Johdanto

Juttelin taannoin akatemialaisen Atson kanssa lounaanjälkeisiä jutteluita Finlaysonilla. Atsoa kiinnosti kuulla näyttelemisestäni. Miten heittäydyn siihen hetkeen kun kamerat käyvät. Keskustelussamme huomasin nopeasti, että Atso oli perehtynyt kehonkieleen aiheena. Kehonkieleen, muutenkin kuin luovan ilmaisun näkökulmasta. Hän käytti esimerkkejä mm. bisneksestä. Hän mainitsi myös Kehokoodi -nimisestä kirjasta. Sain kirjan Atsolta lainaan.

Kehokoodi on Sami Sallisen kirjoittama käytännön opas nonverbaalisesta, eli sanattomasta viestinnästä. Sallisella on yli 20 vuoden ajalta kokemusta rikos- ja väärinkäytöstutkinnasta sekä yritysmaailman neuvottelutilanteista. Sallinen on toiminut poliisissa esimerkiksi huumepoliisina sekä mukana under cover -operaatioissa eli peitetehtävissä. Näissä peitetehtävissä on tärkeää osata hallita omaa kehonkieltään sekä tunnistaa muiden ihmisten kehonkieltä, jotta peitetehtävä etenee turvallisesti eteenpäin.

Kirja oli hyvin perustavanlaatuinen opas, niin kuin sen kuvaus antoi ymmärtää. Kirja sisälsi peruskauraa siitä, kuinka ihmiset tuovat kehollisesti ilmi omia tunnetilojaan. Mielestäni Sallinen onnistui lisäämään kirjaan mielenkiintoisuutta tuomalla siihen mukaan omakohtaisia todellisia työelämän kertomuksia. Kirja oli melko simppeliä ja arkista luettavaa. Toisaalta, monet esimerkit kehonkielen ilmaisuista jäivät silti mieleeni. Kun yksikin kirjan kehonkielen esimerkki jää mieleen, voi sitä lähteä soveltamaan omassa elämässä. Itse lähdin pohtimaan muun muassa keskustelussa kuuntelevan osapuolen asentoa. Tämä tuli mieleen siitä, kun Sallinen kirjassaan selitti, kuinka ihminen monesti kääntää jalkojensa asentoa kohti menosuuntaa ollessaan valmis poistumaan tilanteesta. Itse vilkkaana henkilönä saatan paikoin viestiä asennollani: ”minua ei kiinnosta kuulla sanomaasi”, vaikka jopa kiinnostaisikin. Saatan huomata muualla jonkun ärsykkeen ja suunnata vartaloani sekä katsettani siihen suuntaan, vaikka samalla kuuntelenkin vielä toisen henkilön juttua. Tämä ei ole kohteliasta mielestäni. En halua jättää huonoja viboja itsestäni ehdoin tahdoin.

Sanattoman viestinnän peruspalikoita

Ajattelu ja tunteet ohjaavat toimintamme. Ajattelu ja tunteet ohjaavat myös kehonkieltämme. Ihmisen aivoissa sijaitsee Limbinen järjestelmä. ”Limbinen järjestelmä on aivoalueiden joukko, joka osallistuu mm. autonomisten toimintojen, motivaation ja tunteiden säätelyyn sekä yhdistää erilaisia tunnetiloja muistiin tallentuneisiin fyysisiin tuntemuksiin.” (Wikipedia, 2020)

”Kehonkieli on henkilön tunnetilan tai aikomusten fyysinen ilmentymä, sillä kehomme reagoi jatkuvasti tunnetiloihimme.” (Sallinen 2019, 15)

Oma kehonkielen ilmaisu ei ole aina tiedostettua. Varsinkin yllättävissä tilanteissa, kehonkieli voi olla hyvinkin tiedostamatonta. Limbiseen järjestelmään liittyy myös ihmisen autonomiset toiminnot, joita säätelevät tahdosta riippumattomat hermostot.

Elämme hyvin paljon tunteiden varassa arjessamme. Tunteiden avulla vältämme vaaroja, luomme ihmissuhteita ja tavoittelemme mielihyvää tuottavia asioita. (Sallinen 2019, 14) Silloin, kun emme ehdi, kykene tai jaksa päätellä rationaalisesti, teemme päätöksen tunteella.

