Tampere
23 Sep, Wednesday
10° C

Proakatemian esseepankki

Joojoo -käyttäytyminen. Myötäily, kiertely ja kieltely



Kirjoittanut: Samuel Kautto - tiimistä Eventa.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
The Five Dysfunctions of a Team
The Four Disciplines of Execution
Mitä huomenna tapahtuu ajattelulle?
Patrick Lencioni
Sean McCovey
Ellun Kanat
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

Tämän soluesseen kirjoittivat Evenan pohdiskelijat Maria ja Samuel

 

Joo joo, tehään se.

 

Puhuimme Marian kanssa puhelimessa.
“Kuuntelen semmosta äänikirjaa, kun “Mitä huomenna tapahtuu ajattelulle?”. Siinä sanottiin, että toisten ideoiden alas ampuminen on useimmiten köyhää ajattelua ja tekee älyllisesti ja luovasti laiskaksi. Se kyllä kolahti, tiekkö kun jotkut ei pysty venyttämään ajatteluaan sillee, että voisi edes kuvitella toisen idean mahdolliseksi. Ja ei myöskään pystytä ajattelemaan niin, että sieltä aivoista löydettäis joku toinen ratkaisu. Ammutaan vain alas. Se on tosiaan laiskaa.”
“Vois kirjoittaa esseen, semmosesta joo joo -ajattelusta, että ideoidaan yhdessä ja ideat vaan kehittyy, kun ollaan sillee joo joo ja vielä lisätään omia ajatuksia alkuperäiseen ideaan.”
“Joo! – Joo! Joojoo! Semmonen joo joo -essee!” Maria ja Samuel syttyivät. Sitten Samuel totesi, “Ja toisaalta mulla on mielessä vähän negatiivisiakin puolia joo joo -ajattelusta, esimerkiksi Projekti X:n suhteen on ehkä liian herkästi lupailtu, että joo joo ollaan kaikki messissä, ajattelematta pidemmällä tähtäimellä mihin on lupauduttu.”. 

 

Tästä sai alkunsa joo joo -essee, jossa pohdimme ajattelua ja erilaisia ajattelutilanteita tiimissämme Eventassa. Kirjoitamme siis siitä, mitä ajattelemme ajattelusta.

 

Keväällä 2018 turhauduimme tiimissämme siihen, että koimme meidän olevan liian hajanainen. Ajattelimme, että meillä on liikaa projekteja – etenkin omia “sooloiluja” – ja liian vähän yhteistä toimintaa. Omia projekteja ei täysin kiellettykään, mutta syntyi päätös siitä, että lähdemme tekemään kahta projektia (yhteisellä projektinimellä ”Projekti X”) niin, ettei kukaan sooloilisi opintojaan läpi täysin, ja jotta pääsisimme kokemaan yhdessä toimimisen iloa. Taisipa joku puhua huipputiimistäkin.

 

Yrittäjä, opiskelija vai työntekijä?

 

Alkunsa käsitys joojoo-asenteesta tuli tavasta, jolla tähän päätökseen suhtauduttiin. Kaikki olivat puheen tasolla mukana ja ottivat päätöksen yhteiseen projektiin sitoutumisesta vastaan. “Projekti X” -koodinimellä kulkenut “tuplaprojekti” saattoi olla jonkun mielestä huono idea, mutta yhteiseen keskusteluun näitä näkökulmia ei tuotu. Yleinen ilmapiiri oli tosi joojoo: paljon sanoja, nyökkäilyä ja hypetystä, mutta liian vähän tekoja ja liian vähän yrittämistä. Ajan kuluessa vähät teot paljastui viimeistään projektipalaverissa, jossa käytiin läpi tiimiläisten projektiin käyttämät työtunnit. Joillakin tunteja oli koko puolen vuoden aikana kerynyt vain pari.

