Ilman johtamista asetetut päämäärät ovat toiveita, jotka eivät muutu tavoitteiksi tai lopputuloksiksi. Johtaminen on tehtävien jakamista ja aikatauluttamista. Tämä ei ole yrityksessäkään helppo tehtävä, mutta ulkopuolisia määräyksiä ja velvoitteita toteuttaessa on usein jo tiedossa millaisilla resursseilla toimitaan ja millaisen aikataulun mukaan edetään. Itsensä johtamisen kanssa on helpompi joutua harhateille. Omille tekemisilleen on helppo tulla sokeaksi, ellei ole ylettömän analyyttinen ja tiedostava luonne. Analyysin teko analyysin vuoksi saattaa sekin johtaa suohon, josta on hankala nousta. Mieli on tehokas työkalu lähes kaiken muun, paitsi itsensä tarkasteluun. Hyvin usein olen esimerkiksi tenttiin valmistautuessa löytänyt sisäisen siisteysintoilijani, joka muina aikoina on ollut täysin tyytyväinen oloonsa. Joskus oheistoiminta käy niin työlääksi, että varsinainen pänttääminen olisi ollut pienempi vaiva. Toisaalta puhtaassa ja järjestellyssä kodissa on miellyttävämpää ahdistua tulevaisuudessa siintävistä uusinnoista.

Itsensä johtaminen ei ole pelkästään mielen sisäisten asioiden tarkkailemista, vaan se on myös oman tilanteen kartoittamista. Asioita voidaan havainnollistaa esimerkiksi käsitekartan avulla (Kuva 1). Mikäli keskiössä on itsensä johtaminen, voidaan sen ympärille kerätä niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat toimintaan. Kaaviota kasvattaessa tulee esiin etteivät ne asiat, joita tarvitaan itsensä johtamiseen ole kovin erilaisia kuin ne asiat, joita tarvitaan yrityksen johtamiseen. Yksilöllä on aina sidosryhmiä, jotka asettavat vastuita ja velvollisuuksia. Samoin meillä jokaisella on jotkin resurssit, jotka mahdollistavat ja rajoittavat toimintaa. Joihinkin asioihin pystyy omalla toiminnallaan vaikuttamaan, toisiin ei. Biologia määrää miltä näytämme ja millainen perustemperamenttimme on, emmekä voi kertaheitolla määritellä yhteiskuntaa ympärillämme täysin oman mielemme mukaiseksi.

Kuva 1. kaavio itsensä johtamiseen vaikuttavista tekijöistä

Edellisessä kappaleessa esittelemäni käsitekartta on vain suuntaa antava hahmotelma, jota pystyy kasvattamaan paljon pidemmällekin. Tässä esseessä tarkoitus on vain havainnollistaa millaisista tekijöistä itsensä johtaminen koostuu. Kuten yrityksessäkin, on tärkeää olla määritellä rehellisesti ne tekijät, jotka milloinkin ovat keskeisiä. Mikäli ei ole tietoa siitä mikä edistää tai estää asetettujen tavoitteiden toteutumista, on hankala tehdä niiden kannalta oikeita toimenpiteitä. Tässä esseessä menen vähän pidemmälle temperamentin ja persoonallisuuden vaikutukseen. Tarkastelen asiaa löyhästi Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni-kirjassa esittelemän mallin mukaan.

Oman temperamentin ja luonteen tunnistaminen

Temperamentin sanotaan olevan persoonallisuuden ja reagointimallien biologinen perusta, joka on suhteellisen muuttumaton. Jos olit lapsena vilkas, on täysin mahdollista, että olet aikuisenakin vilkkaampi kuin se, joka pienestä pitäen viihtyy hiljaa omissa oloissaan. Opitut käytösmallit, jotka tulevat tiedon ja kokemusten kautta vaikuttavat nekin. Tuskin pelkkä biologia on riittävä selitys kaikille ihmisten käytöksen vaihteluille. Thomas Eriksonin kirjassa idiootit ympärilläni persoonallisuudet jaetaan neljään perustyyppiin, joille on annettu kätevät värikoodit: vihreä (hiljainen ja ahkera), sininen (analyyttinen ja pikkutarkka), keltainen (sosiaalisesti suuntautunut) ja punainen (määrätietoinen ja äkkipikainen). Antiikin filosofit puhuivat humooreista, eli kehon nesteiden tasapainosta, syntyvistä persoonallisuustyypeistä: melankolikoista, koleerikoista, sangviinikoista ja flegmaatikoista, jossa on vähän samaa kuin noissa idiooteissa. Muillakin aikakausilla ja kansoilla on ollut tarve luokitella ihmiset sen perusteella, millaisia pysyviä piirteitä heidän käytöksessään on. En osaisi kaikkia luetella, mutta päättelen että jokin tarkoitus on kysymyksellä: millainen idiootti sinä olet? Tai tässä tapauksessa, millainen idiootti minä olen?

Siihen millainen persoona olet, et juuri pysty vaikuttamaan. Ainut, omasta mielestäni, järkevä tapa toimia persoonansa suhteen, on tutustua siihen millaisia toimintapoja itsellä on. Miten reagoi stressiin, miten rentoutuu, millaisten ihmisten kanssa tulee toimeen helposti ja millaisten ihmisten kanssa toimeen tuleminen on haastavaa. On hedelmätöntä potea huonoa omaatuntoa siitä, että se punainen kaveri, joka lähes jokaisen lähipiiristä löytyy, on jo soittanut muutaman businesspuhelun, koodannut maailman pelastavan tekoälysovelluksen ja tienannut ensimmäisen miljoonansa, kun itse vasta keittelee aamukahvia ja arvailee säätilaa. Jokainen voi löytää itselleen omille tavoitteilleen sopivan toimintatavan, mutta itsestään se ei kehity. Ei ole yhtäkään urheilijaa, joka olisi vahingossa aloittanut huipputuloksiin johtavaa harjoittelua tai sattumalta havainnut syövänsä täydellisesti harjoittelua tukevan ruokavalion mukaan. Miksi omien henkisten ominaisuuksien paras mahdollinen hyödyntäminen tapahtuisi itsestään?

