Tampere
21 Nov, Thursday
2° C

Proakatemian esseepankki

Jatka juoksemistasi, jos et halua menestyä



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 9 minuuttia.

Johdanto – Menestyminen on vain hyvinvoinnin sivutuote

Milloin viimeksi pysähdyit? Pysähdyitkö silloin tunniksi? Päiväksi? Viikoksi? Milloin soitit ystävällesi viimeksi parin tunnin puhelun? Entäpä jollekin perheenjäsenellesi? Entäpä milloin keskustelit heidän kanssaan face to face pitkään ja antaumuksella? Ihmisellä on helposti taipumusta täyttää päivänsä aamusta iltaan kaikenlaisella puuhaamisella ja jos puuhaa ei jollekin päivälle vielä ole, sitä keksitään.

”Entä sitten, elän unelmaani joka päivä?!”

Mistä tiedät, että todella elät unelmaasi, jos et ole pysähtynyt pariin vuoteen kunnolla? Olet vain mennyt päivästä toiseen laput silmillä ja ajatellut, että tämä toimintatapa on ainut oikea tapa elää kyseenalaistamatta toimintaasi. Oskari Saaren kirjoittama Aki Hintsa Voittamisen Anatomia (WSOY 2015) avaa ovet menestymisen reseptiin. Mitä pitemmälle kirjaa lukee, sitä enemmän alkaa ymmärtämään, että menestyminen on itseasiassa vain sivutuotetta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja terveellä pohjalla olevista elämän arvoista.

Liian usein tuntuu, että vasta joku iso traumatisoiva tapahtuma saa ihmiset heräämään elämän tärkeiden kysymysten äärelle. Vasta sitten halutaan herätä, kun jotain on jo mennyt rikki. Joko itse, tai joku läheinen ihminen. Miksi, miksi ja vielä kerran miksi kulttuurissamme ennaltaehkäisevää toimintaa pidetään vain humpuukina self-helppaamisena? Kulttuurissamme ihannoidaan suomalaista työmoraalia ja raatamista, jopa sairaalloisiin mittoihin asti. Jos voit hyvin ja teet sopivasti töitä ja jätät sopivasti aikaa myös läheisellesi, niin sehän ei käy päinsä, vaan sinun täytyy ottaa lisää töitä, että olet myös yhtä tasapuolisen väsynyt kuin kaikki kollegasikin. Siinä missä SISU siivitti itsenäisen Suomen puolustamisvoittoihin Toisessa maailmansodassa, niin se sama SISU on tällä hetkellä Suomalaisten suurin riesa. Hammasta purren mennään päivästä toiseen, eikä varmasti uskalleta näyttää omaa vajaavaisuutta ja heikkoutta kanssaihmisille. Minäkö muka heikko? Never! Surettaa tällainen kansallinen nihilistinen sisuksi naamioitu elämänasenne, joka on oikeasti vain tyhmyyttä ja kapuloina kansakuntamme menestyksen rattaissa. Ei ihmekään, että Suomalainen urheilumenestyskin on ollut niin heikkoa kaikki nämä vuodet, kun ei ymmärretä kahta yksinkertaista sanaa, jotka ovat ennaltaehkäiseminen ja kokonaisvaltainen hyvinvointi.

”Olympiakomitean lääkärinä Hintsa ihmetteli, miksi suurin piirtein puolet Suomen joukkueesta kärsi loukkaantumisista juuri kauden tärkeimpien kisojen alkaessa. Kaikkia vammoja ei tietenkään voinut estää, mutta liian usein joukkue luotti siihen, että lääkärit parsisivat heidät kisakuntoon, sen sijaan, että asioita olisi ajateltu ennaltaehkäisevästi. Ennaltaehkäiseminen edellyttää jokaisen urheilijan yksilöllistä ja perusteellista tuntemista. Kaikkiin ei voi soveltaa samaa kaavaa, ei harjoittelun, ruokavalion tai minkään muunkaan osalta. Tämän oli Hintsan mielestä oltava paitsi valmentamisen myös lääketieteen lähtökohta.” (Sivu 67)

 

