Erik Bertnard Larssenin kirjassaan Paras käsitellään henkimaailman asioita. Larsenin tausta on mielenkiintoinen, sillä hän on Norjan armeijan laskuvarjojääkäri sekä henkinen valmentaja. Tämän yhdistelmän ansiosta on helppo ymmärtää miksi hän on kuuluisa henkinen valmentaja urheilupiireissä. Hänen valmennettaviinsa kuuluu esim. norjalaisia urheilijoita kuten painijoita, soutajia ja maastohiihtäjiä mm. Petter Northug. Hän ei ole erikoistunut vain urheilijoiden valmennukseen vaan hän valmentaa myös yritysjohtajia ja muita jotka hakevat hänen apuaan.

Jo heti kirjan ensimmäinen sivun luettuani tiesin että tulen nauttimaan tämän kirjan lukemisesta. Siinä kerrottiin Larssenin päivästä armeijan jääkärikoulussa. Oppitunnilla Upseeri piirsi taululle ympyrän ja siihen asteikon nollasta kymmeneen. Hän osoitti nelosta ja sanoi te luulette kestävänne tämän verran. ”Teidän äitinne luulee että te kestätte teidän kestävän tämän verran” ja osoitti kakkosta. Hän siirsi sormensa seitsemään ja totesi ”me Upseeri tiedämme että te kestätte enemmän”. ”Todellisuudessa te kestätte vieläkin enemmän” ja siirsi sormensa kymppiin. Tämä herätti itseni jo heti alussa ajattelemaan ja muistelemaan kuinka itsellä tämä on pitänyt paikkaansa. Pointti Upseerilta sai minut muistelemaan niitä hetkiä kun olen ylittänyt itseni. Armeijassa niitä hetkiä tuli kun huomasi mm. kuinka paljon ihminen oikeasti jaksaa, lähinnä henkisesti mutta myös fyysisesti. Enemmän fyysinen jaksaminen rajoja on tullut kokeiltua urheilun kautta. Se hetki kun aivot sanoo ”ei enää yhtään, ei jaksa tai väsyttää” on vain aivojen signaali joka ei ole sinun maksimaalinen suorituskyky. Se on tärkeä huomata ja todeta sillä se voi estää sitä että et saa annettua kaikkea itsestäsi. Esimerkiksi teet punnerruksia, tavoitteesi on tehdä niin monta kuin vain jaksat. Kun punnerrat, jossain vaiheessa tulee tunne, ettei jaksa tai alkaa lihakset menemään hapoille, tässä vaiheessa punnertaminen ei ole enää niin kivaa. Jos lopetat tähän, oletko antanut itsestäsi kaiken? Todellisuudessa et! Aivan varmasti pystyisit tekemään enemmän, sillä uskon että fyysisesti sinulla oli vielä rahkeita jäljellä tekemään muutaman enemmän. Kyse on henkisestä voimasta.

Jos jatketaan kirjan ensimmäistä sivua pidemmälle, Larssen kertoo tavoitteista ja niiden asettamisesta. Olen itse lukenut tavoitteiden asettamisesta ja tavoitteita ylipäätään jo aiemmin, mutta Larssen toi tavoitteeseen uuden suhtautumiskohdan, joka mielestäni oli mielenkiintoinen. Larssen totesi että aina kun mietit tavoitettasi, sinulle pitäisi tulla siitä hyvä mieli ja fiilis. Tällä keinolla hän perusteli että tavoitteiden tavoitteleminen on motivoivampaa. Itse olen joskus tietämättäni tätä käyttänyt ja se on toiminutkin. Huomasin heti suhtautumiseni aiheeseen oli positiivisempi ja tuntui että se ei ollut kaukana vaan hyvin tavoiteltavissa. Esimerkkinä tästä voisi olla tapaus, jossa olen mennyt tapaamiseen ja asettanut tavoitteekseni että annan kuvan että olen oikeasti ihan hyviä tyyppi. Saattaa kuulostaa vähän hassulta idealta mutta omasta mielestäni se on auttanut suhtautumistani siihen tapaukseen ja se on tuonut apua ihmisten kohtaamiseen. Tämä esimerkki liipaisee myös sisäistä dialogia mutta siihen en ala nyt tässä esseessä keskittyä, mutta mainittakoon että kirjassa on myös siitä hyvä setti.

