Tampere
16 Apr, Tuesday
3° C

Proakatemian esseepankki

Kahvikeisarinnan myynti



Kirjoittanut: Aaro Berg - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Haasteena myynnin johtaminen
Mika D. Rubanovich
Elina Aalto
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Myynti on asia mitä vierastan yrittäjyydessä ja tätä kautta myös Proakatemian opinnoissa eniten. Mielleyhtymät myynnistä rajoittuvat edelleen vahvasti puhelimen kautta tehtävään kylmämyyntiin sekä ”feissareihin”. Myynti ei myöskään ole mitenkään luonnollista introvertille luonteelleni vaan viihdyn paljon paremmin exceleiden parissa. Myyntiä on kuitenkin tehtävä, mikäli yrittäjyydestä haluaa haaveilla.

Kahvikeisarinnan kautta olen saanut kokea myynnistä aivan uudenlaisia puolia. Oman tuotteen ja palvelun myyminen kulkee koko ajan mukana. Puolen tunnin keskustelu ihmisen kanssa kahvikupin ääressä saattaa hyvin päätyä myyntitilanteeksi, vaikka näin ei ole etukäteen suunnitellut.

Kahvikeisarinnan kohdalla tulemme varmasti myös hyödyntämään ulkopuolista myyntiapua provisiopalkalla. Myyntiä ei kuitenkaan näin alkuvaiheessa voi vielä kovin helposti ulkoistaa. Tulee ensin päästä perille siitä, että mitä myymme. Emme halua keskittyä vain kahvipussien myyntiin. Yrityksiin tarjottavat jatkuvat tilaukset ja palvelut tulevat olemaan toimintamme ytimessä. Sen jälkeen, kun saamme selvyyttä siihen, mitä yritykset haluavat, voimme ulkoistaa myyntiä enemmän. Myyntiä on vaikea johtaa, jos ei tiedä mitä myy.

Teimme seuravanlaisen simppelin suunnitelman, kuinka lähdemme yritysten kahvitarpeita sekä -kulttuuria selvittämään. Aluksi otamme yhteyttä viime syksyn myyntipäivillä kahvia ostaneisiin yrityksiin.

 

  1. Tutustu yritykseen, johon otat yhteyttä etukäteen esim. verkkosivujen kautta. Tärkeimpänä tutustua yrityksen arvoihin ja löytää yhtäläisyyksiä Kahvikeisarinnan arvojen kanssa. Myyntitilanteessa on hyvä vedota yhtäläisiin arvoihin.

 

  1. Soita puhelu:

 

  • Alkulämmittely asiakkaan kanssa: Ennen varsinaista keskustelua kysy yritykseltä miltä kahvi maistui. Kerro itsestäsi / yrityksestä, kuten miksi olemme olemassa, arvot yms. NAPAKASTI! Muista tuoda esille, että kahvi tulee omalta kahvitilalta. Myymämme kahvi on aina laadukasta ja vastapaahdettua.

 

  1. Kartoitetaan yrityksen kahvikulttuuria.

 

Esimerkki kysymyksiä:

 

  • Miten juotte kahvinne työpäivän aikana?
  • Paljonko juotte kahvia viikon aikana?
  • Mitä keitintä käytätte kahvin keittämiseen?
  • Mistä ostatte kahvinne tällä hetkellä?
  • Onko olemassa olevaa sopimusta johonkin kahviyritykseen?

 

 

Vaihtoehto 1, yritys juo kahvia perinteisellä suodatinkeittimellä

-> Kannattaa myydä ensisijaisesti kahvipusseja työntekijöille, yrityslahjaksi, joululahjaksi yms. Tässä syynä se, että suodatinkahvi toimistokahvina ei ole järkevä vaihtoehto. Tuoreuden takaaminen on käytännössä mahdotonta, kun kahvi seisoo pannussa pitkän ajan. Tälläinen yritys myös harvemmin on valmis panostamaan enempää kahvin juontiin työpaikallaan.

 

Kertatilaus 250g pkt 9,90€ (sis. alv14%), 34,74€/kg (0%) tai

3 pakettia yhteishintaan 28€ (sis. alv 14%), 32,74€/kg (0%).

Yli sadan paketin tilauksissa hinta 7€/pkt (0%).

 

Vaihtoehto 2. Yrityksen tiloissa on esimerkiksi espressokone mihin menee kahvipapuja.

-> Tampereen yrityksiin yritysvierailu ja asioiden räätälöiminen yrityksen tarpeiden mukaan.

Tai YRITYS VOI SÄÄSTÄÄ RAHAA kahvin kestotilauksella:

 

Kahvin kestotilauspalvelu yrityksille:

 

Kahvikeisarinnan kautta saa kahvit tilattua kestotilauksena ja kahvit toimitettuna sopimuksen mukaan joko suoraan työpaikalle tai kotiin. Kestotilauksen kahvit myydään kiloittain. Hinta vaihtelee riippuen tilausmäärästä. Tilausmäärän ollessa pieni 2kg/viikko hinta on 26€/kg (0%).

 

Lähtökohtaisesti hinta liikkuu 20-26€/kg välillä.

 

 

Tilausjakso minimimissään 1kk tai 3kk asiakkaan tarpeiden mukaan.

 

1 kk

3 kk

6 kk

12 kk

 

Kahvi paahdetaan MAANANTAISIN / KESKIVIIKKOISIN

 

Toimitusvälit:

 

Kerran (1) viikossa

Kahden (2) viikon välein

Kerran (1) kuukaudessa

Huom! Toimitusvaihtoehdot ja niiden mahdolliset kustannukset NOUTO / POSTITUS

 

Esimerkki

 

Itse toimitettaviin yritystilauksiin toimituskulut 10-15€.

Postin kautta toimitus 9,9-17,80€ + paketti kotiin asti 10,90€.

 

Näillä konsteilla käynnistämme myyntimme ja muutamme taktiikka yritysten tarpeiden pohjalta. Tarkoituksemme ei kuitenkaan ole tarjota kaikille kaikkea vaan löytää se ydin, minkä ympärille palvelumme rakennamme.

 

 

 

Lähteet:

 

Rubanovitsch, M,. & Aalto, E. HAASTEENA MYYNNIN JOHTAMINEN. 2007. Espoo: OY Imperial Sales AB.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close