Tampere
29 Mar, Friday
6° C

Proakatemian esseepankki

Keskeneräistä aitoutta vai aitoa keskeneräisyyttä?



Kirjoittanut: Emilia Kovanen - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Tulevaisuuden identiteetit
Perttu Pölönen
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Tiimissä tuntuu välillä ettemme ymmärrä toisiaamme. Eli minä en ymmärrä muita enkä oikein itseäni. Kuuntelin Perttu Pölösen kirjan tulevaisuuden identiteetit (2020) ja sain kirjasta paljon näkökulmia ja se auttoi minua ymmärtämään todella paljon asioita (esseitä tulossa lisää!). Erittäin vahva lukusuositus! 

Essee avaa lisää aihetta rakkaaseen mielenkiinnonkohteeseen: ihmisyys, ymmärtäminen ja kohtaaminen. Kirjan ansioista ymmärrän jälleen paremmin mieltäni, kuinka se kehittää ääripäitä, vaatii valmista ja janoaa aitoutta.  Proakatemian yksi suurin oppi minulle on opetella kestämään keskeneräisyyttä jokaisessa, varsinkin itsessäni.

 

“Kukapa haluaisi osoittaa omaa keskeneräisyyttään? Minäkuva on valuuttaa. Otamme riskin kertomalla itsestämme ja toivomme että toinen ymmärtää ja hyväksyy. Moni bluffaa. Emme paljasta itseämme sellaisena kuin olemme, tai emme osaa kertoa sitä. Harva on rehellinen. Tai joku ei edes tiedä mitä haluaa tai mitä tekee.”
(Pölönen, 2020.)

 

Janoan herkkää puhetta ja aitoutta, mutta en aina osaa luottaa siihen. Miksi se on minulle niin tärkeää? Pidin Apajalle pajan identiteeteistä kirjaan pohjautuen ja saimme ylläolevasta lainauksesta hyvää keskustelua. Puhuimme pelosta, haluaako toinen oikeasti kuulla minua? Rehellisyys lähtee myös siitä, onko ensin ylipäätään itselle rehellinen. Vetääkö toinen roolia, mitä toisen sanominen herättää minussa? Kuinka paljon mielen kouluttamisella ja omalla elämänkokemuksella onkaan painoarvoa? Mikä on totta?

Kyky ymmärtää toisen sanaomaa vaatii läsnäoloa ja hyväksyntää. Pölönen kehottaa luottamaan siihen mitä toinen sanoo, ei siihen miten kuulijan mieli siitä tulkitsee. Mielemme lähtee helposti jatkokehittämään tarinaa, vaikka se ei ole totuus toisesta. Mieli tykkää myös vahvistaa aikaisempia käsityksiä ja vertailla niitä keskenään. Pölönen painottaa teoksessaan paljon sanojen voimaa ja niiden varastoa, sillä itsensä kuvaileminen käy todella haastavaksi, jos ei omaa sanavarastoa joka tuntuisi omalta itseltään.

 

Teimme pajassa harjoituksen, jossa jokainen sai kertoa itsestään uudella tavalla. Vastasimme kysymyksiin:

Miten sinä olet?

Milloin sinä olet?

Millainen sinä olet?

 

“Kuka sinä olet?” -kysymys saa yleensä vastauksia mitkä ovat substantiiveja. Tarinasta tulee helposti: “Hei, Olen Emilia, 24- vuotias, asun Tampereella ja opiskelen Proakatemialla”. Se on totta, mutta kertoo lopuksi todella vähän.

 

Uuden tarinan kehittäminen oli haastavaa, ja pajassa todettiinkin, että sen kehittelyä ja tutkimista voisi jatkaa loppuelämän. Tarinan tarkoitus oli haastaa tiimiläisiä ja laajentaa omaa käsitystä itsestä ja muista. Normaalisti kuka sinä olet-tarina perustuu tilastoihin ja se on omalta osaltaan myös suojamuuri ja helppo kertoa tilanteessa kuin tilanteessa. Sillä on vaivatonta vastata ja kertoa itsestään edes jotain. Tällä tarinalla kertoja ei alista itseään liian alttiiksi haavoittuvaisuudelle, vaikka sillä voisi luoda enemmän yhteyttä, ymmärrystä ja mielenkiintoa. Identiteetti on yksilön vahvin ja haurain voima (Pölönen,2020). 

