten näitä kuplia edes muodostuu? Minkä takia ihmiset rakentavat omia suojamuurejaan? Miksi emme vain luontaisesti lähde rakentamaan jotain suurta ja valloittamaan maailmaa ideallamme?

 

Turvallisuuden ja onnistumisen kokemus on pohja

Kaikki lähtee turvallisuuden tunteen löytämisestä. Sen pitäisi muodostua omassa tiimissä, jolloin yksilö uskaltaa mennä oman mukavuusalueensa rajoille, jossa kehitystä tapahtuu. Täällä yksilö voi epäonnistua turvallisesti, tietäen saavansa tukea tiimiltänsä.

Kauemmas zoomatessa voimme katsoa isompaa kuvaa, jossa yksilö muuttuu tiimiksi ja tiimi Proakatemiaksi. Tiimit uskaltavat lähteä kokeilemaan rajojaan ja yrittämään isommin, kun tietävät jonkun olevan ottamassa vastaan vaikeimpina hetkinä. Tällöin muodostuu projekteja yli yhteisörajojen, olemme näkyviä sekä merkityksellisiä.

Jokin tässä yhtälössä kuitenkin on tällä hetkellä pielessä, sillä yhteisömme projektit eivät pääsääntöisesti ole tämän tasoisia. Tätä ei tietenkään voi olettaa uusilta tiimeiltä ja tiimiläisiltä, mutta miksi meillä toisen vuoden opiskelijoilla jokin lyö jarrua koneistoon?

 

Millaisen yhteisön tarvitsemme, jotta me voimme kokea turvaa ja tukea isommalla tasolla?

Millaista toimintaa on tärkeä edistää?

Kaipaamme rehellistä puhetta ja keskustelua muiden tiimien kanssa heidän onnistumisistaan, opeista ja ongelmista, joita he käyvät läpi. Tunnetta siitä, ettemme ole yksin.

Olemmeko tällä hetkellä Proakatemialla onnistuneet luomaan aidosti terveen kilpailuhengen tiimien välille vai huomaammeko miettivämme, että mitäköhän meistä ajatellaan muissa tiimeissä? Koemmeko arvostusta työllemme? Nauretaanko muissa tiimeissä esityksillemme tai ideoillemme? Saammeko apua ja kannustusta? Virheitä tehdessä, nostetaanko ne yhteisössä rakentavasti esille, siten että kaikki opimme, vai herääkö yksilöillä häpeän tunne?

Tällä hetkellä kisatilanteissa voi huomata, kuinka muita tiimejä on kommentoitu alentavasti tai kuukausittaisessa yhteisön projektorissa joku tiimi kantaa häpeää luvuistaan. Epäonnistumiset sivuutetaan ja omaa kuvaa kiillotetaan. Onko nämä tunteita, joita haluamme yhteisissä tilanteissa saada tai osoittaa? Ei mielestäni. Ne eivät vie meitä aidosti lähemmäksi toisiamme.

 

Taannoin törmäsin viestintäpalvelussamme Teamsissä viestiin, jossa nostettiin koko yhteisölle yksittäinen sähköpostiviesti, jossa todettiin, että tietoturva oli pettänyt. Viestiketjua lukiessa näki, kuinka yksilö joka tämän virheen oli tehnyt, oli aidosti pahoillaan ja viesteistä huokui häpeä. Jopa minulle nousi pala kurkkuun, että apua toivon, ettei minulle ikinä käy näin. Ongelman olisi voinut hoitaa asianomaisten kesken ensin. Jos oppia haluaisi tästä tuoda yhteisölle, niin kenties tilanteen olisi voinut purkaa myöhemmin tavalla, jossa kerrotaan tapahtunut ja miten tästä edettiin. Sellainen lähestyminen olisi herättänyt turvaa ja luottamusta yhteisöä kohtaan.

Palatakseni tiimidiiliin, innovoimme muiden tavoin kisaa, jossa yhteisöhenkeä kohotetaan. Monien ideana oli myös auttaa tunnistamaan ja ymmärtämään taitoja, joita tarvitsemme tulevaisuudessa. Tarjoten suuntaa ja innostusta.

Palaisin kuitenkin aivan siihen mistä kaikki lähtee: Yhteisöömme.

Keskittymällä yhteisöllisyyteen synnytämme luottamusta yhteisön sisällä. Korjatessamme kulttuuriamme positiivisemmaksi ja palatessa juurillemme, saamme valmiudet ampaista kuplastamme.

Saadessamme yhteisön sisällä ensiksi tunteen siitä, että osaamme ja tiedostamme omat kykymme ja potentiaalimme, ymmärrämme mitä kykyjä ja mahdollisuuksia on tiimirajojen ulkopuolella.

Luottamuksellinen ilmapiiri laskee kynnystä pyytää apua, jolloin pystymme pureutumaan ongelmiin jo varhaisessa vaiheessa. Sammutamme paloja yhdessä. Täten saamme itseluottamusta ja uskoa omaan ja muiden tekemiseen.

Saadessamme yhteisön sisällä asiat kuntoon, hakeudumme yhteisön ulkopuolelle, sillä meiltä löytyy vaadittava tukiverkko yhteisöstä.

Ulkopuolella kykenemme lähestymään isompia firmoja projekteineen. Saamme parempaa näkyvyyttä ja sitä kautta voimme hakea sponsoreita ja erilaisia rahoituksia. Isompiin rahoituksiin päästessämme pääsemme myös tekemään isompia kauppoja.

Samoin pääsemme myös ratkaisemaan ongelmaa liian saman tyylisistä projektitiimeistä. Saadessamme projekteihin laajemmin erilaista osaamista, voimme tarttua yhteiskunnallisiin haasteisiin ja onnistua isommalla todennäköisyydellä. Näin moninkertaistamme mahdollisuuden saada isompaa liikevaihtoa, vaikuttaa merkittäviin ongelmiin ja sitä kautta saada projekteja kansainvälisiksi.

 

Päivän toimeksianto sai minut hymyilemään 

Ongelma, joka meillä on yhteisössä vastassa, lähtee juuri tästä: Oivalluttamisesta ja osallistamisesta. Oliko syvimpänä tarkoituksena kehittää tuossa ajassa oikeasti koko yhteisölle isoa projektia, jolla näymme ulkomaailmaan, vai oliko tarkoitus saada meidät oivaltamaan miksi yhteisömme ja kulttuurimme on meille niin tärkeä?

Ideat ja toteutus tulevat onnistumaan, kun huolehdimme itsestämme ja toisistamme. Siinä oli päivän isoin oppi.

”Osallistamisen idea perustuu oivallukseen, että johtamisen tärkeimmät voimat – vastuu, valtuudet ja sitoutuminen – ovat kietoutuneet toisiinsa. Halutessamme voimistaa sitoutumista, on lisättävä henkilöstön vaikutusmahdollisuuksia, valtuuksia. Sama pätee vastuuseen.” (Kari Helin)

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close