Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Kesä myymäläpäällikkönä



Kirjoittanut: Iidaliina Manninen - tiimistä Samoa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Inspiroitunut
Johda energiaa
Petteri Kilpinen
Eveliina Salonen
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Viime kesänä pääsin sijaistamaan myymäläpäällikköämme pariksi kuukaudeksi hänen jäädessään äkillisesti sairaslomalle. Olin toiminut myymäläpäällikön oikeana kätenä viimeksi 1,5 vuotta sitten aiemmassa myymälässä, jossa työskentelin. Nykyisen toimipisteeni ns. kakkonen, oli lopettamassa työt vajaan kahden viikon päästä. Meillä oli muutama työvuoro aikaa käydä kaikki tarvittavat käytännön asiat läpi. Viivi oli toiminut myymäläpäällikön apuna vain noin puoli vuotta, ja omasta kakkosena toimimisesta oli jo hetki aikaa. Onneksi minulla oli vanhat muistiinpanoni tallessa, niille oli nyt käyttöä. Voisi sanoa, että palapeliä kasaten saimme yhdessä kasaan kaikki tarvittavat ohjeet myymälän pyörittämiseen. Isona haasteena alkuun oli myös se, että myymälän perusarki oli minulla hieman hakusessa, sillä olin tehnyt vain satunnaisia vuoroja lähinnä viikonloppuisin.

 

Asenteella kuitenkin selvisin tuostakin, vaikka aluksi ehkä vähän jännitti. Onneksi minulla oli kontakteja aiempien myymälöiden ajalta, missä olen työskennellyt, ja olin ehtinyt saamaan kontakteja myös muista Tampereen alueen myymälöistä. Oli niin paljon helpompaa soittaa tutuille kollegoille ja uskalsi pyytää apua pieneenkin ongelmaan.

 

Kesän aikana havahduin jälleen siihen, kuinka erilaisia ihmisiä onkaan. Itse en ollut moksiskaan, kun minulle ilmoitettiin, että sijaistaisin myymäläpäällikköä niin pitkään kuin hän on poissa. Otin sen kokemuksena ja pienenä haasteena. Yksi työkavereistani taas on sellainen, joka ottaa stressiä pienimmästäkin asiasta. Hän stressasi aluksi pelkästä myymäläpäällikön poissaolosta. Minusta oli mahtavaa päästä pyörittämään myymälää ja ottamaan vastuuta. Opin kesän aikana paljon uutta. Huomasin kuitenkin, että johtamistaidoissani on paljon kehitettävää, erityisesti haluaisin oppia innostamaan työntekijöitä ja motivoida heitä kehittymään työssään ja oppimaan uutta. Johtamisella on suuri merkitys innostuksen kulttuurin levittämisessä. Energian johtaminen on tilan tekemistä innostumiselle, sekä innostumisen kohdistamista organisaation tavoitteita ja toteuttamista kohti. Johtajan omalla esimerkillä on selkein tapa johtaa innostusta. (Salonen 2020, 137.)

 

Olin kesällä tilanteessa, jossa huomasin työntekijän rahastavan asiakkaan saman tien, kun on saanut laitettua kaikki tämän tuotteet kassaan, ja alkoi vasta sen jälkeen pakkaamaan ja paketoimaan asiakkaan ostoksia. Sillä välin, kun asiakkaan ostoksia pakataan suojapapereihin tai lahjapakettiin, asiakas tekee usein vielä heräteostoksia. Koska meille maksetaan kuukausittain bonuksia pääsemällä tavoitteeseen keskioston arvossa, kannattaa asiakas rahastaa mahdollisimman myöhäisessä vaiheessa, jotta pieniä kuitteja ei tulisi ”turhaan”. Vinkkasin asiasta työntekijälle, että rahastus kannattaa hoitaa vasta ihan viimeisenä, ja hän kimpaantui minulle täysin. Hänen vastauksensa oli: ”Olen aina tehnyt näin, enkä ala opettelemaan uutta tyyliä. Se on voi voi, jos minun takiani jää bonukset saamatta.” Itse hämmennyin tuosta vastauksesta niin paljon, että jäin täysin sanattomaksi. Jälkeenpäin olen useaan otteeseen miettinyt, että jatkossa haluaisin osata toimia vastaavissa tilanteissa.

 

Vaikka työntekijää voi pyrkiä motivoimaan, ei kuitenkaan voi kantaa vastuuta hänen motivaatiostaan. Hyvät viestintätaidot omaava johtaja voi opastamalla, johtamalla, delegoimalla ja innostamalla luoda edellytykset motivoitumiselle. Johtajan pitää osata tunnistaa mikä alaisia motivoi, sillä toisia motivoi tavoitteiden saavuttaminen ja toisia itse työ. Jokaisen henkilökohtaiset motivaattorit pitää pystyä tunnistamaan, luoda jokaiselle työntekijälle ympäristö, jossa hän voi löytää työlleen oman sisäisen merkityksensä. Jokainen löytää motivaationsa ja merkityksen työlleen itse, jos on löytääkseen. (Kilpinen 2017, 171-172.)

 

 

Lähteet:

Kilpinen, P. 2017. Inspiroitunut – Miten johtaa ja menestyä muuttuvassa työelämässä. Jyväskylä: Docendo Oy.

Salonen, E. 2020. Johda energiaa – Kohti uusiutuvaa organisaatiota. Helsinki: Basam Books Oy.

Kommentoi