1. Ajatus 2. Tunne 3. Toiminta
2. Ajatus 2. Tunne 3. Jäädy, pakene, taistele (primitiivinen, evolutiivinen näkökulma)

Ajatuksiani kehonkielestä

Itse tykkään hyödyntää kehonkieltä viestini välittämisessä toiselle. Koen, että ilmeillä ja asennolla voi avittaa oman verbaalisen viestinsä ymmärrettävyyttä. Näin viesti ehkä ymmärretään nopeammin ja uskotaan paremmin.

Toisaalta, välillä pystyy myös esittämään kiinnostuneempaa kuin oikeasti onkaan. Mutta näin esimerkiksi bisneksessä monesti täytyy tehdä. Välillä taas kehonkielellä voi näyttää kuinka paljon toisesta ihmisestä välittää. Katsomalla häntä silmiin ja olemalla lähellä häntä. Vaikka en koiraa omistakaan, niin koen, että koirilta voi oppia paljon kehonkielestä. Haukku-kielen ohessa koirat osaavat osoittaa hellyyttä ja välittämistä kehonkielellään monin keinoin. Välillä omalla kehonkielellä voi korostaa tiettyä yksityiskohtaa omassa viestissään; tekemällä muutoksen kehonkieleen ilmaisussaan. Esimerkiksi kärjistetysti lyömällä nyrkin pöytään. Kehonkielellä voi myös huomioida toista ihmistä ja koittaa tehdä tälle rennompi fiilis; antamalla tilaa, ottamalla askel kauemmas, muuttamalla omaa asentoa rennommaksi ja hymyilemällä. Kehonkielellä ja kehonkielen ristiriitaisella ilmaisulla voi myös hauskasti hämmentävää muita, tästä minä pidän. Tällä tavalla voi yrittää lisätä ihmisten mielenkiintoa, sillä ristiriitaisuus on yleisesti huomiota herättävää.

Kehonkieli arjen tiimellyksessä

Niin kuin yllä kerroin, kehonkieltä voi käyttää monipuolisesti eri yhteyksissä oman viestin tähdentämiseen. Kehonkieltä ei tavallisissa arkisissa tilanteissa tarkastella niin paljoa kuin henkilön sanomisia. Ihmisen kehonkielessä yleensäkin havainnoidaan enemmän kasvoja kuin muuta kehoa. Voi olla, että ihmisten kehonkieleen tulee yksinkertaisesti totuttua helposti. Ehkä samalla tavalla kuin kieliin ja murteisiin? Voikohan kehonkielisyys olla kulttuurillisesti erilaista? Kyllä se ilmeisesti voi. Sami Sallinen kertoo kirjassaan, että esimerkiksi suomalaiset puhuvat käsillään paljon vähemmän kuin etelä-eurooppalaiset. Etelä-Euroopan maissa puheen rytmi ja painotukset ovat suurempia ja kädet ovat tukena viestin välittämisessä.

Kehonkielen tulkinnasta

Kehonkieltä voi yrittää havainnoida ja tunnistaa. On hyvä kuitenkin muistaa, että kehonkieli on yksilöllistä ja siitä on haasteellista luoda yleistäviä linjoja. Esimerkiksi, vaikka joku kuuntelee sinua ja seisoo kädet tiukasti puuskassa rinnan päällä, ei hänellä välttämättä ole mitään negatiivistä tunnetta tilanteessa. Joku voisi luulla, että kädet tiukasti puuskassa tarkoittaa vihaista tai ehkä ”tenttaavaa” olemusta. On kuitenkin hyvä tunnistaa, että kehonkieltä voi tulkita monesta näkökulmasta. Ehkä huoneessa on kylmä! Hän yrittää pysyä lämpimämpänä laittamalla kädet puuskaan. Ehkä henkilö istuu epämukavalla penkillä ja laittaa kädet puuskaan tehdäkseen istuma-asentonsa mukavammaksi. Ulkoiset olosuhteet siis vaikuttavat.