Kun Larssen on valmentanut huippu-urheilijoita, hänen pointtinsa osui minuun monella tapaa. Kuten esimerkiksi menestymine urheillussa ja kaikessa muussa kuten yrittäjyydessä, vaatii sen että joka päivä tehdään asiat pari prosenttia paremmin kuin muut. Tämä kuulostaa niin yksinkertaiselta, ehkä liiankin sillä se ei ole aivan helpoin asia hoitaa. Urheilussa tämä on helppo ymmärtää. Lisää treeniä, enemmän tunteja, tuloksena kehitystä. Yritysmaailmassa tämä voi olla haastavampi kun vertailu toisiin on vaikeaa.

Toinen mielenkiintoinen pointti oli, jonka Larssen otti Geoff Colfinin kirjasta Tallent is overrated. Pointti oli, ettei menestys johdu synnynnäisestä lahjakkuudesta vaan järjestelmällisestä ja määrätietoisesta harjoittelusta. Hän antoi esimerkin Motzartista. Motzarttia pidetään luonnonlahjakkuutena mm. siitä syystä että hän kirjoitti sinfonian jo lapsena. Tämä ei ollut oikeastaan mikään ihme sillä jo siihen ikään asti Motzart oli oppinut musiikkia enemmän kuin moni eläessään. Hänen siskonsa mm. on sanonut haastattelussa, että ”Siitä asti kun hän alkoi omistautua musiikille, hänen mielensä oli käytännössä kuollut muille asioille”. Tämä kuulostaa kyllä todella yliampuvalta, jos tätä haluaa verrata omaan kehitykseen, mutta tämä nosti itselleni esille sen, että oli mielenkiinnon kohde mikä tahansa, jos siihen panostaa ja laittaa itsenä peliin, kehitys on väistämätöntä. Lisäksi jos tähän vielä lisää ensimmäisen pointin tekemällä pari prosenttia paremmin asiat kuin muut, se olisi tehokas yhtälö. Vielä jos pystyt lisäämään siihen tavoitteellisuuden, se parantaisi kokonaisuutta ja tekisi toiminnasta suunnitelmallisempaa.

Tässä vaiheessa on hyvä tuoda esille se tosiasia, että vaikkakin sinulla olisi nämä kaikki osa-alueet hallussa, se ei tarkoita että menestyisit. Usein menestyksen takana on kova pitkäjaksoista työtä. Ja tässä palaankin kirjan ensimmäisen sivun esimerkkiin. Meillä Akatemiallakin puhutaan paljon oman mukavuusalueelta poistumisesta ja itsensä haastamisesta. Jos teet jotain ensimmäistä kertaa ja koet että olet haastanut itseäsi, sormi ympyrässä varmaankin on siellä kuuden tienoilla. Tällöin sinun on hyvä huomata että olet ylittänyt vasta puolivälin itsesi maksimaalisesta jaksamisesta ja toimintakyvystä. Itseäni motivoi se, että olen tietoinen siitä että pystyn todella haasteellisiin tehtäviin niin henkisesti kuin fyysisesti. Itsensä kehittäminen on haastavaa mutta myös antoisaa. Työn teko ja itseään eteenpäin puskeminen on tärkeää jos haluat olla jossain paras tai edes keskikastia parempi. Menestys vaatii työtä, uhrauksia ja uskoa itseensä, lahjoilla ei selviä pitkälle.

Olisin voinut kirjoittaa vaikka toisen esseen tästä kirjasta aiheista joista en edes ehtinyt mainita. Visualisointi, sisäinen dialogi ja moodi ja siihen pääsemine olivat myös aiheita joista sain paljon irti. Mutta todella suosittelen tätä kirjaa kaikille sillä tässä kirjassa on paljon hyviä asioita, joista jokainen varmasti saa jotain itsellensä.