Tampere
19 Apr, Friday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Kaasu pohjassa, joko saa hengähtää?



Kirjoittanut: Anton Hietikko - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
menestyksen timantti
Mika Kamensky
Esseen arvioitu lukuaika on 7 minuuttia.

Tässä esseessä kertaan lukuvuoden aikana oppineita asioita ja syvennyn siihen, mitä on tullut tehtyä. Ensimmäinen vuoteni Proakatemialla on sisältänyt paljon uusia hienoja kokemuksia ja tapahtumia, missä olen saanut olla mukana. Välillä on tuntunut kuitenkin siltä että, on menty vähän liiankin lujaa. Tässä esseessä haluan, kuitenkin pureutua enemmän matkaani Proakatemialla ja unohtaa syksyn kurssit Kuntokadulla, vaikka nekin kunnialla suoritettiin.

Vuoden alusta parhaimmat muistot ovat opiskelijatapahtumista, mitä oli meille uusille opiskelijoille järjestetty. Näissä tapahtumissa pääsi heti hyvin tutustumaan uusiin ihmisiin ympärillä. Se, että näihin tapahtumiin saatiin niin hyvä meininki ja paljon porukkaa mukaan niin on kiittäminen meidän ihania tuutoreita. Oikeastaan muuta mieleenpainuvaa ja tärkeää ei syksyllä meillä tapahtunut akatemian tasolla. Toki opettelimme talon tavoille ja Tirri opetti meidät dialogipiirin kautta oppimiseen.

 

Erilaisia tapahtumia; Pirkanmaan tulevaisuusfoorumi, Yhdessä oppimisen juhla, SBS, 24H ja projektorit

Aikaisempaa kokemusta tapahtuma-alalta ennen akatemialle tuloani oli varusmiespalveluksestani, minkä vietin vuoden Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnassa. Varusmiessoittokunnassa pääsin tutustumaan, mitenkä järjestetään tapahtumia ja tekniikkakin tuli tutuksi siinä sivulla. Soittokunnasta oli vuotta aikaisemmin akatemialla tullut Santeri Simonen, joka otti minut mukaan erilaisiin projekteihin.

Pirkanmaan tulevaisuusfoorumi oli varmaan näistä mieleenpainuvin kokemus. Entinen päävalmentaja Veijo otti minuun yhteyttä, että voisinko tulla hoitamaan tapahtuman etälähetyksen ja sen teknisen puolen. Aluksi ajattelin, että minulla ei ole mitään osaamista tai annettavaa foorumille. Olin päättänyt kuitenkin Proakatemialle tullessani, että lähden koittamaan uusia asioita ilman liiallista miettimistä. Pakko kyllä jälkeenpäin myöntää, että jännitti aivan todella paljon. Suurimman jännityksen tilanteeseen loi puhujat ja kuuntelijat, jotka olivat mukana. Yksi mainittavan arvoinen puhuja oli Pirkanmaan maakuntajohtaja Esa Halme. Jälkeenpäin ajateltuna kokemuksena tämä oli kuitenkin mahtava, onneksi lähdin mukaan. Sain hyvin muun muassa verkostoitua TAMK:n-, Yrittäjät- ja Sitran edustajien kanssa. Tämä loi hyvin uskoa tuleviin haasteisiin, että se ei ole muusta kuin omasta uskosta omaan tekemiseen kiinni.

Yhdessä oppimisen juhlaa pääsin toteuttamaan yhdessä Samoan, Kipinän ja Motiven kanssa. Täälläkin omaan tonttiini kuului tekninen vastuu, mikä sisälsi valoja, ääntä ja visuaalisen ilmeen näyttämisen. Olen myös päässyt osallistumaan Proakatemian omien tapahtumien 24H ja projektorien järjestämiseen, missä yllätys yllätys olen ollut vastuussa, myös teknisestä puolesta. Viimeisenä tältä keväältä olin mukana järjestelemässä Sport & Business Seminaaria, jossa olin Simosen Santerin kanssa toteuttamassa Bläk Boks areenan tilavalaistusta.

Tässä tulee huomattua, että olenkin ollut aika monen tapahtuman järjestämisessä mukana. Proakatemialla tullessani en ajatellut, että tulen olemaan mukana näinkin monessa tapahtumassa. Olen kuitenkin onnellinen ja tyytyväinen, että olen saanut olla mukana ja kokemuspankkia on kartutettu aika lailla.

 

Proakatemian markkinointi ja viestintätiimi

Syksyllä aloitettuani ajattelin, että pitäisi päästä varmaan joihinkin pikkutiimeistä mukaan, sillä tunsin sen kautta pääseväni enemmän mukaan osaksi yhteisöä. Pikkutiimeistä valikoitui mavi-tiimi, johon päätin hakea. Mavi-tiimi valikoitui aikaisemmin varusmiessoittokunnassa heränneen kiinnostuksen markkinointiin kautta ja minusta tuntui, että on tärkeää päästä oppimaan lisää ja ymmärtää enemmän aiheen tiimoilta.