Tässä Kehokoodi kirjassa listatut viisi kehonkielen tulkinnan periaatetta:

1. Ulkoiset olosuhteet: Esimerkiksi huono valo, epämukava penkki, kapea käytävä, kova melu.
2. Tunnetila: Ilmennämme tunnetilojamme kehollamme tiedostetusti ja tiedostamatta.
3. Yksilöllisyys: Yksilöillä on omia tapojaan olla. Monesti haluaisi tietää mitä toinen ajattelee, onko hänellä mukava vai epämukava fiilis. Helpottaa, kun oppii tunnistamaan miltä henkilön kehonkieli näyttää mukavuus -ja epämukavuusalueilla. Tämän kautta on helpompi tulkita kehonkielen muutoksia eri tilanteissa, liikutaanko ”oikeaan” vai ”väärään” suuntaan. Arkinen tervehtimistilanne on yleensä melko neutraali hetki. Siitä pystyy havainnoimaan melko neutraalia olemusta.
4. Muutos: Jokin asia voi laukaista muutoksen toisen olemuksessa. Kehonkielen muutokset ovat hyviä tilanteita panna merkille. Mikä asia tai sana käynnisti tämän reagoinnin. Miten toisen kehonkieli muuttui?
5. Toistuvuus: Yksittäisestä eleestä voi yrittää varovasti tulkita jotain, mutta tulkintaa helpottaa toistuvuus.

Nämä periaatteet eivät ole teflonia, vaan tulkintaa. Monesti kysymällä asiat selviää jos ei muuten osaa arvioida tilannetta.

Valehtelu

”Ihminen valehtelee pari kertaa ja kuulee kymmeniä tai satoja valheita päivittäin, joko kasvokkain tapahtuvassa kommunikaatiossa, mediassa, sosiaalisessa mediassa tai muiden keskusteluissa.” (Sallinen 2019, 36)

Valehteleminen on yleisesti tuomittavaa, mutta valkoiset valheet ovat kuitenkin arkipäivää. Kerrotaan jokin asia positiivisemmin kuin oikeasti ajatellaan, jotta toisesta tuntuisi kivalta: ”Hieno mekko” tai ”En tule paikalle, koska en ehdi”. Monesti ihmisen alitajunta tai intuitio saattaa tunnistaa valehtelun. Yksittäisen eleen varaan valehtelemisen tunnistamista ei kuitenkaan voi varata. Valehtelun tunnistamisessa tulee huomioida asiayhteys, tilanne kokonaisuudessaan ja henkilön mahdollinen motiivi valehdella. (Sallinen 2019)

Valehteleminen uskottavasti ei ole helppoa. Kehonkielen ja puheen tulisi kertoa samaa tarinaa yhtenevästi. Luottamusta tavallisesti ilmentävät henkilön läsnäolo tilanteessa; aito hymy, hyvä ryhti ja hillitty kehonkieli. Itse koen, että vaivattomuus silmiin katsomisessa myös ilmentää rehellistä kuvaa. Sykkeen nousu, hermostuneisuus, silmien räpyttämättömyys ja esimerkiksi mahdollinen käsien vapina voivat olla merkkejä valehtelusta. Tässä kohtaa on taas hyvä muistuttaa, että nämä mitkään seikat eivät ole teflonia valehtelun tunnistamisessa. Uskon, että Sallinen on kuitenkin kokemuksellaan ja asiantuntijuusintuitiollaan nähnyt nämä seikat kirjoittamisen arvoisiksi kirjaansa.

Saatan kyllä viestiä ulosannillani siitä, etten aina täysillä usko sanomaani. Voi olla, että tällaisissa tilanteissa minun on vaikeampi katsoa silmiin toista. Puheeni saattaa myös olla hillitympää. Toki, intonaatioiden käyttäminen puheessa tuntuu paikoin aika väsyttävältä ylipäänsä, joten saatan puhua melko neutraalisti vaikka seisoisinkin sanojeni takana. Huomaan myös, että pyrkiessäni puhumaan asiapitoisesti, puheeni saattaa olla melko  väritöntä ja suoraa, ainakin omasta mielestäni.

Erilaisia kehonkieliä

Tässä hieman esimerkkejä arkisista tilanteista, joissa kehonkielen avulla ihminen pyrkii viemään tilannetta johonkin suuntaan. Koen nämä esimerkit arkisiksi ja juuri siksi erittäin tärkeiksi. Näillä kehonkielen ilmaisuilla ja niiden tunnistamisella voi olla isoa merkitystä siihen, kuinka tilanne sujuu. Kehonkielen tarkastelulla voi ylipäätään ymmärtää ja oppia toisesta henkilöstä ja itsestään.

