Paneelikeskustelu

Törmäsin tietokoneeni tiedostoja kolutessani vanhoihin muistiinpanoihini paneelikeskustelusta, johon osallistuin vuonna 2017. Paneelikeskustelun aiheena oli johtaminen digitaalisessa julkisuudessa. Paneelissa osallistujina olivat konsultti ja mediatutkimuksen väitöskirjan tekijä, nykyinen hallitusammattilainen Antti Aho, Pihlajalinnan toimitusjohtaja, nykyinen Synlab Finlandin toimitusjohtaja Aarne Aktan, Ellun Kanojen viestinnän tekijä, nykyinen asiakkuusjohtaja Jenny Antonen, Tampereen yliopiston puheviestinnän professori Pekka Isotalus sekä puheviestinnän maisteriopiskelija, nykyinen Ilmarisen palveluasiantuntija Teija Sotkasiira. Juontajina paneelissa toimivat Aamulehden päätoimittaja Jussi Tuulensuu sekä Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun ylioppilaat ry:n puheenjohtaja, nykyinen tohtoritutkija Maarika Kujanen. Kokosin tähän esseeseen tiivistetysti panelistien vastauksia juontajien kysymyksiin ja kommentoin niitä omien kokemusteni sekä pohdinnan kautta.

Mitä johtaminen on?

Aarne Aktan käynnisti paneelikeskustelun johtamisen määritelmästä. Aktanin mukaan johtaminen on toimintaa, jossa ihmiset varustetaan taidolla, tiedolla ja tunteella, jolla tähdätään yhtenäiseen liikkeeseen ja lopputulokseen. Antti Aho täydensi kommentoimalla, että johtajan tehtävä on saada johdettavan asenne ja/tai käytös muuttumaan. Jenny Antonen vertasi johtamista designiin: jos asiat toimii, sitä designia ei huomaa. Johtaminen on Antosen mukaan parhaimmillaan, kun sitä ei huomaa. Pekka Isotalus näkee johtamisen vuorovaikutuksena. Hänen mukaansa taitava vuorovaikutus on johtajan pääomaa, joka johtaa parempaan lopputulokseen. Teija Sotkasiiran mielestä hyvä johtaja saa ihmisistä parhaat puolet esiin.

Omasta mielestäni tätä määrittelyä olisi voinut jatkaa ja käydä läpi lukemattomien metaforien kautta. Johtaminen on miljoonaa asiaa, ja vaikka panelistit toivat pöydälle hyvin erilaisia näkökulmia johtamiseen, huomasin nyökkäileväni jokaisen pointin kohdalla.

Millainen on johtamisen onnistumiskokemus?

Milloin johtajana voi tietää onnistuneensa? Millaisia tavoitteita johtajilla? Ahon mukaan hyville ihmisille pystyy viestimään pahassakin paikassa, yhteistyöllä. Mielestäni tämä pitää paikkansa, mutta tavoitetilan tulisi olla sellainen, että ihmisille pystytään viestimään pahassakin paikassa, oli kyse millaisesta tilanteesta tahansa. Aktan kommentoi tätä seuraavasti; Johtaja rakentaa edellytyksiä, että organisaatio voi kukoistaa. Kulttuureista vahvin on voittamisen kulttuuri. Mielestäni voittaminen käsitteenä on mielenkiintoinen. Voittaminen kiehtoo minua, sille kun ei kukaan osaa oikein sanoa siihen johtavia syitä etukäteen. Yleisen tason määreet – loistavat työntekijät, hyvä johtaja, mahtava joukkuehenki – eivät vielä vakuuta minua, sillä tuntuu liian helpolta sanoa voittamisen salaisuudeksi olla vain parempi kuin muut, vaikka tietysti se edesauttaa voittamisessa.

Voittamisen kulttuurin teoria menee jotakuinkin näin: Voittamaan opitaan voittamalla, se luo voittamisen kulttuuria, joka sitten auttaa organisaatioita voittamaan jatkossakin. Mistä työpaikat ammentavat voittamisen kulttuuria? Ja miksi eri yrityksissä voittamaan tottuneet yhteisöt eivät yhdessä sitten aina voitakaan?

Nokia oli maailman johtava matkapuhelinvalmistaja, ja yhtiössä vallitsi varmaankin voittamisen kulttuuri. Sen entinen strategiajohtaja Mikko Kosonen on kirjoittanut kirjan strategisesta ketteryydestä, joka on eräs menestyksen takana olevista menestystekijöistä. Se koostuu kolmesta asiasta: Yhtiön johdon strategisesta herkkyydestä lukea ympäristön muutoksia, kyvystä allokoida resursseja nopeasti ja joustavasti ja johdon yhtenäisyydestä, jossa yrityksen johtoryhmä sitoutuu tekemään töitä koko yrityksen eteen. Vaikka ihmiset lopulta kulttuurin tekevätkin, johdon merkitystä ei sovi aliarvioida. Johto rekrytoi, johto valitsee tekijät, ja johto näyttää suunnan ja inspiroi muut mukaan.