Niin siinä sitten kävi, että meidän mahtava ja taitava mavi-tiimin vastaava Sanni Hujanen valitsi minut mukaan osaksi tiimiä. Matka on ollut huikea ja olen päässyt oppimaan paljon uutta varsinkin, kun meillä oli jo entuudestaan alan ammattilaisia osana tiimiä. Olen itse päässyt muun muassa verkostoitumaan ja vastaanottamaan vieraita, joita olemme saaneet tavata koskien erinäisiä Proakatemian markkinointiin koskevissa asioissa. Omaa rohkeutta esiintymistilanteissa on tullut kartoitettua kouluesittelyissä, joita on muutama tullut tämän lukuvuoden aikana pidettyä. Ennen kaikkea haluan kiittää tiimiäni, olemme rikkoneet hakijamäärä ennätykset kummassakin yhteishaussa! Proakatemialla osaajien taso siis vain kasvaa. Hyvä me!

Tärkeimpänä oppina haluan, kuitenkin nostaa sen, mitä hyvällä ja tehokkaalla tiimillä voi saada aikaiseksi. Meidän tiimimme toiminta hioutui vuoden aikana todella tiiviiksi, ja kaikki olivat pääsääntöisesti läsnä viikkopalavereissa lukuun ottamatta tietenkin sairastumisia. Välillä kyllä tuntui, että vaikka porukka oli kipeänä, halusimme silti osallistua yhteiseen tekemiseen, vaikka sitten etäyhteyksin. Tämä kertoo omaa kieltään sitoutumista tiimiin. Meidän tiimimme omat yhteiset hetket ovat tuntuneet aina rauhallisilta ja kiireettömiltä, vaikka ajoittain tehtävää hommaa on riittänyt todella paljon. Tästä iso kiitos kuuluu Sannille, jonka johtamistyyli on ollut rauhallista, kaikki huomioonottavaa ja ennen kaikkea opettavaa itselleni. Iso kiitos vielä tiimin jäsenille Annille, Jasmille, Jennalle ja Samulle mahtavasta vuodesta markkinoinnin osalta.

 

Proakatemian johtoryhmä

Vuoden alussa tammikuussa minut valittiin meidän tiimimme jory edustajaksi. Jory koostuu pikkutiimien vastaavista, apuvalmentajista, päävalmentajasta ja myös jokaisella tiimillä on edustaja joryssa. Oma kauteni johtoryhmässä on vasta puoli välissä ja matka tämän osalta jatkuu vielä loppuvuoden. Uusi johtoryhmä valitaan siis aina jokaisen vuoden alussa.

Tämä kevät johtoryhmässä minua johtoryhmässä työskentely opetti sen, että on todella paljon merkityksellistä se miten ilmaiset asiat. Asiat, mitä tuot ilmi täytyvät olla hyvin argumentoitu, jotta muut voivat saada niistä kiinni. Olen päässyt, myös kehittämään ja vaikuttamaan yhteisön sisällä asioihin joryn kautta. Joryssa olemmekin saaneet kiteytettyä, jatkettua ja viemään käytäntöön jo kehiteltyä uutta strategiaa. Paljon olen siis oppinut organisaation strategiatyöskentelystä. Näinkin ison organisaation kohdalla strategiatyöskentely vie paljon aikaa ja on osittain jopa vähän hidasta, mutta se kuuluu asiaan.

 

Tiimiyritys Empiria Osuuskunnan käynnistäminen

Tammikuun 10. päivä palasimme niin sanotusti takaisin sorvin äären joululoman jäljiltä. Tästä lähti osuuskunnan toiminnan käynnistäminen. Olin alusta asti kiinnostunut osallistumaan aktiivisesti käynnistysprosessiin ja osoitinkin kiinnostukseni hallitustyöskentelyä kohden. Teimme yrityksemme sisällä valinnat hallituksen jäsenistä ja minut valittiin meistä viidestä yhdeksi jäsenistä, muut valitut jäsenet ovat Ville Leino, Tony Kalliala, Julia Liinamaa ja Elmeri Sikala. Valitun hallituksen vastuulle jäi päättää hallituksen puheenjohtaja. Valitsimme hallituksen puheenjohtajaksi Elmerin. Tämän jälkeen pääsimme aloittamaan viralliset paperityöt yrityksen viemisestä yritysrekisteriin. Päätimme hallituksen kanssa, että koitamme puskea mahdollisimman nopeasti paperit liikenteeseen, jotta saisimme yrityksen perustoiminnot pystyyn hyvissä ajoin, jotta voisimme keskittyä vain liiketoiminnan tekemiseen. Tämä menikin todella hyvin ja saimme lähetettyä hyvät ja valmiit paperit patentti- ja rekisterihallitukselle 26. tammikuuta.

