Tampere
29 Mar, Wednesday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Johtamisen automaatio



Kirjoittanut: Krista Tikkanen - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Avoin mieli
Natalie Goldberg
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Tänään luin Valtin ja Joen kirjoittaman soluesseen, joka käsitteli mielenterveyttä osana yksilön ja yhteisön hyvinvointia. Lukemani jälkeen tunsin piston sydämessäni, pohdin olinko riittävä tuki oman BL kauteni aikana, sitä tarvitseville? Sisimmässäni tiedän tehneeni parhaani niissä rajoissa, joissa minun on ollut mahdollista toimia ja auttaa tiimiläisiä kauden aikana. Essee kolahti myös omaan luukkuun, sillä henkilökohtainen jaksaminen kevään loppupuolella oli varsin vähissä. Niin paljon oli menty eteenpäin kauden aikana, käsitelty kuormittavia tilanteita Kipinän arjessa sekä omassa yksityiselämässäni. Kulutettu lausetta ”lopulta kaikki kääntyy parhain päin”. Ja niin kääntyikin, solmut alkoivat aueta ja kesäloma koitti juuri oikeaan aikaan, pääsimme lataamaan akkuja. Teki hyvää huusata, jotain aivan muuta kuin kouluun liittyviä juttuja ja päästellä kunnolla höyryjä pihalle. Tehdä siis sellaisia asioita, jotka lukemani esseen mukaan auttavat arjen kuormituksesta palautumiseen (Valtti & Joki, 2022.)

Keräsin kauden aikana paljon palautetta omasta toiminnastani johtajana, tein niistä hyvät muistiinpanot, jotka reflektoin itsearvioinnin kautta. Olen kuitenkin kesän ajan kipuillut sitä, että tämä kaikki pitäisi saada kirjoitettua pois mielestä, paperille. Jotta pääsisin eteenpäin ja kohti uutta syksyä, myös esseiden muodossa. Luin kirjan Avoin mieli, josta poimin ajatuksen, mitä jos kirjoittaisin tämän esseen treenikirjoituksen voimalla? Kirjoittaja kertoo kirjassaan treenikirjoittamisen perussäännöistä, joita hyödyntämällä kirjoittamisesta saadaan sujuvaa ja luontevaa. Hänen mukaansa kirjoituskäsi pidetään liikkeessä, sitä ei hallita turhan kontrollin tai täsmentämisen voimin, vaan tarinan annetaan kulkea omaa tietään (Goldberg, 2004, 16-19).

Oppeja johtamisen kaudesta kertyi paljon ja olemme työparini kanssa suunnitelleet kokoavamme akateemisen esseen johtamisen työkaluista, joita kevään aikana opimme, vakavampaa otetta tulee siis olemaan luvassa vielä tämän syksyn aikana. Tänään kuitenkin päätin, että mitä ikinä tälle paperille syntyykään, olkoon se sitten sitä, oman ajatukseni virtaa. Tästä esseestä saat ehkä inspiraation kirjoittaa ajatuksesi paperille rajoittamatta sitä sen tarkemmin? Jos kokeilit, kerro onnistuitko?

 

Millaista oli olla Kipinän Business Leader ja millainen oli minun kauteni?

Jälkikäteen katsottuna, olin tukipilari, vankkumaton sellainen. Jonkinlainen automaatio, työminä oli päällä koko kauden ajan. Sysäsin omat tunteeni syrjään ja pyrin toimimaan tilanteiden vaatimalla tavalla sekä johtamaan tiimiä omalla esimerkilläni.

Koen kevään olleen tapahtumarikas, valmentajamme Tutta kuvasi sitä kauden lopuksi sanoin, ”tulipaloja oli koko ajan sammutettavana”. Hän kysyi moneen kertaan kautemme aikana, mitä kuuluu ja kuinka voitte? Tämä auttoi, sillä saimme kertoa mielen päällä olevat asiat ja tiesimme, että on ihan inhimillistä, jos meistä aika ajoin tuntui vaikealta. Kausi Kipinän johtajana oli mielestäni erittäin raskas, monista henkisistä yhteentörmäyksistä sekä yksilöiden pahoinvoinnista johtuen. Silti se antoi paljon ja oli opettavaisempi kuin mikään tiimin kanssa aiemmin kokemani, sillä samaan aikaan tiimi oli innokas ja halusi pyrkiä kohti parempaa. Tehtiin yhdessä töitä sen eteen, että valoa kajastaisi tunnelin päässä. Kevään tärkeimpiin henkilöihin kuului myös HR, oma työparini sekä tukipilarini, jonka kanssa meillä synkkasi tunne- ja järkitasolla paremmin kuin kauden alussa olisin osannut kuvitellakaan. Puhuttiin paljon, ja avain etenemiseen oli avoimuus myös koko tiimin tasolla. Yksilöiden kanssa käydyt one to one keskustelut ja tiimin yhteiset pajat sekä viikkopalaverit yhteisten tavoitteiden määrittämiseksi olivat tärkeitä. Ne veivät meitä kohti sitä, mistä tänä syksynä aloitetaan. Mahdollisimman puhtaalta pöydältä. Lähtöviivalta, Kolmanteen opiskelu vuoteen.

