Lähdin lukemaan kirjaa silkasta mielenkiinnosta urheilusta löytyvään valmennusosaamiseen ja sen  yhdistämisestä tiimityöhön sekä bisnekseen. Tätä kirjaa oli jo monesti akatemialla kehuttu,  ja joka oli varattu kaikissa Pirkanmaan kirjastoissa, sain sen kuitenkin käsiini kovan metsästyksen ansiosta Kajaanin kirjastosta, tottakai. Odotukset oli löytää itseeni kolahtavia urheiluesimerkkejä ja sitä kautta helpommin sisäistettävää sisältöä päivittäiseen johtamiseen ja sen oppimiseen.

Omat haaveeni sijoittuvat ihmisten kehittämiseen, valmentamiseen ja johtamiseen. Kokemukset joukkueessa toimimisesta ja johtamisesta palaavat mieleen lapsuudesta saakka, ja ne ovat niitä asioita, joita haluan kokea työelämässä ehdottomasti lisää. Yhdessä onnistuminen ja muiden ilon näkeminen ruokkivat omaa arkeani. Erään rinnakkaistiimin vanhan ja viisaan miehen sanoja lainaten: ”Näytät Kari Hietalahdelta ja olet varmasti hyvä kapelimestari, vaikket mitään osaakkaan soittaa, vielä.”

Nautin suunnattomasti keskustella ihmisten kanssa ja tsempata muita kohti omia haaveita ja haastamaan itseään. Omassa tekemisessä voisi tietysti olla myös parannettavaa tuolta osin, sitä ei voi kieltää. Dettmannin ajatusmaailma oli todella helppo sisäistää ja kirja yllätti jatkuvasti sillä, kuinka paljon tästä voikaan oppia, jo vain näiden kansien välistä. Kiinnostuksesta ihmisiin yksilöinä avaankin hieman yksilölähtöisen johtamisen pointteja ja omia kolahduksia kirjasta.
YKSILÖLÄHTÖINEN JOHTAMINEN

Ei voi näyttää miten tehdään, koska monesti työntekijä on siinä johtajaa parempi jo valmiiksi. Nykypäivän yrityksissä osaamista vaaditaan niin laajalta sektorilta ja ihmisiltä löytyy monialaista osaamista esimerkiksi vanhoista työpaikoista. Tämän takia johtajan on tärkeä ymmärtää jokaiselta osa-alueeltaan perus asiat, mutta antaa työntekijöiden tuoda spesiaaliosaaminen pöytään.

Palautteen anto on tärkeässä roolissa, niin kehuissa kuin rakentavassa mielessä. Haastaa työntekijää onnistumaan seuraavalla kerralla vielä askeleen paremmin ja päästen tätä myötä hyviin tuloksiin ja kehittymään jatkuvasti.

Tulosten mittaaminen on välttämätöntä, jotta voidaan tietää ollaanko onnistuttu vai ei. Mittareita tähän on lukuisia erilaisia ja mielestäni paras malli onkin, että yksilö itse määrittää mittarit yhdessä johtajan kanssa. Tällöin yksilön on helpoin sitoutua niihin ja allekirjoittaa ajatus oikeaksi.

Mikä motivoi ihmisiä jatkamaan kovaa työntekoa, ainakin onnistumiset. Anna johdettaville tilaa onnistumisille ja tunteelle, että he itse ovat siihen suurin syy. Motivoituneelle ihmiselle tarvitsee vain näyttää suunta, ja näin hän onnistuu taas uudelleen. Myös vastuu ja merkityksen tunne auttavat mielestäni motivoitumaan hyvin, yksilölähtöisen johtamisen pointtina onkin antaa valtaa ja vastuuta johdettaville, jolloin johtaja välttyy pelkältä käskyjen jaolta. Kaikille johdettaville tämä tyyli ei sovi, silloin on vain lyödettävä hänelle homma, jossa joku vain kertoo mitä pitää tehdä.

Taidon opettaminen on tärkeä osa valmennusta tai johtamista, anna ihmisille mahdollisuus onnistua ja oppia. Dettmann heittää hyvän vertaus kuvan kylmään veteen heittämisestä ja siitä kuinka ihminen huomaa voivansa olla kokoajan entistä kylmemmässä vedessä, mutta valmentaja ei saa kadota reunalta ojentamasta pelastusrengasta tarvittaessa. Kun hiotaan huipputaitoa esiin, sitä ei saa rajoittaa ylärajoilla, vaan määränpää on ääretön. Tällöin ihminen voi kehittyä vielä askeleen pidemmälle, kuin esimerkiksi aiemmin asian parhaiten hoitanut tekijä.

Valmentajan rooli taidon opettamisessa on kysymykset ja haastaminen. Valmentaja siirtää tietoa uusille tekijöille, sen tiedon mitä on vanhoilta oppinut. Näin taidot hioutuvat kokoajan asteen paremmaksi, kun valmentaja kerää jokaisen tekijän kohdalta parhaat puolet selkäreppuunsa. Kirjailija Erno Paasilinnan sanoin: ”Oppineita ovat vain itseoppineet, muut ovat opetettuja.”

Olen itsekin työskennellyt useiden pomojen ja valmentajien alaisuudessa, ja oma ajatus hyvästä johtajasta on muodostunut hyvin. Komppaan Dettmannia ajatuksesta, että empatia on minunkin parhaan johtajan tärkein ominaisuus. Ne johtajat, jotka ovat myöntäneet virheensä niiden sattuessa ja olleet sitä myöten rehellisiä ja haavoittuvaisia, ovat nauttineet suurinta luottamusta minun silmissäni. Valmentaja ilman pelaajiaan on työtön. Kunnioitus ja aito kiinnostus toisen ihmisen tunteisiin on tärkeää, jotta auktoriteetti ja arvostus säilyy.

Jeesmies ei johtajana pärjää, siinä tärkeä ajatus ja kehitys omaan toimintaan. Pidä lupauksesi ja näytä se muille, hyvä siittä sitten tullee.

KYSELE – KUUNTELE – KANNUSTA – KIITÄ

Lähteet: Saarikoski S. 2017, Henrik Dettmann – Johtamisen taito, WSOY