Olen kokenut projektien aloittamisen Proakatemialla vaikeaksi. Vaikeaksi ehkä siksi, etten ole koskaan aikaisemmin tehnyt projektityyppistä työtä. Sellaista, jolla on selkeä alku ja loppu tiedossa ja johon panostetaan tietyksi ajaksi kerrallaan. Projektien aloittaminen on ollut vaikeaa, sillä en ole edes oikein tiennyt, mitä haluaisin tehdä. Ehkä olen odottanut jotakin suurta ja hienoa. Nyt olen kuitenkin saanut taputeltua ensimmäisen oikean projektin Proakatemia taipaleella, mikä tuntuu hienolta. Projektin, josta ennen kaikkea opin, sain kerrytettyä opintopisteitä sekä hieman rahaa. Kyseessä ei kuitenkaan ollut unelmaprojekti, jollaiseksi itse luokittelen sellaisen, jota lähtisin tekemään koko sydämelläni, sai siitä millaisen summan rahaa tahansa. Projektinamme oli Kahvila Lempi, jota lähdimme pyörittämään kuuden hengen porukalla kesän ajaksi, vailla sen kummempaa kokemusta kahvilatouhuista. Kahvila on ollut toiminnassa jo useampia vuosia aina kesän ajan ja nyt oli meidän vuoromme kokeilla, millaisen kesän me saisimme toteutettua kahvilassa.

Itse en ollut viime kevään hullunmyllyn aikana uhrannut ajatustanikaan kesälle muuten kuin, että aion ottaa rennosti ja tehdä kivoja asioita ilman aikatauluja. Päätin kuitenkin lähteä mukaan kahvilaprojektiin sen enempää ajattelematta, sillä jos olisin ajatellut, tuskin olisin ollut mukana. Onni on, etten ajatellut, sillä monesti silloin mahdollisuudet lipuvat äkkiä ohitseni. Itse lupauduin osallistuvani projektiin melko pienellä panoksella, ajatellen todellista palautumista menneestä keväästä. Projektitiimistämme Amanda ja Joona ottivat vetovastuun kahvilasta, joka oli rohkeaa, sillä kesäloman alkuun oli aikaa muutamia viikkoja. Suunnittelulle ei siis juurikaan jäänyt aikaa, minkä takia mielestäni oikeat henkilöt olivat vetovastuussa tästä projektista. Itse olisin jäänyt miettimään, suunnittelemaan ja hiomaan kaikkea viimeiseen asti, eikä kahvila todennäköisesti olisi auennut kuin vasta kesän lopulla. Amanda ja Joona tarttuivat tuumasta toimeen heti. He tekivät paljon asioita, joita en itse olisi edes osannut ajatellakaan. Heillä oli myös hieno rento asenne tekemiseen, sellainen että kaiken ei tarvitse olla aivan viimeisen päälle ja että voimme improvisoida tarpeen vaatiessa. Tehokaksikko sai kahvilan pyörimään hienosti ajallaan. Hienosäätöä oli tietenkin koko kesän ajan, kuten aina kaikkea toimintaa kehittäessä.

Valikoimamme vaihtui kesän aikana monesti perustuotteiden ympärillä. Ajattelimme liikaa sitä, että kaikille asiakkaille tulisi olla jotakin. Uskon, että olisimme pärjänneet hyvin kahvilla, jäätelöllä ja limsalla sekä pienellä suolaisella siinä kyljessä. Hävikkiä tuli jonkin verran lähes päivittäin. Tästä opimme jatkoon sen, että sanonta ”vähemmän on enemmän” pitää paikkaansa.

Itse tunsin olevani osittain melko pihalla kahvilan toiminnasta, sillä tein pääsääntöisesti yhden vuoron viikossa. Käydessämme projektia lopuksi läpi, suurimpana kehittämisen kohteena meillä oli viestintä. Sen puute näkyi monissa asioissa kesällä. Meidän olisi pitänyt puuttua heti epäkohtiin, joita huomasimme. Osa meistä kiinnitti huomion enimmäkseen kahvilan siisteyteen ja visuaalisuuteen, osa taas ehkä enemmänkin kahvilassa myytäviin tuotteisiin sekä arjen sulavaan pyörimiseen. Kun olisimme osanneet kommunikoida ja jakaa näitä asioita, olisi kaikki toiminta varmasti ollut sulavampaa ja mieluisampaa, sekä epäkohtien korjaaminen tehokkaampaa. Nämä ovat kuitenkin sellaisia asioita, jotka tulevat tekemisen ja oppimisen kautta. Jos olisimme heti alkuun osanneet kommunikoida, olisi varmasti jokin muu asia tuottanut enemmän vaikeuksia. Olimme porukka, joka ei ollut aiemmin työskennellyt yhdessä. Opimme siis myös kahvilan pyörittämisen ohella paljon toisistamme sekä erilaisista työskentelytavoista.

