Nykyään puhutaan paljon itsetuntemuksen ja itseluottamisen merkityksestä itsensä kehittämisessä ja itsensä johtamisessa. Itsetunto on ihmiselle tärkeä persoonallisuuden ominaisuus. Itsetuntoa voidaan luonnehtia kyvyksi luottaa itseensä, ja pitää itseään arvokkaana kaikista heikkouksista huolimatta. Se on kykyä nähdä oma elämä tärkeänä, sekä ainutlaatuisena.

Tässä esseessä perehdyn kuitenkin itsetuntemukseen johtamisen ja johtajana kasvamisen näkökulmasta. Menestyksekkään johtajuuden perusta on itsetuntemus. Sen taustalla on persoonallinen kasvu, joka heijastuu myönteisenä minäkäsityksenä, terveenä itsetuntona sekä itsensä ja toisten arvostuksena. Itsetuntemus on kykyä tunnistaa omat kasvamisenhaasteet, sekä kyky säädellä omaa toimintaa haasteiden kohtaamiseksi. Itsetuntemus on jatkuvasti kehittyvä ja tärkeä työkalu johtajan toiminnassa. Johtajan hyvä itsetuntemus tarjoaa paremmat valmiudet myös alaisten työskentelyn ja osaamisen kehittämiseen.

Itsensä kehittäminen vaatii hyvää itsetuntemusta. Usein työelämässä hyvä johtaja määritetään pelkästään ammatillisen osaamisen näkökulmasta. Usein törmää ajatteluun, jossa johtajan pitäisi ”osata kaikki ja olla paras”. Tällöin ongelmana on se, että johtajuus nähdään uusimpien tietojen ja taitojen ajantasaisuutena. Tämäkin pitää osittain paikkaansa, mutta ennen kaikkea johtajan tulee tuntea itsensä ja sitä kautta alaisensa. Itsetuntemuksessa on kyse oman tietotaidon ja sosiaalisen älykkyyden syventämisestä ja parantamisesta. Toisin sanoen itsetuntemus on myös sitä, että pystyy jakamaan oman osaamisensa muiden kanssa ja samalla kehittämään itseään. Hyvän itsetuntemuksen omaava tunnistaa myös omat tunteensa ja sitä kautta pystyy säätelemään ulkoisten ärsykkeiden vaikutusta omaan suorituskykyyn. Hyvä itsetuntemus mahdollistaa myös omien rajojensa löytämisen, sekä käyttämättömien voimavarojen löytämisen ja valjastamisen.

Johtamistyylejä on yhtä monta, kuin on johtajiakin. Johtamistyylillä tarkoitetaan joko johtajan käyttäytymistä, asennoitumista tai hänen omaksumaansa johtamisfilosofiaa tai näiden kaikkien kolmen muodostamaa kokonaisuutta. Eli kyse on tietylle johtajalle ominaisesta ja suhteellisen pysyvästä tavasta käyttäytyä ja reagoida asioihin johtamistilanteissa.

Johtamistyyli muodostuu pitkälti johtajan persoonan ja itsetuntemuksen kautta, eikä niinkään koulutuksessa opittujen asioiden ansiosta.  Itsensä kehittämisprosessin aikana hyvän itsetunnon omaava henkilö pystyy tunnistamaan toimintansa heikkoudet ja vaikuttamaan niihin entistä syvemmin. Täytyy muistaa, ettei ole täydellistä itsetuntemusta omaavaa henkilöä, mutta hyvän itsetunnon omaava ihminen kykenee omiin päätöksiin, ja pystyy pitämään niistä kiinni muiden eriävistä mielipiteistä huolimatta. Se on uskoa omiin kykyihin ja itsenäisyyttä päätöksenteossa, jotka koskevat ihmisen omaa elämää.

Lopuksi haluaisin miettiä alaisten asennetta johtajuuteen. Varmasti kaikki työyhteisöt ja niiden jäsenet ovat tietoisia siitä, että johtajat ovat välttämättömiä, mutta silti asenteet johtajia kohtaan ovat usein negatiivisia. Mielestäni ongelman juuri piileekin siinä, että johtajat sortuvat vieläkin siihen, että heidän pitäisi olla jokaisella osa-alueella paras ja unohtavat ihmisten johtamisen. Johtajan tärkeys piilee siinä, että johtaja osaa löytää alaistensa vahvuudet ja valmentaa heitä. Osittain myös huomaan itsestäni, että jostain syystä termi ”johtaja” nostaa itselläni karvat pystyyn. Johtajien rooli ja tekeminen on muuttumassa koko ajan parempaan suuntaan ja terminä ”johtaja” saattaa olla vanhentunut. Pitäisikö sille siis keksiä tilalle jotain parempaa?