Missä ja miten olen johtanut?

Olen aina ollut huolehtivainen. Lapsuudesta asti olen meistä veljeksistä ollut se, joka on huolehtinut ja stressannut muiden puolesta. Kaksoisveljeni keskittyi usein vänkäämään vastaan kotiaskareista, kun minä olin jo niitä tekemässä; ja usein myös hoidin veljeni työt siinä samalla. En osaa sanoa täydellisesti miksi olen näin toiminut. Kyse ei ole ainakaan siitä, että haluaisin olalle taputuksia tai kunniaa siitä, että olen tehnyt enemmän kuin muut – se ei kiinnosta minua pätkän vertaa. Viimeistään yläasteiässä olin vain niin kyllästynyt jatkuvaan tappelemiseen, että omalla työpanoksellani yritin välttää konfliktit. Joskus onnistuin, joskus taas en. Toki tällainen toimintamalli ei ole opettanut minua olemaan konflikteissa. Sen sijaan olen oppinut antamaan omastani yhteisen hyvään.

Toinen hyvin merkittävä tekemiseeni vaikuttava asia on tekemättömyyden tunne. Se on tunteista sietämättömin minulle ja kaikista pahin on, jos joku toinen sen minulle kertoo. En kiellä, ettenkö olisi monesti ryhmätöissä ollut toimeton, mutta se on varmaa, että paha mieli siitä on joka kerta tullut. Tämäkin ajattelumalli tai ”tunnemalli” juurtaa perheeni kulttuurista. Kun meillä jaettiin kotitehtäviä, niin ennen kun päästiin edes tekemään niitä, niin meidän täytyi aina keskustella, kuinka paljon kukin tekee, jotta työnmäärä olisi tasainen kaikille. Lähtökohta ja ajatus hyvä, mutta toteutus ja käytäntö ei niinkään. Tuloksena oli hirvittävää työtehtävien laskemista, joka ei auttanut työn tekemistä. Vaikka olen yrittänyt vältellä ajatusta, niin kyllä minussakin lopulta pieni työnlaskija elää. Tämän takia teen töitä vähän enemmän kuin muut, jotta kukaan ei voi ainakaan minulle tulla sanomaan, etten ole tehnyt mitään tai jos tulee, niin minulla on aseet jo ladattuna.

Kaikkein eniten johtamistaustaa minulla on ollut partiosta, jossa huolehtijan rooli on näkynyt kaikkein selkeimmin. Partio on lasten- ja nuorten järjestö, jossa vääjäämättä johdetaan ja ohjataan lapsia. Minulla on kokemusta erityisesti nuorempien, 7–9-vuotiaiden, johtamisesta. On sanomattakin selvää, että lasten ja aikuisten johtaminen on erilaista. Lähtökohtana on se, että lapsi näkee sinut turvallisena aikuisena, johon hän voi turvautua ja luottaa kovan paikan tullen. Lapselle ei voi antaa “ei juuta”, vaan aina pitäisi pystyä sanomaan jotakin ja ohjaamaan johonkin suuntaan, jotta tilanne ratkeaisi. Vaikka suurin osa tapauksista, jossa lapsi tulee itkien luokseni, onkin mitäänsanomattomia ja turhia omasta mielestäni, niin missään nimessä en saa alkaa vähättelemään toisen henkilön tunnekokemusta. Lapsilla ei ole sellaista rationaalista ajattelukykyä kuin aikuisilla, minkä takia hyvin pienistäkin asioista tulee suuria tunnepurkauksia. Lapsilta ja nuorilta olen oppinut, että kaikkea ei voi ratkaista pelkillä faktoilla.

Miten johdan tällä hetkellä?

Koko tämän vuoden olen yrittänyt johtaa esimerkillä. Kysyn jatkuvasti kysymyksiä itseltäni, kuten miten voisin olla hyödyksi tänään? Mitä mahdollisuuksia voisin tänään löytää? Voinko jakaa omastani jonkun muun kanssa? Tällaisten kysymysten kysyminen päivittäin on auttanut minua suuresti; näen, tunnen ja ajattelen paljon selkeämmin. Myös kestävä yrityskulttuuri on noussut itselleni yhdeksi pääteemaksi. Kuten aikaisemmin kerroin, niin vaikka olen itse valmis tekemään töitä enemmän kuin mitä vaaditaan, kaikki eivät niin tee, enkä voi vaatiakaan. Yritän myös olla läsnä sellaisissa tilanteissa, joista en itse tiedä mitään.

Yksi suurimmista vahvuuksistani ihmisenä ja johtajana on toimeen tuleminen kaikkien kanssa. Olen joissain tilanteissa todennutkin, että supervoimani on tulla toimeen sellaisten ihmisten kanssa, jotka muut kokevat hankaliksi. Mielestäni kukaan ei ole arvoton, vaan kaikki ovat sisimmässään yhtä arvokkaita. Joillakin ihmisillä vain huonot puolet tulevat herkemmin esille väärissä tilanteissa. Mitä tahansa teenkään, en ikinä halua kenenkään kokevan arvottomuutta ainakaan omien toimieni kautta.

En tiedä vienkö tiimiäni välttämättä mihinkään suuntaan – eteenpäin toivottavasti, mutta sekin on liian häilyvävastaus. Ehkä kuitenkin yritän saada muut aloittamaan, mitä ikinä kukin haluaa alkaa tekemään. Sen takia asioiden ”vieminen” on huono termi itselleni; minä enemmänkin työnnän. Tällä hetkellä koen johtamiseni keskittyvän enemmän aloittamiseen ja ideoiden kehkeytymiseen. Voisikin sanoa, että olen hyvä aloittamaan, mutta huono jatkamaan – kunpa voisinkin aloittaa jatkamisesta. Tämä lienee myös yksi niistä tekijöistä, jonka takia Samoassa asiat eivät tunnu kulkevan. Ideoita ja ajatuksia syntyy paljon, mutta ei sellaista ideaa tai ajatusta, että joku lähtisi viemään asiaa eteenpäin. Syyllistyn tähän paljon itse.

Olen heittäytyjä ja alkuinnostuksessani saan muutkin innostumaan asiasta. Alkuinnostuksen loputtua menetän mielenkiintoni ja motivaationi, jonka jälkeen etsin uuden asian, josta innostua. Jossain määrin minulta siis puuttuu kyky sitoutua, varsinkin pienemmissä asioissa.

Millainen johtaja haluan olla tulevaisuudessa?

Selvä kehityskohta on prosessien ja jatkumoiden luomisessa. Aloitan ja saan aikaiseksi paljon, mutta en osaa jatkaa niitä. Siksi haastankin itseni etsimään tehtäviä, joita voin jatkaa esim. jokin hyllytetty tai muuten paikallaan oleva projekti.

Olen tyytyväinen ominaisuuksiini, joita minulla jo on. Kaikkea voi aina parantaa ja oppia lisää, mutta koen olevani jo nyt joltain osin haluamani tulevaisuuden johtaja. Olen mukautuva tyyppi, josta koen olevan paljon hyötyä minulle tulevaisuudessa. Tämänhetkinen johtamiseni ei välttämättä toimi kaikille, jonka takia on tärkeää pystyä räätälöidä johtaminen aina tilanteen mukaan. Tulevaisuudessa ei ole väliä minkälainen johtaja minä haluan olla, vaan minkälaisen johtajan muut tarvitsevat.