Peilaaminen

Peilaamalla toisen ihmisen olemusta ja asentoa, asetut samaan asemaan hänen kanssaan. ”Hei haluan olla tässä kuin sinä”. Toki, peilaamisessa on hyvä käyttää maalaisjärkeä. Esimerkiksi riitatilanteessa ei ole ehkä paras asia yrittää ”vastata samalla mitalla takaisin”. Myös jos alat täysin matkimaan toista ihmistä, se voidaan kokea epäystävälliseksi. Ihmistä, josta pitää on luultavasti mielekkäämpää peilata ja toisistaan pitävät henkilöt ymmärtävät tämän kehonkielen luultavasti paremmin. Peilaamisella on tarkoitus osoittaa yhteisymmärrystä ja toisen ihmisen kanssa samalle aaltopituudelle asettumista.

Koen, että peilaan helposti. Helpolla tarkoitan sitä, että se tuntuu luonnistuvan minulta kevyesti sekä sitä, että saatan tehdä tätä huomaamattakin. Koen, että peilaamiseen tarvitsee herkkää aistien käyttöä ja kehonhallintaa. Urheilen melko monipuolisesti ja kokeilen usein uusia lajeja. Huomaan, että kiinnitän paljon huomiota siihen, kuinka minua kokeneemmat lajiharrastajat toimivat kentällä ja esimerkiksi lämmittelevät. Minkälaisia tapoja heillä on säästää energiaa liikkeissään, palautua rajusta suorituksesta tai ottaa ”tatsia” ennen suoritusta? Jollain tavalla minun on helppo peilata näitä ja ymmärtää pelin/lajin henkeä paremmin. Ehkä haluan sopeutua tällä tavoin myös kyseisten urheilulajien pariin. Sopeutuessa johonkin ympäristöön, omaksumalla ”heidän” tapojaan ja tekemisiään, voi ehkä luoda paremmin yhteyttä kyseiseen ympäristöön. On kyseessä sitten jokin harrastejoukkue, työpaikka, kulttuurikerho tai mitä vain. Toki erilaisuudella tulisi olla tilaa kaikessa, mutta uskon, että peilaamalla voi helpottaa (ehkä keinotekoisestikin) yhteyden synnyttämistä ihmisten välille.

Reviirin ja omasuojan luominen

Jokaisella yksilöllä on omanlainen reviirinsä eri tilanteissa. Oma reviiri rakennetaan välillä tiedostetusti ja välillä ihminen rakentaa itselleen reviiriä tiedostamatta. Tässä ei puhuta nyt pelkästään kotirauhasta. Ihminen viestii olemuksellaan ja toiminnallaan siitä, kuinka hän haluaa tilassa olla.

Reviiriin liittyy vahvasti käsitys turvallisuudesta sekä mukavuus -tai epämukavuusalueesta. Kun olosi on turvaton, haluat luonnollisesti suojata itseäsi. Ehkä otat etäisyyttä muihin ihmisiin. Ehkä suojaat itseäsi asettumalla jonkin näköesteen taakse. Ehkä rakennat itsellesi pienen suojamuurin tuomalla läppärin sinun ja toisen henkilön väliin. Sallinen kertoi kirjassaan mielenkiintoisen jutun siitä, kuinka ihmiset vaistomaisesti suojaavat itseään. Äkillisen uhan sattuessa, yleensä suojataan käsillä omaa torsoa ja kasvoja. Myös halaamisessa näkyy se, kuinka vieraampaa henkilöä halataan enemmän kylki edellä ja kurottaen.

Ihminen saattaa muokata reviiriään myös silloin kun tuntee olonsa mukavaksi. Ihminen saattaa esimerkiksi levittää tavaroitaan huoneessa monelle tuolille tai istua julkisessa kulkuneuvossa leveästi. Nämä saattavat olla ihan tiedostamattomia juttuja, mutta on hyvä olla tarkkana näistä. Joku muu voi pitää tällaista käytöstä jopa ylimielisenä.

Poistuminen

Kun ihminen on valmis poistumaan jostain tilanteesta, hän ei aina sano sitä ääneen. Hän silti saattaa alkaa toimimaan niin kuin olisi poistumassa tilanteesta. Monesti esimerkiksi jalkaterät saattavat kääntyä osoittamaan siihen suuntaan mihin ihminen on lähdössä. Pöydässä istuva henkilö saattaa tehdä selkeän etunojaliikkeen silloin, kun on valmis nousemaan pöydästä. Kun huomaa tällaisia merkkejä toisessa keskustelijassa, niin uskon, että tällöin henkilön ulosannissa on muitakin viitteitä siitä, että keskustelu on hänen osaltaan tulossa päätökseen. Ehkä tämä henkilö kiihdyttää puhettaan. Ehkä hän yrittää muutenkin sanoilla saattaa keskustelun loppuun. Ehkä hänen katseensa alkaa harhailla muualla, mahdollisesti siellä suunnassa mihin hän on lähdössä.

