Tampere
29 Mar, Friday
4° C

Proakatemian esseepankki

Keskustelun kompastuskivet



Kirjoittanut: Outi Kattelus - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Keskustelu kehittää
Ronthy-Östberg Marika
Suzanne Rosendahl
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Miten teidän tiimissä keskustellaan? Onko keskustelu samanlaista tilanteesta riippumatta? Onko pajojen dialogi erilaista kuin muissa tilanteissa? Itse olen pohtinut aihetta omasta näkökulmastani käyttämällä hyväkseni tiimiäni ja käymiämme keskusteluja pääosin tiimipalavereissa.

Keskustelua en sijoita tässä yhteydessä pajoihin, vaan esimerkiksi tiimipalavereihin tms. joissa tarkoituksena on ennemmin tehdä päätöksiä kuin käydä dialogia tietystä aiheesta. Itse ainakin koen, että vuorovaikutuksemme on erilaista riippuen siitä, missä tilanteessa olemme. Pajassa osaamme ponnistella dialogin sääntöjen mukaan, mutta kun päästään pajatilojen ulkopuolelle niin nämä hartaudella harjoitellut taidot tuntuvat ainakin välillä katoavan ja ehkä otamme muutenkin erilaiset roolit eri tilanteisiin. Tämä essee sijoittuu pajojen ulkopuolelle, joten siksi käytän vuorovaikutuksesta termiä keskustelu enkä dialogi, koska meillä se ei välttämättä sitä tiimipalavereissa aina ole.

 

Kompastelua

Oma kokemukseni tiimimme kanssa käytävistä keskusteluista on se, että keskustelun voi käydä monella tavalla. Tiimipalavereissa asiat ovat välillä selviä ja keskustelua ei suuremmin tarvita eikä sitä välttämättä edes synny, mikäli erilaisia näkökantoja ei löydy ja jonkin asian parhautta ei tarvitse edes perustella, sillä se on ilmiselvä. Toisinaan keskustelua syntyy enemmän, sillä johonkin asiaan voi olla useampia kantoja tai asia saattaa vaatia enemmän perusteluja, mutta niiden jälkeen homma on selvä, eikä keskustelua tarvitse jatkaa pidemmälle.

Edellä mainitut jutut ovat niitä ”helppoja” juttuja. Kuten meidän tiimissä, ei varmaan muissakaan tiimeissä asiat mene aina yhtä helposti. Ainakin itselleni se aiheuttaa ongelmia. Minulle on tärkeää tulla kuulluksi ja saada muut ymmärtämään oma kantani, siksi varmaan haluankin olla paljon äänessä tietyissä tilanteissa. Kun olen kantani esittänyt ja huomaan, että myös oma näkökulmani on tullut huomioiduksi, hyväksyn sen, että ehkä asia ei silti mene, kuten olisin toivonut. Koen kuitenkin, että tiimissämme ei ole aina tilaa keskustelulle, joka olisi kuitenkin hyvinkin tarpeellista käydä.

Itse ajattelen, että tilan puutteelle on neljä syytä. Ensimmäinen on se, että keskustelu tai ei ole kaikkien mielestä tärkeä, jolloin se nähdään ajanhukkana. Koska keskustelu ei tuota taloudellista hyötyä, sitä ei ole kannattavaa käydä koko tiimin kesken. Oma kokemukseni kuitenkin on, että mikäli kunnollista keskustelua ei käydä, toisen osapuolen ymmärtäminen on mahdotonta. Miten suurilta erimielisyyksiltä olisikaan elämässä vältytty, mikäli väärinkäsityksiä ei tulisi. Vaikka keskustelu ei siinä hetkessä kiinnostaisikaan kaikkia, niin se saattaa silti vaikuttaa kaikkien toimintaan.

