Tampere
10 Jun, Saturday
7° C

Proakatemian esseepankki

Janoinen tiimipelaaja



Kirjoittanut: Minna Järvinen - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Paras mahdollinen joukkuepelaaja – tiimiläisen kolme parasta ominaisuutta
Patrick Lencioni
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Olemme opiskelleet Proakatemialla pian kaksi vuotta. Me opiskelemme tiimijohtamista ja yrittäjyyttä. Tässä esseessäni peilaan eritoten tiimiläisen vuorovaikutusta, sitoutumista ja tiimiälykkyyttä. Pohjana esseelleni käytän Patric Lencionin Paras mahdollinen joukkuepelaaja-tiimiläisen kolme parasta ominaisuutta-kirjaa. Kuuntelin kirjan lomamatkallani, joten varsinaisia lähdeviitteitä minulla ei valitettavasti ole.

 

Mikä on paras mahdollinen joukkuepelaaja?

Tällä hetkellä monessa firmassa painitaan samojen asioiden parissa, moni yrittäjä tai yrittäjäksi aikova miettii, että miten saisi parhaan mahdollisen tiimin ympärilleen. Menestyvän yrityksen takana useimmiten on onnistunut tiimi, hyvistä tiimipelaajista on työkentällä kysyntää ja siihen meidän koulumme onkin loistava paikka opiskella näitä taitoja käytännössä. Proakatemialla ollaankin erityisen etuoikeutettuja siinä, että olemme tehneet omien tiimiemme kautta töitä jo kaksi vuotta. Monissa yrityksessä ollaan muuttamassa yrityksen organisaatiota perinteisistä organisaatioista tiimivetoisiksi.

Patrick Lencioni kertoo kirjassaan olevansa vakuuttunut siitä, että jos organisaatio on tosissaan sitoutunut toteuttamaan tiimityötä kulttuurissaan ”oikeat ihmiset” ovat niitä, joita yhdistävät kolme hyvettä: nöyryys, nälkä ja älykkyys ihmisten suhteen. Tunnistaakseen tai kehittääkseen nöyriä, nälkäisiä ja älykkäitä tiimiläisiä tai tullakseen itse sellaiseksi, on ymmärrettävä näiden sanojen merkitys. Käyn seuraavaksi läpi nämä kolme hyvettä:

 

Nöyryys

Nöyryys on Lencionin mukaan tiimipelaajan välttämättömin ominaisuus. Nöyryys on sitä, että tiimipelaaja laittaa useammin toisen itsensä edelle ja mainitsee muille toisen työpanoksesta. Hyvät tiimipelaajat eivät vaadi tai nosta itseään jalustalle omasta työpanoksestaan. Nöyryys voi olla vaikea tunnistaa toisesta, sillä se kulminoituu moneen asiaan samaan aikaan. Tiimipelaaja, joka ei ole nöyrä, keskittyy vain itseensä. Hän aiheuttaa toiminnallaan pahennusta. Tiimipelaaja, jolla ei ole itseluottamusta ei myöskään ole nöyrä. Nämä kummatkaan eivät ole asioita, jotka veisivät tiimiä kohti tavoitteita. Nöyryys on kuin tasapainolla taiteilemista, ja tämä taito erottaakin jyvät akanoista. Tähän Proakatemian oppimisympäristö on loistava, sillä koulimme toisistamme sopivasti nöyriä.

 

Nälkä

Näen, että nälkäiset ihmiset ovat sama ihmistyyppi kuin Belbinin tiimiroolitestien tuloksilla saatu takoja tai tekijä. Nälkäiset ihmiset hakevat itse tavoitteellista tekemistä ja he tavoittelevat enemmän eivätkä tyydy vähään. Nälkää pitää kuitenkin osata hallita ja tunnistaa, koska nälkä voi mennä joskus liian pitkälle. Jos nälkäinen tiimipelaaja ei enää osaa rajoittaa tekemistään tai hallita haalimiaan kokonaisuuksia voi tilanne eskaloitua koko tiimin murheeksi ja lopputulos onkin päinvastainen kuin mitä nälkäinen tiimipelaaja olisi halunnut. Mitä pidemmälle olemme opiskelleet Proakatemialla, niin sitä paremmin osaamme haastaa toisiamme joko tekemään enemmän tai vähemmän. Uskoisin, että jokainen tiimistäni on nälkäinen ja tunnistaa tämän itsestään. Hassua tästä tekee sen, että Promisialaiset tekevät tämänkin omalla tyylillään ja tiimin slogan kuuluu: ”Meillä on jano”. Mielestäni hyvin verrattavissa nälkään.