Omassa asenteessani olisi ollut hurjasti parantamisen varaa. Ulkoistin itseäni etenkin alkukesänä vastuista ja ajattelin ehkä olevani enemmän työntekijä kuin yrittäjä. Tämä johtui varmasti siitä, että olin lupautunut olemaan pienellä panoksella mukana, emmekä olleet jakaneet vastuita sen enempää, kuin että kaksi ihmistä on vetovastuussa. Heidän käsiinsä oli siis helppo ulkoistaa projekti ja vastuut. Heinäkuun lopusta kuitenkin asetelmat muuttuivat, jolloin Joona ja Amanda lähtivät jo kesän alussa sovitusti muihin puuhiin ja vastuu siirtyi meille muille. Tuija, Svetlana, Essi ja minä olimme elokuun alusta lähtien vastuussa kahvilasta. Tässä vaiheessa oli enää mahdotonta ulkoistaa itseään sen toiminnasta. Teimme elokuussa kaikki enemmän, mihin olimme varautuneet, sillä kahden ihmisen puute näkyi enemmän kuin olimme osanneet ajatella. Elokuu yllätti sairaslomien, kelien ja kesälomien loppumisen vuoksi. Välillä olimme pulassa, sillä yllättäen moni meistä oli kipeänä samaan aikaan, emmekä saaneet tuuraajia nopealla varoitusajalla. Myös vaihtelevat kelit saivat meidät arpomaan, olisiko ollut kustannustehokasta avata kahvila. Lomakauden loppuminen ja koulujen jatkuminen näkyi rajusti asiakasmäärissä. Kahvila sijaitsi lasten leikkipuiston vieressä, joka lähes ammotti tyhjyyttään siitä päivästä lähtien, kun koulut jatkuivat. Olimme epävarmoja siitä, onko meidän viisasta pitää kahvilaa auki suunnitelman mukaisesti elokuun loppuun asti. Löimme äkkiä päämme yhteen huomatessamme, että kahvilan toimintaa oli muutettava. Päädyimme siihen, että suljemme kahvilan aikaisemmin, sillä oma koulummekin oli alkamassa, emmekä nähneet tulevia päiviä tarpeeksi tuottaviksi. Tarkoituksemme oli myydä tuotteet edullisesti loppuun, mutta kelit eivät suosineet meitä viimeisinä aukiolopäivinä.

Saimme kuitenkin taputeltua projektin loppuun, sekä hauduteltua mielessämme ajatuksia kasaan menneestä kesästä ennen yhteistä läpikäyntiä projektin onnistumisista ja kehittämisen kohteista. Tulimme yhteistuumin nopeasti siihen tulokseen, että projekti oli varsin onnistunut ensimmäiseksi yhteiseksi projektiksi, joka tiimiyrityksemme sisällä oli. Kesän saldona meillä oli liikevaihtoa, palkkaa, käytännön kokemusta, oppia toisistamme sekä projektitunteja, jotka muuttuvat opintopisteiksi. Voisinko siis opiskelijana olla tyytyväisempi siihen, mitä on kesän aikana tehnyt, vaikka välillä kenkää hieman puristikin ja olin valmis heittämään hanskat tiskiin.

Kahvilayrittäjää minusta tuskin ihan äkkiä leivotaan, tai en ainakaan heti uskoisi niin. Kokemuksena kuitenkin sellainen, jonka mieluummin otan kuin jättäisin ottamatta. Nyt tiedän pienen siivun siitä, millaista se työ on ja mitä se vaatii. Paljon on vielä opittavaa tiimiyrittämisessä, vastuiden jaossa, viestinnässä, palautteen antamisessa ja vastaanottamisessa sekä todellisen yrittäjäasenteen löytämisessä.