Tampere
29 Mar, Friday
7° C

Proakatemian esseepankki

Kauppakeskukseen lisää kokemuksia



Kirjoittanut: Salla Vaittinen - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

 

Osallistuin Nordic and Baltic Business Innovation Weekille, ja lähdimme Norjaan yhdessä yhden oman tiimiläisen, ja muutaman muun Proakatemialaisen kanssa. Opiskelijoita oli viidestä eri maasta, ja meidät jaettiin pienempiin ryhmiin niin, että jokaisesta maasta oli edustajia. Työskentelimme viikon pienemmissä ryhmissä työstäen meille annettua toimeksiantoa. Toimeksiantona meillä oli, miten saisi kauppakeskukseen enemmän asiakkaita. Meille näytettiin tilastoja, joista selvisi, että ihmiset käyvät yhä vähemmän kauppakeskuksissa. Meidän tuli miettiä jotain uutta, mikä houkuttaisi asiakkaita.

 

Päädyimme ideaan ”Experience mall” missä olisi mahdollisten kauppojen sijasta kokemuksia, mitä voisi ostaa. Mietimme, mitä keskuksessa tulisi olla ja ideoimme sinne kaikkea sellaista, mikä ei olisi materiaa. Liiketiloja vuokrattaisiin eri yrityksille, joilla on toimintana ja kantavana liikeideana tuottaa erilaisia kokemuksia ihmisille.

 

Lähdimme miettimään ideaa golden circlen pohjalta. Miksi? Halusimme parantaa ihmisten sosiaalisia kontakteja. Miten? Luomalla alustan ja kohtaamispaikan, jossa se voisi tapahtua. Mitä? Kokemuksia, joita voisi jakaa ja mikä yhdistäisi ihmisiä. Teimme kyselyn, minkä jaoimme Facebookissa ja tavoitimme kohderyhmän. Idea, minkä keksimme oli pohjautunut kyselystä saatuihin tuloksiin. Jos lähtisimme vielä jatkojalostamaan ideaa, ottaisimme osan kohderyhmästä ideoimaan meidän kanssa, mitä kauppakeskukseen haluttaisiin ja mikä olisi toimivaa.

 

Ideoita kokemuksista meillä oli mietittynä eri kategorioihin; kokemuksia, joista voi oppia, kuten erilaiset workshopit. Kokemuksia muodin, kulttuurin ja urheilun parissa, kuten muotinäytökset. Kokemuksia erilaisten tekemisten muodossa kuten VR-pelejä tai sisäextreme –lajeja.

 

Asiakkaan näkökulmasta mietimme millaista ajanviettoa halutaan, esimerkiksi Norjan luonnossa vietetyn päivän jälkeen. Kun asiakas astuu keskuksen sisälle, ja tulee liukuportaita kaksi kerrosta alemmas, hän kohtaa puutarha –teemalla olevia tiloja. Hän näkee edessään paljon vihreää, ja ilmapiiri olisi rauhallinen. Hänellä on mahdollisuus valita oman fiiliksen mukaan, meneekö tekemään jotain tarjolla olevaa aktiviteettia vai ostamaan kahvilasta jotain ja istua mukaville penkeille tai ”ruoho” lattialle ystäviensä kanssa.

Paikallisille asiakkaille keskuksessa olisi paljon erilaista nähtävää ja tekemistä, koska teemat vaihtuisivat kuukausittain. Asiakas saisi näistä aina lisää tietoa seuraamalla keskuksen sosiaalisia medioita.

Ryhmämme toimi hyvin, ja jo aikaisessa vaiheessa oli selvää, että pitää miettiä ideaa asiakkaan näkökulmasta.

 

 

 

 

Aihetunnisteet:
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close