Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Käynti epämukavuusalueella kannattaa



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Käynti epämukavuusalueella kannattaa

Olen viime kesältä tuttu kesätyöntekijä Sammonkadun konttorista. Ajatuksiani olet tosin saattanut lukea jo kesällä 2016, kun kirjoitin ylös fiiliksiäni ensimmäisestä kesästäni pankin palveluksessa. Kesän päättyessä toimin talven ajan osa-aikaisena apulaisena opintojeni ohessa. Toukokuussa lukuvuoden loppuessa palasin takaisin pankkiin täysipäiväiseksi kesätyöntekijäksi.

Kulunut vuosi on ollut täynnä tekemistä. Jokainen täysipäiväisesti opiskeleva tietää, että opintojen ja työn yhdistäminen on ajoittain haasteellista. Kolikolla on kuitenkin aina kääntöpuolensa. Koen nimittäin oppineeni kaksin verroin enemmän, kun olen opintojeni ohessa saanut työskennellä oman alan töissä. Eikä oppi rajoitu ainoastaan finanssialaan, vaan oppia on irronnut niin asiakaspalvelutaidoissa kuin tiimityötaidoissakin. Opiskelupaikkani TAMKin Proakatemialla, liiketalouden yrittäjyyden ja tiimijohtamisen linjalla arki on hektistä. On siis vaatinut joustavuutta kaikilta osapuolilta, jotta koulu ja työ on saatu sovitettua arkeen onnistuneesti.

Reilu vuosi sitten aloitin työskentelyn nollakokemuksella. Kaikki pankkityössä oli uutta. Aito Säästöpankki oli minulle yksi pankki muiden joukossa. Ensimmäisen kesän edetessä opin pankkien palveluista ja eri pankkien palveluiden välisistä eroista. Meillä asiakkaat kohdataan kasvokkain ja jokainen heistä on minulle yhtä tärkeä. Jo viime vuonna mainitsin blogikirjoituksessani, että minä olen asiakkaita palvellessa se joka antaa pankille kasvot. Tästä syystä koen tärkeäksi, että omat arvoni kohtaavat pankin arvojen kanssa. Se onkin yksi syy miksi olen työssäni viihtynyt.

Tänä vuonna lähtökohta työn aloittamiselle oli hyvin erilainen. Resursseja ei menee enää perusjuttujen opetteluun tai pankkiin tutustuen. Nyt kehitän tietotaitoja finanssialan osaajana syvemmin. Tämä ei tarkoita, että tämä kesä olisi viime kesää helpompi. Minua on haastettu ja olen viettänyt aikaa siellä kuuluisalla epämukavuusalueella useita kertoja kesän aikana. On ollut hetkiä kun tuntuu, että en minä osaa. Näissä tilanteissa on osattava olla armollinen itselleen ja ymmärtää, ettei tarvitsekaan osata. Aina saa apua. Epämukavuusalueella vierailu on tuottanut tulosta ja tiedostan kehittyneeni työssäni paljon. Se on äärettömän palkitsevaa.

Mitä sitten olen tänä kesänä oppinut? Erityisesti säästäminen on opiskelijalle mielenkiintoinen ja tärkeä aihe, johon liittyviä oppeja olen saanut jakaa asiakkaille. Muun muassa rahastot ja ASP-tilit ovat käyneet jo melkoisen tutuiksi ja niistä mielelläni jaan tietoa asiakkaille ja tuttavilleni. Joka tapauksessa alalla on vielä paljon opittavaa. Ja minulla on halu oppia. Sitä en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta tällä hetkellä koen että pankkialalla on minulle vielä paljon annettavaa.

Tätä itsensä haastamisen sanomaa haluan jakaa kanssaopiskelijoille, olit sitten pankkialalla tai et; haastakaa itseänne älkääkä tyytykö siihen mitä olette nyt oppineet – pystytte vielä paljon parempaan.

Kirsikkana kakun päälle on annettava kunniamaininta työyhteisölle. Teidän kanssanne olen viihtynyt tehtävissäni erinomaisesti!

Energistä syksyä toivottaen

Julkaistu Aito Sp:n blogissa syyskuussa 2017

Kommentoi