Itsensä rauhoittelu

Kun jännittää tai ahdistaa, se voi tuntua hyvin fyysisestikin. Tämä ei silti monestikaan näy muille niin selvästi kun ihminen itse saattaisi luulla. Ihminen saattaa kuitenkin pyrkiä rauhoittamaan itseään ja omaa jännittyneisyyttään koskettamalla itseään. Esimerkiksi taputtemalla reisiään. Taputtelemalla reisiä ihminen laittaa veren paremmin kiertämään jäsenissään. Ihminen pyrkii viestimään aivoilleen, että kaikki on hyvin, ei hätää. Jännittynyt henkilö saattaa muillakin fyysisillä eleillä pyrkiä hillitsemään esim. tärinää tai tunnottomuutta. Esimerkiksi hieromalla käsiä yhteen tai napsuttelemalla sormiaan. Sallinen nosti kirjassaan esille jännän huomion; tässä kontekstissa miehet yleensä koskevat itseään herkemmin kasvojen alueelle ja naiset puolestaan kaulan alueelle tai omiin vaatteisiin.

Kun mietin itseäni rauhoittelemista, tulee ensimmäisenä mieleen hengitys. Huomaan, että kun minua jännittää, niin pulssini kiihtyy ja hengitykseni tahti tihenee. Pyrin ennen jännittävää tilannetta hengittämään 10-20 kertaa rauhaksiin sisään ja ulos. Monesti myös puhun itselleni. Kerron itselleni, kuinka minä osaan ja pystyn tekemään vaikka mitä. Monesti tilanteen ollessa oikein stressaava, (esimerkiksi suurempi musiikkiesiintyminen) niin pyrin juuri ennen tilannetta luomaan itselleni pientä rock-asennetta. Olen hetken takahuoneen kaltaisessa tilassa, jos en oikeasti takahuoneessa. Huoneessa liikun ja lataudun ihan kuin olisin esiintymässä Hartwall-areenalla seuraavaksi. Saatan tuijottaa itseäni peilistä suoraan silmiin (vakuutellessani samalla kuinka osaan ja että nyt rockataan ja pidetään hauskaa), saatan tuulettaa niin kuin olisin tehnyt maalin jalkapallo-ottelussa, saatan läpsiä itseäni pari kertaa kasvoille, niin kuin nyt olisi tosi kyseessä. Niin kuin toki onkin. Koen, että tällaisen latauksen luominen, tiputtaa jännitystä alaspäin itse tilanteessa. Huomaan, että tässähän tämä menee, hetkessä eläessä, ihmiseltä ihmisille, tässä heidän edessään, tässä tilanteessa.

Kasvot

Mainitsinkin jo aiemmin, että kasvoja havainnoidaan yleensä enemmän kuin muuta kehonkieltä. Meitä on lapsena opetettu hymyilemään, kun saavutaan vieraiden luokse. Tekemään vaikka kohtelias tekohymy jos ei oikeasti hymyiltyä. Tekohymy on helpohko luoda, mutta yllättävissä, ärsyttävissä tai ikävissä tilanteissa muu kehonkieli saattaa paljastaa henkilön todellisen fiiliksen.

Tekohymynkin voi tunnistaa. Aidossa hymyssä suupielet nousevat ja silmän ympärillä oleva kehälihas laskee ylempää silmäluomea kohti silmän keskiosaa. Tekohymyssä tätä liikettä ei näy vahvasti. Tekohymy rajoittuu näin ollen enemmän huuliin. Mahdollisen sarkastisen -, arvostelevan -tai ylemmyyden olemuksen hymy saa sillä, että se on epäsymmetristä ja toispuoleista. Toinen suupieli on toista korkeammalla. Hymy mielletään yleensä positiiviseksi asiaksi, sen takia hymyä on mielenkiintoista tarkastella myös toisessa valossa.

Pistämällä otsan kurttuun, ilmentää henkilö monesti ikävämpää tunnetta. Ehkä epävarmuutta, murhetta tai kärsimättömyyttä. Harvoin iloisuuden tai tyytyväisyyden vallitessa tulee rypisteltyä otsaa. Toisaalta, syvä miettiminen ja pohtiminen voi laittaa otsan kurttuun. Monitulkintaista.

