Tampere
29 Mar, Friday
6° C

Proakatemian esseepankki

Kehuja Jasmiinalle



Kirjoittanut: Maria Eskola - tiimistä Eventa.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Kesä on jälleen ihanasti mahdollistanut matkata ympäri kaunista Suomea niin lomapäiviä kuin etätyöpäiviä viettäen. Eilen kävin taas vain kääntymässä kotona. Kastelin sinnikkäät aloe verani ja nappasin postit mukaani. Kun tänään heräsin maaseudulta vanhempieni luota, istahdin pihatuoliin kissojen kanssa selaamaan postinippua ja joukossa olevaa Tradenomi-lehteä. Olen jo jonkin aikaa innostunut lukemaan tutkimuksia motivaatiosta & eri motivaatioteorioista ja ymmärtänyt näistä, kuinka tärkeää palaute ja kehuminen on motivaation sytyttämiseksi. Kun löysin lehdestä artikkelin nimeltä “Kehumalla kohti parempaa työelämää”, jossa vieläpä haastatellaan arvostamaani tutkijaa Saara Särmää, pysähdyin lukemaan ajatuksella.

 

Artikkelissa Särmä toteaa, että “Suomalainen palautekulttuuri  lähtee usein korjaamisesta. Ajattelemme herkästi, että palaute on yhtä kuin rakentava kritiikki. – Kehumiskulttuuri täytyy kääntää niin, että lähdemme vahvistamaan onnistumisia korjaamisen sijaan.”. Tästä olen täysin samaa mieltä. Vaikka se suomalaiselle välillä hassulta tuntuu, niin kehumisen ja positiivisen palautteen pitäisi olla luonnollinen osa arkipäiväistä työskentelyä. Olen kesän aikana monesti selän takana kehunut eventalaista työkaveriani Jasmiinaa, mutta nyt tuumasta toimeen ja kehutaampas Jasmiinaa ihan näin julkisestikin!

 

Eventa omistaa Tampereen keidasmaisessa Eteläpuistossa sijaitsevan ihanan kesäkahvila TÖNÖn liiketoiminnan ja olen itse tämän projektin projektipäällikkönä. Projektitiimissä kanssani tiiviimmin yhteistyötä tekee kahvilavastaavamme Jasmiina Servo. Jasmiinaa haluan kehua erityisesti hänen nopeasta reagointikyvystään, sydämmellisestä tavasta olla läsnä niin Eventan projektitiimille kuin palkatuille kesätyöntekijöillemme ja hänen kyvystä ottaa pelottomasti vastuulleen isoja kokonaisuuksia ja hoitaa nämä määrätietoisesti maaliin. Jasmiina on tänä kesänä osoittanut äärimmäisen hyvää kykyä toimia esimiehenä kesätyöntekijöillemme kuunnellen projektitiimin ohjeistuksia. Projektitiimissä olemme esimerkiksi pohtineet, kuinka saada kestyötekijöidemme työtunnit mahdollisimman tehokkaiksi hiljaisinakin päivinä ja kertoneet Jasmiinalle erilaisia toimenpiteitä, mitä hän voisi kahvilavastaavana laittaa käytäntöön. Hän on kuunnellut näitä projektitiimin toiveita herkällä korvalla, löytänyt itse näiden pohjalta parhaat tavat lisätä tehokkuutta ja toteuttanut näitä nopeasti ja vieläpä niin, että kesätyöntekijät ovat saaneet työskennellä rivakasti mutta ilolla. Kesätyöntekijämme ovatkin sanoneet, että TÖNÖ on paras kesätyöpaikka ikinä! Tämän kuultuani olin ikionnellinen ja haluankin nyt kehua erityisesti Jasmiinaa tästä saavutuksesta: kiitos, kun olet johtanut TÖNÖmme toimintaa ja työntekijöitä niin timanttisella otteella!

 

Jasmiinaa kehui Evantan Maria Eskola

 

Lähteet:

Ura. 8.3.2019. Kehumalla kohti parempaa työelämää. Luettu 5.7.2019. https://uralehti.fi/ilmiot/kehumalla-kohti-parempaa-tyoelamaa/

 

Julkaistu osoitteessa eventa.fi

Kommentit
  • Jasmiina Servo

    Moikka Maria,

    Mukava palata tähän positiiviseen kiitosesseeseen ja samalla pohdiskella viime kesää. Viime kesä saa edelleen hymyn huulille. Pienistä haasteista huolimatta en kyllä vaihtaisi viime kesän oppeja mihinkään! Positiivisella palautteella on kyllä mieletön voima ja sitä pitäisi täällä Suomessa omastakin mielestä harrastaa enemmän.

    Oma kehitys oli viime kesänä niin nopeaa, että olen miettinyt paljon syitä siihen. Sain ja pyysin kesällä paljon palautetta sekä projektitiimiltä että työntekijöiltä. Tosi paljon olen miettinyt myös, että miten saataisiin Eventaan samanlainen kehityskaari. Mietin, olisiko palautteen useammin toisille antaminen siihen yksi ratkaisu? Usein tuntuu, että enemmän palaute jää kehityskeskusteluihin. Tähän kun yhdistäisi vielä jokaisen omaa reflektointia omasta ja tiimin toiminnasta, niin mitä kaikkea voitaisiin tiiminä saavuttaa!

    Tykkäsin tosi paljon Monsterin (N.d.) tekemästä artikkelista liittyen palautteen antamiseen. Siinä oli annettu palautteelle uusi nimi ediste. Ediste kuvaa hyvin, millaista palautteen olisi hyvä olla; eteenpäin vievää, kunnioittavaa ja mahdollisuuksiin katsovaa. Vitsit, miten odotankin jo meidän vikaa vuotta opiskelujen parissa!

    Monster. N.d. Edistävää palautetta arvostuksella ja kunnioituksella. Luettu 20.12.2019. https://www.monster.fi/uraneuvonta/artikkeli/edistavaa-palautetta-arvostuksella-ja-kunnioituksella

    20.12.2019
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close