 

Millainen olisi tiimi, jossa aina päätöksiä tehtäisiin kepeästi “joojoo!”? Millaista sitoutuminen silloin olisi? Voisiko käydä jopa niin ikävästi, että kun tarpeeksi monta kertaa tehdään hätäisiä joojoo-päätöksiä ja projekti-x:n tapaan ei kuitenkaan seistä sanojen takana, se alkaa syödä luottamusta tiimiiä ja sen yhteisiä päätöksiä kohtaan? Kun päätöksentekoon ei panosteta, sitoutuminen kärsii, jonka myötä luottamus kärsii. Aika ikävän kuuloinen noidankehä.

 

Joojoo-asenne on toki vakava hidaste ja motivaation tappaja tällaisenaan, mutta tällaisen ajattelun positiivisia ja negatiivisia ilmentymiä on muitakin.

 

Joojoo-asennetta kuvaa hyvin lausahdus “mä oon vaan töissä täällä”. Akatemialla saman ajatuksen voi pukea sanoihin “mä vaan opiskelen täällä”. Joojoilija ajattelee ansainneen tarpeeksi hyvää kohtelua vain olemalla olemassa, asenteestaan piittaamatta. Ehkä joskus tietämättäänkin, joojoilija välttelee vastuuta näin viimeiseen asti. 

 

Asenteen seurauksena tiimissä jää ajatuksia jalostamatta, kun ei jakseta haastaa, pureskella ja ajatella yhdessä, kuten dialogissa kuuluu. Joojoilijat ovat niitä, jotka pyörittelevät tiukoissa paikoissa silmiään, ilmaisevat dialogiin korkeintaan turhautumustaan, mutta eivät anna omaa paria markkaa ajatuksen jalostamiseksi. Joojoilija torppaa ideat ja ajatukset hiljaisesti mielessään taikka aktiivisesti ei-rakentavaan tyyliin. Toinen joojoilijan tapa on ottaa jokin ehdotus kiistämättä vastaan, ikään kuin sivuuttaen kaiken merkityksen. “Joojoo, tehään vaikka silleen, ihan sama mulle”. Tästä viimeisestä, välinpitämättömän “ylimyötäilevästä” tavasta onkin johdettu tavan nimi, “joojoo”, vaikka saman taudin oire on myös se, kun yhdessä ajattelun tuotoksia ammutaan alas empimättä, ilman että tarjotaan argumentteja, ratkaisuja, vaihtoehtoja tai mitään muuta uutta evästä dialogiin.

 

Joojoilija on turhautunut tyyppi. Joojoilija valitsee helpoimman mahdollisen väylän poistua uhkaavasta tilanteesta, olkoon se milloin ehdoton kieltäytyminen tai milloin perusteeton myötäily. Voisi oikeastaan puhua joojoo- ja eiei -ilmiöstä, jonka seurauksena lopulta dialogi ei toteudu, koska yhdessä ajatteleminen ei voi sellaisessa ilmapiirissä toteutua, missä jotakuta ei kiinnosta. Dialogi on yhdessä ajattelua. Millaista yhdessä ajattelua se on, että tiimin yksi tai muutama aivosolu ajattelee, ja loput aivosoluista sanovat vain joojoo tai eiei?

 

Joojoo ja toimintahäiriöt

 

Ehkä koko joojoo -asenteen määritelmä ja sen lanseeraus vaatii vielä jonkun mielestä tarkennusta, mutta me hyväksymme sen sellaisenaan. Joojoilun oireita ovat oikeastaan kaikki viisi pahinta toimintahäiriötä, jotka Patrick Lencioni kirjassaan “Viisi toimintahäiriötä tiimissä” esittää.