Ongelma

Ongelma on se, että koko ajan pitäisi olla kiire johonkin. Ja jos sinulla ei vielä ole kiire johonkin, niin joku kyllä pitää huolen siitä, että kohta on. Ihmiset eivät tahdo ymmärtää, et välissä on ihan ok olla tekemättä mitään ja kävellä vaan metsässä puhelimesta lentokonetila päällä. Ja välissä en tarkoita sitä, että kerran viikossa sunnuntaina, vaan mieluummin vaikka joka päivä. Perusajatuksena tässä on se, että kun et anna itsellesi lupaa tehdä töitä kuin esimerkiksi kuusi tuntia päivässä, olet automaattisesti enemmän läsnä nämä kuusi tuntia, jätät Instagramin ja Snapchatin selailun pois ja teet tehokkaasti itse töitä, koska aikaa “ei saa käyttää kuin kuusi tuntia työn tekoon” ja hommat pitää silti saada tehtyä alta pois. Jos taas teet töitä kahdeksan tunnin mindsetillä, yhtäkkiä aikaa löytyy myös kaikenlaiselle härväämiselle – snäppäilylle sun muulle humpuukille.

Koska on trendikästä täyttää kalenteri aamusta iltaan joka viikon päivänä, niin jos se ei ole vielä täynnä, niin se täytetään. Ongelmaksi silloin muodostuu helposti se, että kalenteri täytetään vain täyttämisen ilosta, eikä sen takia, että tärkeitä asioita olisi oikeasti tarkoitus saada tehtyä tehokkaasti alta pois. Kun kalenteri täytetään vain joillain taskeilla X, saadaan työnarkomanistin syyllisyydentunto tekemättömyyden tunteesta hiljennetyksi, tai vastaavasti voidaan paeta joitain sosiaalisesti haasteellisia ihmissuhdekuvioita. Pakenemisstrategia on epäterve lähtökohta työn tekemiselle, eikä se silloin myöskään tarkoita sitä, että töitä saataisiin jotenkin tehokkaammin tehtyä alta pois ja työnarkomanistin elämä olisi laadukasta. Työnarkomanistilla on tärkeämpää saada tekemättömyyden tunteesta kolkuttava omatunto hiljennettyä sillä, että nyt on asuttu aamusta iltaan töissä, sen sijaan, että saataisiin jotain merkittävää oikeasti aikaan.

Jos tunnistat itsessäsi työnarkomanistin piirteitä, silloin on hyvä pysähtyä. On tärkeää tutkiskella itseään, toiminko omassa työssäni omasta vapaasta tahdostani, vai jonkun ulkoisen paineen alla? Annanko systeemin, missä elän määritellä toimintani? Olenko systeemini isäntä, vai sen renki?

Luulisi, että terve maalaisjärkikin sanoisi, että jos ihminen käyttää paljon aikaa akkujen lataamiseen, on silloin myös hänen työn tekemisensä tehokasta ja aikaansaavaa. Ja jos taas koko ajan mennään akun varaustaso puolillaan, niin silloin toiminta on väsynyttä päivästä toiseen selviytymistä ja tulokset ovat heikkoja.

 

Mikä ratkaisuksi?

Miten olla polttamatta itseään molemmista päistä yhtä aikaa – eli hoitaa duunit hyvin, mutta myös antaa aikaa läheisille ihmisille?

”1.Tiedosta, ketkä ovat sinulle tärkeimmät ihmiset, ja anna heille aikaasi.

2.Huolehdi siitä, että saat energiaa myös työstäsi.

3.Järjestä itsellesi omaa aikaa.

4.Määritä perusarvosi ja elä niiden mukaan – joka päivä.” (Sivu 199)

 

Elä kuluta huomisen energiaa tänään

”Oman heikkouden paljastaminen on vaikeaa. Voimien loppuessa moni piiloutuu työroolinsa taakse ja pyrkii pitämään yllä kulissia, jotta kollegoista edelleen näyttäisi siltä, että he selviävät työstään 85% hyvin. Naamion ylläpitäminen on raskasta. Riittämättömyyden tunteesta seuraa, että he yrittävät panostaa työhön entistä enemmän kaiken muun kustannuksella, usein murheellisin seurauksin.” (Sivu 199)

Pääsin armeijasta syyskuun 13. päivä 2017 ja menin 14. syyskuuta heti aamusta Tampereen Ammattikorkeakouluun opiskelemaan liiketaloutta. Uudelle paikkakunnalle muuttaminen, uusien ihmissuhdekuvioiden omaksuminen, töiden koulun ohessa tekeminen ja koulun myöhässä aloittamisesta seuranneiden rästiläksyjen kiriminen aiheuttivat kroonisen väsymyksen ja sairastelun kierteen, joka on kestänyt yli vuoden. Stressasin myös sitä, että en ole saanut kuntosaliharjoittelua takaisin päiväohjelmaani, sillä tulin aina kipeäksi parin treenikerran jälkeen.