Millaisia perusperiaatteita yrityksen ulkoiseen ja sisäiseen viestintään liittyy, josta pitää aina pitää kiinni?

Tämä oli mielestäni erityisen mielenkiintoinen kysymys, ja se herätti panelisteissakin monenkirjavia vastauksia. Antonen korosti totuuden, toistamisen ja selkokielen tärkeyttä. Hän myös totesi, että näkee ulkoisen viestinnän yhtä lailla sisäisenä viestintänä digitaalisella aikakaudella, johon muut panelistit yhtyivät. Isotalus oli yhtä mieltä totuuden tärkeyden kanssa, ja toi esiin viestinnän eettisyyden esimerkiksi kiusaamisen suhteen. Isotalus ei kuitenkaan tätä kummemmin noudattaisi minkäänlaisia perusperiaatteita: mitä yllätyksellisempää se on, sitä parempaa se on. Aktan kuulutti faktaperäisyyden perään. Hänen mukaansa viestintä, joka ei ole kiinnostavaa, on merkityksetöntä. Isotalus huomautti myös digitaalisuuden mukanaan tuomasta kaksisuuntaisuudesta viestinnässä: yritys tarvitsee myös kuuntelutaitoa, erityisesti sisäisessä viestinnässä. Kuulluksi tulemisen tunteen aikaansaaminen niihin henkilöihin, joita johtaa, on ensisijaista.

Omasta mielestäni digitalisaatio on nimenomaan vaikuttanut tähän yrityksen viestinnän pohjimmaiseen luonteeseen. Mennyttä on aika, jolloin organisaatiot pystyivät työntämään viestejä yksisuuntaisesti asiakkaille, joilla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin kuunnella viesti ja valita muutamista vaihtoehdoista mieleisensä. Digitaalisella aikakaudella asiakas on kuningas, ja asiakkaan ääni on yritysjohdon kuultavissa helpommin kuin koskaan ennen. Tämä luonnollisesti koskee myös sisäistä viestintää.

Millaista viestintäosaamista johtaja tarvitsee? Mitä alustoja käytätte? Mitä se on muuttanut?

Panelistit kommentoivat, että viesti ja hyöty johtamisen näkökulmasta ovat tärkeämpiä, kuin jonkun tietyn alustapaketin hallitseminen. Johtajien pitäisi Sotkasiiran mukaan huomioida oma hyötynäkökulma, persoona ja ajankäyttö kanavien valinnassa. Mutta millaista osaamista digitaaliajan johtaja tarvitsee viestiäkseen onnistuneesti? Isotalus korostaa perusasioita: vuorovaikutussuhteiden ylläpito, tiedonhallinnan taidot ja ryhmän johtajuus. Hänen mielestään tarvittava vuorovaikutusosaaminen on sinänsä sama, oli väline mikä tahansa. Isotalus näki erityisenä haasteena digitaalisuuden tuoman haasteen sisäiseen viestintään. ”Pahimmat ongelmat on järjestelmän olemassaolo, mutta keskustelut uupuvat”. Aktanin mukaan viestinnän ydin on sama tänään kuin ennenkin. Pitää olla rohkeutta, sekä struktuuri siihen miten puhutaan. Aktan jatkaa, ettei viestinnän välttämättä tarvitse olla itsearvoisesti provosoivaa, vaan ”mitä aidompaa sen parempaa”. Sekä Isotalus että Aktan harmittelevat johtajien arkuutta somessa toimimisen kanssa. Aktan nostaa esiin vieroksuvansa työminän ja kotiminän erottelua sosiaalisessa mediassa. Molemmat panelistit ylistävä kiinnostavia johtajia, jotka uskaltavat näyttää persoonallista puolta, henkilökohtaisuutta ja näkemystä.

Mielestäni näyttävä johtajuus puhuttaa, myös somessa, joten olen pohjimmiltaan panelistien kanssa tämänkin kysymyksen kohdalla samaa mieltä. Sympatisoin kuitenkin johtajia, jotka arastelevat itsensä likoon heittämistä työnsä ja yksityiselämänsä molemmin puolin. Saku Tuominen nostaa kirjassaan ”Luova järkevyys” esiin näkemyksen suomalaisesta yhteiskunnasta yleisesti, joka osittain selittää tätä ilmiötä. Suomalaiset, sekä yritykset että ihmiset, ovat hyvin mukautuvia, virran mukana menevää kansaa. Poikkeavia ajatuksia karsastetaan, niille saatetaan naurahdella tai jopa pitää hulluutena. Tällaisessa sosiokulttuurisessa kontekstissa ei siis ole ihme, että olemme pääosin vielä lasten kengissä, mitä tulee johtamiseen ja viestintään digitaalisella aikakaudella.

LÄHTEET:

Tolonen, A. 2017. “Nykyjohtaja on kuin media, ristiriitojen luoja, katsokaa vaikka Jari Sarasvuota” – Johtajuuden paneelikeskustelusta tuli hersyvä. https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000007568298.html. Luettu 10.5.2021.

Tuominen, S. 2014. Luova Järkevyys: Arkisen luovuuden ylistys. Otava.