Tampere
19 Apr, Friday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Katsaus Syksyyn 2022



Kirjoittanut: Elmeri Sikala - tiimistä Empiria.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

 

Syyslukukausi alkoi kohdallani tänä vuonna syyskuun alussa. Muu tiimi aloitti koulun viikkoa aikaisemmin, itse olin lomareissulla kyseisen viikon. Palattuani akatemialle olin hieman hukassa. Päässä pyöri ajatukset; Mitä minä teen täällä? Onko tämä oikea paikka minulle? Opinko täällä mitään sellaista, että minun kannattaisi olla täällä? Onneksi uskalsin luottaa, että tällaiset ajatukset haihtuvat ajan myötä. Lokakuun alkaessa fiilikseni olikin jo korkealla, enkä enää kyseenalaistanut Proakatemiaa.

Toimin tämän syksyn Empirian edustajana Proakatemian johtoryhmässä. Jory-pesti oli antoisa ja mielenkiintoinen sekä myös tarpeellista harjoitusta Englannin kielen käyttöön. Opin joryssa sen, että jokainen akatemialainen voi vaikuttaa asioihin Proakatemialla. Tätä ajatusta yritetään ensi vuoden alusta alkaen kirkastaa koko yhteisölle. Myös koko Proakatemian oppimismallia ja strategiaa on tarkoitus visualisoida ja tehdä helpommin ymmärrettäväksi.

Jatkoin keväällä aloittamaani pestiä taloustiimissä. Taloustiimin vetäjäksi vaihtui Tony, mikä oli tähän hetkeen oivallinen valinta. Koin, että Tony toi taloustiimin tehtäviin ja roolituksiin kaivattua selkeyttä. Opimme taas paljon taloudesta, mutta haasteitakin nousi esiin. Tiimimme Excel-tiedosto, josta selviää rahavarojen jakautuminen, ei toiminut ihan odotetulla tavalla. Excelin toimimattomuus aiheutti suhteellisen paljon ylimääräistä työtä ja päänvaivaa taloustiimille.

Tein alkusyksystä vaihto-opiskeluhakemuksen ja tulin valituksi Salfordin yliopistoon Englantiin. Vaihtoasiat ovat tänä syksynä tuoneet suhteellisen paljon stressikuormaa. Vaikka vaihtoon on aikaa enää alle kuukausi, asioita on vieläkin selvitettävänä ja hoidettavana. Olen kuitenkin oppinut elämään ajatuksen kanssa, eikä se tällä hetkellä aiheuta tietoista stressiä.

Empirian kannalta tämä syksy on varmasti ollut merkittävämpi, kuin ehkä osaamme arvatakaan. Tämän syksyn aikana tiimimme on kokenut monenlaisia muutoksia. Ensiksi kaksi tiimimme jäsentä oli kesän aikana päättänyt lopettaa, yksi uusi opiskelija tuli tiimiimme ja yksi joutui jäämään sairaslomalle. Tiimin kannalta nämä eivät ehkä kuitenkaan ole suurimpia asioita. Merkittävimpiä tapahtumia tältä syksyltä on mielestäni se, että tiimissämme on koettu ensimmäiset konfliktit ja niiden johdosta keskustelukulttuuri on nykyään avoimempi ja rehellisempi sekä tiimimme on löytänyt yhteisen suunnan ja vision.

Koen tiimimme yhteishengen tällä hetkellä hyväksi ja ilmapiirin turvalliseksi. Vähän turhan usein mietimme vielä, että mitä muut meistä ajattelevat. Yksi tiimiläisemme tiivistikin asian hienosti; ”Mikä ihmeen alemmuuskompleksi Empiriaa vaivaa? Emme me ole yhtään sen huonompia kuin muutkaan”. Tämä lausunto herätteli ainakin itseäni ja luulen, että koko tiimi on pääsemässä ”alemmuuskompleksista” eroon.

Projektitunnit jäivät minulla tänä syksynä suhteellisen vähäisiksi, vaikka lähes koko syksyn olikin melko vahva kiireen tuntu läsnä. Taloustiimi, Jory-edustus ja Empirian kehittäminen veivät yllättävän paljon aikaa. Eniten projektitunteja minulle kertyi Empirian kakkuprojektista, jonka suunnittelu oli paljon odotettua työläämpää. Kakkuprojektin yhtenä vetäjänä oleminen opetti minulle paljon viestinnän tärkeydestä pienissäkin asioissa. Projekti opetti myös luottamaan siihen, että asiat kyllä järjestyvät ajallaan. Tein marraskuussa myös yhden tilaustyön, jonka eräs catering-yrittäjä tilasi minulta. Lisäksi Saden konttikahvilan suunnittelu on vienyt aikaani ja huomenna onkin tarkoitus aloittaa rakentaminen. Ajatuksenani on rakentaa nyt ennen joulua kontti ulkoa valmiiksi ja keväällä vaihdon jälkeen loppuun.

Tulevaisuutta on tässä vaiheessa vaikea nähdä kevättä pidemmälle. Vaihto-opiskelu on luonnollisesti päällimmäisenä mielessä. Vaihtoa kohtaan onkin monenlaisia odotuksia, joista kerroin aikaisemmassa esseessäni. Iso asia koko Proakatemialle tulee olemaan ensi syksyn muutto Tamkin pääkampukselle.

Kokonaisuutena syksystä jäi erittäin positiivinen fiilis. Eteenpäin on menty paljon, etenkin Englannin kielen osalta. Fiilis siitä, että kehitystä on tullut, kannustaa jatkamaan ja luottamaan tulevaisuuteen.

Kommentoi