Tässä on käsitelty nyt kahta eri ilmettä; hymyä ja otsan kurtistamista. Molemmissa ilmeissä huomattiin, että niistä on vaikea tehdä täysin suoraa tulkintaa. Välillä ihmisen kasvoille syntyy kuitenkin selkeämpiä ja ”rehellisempiä” ilmeitä..

Kerroin jo aiemmin, että kehonkieltä on helpompi tulkita, kun näkee ihmisen neutraalin olemuksen ensin. Neutraalissa tilassa henkilön kasvot ovat luonnollisen rennot. Henkilö on tällöin mukavuusalueellaan. Ei jännitä, eikä koe mihinkään suuntaan vahvoja tunnetiloja. Kun tunnistaa henkilön neutraalin ilmeen, voi tunnistaa henkilön mikroilmeen. Sallinen kertoo kirjassaan seitsemästä eri universaalista mikroilmeestä, mitä ihmiset ilmentävät. Mikroilmeet syntyvät yllättäen ja nopeina, ne syntyvät tahdosta riippumatta ja kestävät yleensä vain noin puolikkaan sekunnin. Henkilön on vaikea yrittää peittää omia mikroilmeitään. Mikroilmeitä on vaikea havaita, mutta hyvä osata tulkita, sillä ne ammentavat ihmisen melko rehellisiä tunnetiloja siinä hetkessä. Sallinen nosti esiin kirjassaan nämä seitsemän mikroilmettä: onnellisuus, halveksunta, inho, vihaisuus, suru, pelko ja yllätys. Itseä mietityttää muun muassa onnellisuuden ja surun nopea ilmeikäs ilmentymä. Itse koen, että nämä tunteet ovat melko hitaasti syntyviä ja vaativat prosessointia. Ehkä; järkytys ja riemu? En tiedä. Näistä kannattaa itse ottaa selvää jos kiinnostaa.

Esseen loppuun

Haastan ihmisiä pohtimaan kehonkieltä. Omaa ja muiden kehonkieltä. Nonverbaalisesta ilmaisusta voisi myös käydä dialogia. Joskus voit jopa rohkaistua kysymään suoraan toiselta henkilöltä hänen ilmeistään tai eleistään. Toki kohteliaasti ja varovasti. Ehkä kannattaa aloittaa kysyminen läheiseltä kaverilta, mukavan tilanteen yhteydessä.

Vaikka itse pidin kirjaa jollain tasolla peruskaurana ja etiketin muistuttajana, niin kyllä se minua tulee jatkossa auttamaan. Kirja muistutti kehonkielen jatkuvasta läsnäolosta ja omintakeisuudesta. Ihmisillä on ihan omat kehonkielensä. Toki kyllä niitä varmasti voi oppia ymmärtämään. Pidän ihmislajia kuitenkin melko kollektiivina ja älykkäänä.

Haluan jatkossa vähintäänkin itselleni tärkeissä tilanteissa lisätä läsnäoloani kehonkielelläni: Voisinko olla lähempänä kun puhun heille? Voisinko puhua hieman kuuluvammin tai innokkaammin? Voisinko istua rauhallisemmin tässä nyt, enkä venkoilla? Olisiko minun syytä kääntää koko rintamasuuntani kohti tätä henkilöä ja pyrkiä katsomaan häntä silmiin? Mainitsin ”itselleni tärkeät tilanteet” siksi, ettei tule käsitystä siitä, että minun, sinun tai jonkun tarvitsisi olla kokoajan 100% vastaanottavainen tai muuta hienoa. Kehonkielessä saa myös näkyä, että väsyttää, ei innostu kaikesta tai syty joka jutusta. Eikä omaa kehonkieltään tarvitse edes jatkuvasti pohtia. Kunhan on kohtelias, kohtelias on hyvä olla.

Mikä oli sinun koppisi tästä kehonkieli-esseestä?

Ps. Santeri on artikkelikuvana vain hämmentämässä.

Lähteet:

Sallinen, S. 2019. Kehokoodi. Sanattoman viestinnän opas. Helsinki: Readme.fi.

Wikipedia: Limbinen järjestelmä. 2020. Luettu 22.11.2021. https://fi.wikipedia.org/wiki/Limbinen_j%C3%A4rjestelm%C3%A4