Mietin pitkään, miten saisin ratkaistua tämän ongelman. Kiinnostuin hyvinvointi- ja terveyskirjallisuudesta, kärsinhän itse kroonisesta väsymyksestä ja sairastelusta. Kiinnostuttuani aiheista, meni kuitenkin yli puoli vuotta ennen kuin aloin pikkuhiljaa ymmärtämään, miten voin omalla kohdallani parantaa hyvinvointiani ja päästä pikkuhiljaa kokonaisvaltaisesti tervekuntoisten kirjoihin. Sain vasta esimerkin kautta huomata, että yksin mietiskeltynä en saanut aikaiseksi toteuttaa hyvinvointistrategiaani, sillä koin niin pahaa syyllisyydentuntoa niistä hetkistä, kun olin toteuttamassa hyvinvointistrategiaa, enkä ollut tekemässä jotain hommia koululla. Vasta ystäväni rohkaistua uskalsin toteuttaa kokonaisvaltaista hyvinvointistrategiaa, jota olin opiskellut viimeiset pari kuukautta ja aloin pikkuhiljaa tuntea voimieni takaisin palautumista. Yksi fraasi kiteyttää tämän hyvinvointistrategian perusajatuksen aika hyvin.

”Elä kuluta huomisen energiaa tänään.”

Kuulin kyseisen sanonnan ystävältäni pari kuukautta sitten. Aluksi en sanontaa oikein ymmärtänyt. Kuitenkin sen syvällinen ymmärtäminen ja käyttöönottaminen on muuttanut eniten elämääni viimeisen parin kuukauden sisällä. Luulin, että jos toteutan sanontaa, niin saan vähemmän aikaiseksi, koska otan hyvinvoinnin vakavasti, enkä tieten tahtoen näännytä itseäni päivästä toiseen. Päinvastoin on käynyt. Olen huomannut, että kun olen lopettanut päivästä toiseen oravan pyörässä juoksemisen ja kyseenalaistanut jatkuvasti työtehoni, olen voinut paremmin ja saanut itseasiassa enemmän aikaiseksi ja olen ollut virkeämpi ja aikaansaavampi. Kun elämässä keskittyy sen laatuun, eikä näe itseään vain suoritustensa summana, suattaapi olla, että menestyy. Mutta jos elämässä keskittyy vain työntekoon ja siihen, että suorittaa päivän toisensa jälkeen juuri ja juuri henki pihisten, voi olla aivan varma, että löytää itsensä kolmen kympin kriisistä ja ennen aikaiselta sairaseläkkeeltä.

”Urheilijan sijasta pitäisi keskittyä ihmiseen ja urheilu-uran asemasta elämään.” (Sivu 68)

Sama pätee myös yrittäjään.

”Tyytyväisyys mielletään usein intohimon vastakohdaksi ja kehityksen lopuksi, mutta asian ei tarvitse olla niin. Tyytyväisyyden voi ajatella myös kyvyksi olla onnellinen, vaikkei olisikaan vielä saavuttanut tavoitettaan. Matkasta nauttiminen ja hetkessä eläminen ovat yhtä tärkeitä kuin tavoitteiden saavuttaminen ja intohimo. Tyytyväisyys voi ruokkia intohimoa. Hintsa totesi olevansa tehokkaampi ja hyödyllisempi työssään silloin, kun hän teki vähemmän ja hoiti myös itseään.” (Sivu 92)

 

Ei ole laatuaikaa, on vain aikaa

”Monille henkinen energia on vaikea käsite, koska sitä ei voi mitata objektiivisesti. Silti jokainen huomaa, kun se loppuu. Perusajatus on yksinkertainen: akkuja pitää ladata enemmän kuin niistä ottaa virtaa.” (Sivu 193)

Monet menestystä tavoittelevat ihmiset suorittavat arkensa tehokkaasti ja pyrkivät suorittamaan myös vapaa-aikansa mahdollisimman tehokkaasti ja tekemään siitä mahdollisimman eeppisen kokemuksen läheisilleen. Juuri tämä on ongelma. Kun lapsilta kysyttiin, mitä ne toivovat aikuisilta, vastaus oli aikaa. Ei Särkänniemi-kokemuksia, ei ulkomaanreissuja, vaikka nekin kivoja ovat, vaan aikaa. Ihan tavallista aikaa, leikkiä ja läsnäoloa arjessa. Tämä pätee myös muihin ihmissuhteisiin.

