Tampere
19 Apr, Friday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Karismaa kalastamassa



Kirjoittanut: Elias Hämäläinen - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Karisman käsikirja
Katleena Kortesuo
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Karisma. Sama henkilö voi mielestämme olla karismaattinen ja samaan aikaan ystäväsi mielestä huomionkipeä itsensä tyrkyttäjä. Erona tässä on vain ennakkoasenne ja sen muuttama näkökulma, josta asiaa tarkastellaan.

Kortesuo väittää, että karisma punnitaankin siinä, miten neutraalit vastaanottajat suhtautuvat esiintyjään. Vahvat ennakkoasenteet, positiiviset tai negatiiviset, ovat vaikea muuttaa. Heidän, jotka ovat tuomionsa jo antaneet, päätä ei käännetä.

Jos esiintyjä, olipa hän sitten artisti tai poliitikko, saa neutraalin yleisön puolelleen, on hänessä karismaa. Myös vastustajat tunnustavat tämän, vaikkakin varmasti vastahakoisesti. Bill Clintonista on ilmeisesti joskus todettu ”vihasin häntä ennen kuin tapasin hänet, vihasin häntä tapaamisen jälkeen, mutta tapaamisemme aikana rakastin häntä.”

Karisma voi olla myös vaarallista. Kortesuo mainitsee siksi niin monien kirjailijoiden ja puhujien lisäävän karisman käsitteeseen lämpöä ja empatiaa. Karisma ei kuitenkaan vaadi näitä ominaisuuksia. Karisma voi olla esimerkiksi narsistisen henkilön vallankäytön väline.

”Karisma on kuin vasara. Kirjailijan ainoa mahdollisuus on kirjoittaa kirja taitavasta timpuritaidosta, jossa hän varoittaa myös vasaran vaarallisuudesta. Siitä huolimatta joku voi käyttää vasaraa toisen vahingoittamiseen.”

Kukaan ei voi sanoa vääränlaisesta käytöstä, ettei kyseessä olisi ollut vasara. Tai että se olisi ollut jotenkin vääränlainen vasara. Se oli oikea ja aito vasara, käyttötarkoitus vain valitettavasti oli vahinkoa tuottava ja väärä.

Kirjassa Karisman käsikirja puretaan karisma kuuteen elementtiin:

  1. Itsetuntemus
  2. intensiivinen läsnäolo
  3. vuorovaikutus
  4. persoonallisuus ja omintakeisuus
  5. itseluottamus

Karisma ei edellytä asiantuntijuutta tai visiota, vaikka niitä karismaattisella henkilöllä voi olla. Karismaattinen henkilö on vetovoimainen juhlissa ja vapaa-ajalla, silloin kun hän ei pidä esitelmää tai jaa ammattitaitoaan ja erikoisosaamistaan. Karisma välittyy läsnäolon ja vuorovaikutuksen johdosta.

Mielestäni kortesuon keskeisin viesti oli se, että vaikka on luontaisesti karismaattisia henkilöitä, kuka tahansa voi opetella sitä ja sen voi myös halutessaan kääntää pois päältä.

Itsetuntemus

Vaikka kukaan ei voi tuntea itseään sataprosenttisesti ja tie vajavaiseenkin itsetuntemukseen voi olla kivulias, kannattaa sitä tietä alkaa kulkemaan. Vajavaisen itsetuntemuksen myötä esiintymisesi jää puolittaiseksi. Väitän myös sen tuovan tarpeetonta kipua elämääsi. Muutos sattuu. Oman vajavuuden ja riittämättömyyden myöntäminen sattuu, mutta miten paljon enemmän sattuu se, että kantaisit sen tuomia haasteita koko elämäsi?

Kortesuo keskittyy esiintymistilanteisiin ja esittääkin kolme klassista esimerkkiä:

  1. Esiintyjän ollessa huomionkipeä, hän toimii tätä kaipuuta toteuttaen myös esiintyessään. Hän keskeyttää toisten puheen, puhuu pitkästi ja pyrkii kääntämään huomion itseensä.
  2. Epävarma esiintyjä kutistuu yleisönsä edessä. Roikkuu dioissaan, muuttaa mieltään yleisön mukaan. Ääni pettää tai hän takeltelee sanoissaan
  3. Mikäli taas esiintyjä uskoo sisällön välittyvän ilman persoonaa, puhuu hän hajamielisesti, ilman katsekontaktin puheen ollessa väritöntä.

Jos tunnistamme näitä ominaisuuksia ja elementtejä itsessämme, voimme tehdä korjausliikkeen ja alkaa kasvamaan niillä osa-alueilla. Ja koska olemme ihmisiä, meillä jokaisella on joitain ”sokeita pisteitä” joita emme pysty itse näkemään. Tarvitsemme siihen toisiamme. Läheisiä ystäviä, kumppania, niitä ihmisiä, jotka haluavat sinulle parasta, mutta rakastavat sinua riittävästi kertoakseen totuuden sinusta. Kenenkään antamaa palautetta ei kannata ohittaa täysin. Kaikkein tökeröimmänkin kommentin tai palautteen takana voi olla helmi. Kuitenkin on hyvä miettiä objektiivisesti viestiä palautteen takana muualla. Ilkeiden sanojen takana voi olla helmi, voi olla, että se vain nousi yksilön omasta kivusta. Keskustellessamme tästä aiheesta joskus tiimimme kanssa, nousi tiimitovereiltani hyvä näkökulma siitä, että voi olla vaarallista, jos kysyt vain läheisimmiltä ystäviltäsi neuvoa saamaasi palautteeseen. On totta, että tämä vaara on olemassa. Jokainen meistä myös toimii työmaailmassa eri tavalla, kuin vaikkapa kotona. On myös hyvä tämän kaltaisissa tilanteissa kysyä muiden henkilöiden mielipidettä ja näkemystä asiaan, jotka eivät ole ”sekaantuneita” palautteeseen. Neutraalilta yleisöltä, joka kuitenkin on kontekstista tietoinen.