Toinen syy sille, että keskusteluissamme ei välttämättä ole tilaa, on se, että ne saattavat aiheuttaa konflikteja ja siksi tilanteista yritetään päästä nopeasti eteenpäin. Tavallinen tilanne tiimissämme on mielestäni sellainen, että eri näkökulmia tuodaan esiin ja ne herättävät erilaisia tunteita. Kun tilanne alkaa kärjistymään niin joku viheltää pilliin sanomalla, että ”sovitaanko, että nyt tehdään näin ja näin, että päästään eteenpäin.” Ratkaisu tulee tavallaan keskustelun ulkopuolelta ja sen tarkoituksena on sovitella tilanne nopeasti loppuun.

Tässä on kuitenkin sama tilanne kuin ensimmäisessä kohdassa. Mikäli kunnollista keskustelua ei käydä, toisen ymmärtäminen on mahdotonta. Se, että usein tunteet tulevat peliin, kun lähestytään konfliktia ei tarkoita mitään pahaa. Keskustelun aikaansaamat tunteet johtuvat harvemmin itse sanomasta, ne nousevat ennemmin ihmisen henkilöhistoriasta ja kokemuksesta (Ronthy-Östberg & Rosendahl 1998, 56). Itse ajattelen, että silloin osapuolet kokevat asian tärkeäksi ja pahinta, mitä silloin voi tehdä on ilmoittaa, että nyt keskustelu loppuu tähän ja aiomme toimia asian suhteen näin. Mikä herkullinen tilanne siinä olisikaan kehittää omia ja toisen vuorovaikutustaitoja, mutta valitettavan usein tämä mahdollisuus viedään ennen aikojaan. Itse ajattelen, että asioiden käsittelemättömyys johtaa vain uusiin konflikteihin, joiden ratkaiseminen voi olla entistä vaikeampaa. Kuvitelkaapa parisuhde, jossa asioista ei keskustella, vaikka ne herättävätkin paljon tunteita. Tai keskustellaan, mutta ohikulkija kadulla sanoo, että nyt teette näin ja lopetatte. Ja miettikääpä mitä pitää lopettaa. Keskusteleminen! Hullua, eikö?

Kolmas syy on se, että asiat tuodaan valmiiksi pureskeltuina tiimille ja jokin asia infotaan, että näin se vain on. Silloin keskustelu tuntuu kielletyltä, eikä siihen välttämättä anneta edes mahdollisuutta. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, itselleni on tärkeää tulla kuulluksi. Siksi tuntuu välillä niin tolkuttoman hankalalta suhtautua positiiviesti sellaisin asioihin, jotka nyt vain on päätetty. Ymmärrän, että kaikkia päätöksiä ei voida tuoda tiimipalavereihin, mutta mielestäni on silti tärkeää avata keskustelu monista sellaisistakin asioista, joista sitä ei avata, koska päätökset on jo tehty.

Tässä tulee taas esiin ymmärtäminen, sillä mikäli jonkun asian taustoja ei tuoda näkyviksi niin päätösten ymmärtäminen voi olla vaikeaa. Itse ajattelen, että yhdet aivot voivat ottaa sellaisen asian huomioon, jota toiset eivät ole ottaneet, jolloin pitäisi olla mahdollisuus vähintään kysyä asiasta. Tällaiset hetket nähdään varmasti pääasiassa ajansäästönä, mutta itse ajattelen, että taustalla on myös pelko siitä, että päätös kyseenalaistettaisiin. Oma sitoutumiseni päätöksiin on kuitenkin huomattavasti parempi, kun koen jälleen tulleeni kuulluksi. En välttämättä edes avaa suutani. Sekin on kuitenkin kuulemista, että annetaan mahdollisuus puhua, vaikka kukaan ei sitä käyttäisikään.

