Tampere
29 Mar, Friday
8° C

Proakatemian esseepankki

Itsetutkiskelun aikakausi



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Kesä meni jälleen. Uusi parisuhde. Uusi koti. Uusi kaupunki. Kaikki on jollain tapaa niin erilaista ja samaan aikaan niin luonnollista. Nyt meitä on kaksi samassa veneessä. Yhteinen arki jaetaan kotona, mutta myös akatemialla. Miten nyt kuuluu toimia? Pohditaan, keskustellaan, jaetaan asioita. Johonkin on vedettävä raja. Kouluasioita ei tuoda kotiin. Hyvä ajatus periaatteessa, mutta miten tämä toteutetaan käytännössä? Toistaiseksi toteutus on ollut hyvä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Alkaa itsetutkiskelun aikakausi. Yhtäkkiä näkee kaiken eri perspektiivistä. Akatemia-arki meinaa vetää syövereihinsä ja pyrkii hallitsemaan päivästä 24 tuntia. Se ei käy päinsä. On tullut aika pohtia, mitä tekee ja miksi. Se on jatkuvaa työstämistä oman pään sisällä, että pystyy irrottautumaan niin sanotusta akatemiakuplasta ja antaa aikaa muille ajatuksille, muulle elämälle. Mihin tarttua ja mikä kannattaa jättää välistä?

Nyt, kun elämä on heittänyt häränpyllyä viimeisen puolen vuoden aikana, on sen myötä alkanut myös uusi aikakausi akatemialla. Toisinaan on erittäin haastavaa sulkea mielestään pois niin sanotut koulujutut, varsinkin kun nyt se toinen on elämässä käytännössä samaa arkea kanssasi. On liian helppoa keskustella akatemiasta, tiimistä, projekteista, mistä tahansa, kun toinen tietää täysin, mistä puhut ja kenestä on kyse. Tässä kehitytään päivä päivältä ja opitaan jättämään kouluasiat kotioven ulkopuolelle.

Toisaalta samassa tiimissä toimiminen myös antaa paljon. Olen aina ollut koulussa hyvä ja tunnollinen oppilas aina ala-asteesta yläasteelle, lukioon ja ammatilliseen koulutukseen. Voin huomata tämän piirteen näkyvän itsessäni yhä. Nyt kuitenkaan kukaan ei ole laatimassa lukujärjestystäni, eikä kertomassa monestako moneen saakka koulu kulloinkin kestää. Ryhdyn helposti ylisuorittamaan. Haalin itselleni jatkuvasti uutta tekemistä. Ne voivat olla pieniä, lyhytkestoisia ja yksittäisiä hoidettavia asioita tai isomman mittakaavan projekteja. Sillä ei kuitenkaan sinänsä ole väliä, vaan sillä, että pyrin jatkuvasti tekemään enemmän, paremmin ja tehokkaammin. En välttämättä osaa sanoa ei.

Huomaan välillä olevani tilanteessa, jossa mietin mihin soppaan olen jälleen lusikkani upottanut. Innostun helposti nollasta sataan ennen kuin olen pohtinut sen kummemmin, miksi lähtisin tähän mukaan. Joihinkin projekteihin lähtee puhtaasti raha edellä, mutta mitä sitten, kun tulos ei ole ennalta tiedossa ja välttämättä projekti ei tuota euroakaan. Olen havahtunut nyt toisen akatemiavuoden syksyllä pohtimaan asioita eri näkökulmasta. Aiemmin suoritin viikkoa, kuukautta tai tutkintoa kerrallaan, nyt pyrin katsomaan aikaan akatemian jälkeen ja etenemään askelin, vaikka sitten vauvan askelin kohti sitä jotain, mitä haluan olla isona.

Suurin havahtumisen paikka on ollut siinä, kun pohtii mitä minä haluan. Nyt jälkeen päin tarkasteltuna voin todeta tehneeni monta asiaa, mitä en oikeastaan ole halunnut tehdä mutta olen vähintäänkin olettanut, että muut haluavat minun tekevän niin. Tai vaikka en kokisi, että muut haluavat minun tekevän niin, lähden silti mukaan ikään kuin muita tyydyttääkseni, vaikka kukaan tuskin loukkaantuisi, jos joskus sanonkin, että ei, minä en tällä kertaa lähde tähän mukaan. On toisaalta huvittavaa, mutta myös helpottavaa havahtua näin yksinkertaiseen ja jopa itsestään selvään asiaan. Se ei kuitenkaan ole itsestään selvää henkilölle, joka helposti rupeaa suorittamaan arkeaan tiiminsä eduksi ja hyödyksi.

Löysin erään seuraamani blogaajan tekstin, jossa hän käsittelee ajankäytön priorisointia ja kalenterin tehtävien karsimista, kylläkin perheen näkökulmasta. Moni, hyvin yksinkertaiselta kuulostava asia kuitenkin kolahti minuun. Esimerkkinä se, että haalin kalenteriini tehtäviä, joita en joko halua tehdä, tai ne eivät vie minua mihinkään suuntaan elämässäni. Kun ymmärsin tämän, ryhdyin tietoisesti karsimaan kaiken ylimääräisen pois, mutta kamppailen silti jatkuvasti päivittäin tai vähintäänkin viikoittain vanhoja tottumuksiani vastaan.

 

 

Mistä lähteä liikkeelle?

  1. Aloita kalenterin siivoamisesta. Jätä kalenteriin vain ne asiat, jotka tuottavat sinulle iloa ja mielihyvää.
  2. Järjestä kalenterisi kuntoon kertaheitolla. Tähän menee aikaa kokonaisuudessaan 6 kuukautta, jotta palaudut ja totut uusiin tapoihin.
  3. Jos olet tehnyt kaiken oikein, kalenterisi pysyy jatkossakin siistinä.

(Susanna Mustajärvi, Family First)

 

Tuli helpottunut olo, kun joku muu sanoo sen, ettei vanhasta opitusta tavasta pääse kerta heitolla eroon. Tiedostan kyllä jatkuvasti petraavani kalenterin ”siistinä pitämisessä”, mutta usein myös havahdun olevani tilanteessa, jossa täytyy todella pysähtyä ja miettiä ennen kuin vastaa kyllä vai ei toisen ehdotukselle. Uuden toimintatavan omaksuminen vaatii jatkuvaa keskittymistä, mutta jo nyt huomaan, miten se palkitsee. Siksi jatkan sinnikkäästi uuden toimintatavan oppimista ja siten parannan omaa elämänlaatuani. Tässä vielä muutama pointti, mitkä haluan nostaa Mustajärven tekstistä.

  • ideologian ydin on siinä, että elämässä ei voi kokea aitoa iloa ja onnea, jos jatkuvasti kokee kiirettä ja tyytymättömyyden tunnetta
  • Tehtäviä asioita voi pitää kalenterissa aivan niin paljon kuin itse haluaa. Tärkeintä on, että säilytettävät tehtävät tuottavat aidosti iloa ja tasapainoa.
  • Tämän kaiken takia tunnemme itsemme usein riittämättömäksi. Siksi onkin tärkeää löytää tasapaino unelmien, arjen ja jaksamisen välille. Voimme hyvin, kun arjen vaatimukset ja oma hyvinvointi kohtaavat.

 

 

Kommentit
Post a Reply to Niina Suominen cancel reply

Add Comment
Loading...

Vastaa käyttäjälle Niina Suominen Peruuta vastaus

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close