 

1. Luottamuksen puuttuminen (Absence of Trust)

2. Konfliktin pelko (Freat of conflict)

3. Sitoutumattomuus päätöksiin ja tekemiseen (Lack of commitment)

4. Keskinäisen vastuullisuuden pakoilu (Avoidance of accountability)

5. Tulosten sivuuttaminen (Inattention to results)

(Lencioni 2002, 188)

 

Viidestä toimintahäiriöstä kaikki kulkevat käsi kädessä. Kun luottamusta ei ole ja pelätään konflikteja, voidaan helposti sanoa “joojoo” tarkoittamatta sitä. Ethän koskaan halua pettää kavereitasi, jos et halua konflikteja. (Lencioni) Toisaalla taas “eiei” saattaa helposti lipsahtaa suustasi, jos et luota lainkaan tiimikaveriin joka esittelee kolmannettasadattakuudettatoista kertaa “mahtavinta liikeideaansa ikinä” ja haluaa sinut mukaan.

 

Kolmas kohta – sitoutumattomuus – on päivänselvä joojoilun merkki. Jokin päätös kuulostaa arkitilanteessa hyvältä ja pätevältä, mutta pöytäkirjan merkinnöistä ja tarkastuksista huolimatta se unohtuu mielestä sen sileän tien. Vastuun pakoilu on pahinta mahollista eieitä, silloin sisäinen “eiei” eli hylkäämisen mielentila on mennyt jo niin pitkälle ettei suuta saa suivaantumisuuttaan auki. (Lencioni)

 

Positiivinen joojoo

 

Nopea tekijätyyppi ärsyyntyy, kun toinen näyttää laiskalta eikä ala heti hommiin, vaan tuo mokoma ottaa vielä toisetkin viisi minuuttia hiljaiseen omaan pohdintaan. “Mitä vielä pohdit?! – Nyt kääritään hihat!” Ajatteluorientoituneina me kirjoittajat sen sijaan ollaan ihan hiilenä, kun muistellaan näitä kaikkia ajattelun laiskuuden tähtihetkiä, eli tiimimme “joojoiluja”. Hiiltymisestämme huolimatta, voimme nähdä myös joojoilussa hyviä puolia.

 

Hyvää joojoossa on ollut toisten tsemppaaminen ja tässä yhteydessä kyseenalaistamisen puuttuminen. On välillä enemmän kuin tervettä ja buustaavaa olla tiimikaverille kannustava ja idealistinen ja lisätä vähän vielä vettä myllyyn. Näin voi pelastaa jopa tilanteita, jossa tiimikaveri on jo menettänyt toivonsa. Pelkkä papukaijamainen joojoo-haippailu on kuitenkin usein lähes arvotonta;  jotta joojoolla olisi arvoa, sen pitää olla samalla rakentavaa.

 

Sivulla thisisservicedesigndoing.com esitellään “Yes, and..” fasilitointimenetelmä. Tässä menetelmässä fasilitaattori ohjeistaa osallistujia testaamaan pareittain keskustelua vaikka pikkujoulujen suunnittelusta niin, että ensin toinen kertoo idean ja toinen saa vastata ideaan vain niin, että aloittaa vastauksensa aina “Joo, mutta”. Tällainen “joo, mutta” -keskustelu on monelle tuttua. Se voi olla loogista, kuten “Joo, mutta oletko ottanut huomioon, että meillä on tällä hetkellä poikkeuksellisen vähän henkilöresursseja” tai vain leipääntynyttä “Joo, mutta organized meidän firmassa on aina ollut tapana tehdä näin.”. Kun pari on keskustellut “joo, mutta” -lauseilla, vaihdetaan tilalle “joo, ja”. Nyt tarkoituksena onkin aina jatkokehittää toisen ideaa. “Joo, ja” -keskustelu on usein innostuneen rakentavaa joojoilua, “Joo, ja samalla saatais arvokasta kokemusta tästäkin asiasta!”.