 

Älykkyys

Älykkyys ei vaadi maagisia taikatemppuja vaan pitää sisällään aidon kuuntelutaidon, sekä taidon kysyä oikeat kysymykset oikeassa paikassa. Puhutaan myös tiimiälykkyydestä, eli siitä kuinka tiimipelaaja osaa toimia jokaisen tiimiläisen kanssa älykkäästi, sekä osaa nostaa hänen vahvuuksiaan esille. Älykkään tiimipelaajan kanssa on mukava ja turvallinen tehdä töitä. Ei ole kuitenkaan sanomatta selvää, että tämä ominaisuus löytyy jokaiselta. Uskon vahvasti, että mitä enemmän me opiskelemme erilaisissa tiimeissä erilaisten ihmisten kanssa, niin opimme koko ajan lisää kysyäksemme oikeat kysymykset oikeaan aikaan. Älykkyys on varmasti näistä kolmesta se, joka kehittyy hitaimmin. Mielestäni älykkyys on verrattavissa peliälyyn. Eivät lapsetkaan osaa arvioida, kenelle syöttää kiekon jääkiekkopelissä, vaan kaikki seuraavat yhdessä sitä samaa mustaa jääkiekkoa. Myöhemmin, monta treenituntia viisaampana pelistrategia on luotuna ja älykkyys pelata peliä järkevämmin kasvaa.

 

 

 

Mitä nämä kolme hyvettä minulle tarkoittavat?

Proakatemian oppimisen malli hyödyntää Belbinin tiimiroolitestiä jakaakseen tiimit kahteen osuuskuntaan. Se jää aina jokaisella tiimillä nähtäväksi, kuinka hyvin jokainen onnistuu viemään oman tiiminsä yhdessä loppuun saakka. Uskon vahvasti siihen, että jokainen opiskelija on lähtökohtaisesti edes hieman nöyränä, nälissään ja älykäs hakiessaan Proakatemialle.  Jos tiimiläinen ei tätä ole, tiimi koulii tiimikaverista nopeasti juuri tällaisen tiimiläisen. Sitä en vielä osaa sanoa, että onko juuri nämä kolme asiaa tiimiläisessä ne avaintekijät, joiden avulla saavutetaan huipputiimi. Minun tiimilläni on onneksi vielä vuosi aikaa nähdä tämä vaihe, joten olen myöhemmin viisaampi kertomaan, että olivatko ne juuri nälkä, nöyryys ja älykkyys, jotka tekivät tiimistämme huipun. Mielestäni ilman näitä kolmea hyvettä opiskelija ei tule pärjäämään työelämässä valmistumisen jälkeen. Proakatemialta valmistuu vuosittain noin 60 opiskelijaa. Näistä noin puolet hakeutuvat yrittäjäksi ja toinen puoli hakeutuu normaaliin päivätyöhön. Kummassakin roolissa tarvitsee näitä kolmea hyvettä, ja jos opiskelunsa on hoitanut kunnialla, niin veikkaanpa, että nimenomaan Proakatemialaiset ovat kovassa huudossa työmarkkinoilla.

 

Miten aion viedä kolme hyvettä käytäntöön?

Olen kerran ollut tiimini business leader, tuohon aikaan tiimimme oli toiminut vasta alle vuoden yhdessä. Väitänkin, että tiimimme ei ollut vielä tuolloin tarpeeksi viisas toimimaan jokaisella osa-alueella oikein. Tiimissämme on muutaman kerran sivuttu kirjan aiheita, mutta ajattelin tuoda tätä asiaa enemmän käytäntöön, kun teemme tiimimme mahdollista viimeistä projektia yhdessä, nimittäin opintoihimme kuuluvaa final campia. Jotta Promisia voi saavuttaa huipputiimivaiheen, on meidän ymmärrettävä edellä mainitut nöyryys, nälkä ja älykkyys. Usein faktat on helpoin tuoda esille käytännön kautta. Nämä kolme asiaa pystyy hyvin peilaamaan koko tiimin projektiin, Final Campiin ja sen vaiheisiin. Tuo projekti poikkeaa muista, sillä sitä on tekemässä koko tiimi ja se on pitkäaikainen projekti. Toki ei varmasti ole pahitteeksi, että jollain olisi kaikki langat tiedossa ja lankakerät jaettuna taas eteenpäin tiimiläiselle. Nähtäväksi jää, miten Promisia organisoi opintoihimme kuuluvan kokonaisuuden viimeisen opintovuoden aikana. Se on kyllä varmaa, että tiimillämme on nälkä ja eritoten jano Final Campin suhteen. Osaamme myös olla älykkäitä suunnitellessamme sitä ja toimimme nöyrästi kaiken vastaantulevan kanssa.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close