Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Jack Dorseyn eroaa Twitterin toimitusjohtajan virasta – Uhka vai mahdollisuus



Kirjoittanut: Eetu Patronen - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Johdanto

Luin useammasta lehdestä artikkeleita Jack Dorseyn eroavan Twitterin toimitusjohtajan tehtävistä. Jack oli myös perustamassa Twitteriä vuonna 2006. Dorsey kertoo olevansa yhtä aikaa surullinen ja iloinen päätöksestään. Dorsey on toiminut yhtä aikaa Twitterin, sekä maksupalvelu yhtiön Squaren toimitusjohtajana. Jäin pohtimaan Jack Dorseyn eropäätöstä sekä, että hänen näkökulmastaan, että Twitterin näkökulmasta.

Raha ei ole motivaattori

Uutisessa kerrotaan Jack Dorseyn omaisuuden olevan noin 10,5 miljardia euroa. Jack on tienannut urallaan niin paljon rahaa, että rahalla häntä ei voi enää motivoida. Uskon, että Dorseylle raha ei ole alun alkaen ollut motivaattori olla niin isona osana Twitterin operatiivista tekemistä. Uskon motivaation tulevan muualta. Uskon, että jokainen yrittäjä toivoo yrityksen menestymisen myötä pärjäävänsä taloudellisesti hyvin, mutta en usko sen olevan kovinkaan suuri motivaattori. Uskon, että motivaattorina toimii muut syyt ja raha on seurausta hyvin tehdystä työstä.

Omasta ideasta luopuminen vaikeaa

Dorsey on yksi Twitterin perustajajäsenistä. Hän on toiminut yrityksen toimitusjohtajana vuosina 2006–2008, sekä vuodesta 2015 tähän saakka. Twitter on varmasti Jack Dorseylle enemmän kuin yritys. Hän on ollut luomassa sitä, joten hänelle se on kuin oma lapsi. Tämä varmasti vaikeuttaa päätöstä jättäytyä yrityksen operatiivisesta johdosta sivuun.

Uhka vai mahdollisuus

Kolikolla on myös aina kääntöpuoli. Näen myös riskit, oman suureksi kasvaneen yrityksen johtamisessa. Kun on itse luonut jotain, on itsellä jonkinlainen visio siitä, miten ja millaiseksi yritys kasvaa. Tämä onkin tämän kolikon negatiivinen puoli, sillä omasta ideasta saatetaan pitää liian tiukasti kiinni, vaikka suunta ei olisikaan yritykselle paras mahdollinen. Ulkopuolinen, mutta sitoutunut hyvä johtaja ei koe samanlaista omistamisenhalua ideoita kohtaan, jonka vuoksi hänen päätöksensä perustuvat todennäköisemmin enemmän järkeen kuin tunteisiin.

En kuitenkaan sano sitä, että perustajan näkökulma olisi aina väärä. Esimerkiksi Einari Vidgrenillä oli selkeä ajatus siitä, mihin suuntaan hän haluaa Ponssen menevän. Einari möi yrityksensä, jonka jälkeen huomasi, ettei uudet omistajat vie yritystä hänen haluamaansa suuntaan. Einarin tapauksessa hänen visionsa oli parempi kuin uusien omistajien. Ponsse meni hurjaa vauhtia kohti konkurssia, kunnes Einari päätti ostaa Ponssen takaisin. Einari osasi muuttaa yrityksen kurssin ja se mahdollisti sen, mitä Ponsse tänä päivänä on.

Vapautuva aika mahdollistaja

Kun jostain luopuu, se mahdollistaa jotain uutta. Jack Dorsey on vasta 45-vuotias. En tiedä hänen perhe taustoistaan, tai muutenkaan siitä mitä hän haluaa tehdä lopun elämää, mutta Twitterin johtamisesta vapautuva aika on hänen kohdallaan suuri mahdollistaja. Dorsey voi keskittyä perheeseen, ystäviin tai omien unelmien toteuttamiseen. Mikäli hänellä on vielä intoa ja motivaatiota, hän voi lähteä luomaan jotain uutta, hänellä on siihen aikaa, rahaa ja valtavasti kokemusta.

Eropäätöksen tekeminen on varmasti hänen tapauksessaan hankalaa, mutta uskon sen olevan hyvä ratkaisu, johon hän on itsekin tyytyväinen.

Lähteet:

https://www.hs.fi/talous/art-2000008440264.html

https://yle.fi/uutiset/3-12209162

Kommentoi