 

Menetelmän tarkoituksena on demostroida, kuinka divergenssi, eli vaihtoehtoja tuottava vaihe (“Joo, ja!”) ja konvergenssi, eli vaihtoehtoja rajaava vaihe (“Joo, mutta..”) ovat molemmat tärkeitä. Thisisservicedesigndoing.com sivulla todetaan, että joo ja -keskustelu on usein osallistujille kivempaa ja suunnittelu etenee pidemmälle. Suunnitelmat tosin saattavat kaatua helposti, kuten omista joojoilukokemuksistammekin tiedämme. Joo, mutta -keskustelu on realistisempaa ja monelle myös tuttua & luontevaa, mutta keskustelu pelkästään tällä ajatusmaailmalla on tuskaista ideoiden torppailua. Siksipä molempia tarvitaan, yhdessä rakentavasti joojoilu on hyvää, jos sen jälkeen – omana vaiheenaan – otetaan mukaan realismi ja harkitsevampi pohdinta. Näin keskustelu helpottuu, kun koko ryhmä ajattelee ensin samalla tavalla kaikki yhdessä toisiaan buustaavasti – ja sen jälkeen yhdessä hidastetaan meininkiä ja villit ideat kesytetään toteutuskelpoisiksi.

 

Lopuksi

 

Toisaalta meillä suomalaisilla on ihan raivostuttavan pitkän ajattelun ja pohdinnan tapa, ja mitään ei ikinä osteta samalta istumalta (ei ainakaan samplia-kauppoja ja monia muitakaan yrityskauppoja). Samplia -projektia tehdessä olen usein kahdehtinut Etelä-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa kasvaneiden ja toimivien henkilöiden ja yritysten pikaista päätöksentekoa. Tuntuu, kuin kaikille siellä olisi ennalta selvää, onko jokin asia täysi joojoo vai täysi eiei. Se on näyttävää ja näyttää olevan todella hyvää joojoota ja eieitä, mutta ken tietää, onko se sitä. Noh, myönnettäköön, että meihin verraten se on ainakin tehokasta – ehkä jo se pelkästään on parempaa.

 

Meillä Suomessa täytyy asioita “miettiä yön yli” ja vielä toisenkin. Suunnittelemme, harkitsemme ja varmistelemme paljon ennalta. Hyvä keskitie joojooilun ja mähminnän välillä olisikin se, että pohjatyö mähmitään perusteellisesti ja sitten sen perusteella tehdään päätöksiä ketterästi. Kun ymmärtää syvällisemmin omaa ja tiimin ajattelua, arvoja, vision, mission ja tavoitteet, voi näihin peilaten päätöksiä tehdä sukkelammalla ajattelulla. Joihinkin tilanteisiin sopii pitkä ja rauhallinen dialogi, toisissa parempi on nopea äänestys. 

 

“Yrittäjän tärkein sana on ei”. Näin me molemmat toteamme. Tämä ei kuitenkaan tarkoita eiei-ajattelua, vaan juurikin sitä, että päätöksiä tehdään tavoitteiden mukaisesti, ja jos maailman innostavin projekti-idea ei kuitenkaan tue tarkasti ennalta pohdittuja tavoitteita, sille voi hyvillä mielein sanoa ei. 

 

LÄHTEET:

 

Patrick Lencioni: The Five Dysfunctions of a Team (2002)

 

Ellun kanat: Mitä huomenna tapahtuu ajattelulle?

 

https://www.thisisservicedesigndoing.com/methods/yes-and-warm-up

Luettu 19.9.2019.

 

Kommentit
  • Salla Nieminen

    olen Tässä vaihtuu hämmentävästi kertoja kesken kaiken.

    11.11.2019
  • Salla Nieminen

    Essee, joka jättää pohtimaan myös omaa käyttäytymistä. Alku on tosi mielenkiintoisesti rakennettu ja se tempaa mukaansa! Esseessä yhdistellään kirjoista luettua omiin kokemuksiin, ja pohdiskellaan kriittisesti, miten joojoo-käyttäytyminen näkyy omassa tiimissä ja mitä hyötyä ja haittoja siitä voi olla. Essee on hyvin käytännönläheinen, mutta siihen nähden että kyseessä on akateeminen essee (soluessee), lähdeviittaukset pitäisi hioa kuntoon, sillä suurimmalta osin ne puuttuvat kokonaan.

    15.11.2019
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close