Olen kiitollisin mielin, että niin moni heittäytyi kanssani mukaan keskusteluihin ja sain oppia heistä todella paljon lyhyessä ajassa. Uskon tiimin olevan vahvempi, hitsautuneempi ja samalla tuore sekä uusi. Sillä kaksi meistä siirtyi kesän aikana uusiin haasteisiin ja neljä vaihdossa ollutta kipinäläistä palaa takaisin tiimin arkeen tulevalla viikolla. Odotan kovasti heitä ja sitä mitä heillä on meille kerrottavanaan, samoin kuin odotan kaikkien muidenkin tapaamista. Kesä on ollut jälleen kerran kiireinen ja kipinäläiset ovat levittäytyneet ympäri suomen omien projektien, kesätöiden sekä lomailun pariin. Samalla töitä on tehtävänä, jotta saadaan kaikki ajan tasalle tiimin arjesta sekä asetetuista tavoitteista.

Avoimuutta ja sitoutumista on edelleen harjoiteltava, jotta saadaan tehtyä enemmän yhdessä, näkyväksi. Mutta ihan ensiksi on mahtavaa vain kysyä, että mitä kuuluu? Ja ottaa aikaa sille, että kaikki saavat kertoa omasta kesästään.

 

Lopuksi

Täytyy vielä suositella tuota lähteestä löytyvää Valtin ja Joen voimakasta tekstiä, siinä essee, joka antaa varmasti monelle ajattelemisen aihetta. Kiireestä huolimatta, on tärkeää huolehtia siitä, että huomaa aika ajoin kysyä mitä toiselle kuuluu ja antaa hänelle mahdollisuuden keventää mieltänsä. Toiselle, se että kysyt, saattaa olla päivän positiivisin asia. Pieni vaiva – iso merkitys.

Ja mitä tulee treenikirjoittamiseen, tekipä hyvää täräyttää kaikki paperille sen suurempia miettimättä. Tapanani on lukea esseeni ääneen, jotta saan käsityksen onko teksti ymmärrettävää, ja tässäkin tapauksessa tein tarvittavia korjauksia kappaleiden päätteeksi. Ääneen lukemisessa on sellainen juttu, että se rajaa mahdollisuuksia työskentelytiloja ajatellen, sillä esimerkiksi kirjastossa olijat saattaisivat häiriintyä hälinästä esseetä luodessani. Ja pakko myöntää etten kyllä edes kehtaisi lukea tekstiäni ääneen muiden ihmisten kuullen. Ihan täyttä tehokirjoitusta tämäkään kerta ei ollut, mutta hyvää oppia siihen, kuinka hyödyntää hetket tekstin syntymiselle. Avoin mieli kirjasta löytyy kappale missä kehotetaan lukemaan omaa tekstiään ääneen, kun kirjoittamista sekä lukemista toistaa useaan kertaan, lakkaa epäilemästä oman tekstinsä laatua ja kirjoittaminen vapautuu (Goldberg, 2004, 81.)

Hyvää syksyä just sulle!

 

Lähteet

Goldberg, N. 2004. Avoin mieli. 1. painos. Keuruu. Otavan kirjapaino.

Valtti, I & Joki, M. 2022. Luettu 18.8.2022.

Mielenterveys osana yksilön ja yhteisön hyvinvointia

 

Artikkelikuva Tikkanen, K. 2022.

Kommentit
  • Tutta

    Kiitos Krista esseen kautta tulleesta palautteesta! Tuntuu hyvältä kuulla, kuinka paljon sinulle merkitsi se, että kysyin sinulta ja HR:ltä useasti, mitä teille kuuluu ja miten jaksatte? Olihan tuo kausi kieltämättä melkoisen vaativa, mutta samalla siitä oli mahdollista oppia todella paljon, niin kuin olemme yhdessäkin todenneet!

    13.12.2022
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close