Eri persoonallisuustyyppien välinen vuorovaikutus

Kirjassa on esitelty myös se miten eri värit vuorovaikuttavat keskenään. Karrikoitu esimerkki on vihreän ja keltaisen vuorovaikutus. Vihreä ei pidä itsestään meteliä, eikä keltainen muuta tee kuin pitää itsestään meteliä. Sininen tahtoo analysoida asiat perinpohjin, punainen vetäisi jokaisen mutkan suoraksi, jos mutkiin on edes pakko mennä. Hedelmällinen vuorovaikutus voi olla haastavaa. Onneksi todellisuus on monimutkaisempi, mutta kun tunnistaa oman tapansa toimia ja muiden tavat toimia, voi esittää oman viestinsä niin että muut ymmärtävät sen ja toisaalta ei kiusaa itseään turhaan sillä, että ei toimi luonnostaan niin kuin joku muu. Luin kuvaukset useasti. Olen vihreä, väreistä luterilaisin. Persoona, joka pitää verkkaisesti etenevistä ennalta suunnitelluista projekteista ja joka voi ottaa itselleen tehtäviä, silkasta velvollisuudentunnosta. Vihreä ei ole sen huonompi tai parempi väri kuin muutkaan. Silti olisi mukava löytää omia toimintamallejaan hiukan dynaamisemmista väreistä. Hyvä puoli asiassa on, että kukaan ei ole puhtaasti vain yhteen luokkaan sopiva eikä tämäkään kirja ole sudenpentujen käsikirja, josta löytyy vastaukset kaikkiin kysymyksiin ja tilanteisiin.

Esimerkkinä käytännön sovelluksesta voin kertoa, että olen toisinaan tekemisissä lähes yksinomaan punaista persoonallisuustyyppiä edustavan ihmisen kanssa. Minulle on luontevaa hoitaa asiat niitä näitä samalla jutustellen, se ei sovellu punaisen ihmisen kanssa toimimiseen. Hän pitkästyisi ja minä loukkaantuisin ynseästä käytöksestä. Onni oli tajuta myös millainen idiootti hän on. Punaisen ihmisen kanssa on tavattoman helppo kommunikoida, kunhan käyttää ytimekkäitä ja suoraan asiaan meneviä lauseita. Hänkin on luultavasti huomannut millaisia tapoja minulla on ja kysyy tavattaessa muodon vuoksi kuulumisia.
Enimmäkseen sinistä tyyppiä edustavan kaverin kanssa työskentely on miellyttävää. Asioihin syvennytään perusteellisesti ja niitä käsitellään niiden vaatimalla vakavuudella ja ilman kiirettä. Ongelmaksi muodostuu vain se, että joskus pitäisi saada jotain ihan valmiiksi asti. Lopputulos on silkkaa timanttia, jos siihen ikinä päästään. Sama on myös toisten vihreää persoonallisuustyyppiä edustavien kanssa. Silloin tosin voi olla, että aika menee enemmän mukavaan yhdessäoloon ja jutusteluun.
Impulsiiviset ja jatkuvasti itsestään suuren numeron tekevät keltaiset taas ovat kuvauksia sellaisista ihmisistä, joiden kanssa en oikein tule toimeen. Tässä asiassa huomaan toimivani aika tavalla oppikirjan mukaisesti. Tosin, myös tämän persoonallisuustyypin ihmisiä on ystävissäni. Koska kuten kirjassakin mainitaan, vihreät ovat kaikkien kavereita. Maailmani on täynnä pohjimmiltaan mukavia ihmisiä, jotka saattavat toisinaan toimia hölmösti, mutta siitä ei ole kukaan osaton.

Itsensä johtaminen työkaluna

Ennen tiimiopintoja olin kuullut itsensä johtamisesta. Mutta en ollut ymmärtänyt sen merkitystä. Minulla on tapana olla aika lailla jalat maassa. Kaikki abstraktilta ja epämääräiseltä kuulostava herättää hiukan epäluuloja. Olen pohjimmiltani niitä ihmisiä, joille Finlandiapalkitun kirjailijan kehotus opetella ruotsia olisi tarpeen. Tässäkin tapauksessa omien ennakkokäsitysten murtuminen on tehnyt pelkästään hyvää. Olen saanut käyttööni taas yhden työkalun, jolla pystyn paremmin hahmottamaan sitä miten toimin tiimissä ja miten ylipäätään reagoin sosiaalisissa tilanteissa toisiin ihmisiin. Yrittäjältä vaadittava teflonpinta on saanut taas uuden silauksen, kun itsensä ymmärtäminen on johtanut myös toisten ihmisten parempaan ymmärtämiseen. Omista toimintatavoitaan ei kannata pitää kynsin hampain kiinni joka tilanteessa. Vallitseviin olosuhteisiin sopeutuminen ei ole kenellekään kuolemaksi eikä se että kommunikoi ihmisten kanssa taitavemmin ole merkki teennäisyydestä, vaan se on yhteisymmärryksen rakentamista, mikä sopii vihreälle persoonalle oikein hyvin.

Lähteet

Erikson, T. 2017. Idiootit ympärilläni. Kuinka ymmärtää muita ja itseään. 1. painos. Atena Kustannus Oy