En suikaan tarkoita sitä, että meidän tulisi ”sulkeutua” kuplaan, jossa kiellämme realiteetteja, tai haemme läheisiltämme oikeutusta omaan toimintaamme tai lohdutusta uhriutumiseemme. Se, että tämä toimisi, vaatii raakaa rehellisyyttä itseltämme sekä läheisiltämme. Kun tämän yhdistää vielä muiden kollegoiden tai työkavereiden palautteeseen sekä mentorointiin, on kasassa vahva pohja ja turvallinen alusta, jolla lähtee tutustumaan itseensä, ja kasvamaan.

Kuinka kiellämme totuutta?

Kortesuo antaa esimerkkejä tavoista, joilla saatamme kieltää tosiasioita niiden myöntämisen sijasta:

Voimme nimetä heikkoutemme vahvuudeksemme. Sanotaankin, että paras valehtelija on se, joka uskoo itse valheeseensa. Tämä on ovela näkökulma, koska ”heikkoutemme” voi oikeasti olla vahvuutemme. Me emme kuitenkaan voi sulkea silmiämme kolikon kääntöpuolelta. Jos esimerkiksi olet jääräpää, se on helposti käännettävissä siihen, että sinulla on selkärankaa. Näinhän se on. Mutta jos et ole valmis edes harkitsemaan muita vaihtoehtoja tai näkemään toista näkökulmaa, kääntyy vahvuutesi itseäsi vastaan.

Toisaalta voimme myöntää vain niitä heikkouksia, jotka ovat ”suosittuja”. Harva kuitenkaan myöntää olevansa itsekäs, ahne tai typerä.

Itsetuntemus mahdollistaa täydempää elämää, sillä ihminen, joka tuntee itsensä, tunnistaa sisällään olevat tunteet ja pystyy toimimaan niiden purkamiseksi. Näin se ei todennäköisesti purkaudu odottamattomana tai arvaamattomana toimintana. Se myös mahdollistaa itsensä tutkimisen tilanteiden jälkeen, esimerkiksi sen pohtimisessa, miksi toimi tietyllä tavalla.

Karismaattinen esiintyminen on intensiivistä läsnäoloa.

Kortesuon mukaan liiallinen jännitys pilaa esiintymisen lähes tulkoon aina. Jännitys sinällään kuitenkaan ei. Ja mitä olen kuullut, lähes kaikki esiintyjät jännittävät edelleen, pitkänkin uran jälkeen. Karismaattiset esiintyjät eivät kuitenkaan anna jännitykselleen valtaa. He ovat intensiivisesti läsnä. Korkea intensiteetti onkin esiintymisessä lähestulkoon poikkeuksetta etu.

Kortesuo tarjoaa kahdeksan ohjetta jännityksen hallintaan:

  1. Hengitä, tarvitset happea.
  2. Varaa esityksen viereen juotavaa. Jos tulee black out, voit rauhassa juoda ja jatkaa sitten.
  3. Ota vastaan kaikki tilaisuudet puhua julkisesti.
  4. Tee mielikuvaharjoituksia.
  5. Katso jokaista ihmistä ja hymyile.
  6. Pukeudu lempikenkiisi, tai johonkin, joka tuo sinulle lisää itsevarmuutta.
  7. Kerro yleisölle, että sinua jännittää. ota siltä valta pois.
  8. Pidä muistilappua kädessäsi.

Ollaksesi karismaattinen, pysy ajassa. Älä vie missään tilanteessa yleisöltäsi liiallista aikaa, ellei sitä sinulta erikseen pyydetä. Jos edellinen puhuja on mennyt yliajalle, sinä lopetat silti ajoissa. Jos olit ajatellut käyttää dioja, jätä ne pois.

Vuorovaikutus on puhujan tärkeimpiä työkaluja.

Jos ei seuraa yleisön reaktioita, ei huomaa liikkuvansa liian hitaasti tai nopeasti, herättävänsä kapinaa tai olevansa epäselkeä. Huomatessasi jotain reaktioita sinä voit ja sinun kannattaakin esittää kysymyksiä. Mikäli yleisiin kysymyksiin ei saa vastausta, voi kysymykset kohdistaa nimellä.

tärkeää on maalata sanaton kaikkien nähtäville. Elekielelle tai katseelle voi pyytää selitystä.

Jännitys on positiivinen asia. Kehomme valmistautuu johonkin tärkeään. On hyödyllistä oppia suhtautumaan jännitykseen positiivisena reaktiona. Mikäli emme ole tottuneita tähän, niin aina kehomme kokiessa jännitystä, oletamme sen olevan huono asia, ja pakenemme sitä.

Kommentoi