Neljäs syy on se, että nähdään jo ennalta, että asiaan ei ole helppoa ratkaisua ja asiaan menee paljon aikaa, niin se on silloin helpompi jättää kokonaan keskustelematta ja vielä useammin taitaa käydä niin, että asiasta käydään pintapuolista keskustelua ja keskustelu loppuu, mutta keskustelun lopuksi kenelläkään ei ole tietoa siitä, mihin lopputulokseen ollaan tultu. Tämä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että samainen keskustelu käydään myöhemmin uudelleen tai jokainen tulkitsee keskustellun asian siten, että se, mikä on itselle paras ratkaisu, on myös se ratkaisu, joka sieltä rivien välistä on napattu ja sen mukaan lähdetään toimimaan. Voi olla, että nämä keskustelut vaatisivat vain loppukoonnin, jolloin asia olisi kaikille selkeä, mutta ne ovat kyllä tainneet jäädä aina puuttumaan.

 

Miksi nousta ylös kompasteluista huolimatta

Nappasin kirjastosta mukaani sattumalta silmiini osuneen kirjan, joka liittyy pohtimaani aiheeseen ja siitä tämä esseekin vasta sai alkunsa. Kirja on Marika Ronthy-Östbergin ja Suzanne Rosendahlin teos Keskustelu kehittää (1998). Se on vanha, mutta tutustuttuani siihen, en anna sen haitata.

Nostan edellä monesti esiin sen, että minulla on tarve tulla kuulluksi ja sen takia itselleni keskustelut ovat erittäin tärkeitä. Ronthy-Östberg ja Rosendahl (1998, 14‒15) nostavatkin esiin sen, että laumaeläiminä me ihmiset haluamme tulla kuulluiksi ja ymmärretyiksi. Keskustelujen avulla kokemuksemme lisääntyvät ja sen lisäksi muutamme keskusteluiden avulla omia ajattelutapojamme, asenteitamme ja arvojamme. Keskustelujen toimimattomuus huomataan vasta kun se ei toimi, jolloin toinen ei ymmärrä tai tahdo ymmärtää, mitä toisella on asiaa.

Täytyy myös huomioida, että kehittävä keskustelu ylittää keskustelun mukavuusrajan. Mukavuusrajan ylittäminen vaatii riskejä, avoimmuutta, itsensä likoon panemista ja epämukavista asioista keskustelua. Kun keskusteluissa uskaltaa ylittää mukavuusrajan niin palkintona voi löytää itsestään ja keskustelukumppanistaan uusia puolia. (Ronthy-Östberg & Rosendahl 1998, 20.) Proakatemialla puhutaan paljon epämukavuusalueelle menemisestä ja itsensä ylittämisestä. Monille tämä kuitenkin tarkoittaa puhumista suurelle yleisölle, puhelinmyyntiä tms. Kuinka moni hoksaa kehittää itseään jokapäiväisissä keskusteluissa. Mitä jos osallistuisitkin tiimipalaverissa keskusteluun, johon normaalisti et lähtisi mukaan tai ottaisit puheeksi asian, minkä tiedät herättävän paljon erilaisia tunteita kuulijoiden joukossa.

Omasta mielestäni keskusteluihin yleensä suhtaudutaan kahdella tavalla. Toinen on nopeatempoinen suhtautuminen, jolloin halutaan vain äkkiä päästä seuraaviin asioihin. Itse taas edustan sitä toista tapaa, joka haluaa keskustella asiat juurta jaksain läpi, että ne ovat varmasti selviä ja kaikki asiat on otettu huomioon. Toki liika keskustelu on liikaa, eikä se aina vie eteenpäin. Tällä hetkellä itselläni on kuitenkin se tunne, että tiimimme keskustelee liian vähän, varsinkin niin, että siihen on oikeasti aikaa.

Keskustelu on prosessi, jossa on tärkeintä itse keskustelu se mitä tapahtuu silloin, kun me ymmärrämme toisiamme. Keskusteluun ei tarvita aihetta eikä päämäärää. Keskustelussa prosessi on tärkein ja päämäärä vain sen luonnollinen seuraus. (Ronthy-Östberg & Rosendahl 1998, 13.)

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close