Kukaan ei pakota tekemään esimerkiksi syntymäpäiväkesteistä kauheaa hulabaloota ja aikatauluhelvettiä. Silti usein ne sitä ovat. Olin yhden ystäväni syntymäpäivillä ja yhdentoista maissa illalla koko porukka häädettiin pihalle, koska klubille oli ehdittävä, koska pöytävaraus oli järjestetty ja ennen puolta yötä piti olla paikalla, että pääsee pöytään. Alkuillan leppoisa ja välitön tunnelma oli baariin ehdittyämme tiessään. Hyvä keskustelu keskeytyi klubille kiirehtimisen takia, itse klubilla ärsyttävät kovaääniset känniääliöt pilasivat melkein loputkin hyvän fiiliksen rippeet. En syytä tästä armasta ystävääni, koska synttärit olivat yhteiset hänen kaverinsa kanssa ja hänen kaverinsa oli se, joka porukan ulos hääsi. Mutta jos itse pidän joskus synttärit niin etkot ovat samalla myös juhlat ja jatkot, ja jos jonnekin baariin lähdetään, niin se tapahtuu spontaanisti, eikä hirveässä aikatauluhelvetti -kiireessä, joka syö ihmisten hyvän fiiliksen. Välillä on hyvä suunnitella asioita, mutta silloin kun on kyse läheisten kanssa ajan viettämisestä yhdessäolon tulisi olla mahdollisimman rentoa ja paineetonta. Siksi sanonta ”Ei ole laatuaikaa, on vain aikaa” pätee myös baariin lähtemiseen. Baarissa vietetty aika ei ole yhtään sen laadukkaampaa kuin etkoillakaan vietetty aika. Siksi pitäisi keskittyä käytetyn ajan laatuun, ei sen stressaamiseen, kuinka käytetystä ajasta tehtäisiin mahdollisimman eeppinen kokemus.

 

Joskus kun et tee mitään, se johtaa kaikista parhaimpaan johonkin

 Katsoin Nalle Puhista ja Risto Reippaasta kertovan elokuvan. Elokuvan tarinassa Risto oli kasvanut aikuiseksi ja oli kaikkea muuta kuin se iloisen leppoinen leikkisä lapsukainen. Risto reippaasta oli tullut pahimman luokan työnarkomaani, joka asui töissä, eikä antanut aikaa läheisilleen juuri ollenkaan. Elokuvassa oli kohta, jossa Nalle Puh kävi etsimässä Riston käsiinsä ja alkoi seurata tätä. Puh esitti yhdessä vaiheessa Ristolle tärkeän kysymyksen: ”Onko työsalkkusi (,jossa on kaikki tärkeät työhön liittyvät työpaperit) tärkeämpi kuin tyttäresi?” Heräsin itsekin saman kysymyksen ääreen, olen tehnyt viimeisen vuoden välillä jopa kymmenen tunnin työpäivää kuutena päivänä viikossa, ja olen huomannut, että toimintani ei ole ollut millään tavalla linjassa perusarvojeni kanssa. Vasta kun pysähdyin hiljattain kyseenalaistamaan toimintani, ymmärsin muuttaa suuntaa.

”Kun päivästä toiseen selviytyminen vie valtaosan energiasta, oman elämän selkeä suunta häviää. Samalla merkityksellisyyden kokemus katoaa, ja se aiheuttaa monelle epämääräistä tyytymättömyyttä. Monelle on käynyt myös niin, että omat arvot ja tavoitteet eivät ole keskenään linjassa, vaan repivät eri suuntiin. Ihminen ei tiedä, kuka on tai mitä haluaa. Jos arvojen ja tavoitteiden välillä ei ole logiikkaa, on todennäköisin seuraus turhautuminen ja pahoinvointi – identiteettikriisi.” (Sivu 91)

Siksi olisi tärkeää, että meillä jokaiselle olisi aina joku Nalle Puh tyylinen hellyyttävä hahmo kyseenalaistamassa toimintaamme ja johdattelemassa meitä takaisin kohti perusarvojamme.