Hallituksen kanssa saimmekin tammikuussa idean perustaa yrityksellemme omat pikkutiimit, jonka ajatuksena oli se, että voisimme aktivoida tiimimme jäseniä. Kävimme yhdessä tiimimme kanssa läpi, että mikä tiimeistä markkinointi, talous, myynti, hupi ja data voisi kiinnostaa kutakin jäsentä yksilönä. Tämän jälkeen sijoitimme yhdessä tiimin kanssa jokaisen johonkin tiimiin aivan siinä toivossa, että nyt tiimit rupeavat hartiavoimin edistämään osuuskunnan asioita. No, näinhän ei sitten käynytkään. Meillä on ollut koko kevään ajan ongelmia pikkutiimien kanssa ja tuntuu, että siellä ei oikein kellään asiat etene. Suurimpana ongelmana näen, että melkein jokaisessa pikkutiimissä on liikaa jäseniä. On ollut todella vaikea sopia yhteisiä palavereita, kun aina joillain jäsenellä on sattunut päälle ristikkäisiä menoja. En kuitenkaan usko, että tämä on ollut ainut ongelma, vaan on myös ollut todella vaikeaa pikkutiimien johtajien johtaa tiimejään. Uskon, että lähes kaikille tuli vuoden alussa haasteena vertaisjohtaminen. Olemme kaikki lähteneet samasta pisteestä niin on vaikeaa ensinnäkin johtaa kavereita ja antaa kavereille tilaa johtaa. Tämän osalta meillä on vielä paljon parannettavaa.

Esimiehiltä vaaditaan hyviä johtamistaitoja, mutta työyhteisön menestyksen kannalta yhtä tärkeä taito on olla johdettavana ja alaisena. Alaistaidoilla tarkoitetaan käyttäytymistä, joka edistää esimiehen ja työntekijöiden keskinäistä kanssakäymistä ja toiminnan sujuvuutta. (Duunitori 2017)

Olen ilokseni kuitenkin huomannut, että meillä on aivan mahtava tiimi kasassa ja parhaimmillaan pystymme huippu suorituksiin. Tästä todisteena onnistuneet tiimidiili, Padel Festin myyntipäivä ja aivan huikea mökkipaja. Olemme yhteisemme matkamme aikana saaneet luotua hyvää tiimihenkeä ja päässeet tutustumaan toisiimme. Mökkipaja on tästä todella oiva esimerkki. Siellä oli todella kova luottamuksen ilmapiiri ja pääsimme kertomaan luottamuksellisesti meidän taustoistamme, sekä pääsimme iltaisin tutustumaan toisiimme paremmin ystävinä esimerkiksi karaoken puitteissa, mistä onkin kehittymässä meidän tiimiimme oma juttu.

Hyvän tiimihengen ja luottamuksen avulla olemme päässeet pajoissa ja viikkopalavereissa puhumaan vaikeistakin asioista suoraan kiertelemättä niitä. Olemme nostaneet paljon kehitysideoita esille omassa toiminnassamme ja mahdollisia ratkaisuja niihin. Tajuankin tätä esseetä kirjoittaessa, että meidän tiimimme on aivan selkeästi murroksen ja muuttumisen keskellä. Nyt vain toivonkin, että saamme muutosta aikaiseksi, eikä tuleva kesäloma pilaisi tätä mahtavaa avointa keskustelua, mitä meillä on ollut.

 

Mitä kehitän tulevaan lukukauteen?

Olen kevään aikana ja tätä esseetä kirjoittaessa huomannut, että olen ollut todella monessa mukana. Töitä on painettu välillä kaasu pohjassa ja on kokeiltu omia rajoja jaksamisen osalta. Liiallisen kalenteri täytön myötä en ole valitettavasti pystynyt keskittymään aina asioihin 100 prosenttisesti ja en ole saanut annettua kaikkea itsestäni. Tuntuu siis, että olen vasta päässyt antamaan asioille ja projekteille vain puolikkaan itsestäni. Syksyllä aioinkin vain keskittyä minulle tärkeisiin asioihin ja koittamaan olla pistämättä nenääni aina kaikkialle. Priorisointi ja oman ajankäyttö ovat pääteemoja syksyyn lähdettäessä.

Puutteellinen aika on välillä myös näkynyt meidän tiimiläisillemme ja olen laiminlyönyt näitä esseiden kirjoittamista. Haluaisin antaa enemmän aikaa ja panostusta tiimilleni oppimisen edistämiseksi. En ole esimerkiksi tänä keväänä ollut pitämässä kuin yhtä pajaa, vaikka arvostankin pajoja todella korkealla oppimistilanteena. Esseiden osalta en ole päässyt haluamalleni tasolle ja minusta tuntuu, että olen ollut välillä huono soluessee partneri. Haluan siis keskittyä esseisiin oppimisen kautta ensi syksynä ja parantaa itseäni kirjoittajana, sillä siinä minulla on vielä paljon kehityttävää ja opittavaa.

