Taas vaihteeksi valitsin seuraavaksi luettavakseni johtajuudesta kertovan kirjan. Tällä kertaa sain käsiini Alf Rehnin teoksen Johtajuuden ristiriidat. Hyvä johtaja on vaikea määritellä tarkasti, koska ei ole vain yhtä tai oikeaa tapaa olla menestyksekäs johtaja. Jotkut voivat pitää hyvää johtajaa tiukkana määrätietoisena leaderinä joka johtaa toimintaa voimakkaasti, mutta yhtä aikaa hän ei haluaisi että esimies olisi liian lähellä häntä. Ristiriitojako? Kyllä! Kirjassa käytiin useita esimerkkejä läpi, mutta käsittelen näistä ristiriitoja, jotka kolahtivat itselleni eniten.

Usein mielletään, että isoilla johtajilla pitäisi olla suuret visiot mielessä ja ajatella suuria linjoja. Tämä varmastikin on totta todella suurissa konserneissa, mutta vain suuria linjoja vetämällä mikään ei muutu. Pienet asiat ratkaisevat! Rehn sanookin kliseisesti kirjassaan ”- erinomaisuus koostuu siitä, että tekee tuhat asiaa loistavasti – ei siitä, että tekee yhden loistavan asian.”(Rehn 73) Johtamisen näkökannalta tämän toteuttaminen vaatii erinomaista kykyä tasapainotella asioilla, mitä asioita on johdettava ja mihinkä ei. Johtajankaan ei tarvitse tietää ja puuttua joka asiaan. Kuinka vedät suuria linjoja yritykselle ja olet kuitenkin mukana jokapäiväisessä toimissa ja pyrit johtamaan pieniäkin asioita? Vaativa tehtävä varsinkin suuremmissa yrityksissä. Pienistä asioista koostuu kokonaisuus, jos pienet asiat ole kunnossa suurilla linjoilla ei ole oikeastaan merkitystä.

Onko johtajuus näkyvää vai ei? Jos johtajaa ei näy paljoa, mutta yrityksellä menee hyvin, onko johtaja hyvä vai huono? Tässä tapauksessa johtaja voi olla toiminut erittäin hyvin, mutta hänen toimiaan ei ole tullut kaikille esille. Hän on toiminut mahdollistaja ja on tehnyt kaiken työntekijälle mahdollisimman yksinkertaiseksi. Verraten johtajaan, joka haluaa olla esillä ja haluaa hänen työnsä tulevan nähdyksi. molemmissa tyylissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta nämä tyylit eivät sovi joka tilanteeseen ja jokaiseen työyhteisöön. Joissakin yrityksessä tarvitaan johtajaa joka ns. johtaa esimerkillä, on todella lähellä toimintaa ja on näkyvässä roolissa. Toisissa puolestaan työntekijät haluavat tilaa ja vastuuta. Tällaisessa ympäristössä läheltä johtaminen olisi väärä tapa lähestyä tilannetta. Mutta jokaisessa työyhteisössä on erilaisia ihmisiä ja juurikin erilaiset ihmiset tekevät johtamisesta haastavaa, mutta myös nautinnollista. Jotkut ihmiset tarvitsevat omaa tilaa ja toiset haluavat, että heitä johdetaan läheltä. Työyhteisössä jokaisella on mielipiteensä siitä millainen on hyvä johtaja, johtajan on lähes mahdoton täyttää kaikkien alaistensa mieltymyksiä, mutta johtajan on silti hyvä ottaa huomioon kuinka eritavalla alaiset ottavat asioita vastaan.

Johtajuus on järkeä ja tunnetta. Itse pohdin asioita paljon järjen kautta, lähinnä siksi että se on itselleni luontaista. Kun asioita puntaroi järjellä pääsee usein hyvää lopputulokseen tai ainakin sillä pystyy karsimaan vaihtoehtoja. Järki ohjaa hyvin ajattelua, mutta tunteella on merkittävä osa päätöksentekoa. Varsinkin kun tehdään asioita ihmisten kanssa tunteet ovat aina läsnä. Tämän takia johtamista on mielestäni mahdoton koneellistaa, ainakin silloin kuin ihmiset tekevät töitä. Mutta kumpi on tärkeämpi tunne vai järki? Tämänkin vastaus on varmasti henkilökohtainen asia riippuen siitä kummalla tavalla itse teet päätöksiä. Eli oikeaa vastausta ei ole.

Itselleni tärkein kirjan oppi ole se, että kukaan ei voi olla paras johtaja, mutta voit olla paras johtaja siinä tilanteessa ja ympäristössä missä työskentelet! Tilanteet vaihtuu, ihmiset vaihtuu ja muuttuu. Hyvä johtajuus ei ole pysyvää eikä pidäkään olla. Eri työpaikan ristiriitoja taklatessa, pitää muistaa että johtajuus on tasapainottelua hämyisessä maailmassa.