 

Läsnäoleva ihminen saa enemmän aikaan

Rakennustyömaat ovat hyvä esimerkki siitä, miten urakkatyöntekijät saavat työnsä tehokkuuden ansiosta palkinnoksi vähemmän työtunteja, eli enemmän aikaa läheisille, harrastuksille ja muille elämän perusarvoja tukeville asioille, kuin tuntipalkkahommissa olevat.

Täysin läsnäoleva urakkatyöntekijä saa paljon enemmän aikaan, kuin väsynyt tuntihommissa raahustava ihmishaamu, joka tulee töihin, koska on pakko. Ei nuku tarpeeksi, koska tuntihommissa ei ole pakko olla virkeä niin kuin urakkahommissa, joissa työntehokkuus on suoraa seurausta työpäivän päättymisen nopeudelle ja tilipussin paksuudelle. Siksi ihmisten läsnäolo onkin hyvä mittari, millä voidaan mitata tekemisen laatua. On parempi, että väsyneet ihmiset passitetaan laturiin eli lepäämään, kuin heitä pidetään tyhjän päiten väsyneinä paikalla, kun he eivät kuitenkaan voi väsyneillä aivoillaan tehdä kustannustehokkaasti töitä, tai tuottaa laadukasta keskustelua.

”Energiapitoisuus liittyy läsnäolon käsitteeseen. Mitä paremmin pystyy olemaan läsnä, sitä tehokkaampi yleensä on töissä ja sitä parempaa seuraa kotona.” (Sivu 198)

Olen itse kasvanut isossa perheessä ja aikaa jokaiselle sisarukselle on ollut muutenkin hankalaa saada, eikä hommaa ole helpottanut yhtään se, että on tuntenut elämän aikana käyttävänsä aikaa epätehokkaasti huonosti organisoiduissa taskien hoitamisjärjestelmissä tai suhteellisesti paljon aikaa vievissä ja vähän arvoa tuovissa projekteissa. Kantapään kautta on sitten elämän aikana oppinut priorisointia ja sitä, että vähemmän on useasti enemmän. Siksi mielestäni kaiken työn mikäli vain mahdollista, pitäisi olla urakkaluontoista, eli ahkeruus tuottaisi suhteellisesti paljon kovempaa tuntiliksaa, minkä johdosta tehtäviä työtunteja voisi vähentää. Esimerkiksi veljeni on rakennusalalla töissä ja tekee ystävänsä kanssa urakkahommina taloja. Todella nopean tahtinsa ansiosta veljelläni on mahdollista pitää pitempiä vapaita ja viettää enemmän aikaa perheensä kanssa, kuin kollegoillaan, jotka ovat tuntihommissa. Tästä syystä johtuen tuntuu loogiselta, että kaiken työn pitäisi olla suoritusperusteista, eikä tuntiperusteista. Tuntiperusteisuus lisää ihmisten laiskuutta ja tappaa ainakin omalla kohdallani motivaatiota tekemisestä. Uskon myös, että silloin kun ihminen pitää työstä mitä tekee, se ei edes jaksa laskea tunteja, koska tekeminen on jo itsessään niin motivoivaa.

 

Menestyminen tulee mitata hyvinvoinnissa, ei työ- tai rahamäärissä

Jos ihminen ei voi hyvin, onko millään mitään väliä? Ei mielestäni. Kun taas ihminen voi hyvin, kaikessa on taas yhtäkkiä järkeä. Kaikki tekeminen pitäisi sen takia lähteä ihmisten hyvinvointitekijöiden kartoittamisesta liikkeelle, eikä vain lätkäistä kaikkia saman luudan varteen kilometritehtaalle. Hyvinvointi on kuitenkin jokaisella ihmisellä niin henkilökohtainen käsite, että tärkein yksittäinen tekijä on itsensä tunteminen ja sen pohjalta kestävien hyvinvointiratkaisujen toteuttaminen elämässä.

”Se, mikä on tarkoituksenmukaista maratonin maailman ennätystä tavoittelevalle, olisi valtaosalle ihmisistä hulluutta ja energian tuhlaamista ja aiheuttaisi jopa fyysisiä vammoja.”