Vaikka joskus epäilemmekin toisen tarinaa, niin otamme sen myös hyvin tosissaan. Pölönen muistuttaa että suomalaiset ovat hyvin suorapuheista kansaa ja ottavat sanat hyvin tosissaan ja uskomme jämäkästi vain yhteen totuuteen. Kuinka paljon tämä vaikuttaa kykyymme ja sallivuuteemme muuttua ja kasvaa ihmisinä? Luokittelu kiinnostusten ja olemusten perusteella luo selkeyttä, mutta liiallinen rajallisuus vain erkaannuttaa meitä toisistamme. Luomme mielikuvia lyhyen tarinan ja tittelin perusteella, vaikka se on vain mielemme kuvitelmaa. Millaista vuorovaikutus olisi yrityksissä ja kuinka se vaikuttaisi tekemiseen jos uskaltaisimme olla juuri sellaisia kuin olemme, emmekä antaisi pelolle ja tuomitsevuudelle niin paljon valtaa?

 

Mitä aitous tarkoittaa?

Saatan olla hieman koukussa aitouteen ja syvempään yhteyteen. Se tuntuu paremmalta, ja on ihanaa tulla nähdyksi omana itsenään ja ymmärtää toista paremmin. Se tuntuu harvinaiselta herkulta ja on vaikeasti tavoiteltavalta. Aitous on kuitenkin ihmisyyttä ja emme voi olla jokaisessa kontekstissa täysin avoimia. Pölönen kuvaa aitoutta tasapainoitteluna: ei kuulu olla liian feikki tai liian avoin. Aitous vaatii turvaa ja sen tai luottamuksen puutteessa olemme epäaitoja, jottei sisimpämme haavoittuisi. Tiimissä vaaditaan aina se yksi, joka uskaltaa olla aito, koska aitous luo aitoutta. Ainoastaan aitous luo merkityksellisiä hetkiä. (Pölönen, 2020.)

 

Mitä jos saan jostakin epäaidon vaikutelman? Mitä se kertoo itsestäni ja miten toiseen pitäisi suhtautua? Se ärsyttää jos vuorovaikutus ei tunnu aidolta ja jotakin selkeästi vältellään. Pölönen kuvailee aitoutta paradoksina, koska aitouden määrittää aina tuntematon ja aitouden kokemuksen synnyttää vastaanottajan tulkinta aitoudesta tai epäaitoudesta. Hyvän näkeminen toisessa on tie levollisuuteen, sillä epäaidolta vaikuttava ihminen tuskin haluaa pahaa. Todennäköisesti hän on pyrkimässä hyvään. Me luomme itse merkityksen aitoudelle ja päätämme itse, kuinka paljon energiaa laitamme toisten arvioimiselle, vertailulle tai keskeneräisyyden moittimiselle. (Pölönen,2020.) Sama pätee kun katsoo peiliin.

 

Alempana vai ylempänä?

Pölönen käsittelee ylemmyyskompleksia polarisaatioiden kautta. Aihe kosketti, koska olen lähestulkoon vuoden päivät taistellut vastakohtien kanssa. On ollut vaikeaa sallia itselleen että on mahdollista olla polariteetteja samaan aikaan. Kaikella tässä maailmassa on vastakohdat: sanoilla, ajatuksilla, teoilla ja tunteilla. Miten se onkaan kehittynyt niin?Ja miksi ajattelu tiedostaa niin nopeasti ääripäät?

Jos kuvittelemme että toinen on meitä kokeneempi, fiksumpi tai vanhempi, saatamme kokea alemmuuden tunnetta. Ja toisin päin, jos koemme että tiedämme enemmän niin olemme parempia ihmisiä. Muista rakas lukija, että tämäkään ei ole niin mustavalkoista. Tottakai olemme erilaisia ja tiedämme joistain asiasta enemmän kuin joku toinen, mutta ylemmyyden tunne tapahtuu ajattelun tasolla ja se saa aikaan myötätunnon katoamisen (Pölönen, 2020). Olemme jälleen mielen hallinnassa kiinni. Alemmuuden tai ylemmyyden tunne voi olla kiinni myös itsetunnosta. Paradoksi: Kuvittelet ettet ole niin myötätuntoinen tai rakastava, koska mieli ainoastaan pelkää ja kertoo paskaa tarinaa: “olen parempi kuin sinä”.

Vastakohtien kuuluisi tukea toisiaan, ei erkaannuttaa. Myös siksi erilaisuus on rikkautta tiimissä ja elämässä. Kyky sanoittaa, vastaanottaa ja ymmärtää on merkittävä, jos haluaa elää merkityksellisempää elämää. Joten,

Kiitos siitä, että olemme erilaisia.

Kiitos kun pyrit hyvään.

Kiitos niin paljon kun näytät keskeneräisyytesi ja sallit sen myös minussa.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close