 

Tuletko itsesi kanssa toimeen?

Olen pohtinut, että tunnenko edes itseäni vielä tarpeeksi hyvin, jotta voisin olla itseni johtaja. Joten esittelen sinulle ”Neljä itsepäistä iitä”, jotka olen lukenut kirjasta Menestyksen timantti, jonka on kirjoittanut Mika Kamensky. Tämän on tarkoitus kertoa enemmän tunne itsesi- ajatusmallista ja saada sinut ajattelemaan, kuinka hyvin tulet oikein toimeen itsesi kanssa.

Kuva 1. Hietikko, A. Neljän itsepäisen ii:n havainnollistava kuva. 2022.

Itsetuntemus. Jokaiselle yrityselämässä toimivalla johtajalle pitäisi olla melkein itsestäänselvyys, että sinun pitää tuntea itsesi ennen kuin voit johtaa muita. Mikäli kuitenkaan näin ei ole monet yritykset käyttävät apunaan 360-analyysiä. Analyysissa arvioidaan eka itsensä, jonka jälkeen sinut arvioi myös esimies, alaiset ja työtoverit. Vertaamalla, analysoimalla, tekemällä päätelmiä ja toimenpide-ehdotuksia tästä saatuja tuloksia voit parantaa itsetuntemustasi johtajana huomattavasti.

Itsetunto. Itsetuntoa paljon tutkinut professori Liisa Keltikangas-Järvinen määrittää hyvän itsetunnon sisältävän seuraavia ominaisuuksia: “Itsetunto on tunnetta, että olen hyvä, itseluottamusta ja itsensä arvostamista, elämän näkemistä arvokkaana ja ainutkertaisena, kykyä arvostaa muita ihmisiä, itsenäisyyttä oman elämän ratkaisuissa, riippumattomuutta muiden mielipiteistä sekä epäonnistumisten ja pettymysten sietämistä.”

Itsekritiikki. Liian riittämätön itsekriittisyys on yleensä signaali siitä, että huono itsetunto estää omien heikkouksien käsittelyä sekä väärien toimenpiteiden ja huonojen päätösten tunnustamista. Tässä kohtaa kehiin astelee niin kutsuttu varjominä. Tämä ammatti psykologien kehittämä käsite tarkoittaa sitä, että ihminen ei tunnusta omia heikkouksia, huonoja päätöksiä ja tekoja, vaan kääntää ne muiden viaksi. Pitäisi olla tervettä itsekriittisyyttä, minkä avulla pystyt peilaamaan omia virheitä, jotta saadaan tärkeät muutokset aikaiseksi.

Itsekuri. Johtaja johtaa esimerkillä. Kurinalaisuutta et voi olettaa keneltäkään muulta, mikäli et itse ole kurinalainen. Kurinalaisuus ei vaan toimi käskyttämällä vaan sinun pitää olla näällä vaan sinun pitää olla näyttämässä mallia muille.

(Kamensky, M. 3.6)

 

 

Loppusanat

Syksy ja kevät on ollut todella opettavaista aikaa ja minusta tuntuu, että olen kehittynyt varsinkin ihmisenä todella paljon. Sosiaaliset- ja esiintymistilanteet tuntuvat nykyään paljon helpommilta ja uskallan lähteä tutustumaan uusiin ihmisiin. Se on yksi asia, minkä olen huomannut olevani yksi vahvuuksistani Proakatemialla ollessani. Empirian sisällä minusta onkin kehittynyt niin sanottu tiimin ”yhteisönmies”, mikäli jonkun tarvitsee tietää joku ihminen akatemialta, minä olen se kenen juttusille tullaan.

Kiitos vielä kerran kaikille matkassa mukana olijoille ja kaikille kehen olen saanut tutustua kuluneen lukuvuoden aikana. Omat verkostoni ovat laajentuneet räjähdysmäisesti ja olen saanut ennen kaikkea uusia ystäviä. Tästä on hyvä lähteä kehittymään yhdessä, sillä matkaa on vielä jäljellä!

 

Lähteet

Hietikko, A. 2022. Omat muistiinpanot lukuvuodesta.

Duunitori. 2017. Johda minua. Luettu 6.5.2022. https://duunitori.fi/tyoelama/johda-minua

Kamensky, M. Menestyksen timantti. 2015. Alma Talent.

Hietikko, A. 2022. Neljän itsepäisen ii:n havainnollistava kuva. Oma arkisto.

Kommentoi