Sama homma pätee myös työorganisaatiossa. Ihmiset ovat varustettu eri motivaatiotekijöillä ja osaamisalueilla, siksi on tärkeää antaa jokaisen toteuttaa sellaista work flouta, millä kyseinen henkilö tuottaa parasta mahdollista tulosta. Eikä vain tasapäistää jengiä puurtamaan samoja työmääriä samalla aikataululla, koska silloin ei hyödynnettäisi kaikkien tekijöiden parasta mahdollista työtehokkuutta ja motivaatiotasoa. Toki organisaatiossa on tärkeää olla palavereita, missä vedetään yhteisiä linjavetoja, mutta varaa turhille palavereille ei ole, sen verran kallisarvoista jokaisen ihmisen aika organisaatiossa on. Sen takia on ensisijaisen tärkeää määrittää selkeät tavoitteet jokaiselle palaverille, miksi täällä ollaan ja mikä tämän palaverin tavoite on? Jälkeenpäin on voitava analysoida palaverin laatua ja siellä saatavia tuloksia ja pystyttävä kehittämään palaverin laatua sellaiselle tasolle, että palaveriin osallistujat tuntevat palaverin olevan arvokasta aikaa ja kehittävän yrityksen toimintaa eteenpäin. Kukapa nyt turhissa palavereissa huvikseen haluaisi istua, kun aikaa voisi käyttää vaikka oman mummonsa kanssa Kimblen pelaamiseen, tai muuhun vastaavaan kunkin ihmisen perusarvoja paremmin tukevaan toimintaan.

”Jotta voi motivoitua aidosti, pitää tietää, mitä oikeasti haluaa. Jotta tietäisi, mitä haluaa, on tunnettava itsensä ja perusarvonsa.” (Sivu 96)

 

Less is more

Läsnäolon tunne liittyy vahvasti myös tekemistä haittaavien houkutusten torjumiseen ja sen kautta työtehon parantamiseen. Suomessa yksi ongelma on vain se, että huonoja houkutuksia on ihan liikaa. Menestyminen korreloikin aika paljon siihen, kuinka paljon elämässä pystyy välttämään huonoja houkutuksia (Netflixiä, turhaa internetin selailua, tarpeetonta ryyppäämistä yms.) ja kuinka paljon voi toteuttaa elämän laadun kannalta terveyttäviä (aitoja kohtaamisia ihmisten kanssa, järkevää ajankäyttöä, terveyttävää sosiaalisuutta yms.) toimenpiteitä ja käytäntöjä.

Esimerkiksi Afrikassa on helpompi esimerkiksi urheilijana menestyjä kokoaikaisesti, sillä kun houkutuksia on vähemmän, on helpompi olla sataprosenttisesti läsnä tekemisessä.

”Elämä Afrikassa on raskaampaa ja kuluttavampaa kuin länsimaissa, mutta huomattavasti yksinkertaisempaa. Ärsykkeiden ja houkutusten määrä on pienempi. Etiopialaisten juoksijoiden ei esimerkiksi tarvinnut aktiivisesti kieltäytyä katselemasta televisiota yömyöhään. Oli todennäköistä, että he menivät nukkumaan ajoissa ja siten saivat riittävästi lepoa. Elääkseen urheilijan elämää tunnista, päivästä ja viikosta toiseen suomalainen joutuu kieltäytymään moninkertaisesta määrästä mukavuuksia ja houkutuksia. Liian usein suomalaiset kestävyysjuoksijat olivat Hintsan mielestä urheilijoita vain osa-aikaisesti.” (Sivu 82)

 

Esimerkillä johtaminen

Olen huomannut sen, että jos joku paasaa vain jostain aiheesta, defenssimme menevät päälle ja paasattu asia menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta jos joku näyttää esimerkkiä omalla toiminnallaan johonkin asiaan liittyen, saatamme inspiroitua tämän henkilön tekemisestä ja ottaa toimintatapoja myös oman elämämme rakennusaineiksi. Siksi ymmärrän hyvin, että kun paasaan hyvinvoinnista kanssaihmisilleni, se menee välillä kuuroille korville. Olen sen vuoksi vaihtanut strategiaa ja pyrkinyt esimerkillä näyttämään mallia ja kertomaan vinkkejä hyvinvoinnin parantamiseksi, siitä paasaamisen sijaan. Vielä tähän loppuun haluisin korostaa sitä, että vaikka kaiken maailman self help –kirjoissa olisikin hyviä juttuja, niin niiden toteuttamisesta ei kannata ottaa stressiä, sillä yksi suurimmista hyvinvointiin liittyvistä ongelmista nykypäivänä on myös se, että stressataan stressaamisesta. Aivan turhaa energian tuhlaamista. Laita reggae -musiikki soimaan, mene metsään ja ota iisisti. Ei se elämä niin vakavaa ole, mitä me monesti luullaan, että se olisi.

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close