Tampere
25 Sep, Saturday
11° C

Proakatemian esseepankki

Itsemyötätunto > itsekriittisyys



Kirjoittanut: Anniina Rantalainen - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Merkityksellisen työn kaava
Rosa Nenonen
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Rosa Nenonen puhuu kirjassaan Merkityksellisen Työn Kaava itsemyötätunnosta. Itsemyötätunto on kirjailijan mukaan vastavoima itsekriittisyydelle. Siinä missä itsekriittisyys ruokkii negatiivisia asenteita ja lisää uupumusta, itsemyötätunto edistää hyvinvointia ja auttaa parempiin suorituksiin. Yleinen ajatus on se, että itsemyötätunto on heikkoutta, alentaa suoritustamme ja saa meidän luovuttamaan helposti. Todellisuus on kuitenkin päinvastainen: vaatii suurempia voimia ja enemmän rohkeutta myöntää itselleen, että omat resurssit ovat loppuneet ja yritys on epäonnistunut, kuin kritisoida itseään jo ennen yrittämistä.

Toisin kuin edelleen liian usein ajatellaan, itsensä kurittaminen, soimaaminen ja omien voimavarojen älytön kuluttaminen ei vie ihmistä menestystä kohti. Se saattaa aiheuttaa lyhyitä onnistumisen pyrähdyksiä, mutta on loppujen lopuksi energiaa vievä ja kuluttaa ihmisen loppuun. Itsekritiikki on yhteydessä ahdistukseen ja masennukseen, kun taas itsemyötätunto auttaa pitkäjänteisessä työssä ja sitä kautta tavoitteiden saavuttamisessa ja ilon ylläpitämisessä onnistumisten kautta.

Itsemyötätunto tarkoittaa Nenosen mukaan itsensä kohtelemista samalla tavalla kuin rakkaimpiensa. Tähän kuuluu itsestä välittäminen ja huolenpito, ystävällisyys ja ymmärrys itseä kohtaan. Ihminen, joka ei tunne itseään kohtaan myötätuntoa, voi olla muita kohtaan hyvinkin ymmärtäväinen. Se ei kuitenkaan poista sitä ongelmaa, joka itsekritiikistä ja itsensä piiskaamisesta parempiin tuloksiin aiheutuu.

Otetaan esimerkiksi tämä hullunmylly, jota tällä hetkellä elämme: vuosi 2020. Monen meistä läheisiä ja tuttavia on lomautettu, osa on saatettu jopa irtisanoa koronan vuoksi. Miten me reagoimme läheisiemme huonoihin uutisiin? Myötätunnolla, tietysti. Ei ole heidän syynsä, että maailmaa ravisteleva pandemia kolhii monia eri aloja pakottaen yritykset äärimmäisiin tekoihin pakon edessä. Me emme arvostele lähimmäisiä heidän suorituksistaan tilanteessa, joka ei ole heidän syynsä. Miksi siis aivan liian usein teemme niin itsellemme? Miksi liian usein ajattelemme: ”olisin pystynyt parempaan”, ”jos todella olisin tehnyt työni hyvin, minusta ei olisi näin vain luovuttu”, tai ”miksi en säästänyt rahojani silloin, kun tilanteeni oli vakaa?” Meillä on taipumus olla itsellemme liian ankaria, ja välillä oman hyvinvointimme kustannuksella. Kun on kyse omasta suoriutumisesta, usein ajattelemme, että ”aina pystyy parempaan”. Mitäpä, jos aina ei tarvitsisi?

Itsemyötätunto ei siis eroa myötätunnosta toisia kohtaan ollenkaan. Se on huonon fiiliksen tunnustamista, läsnä olemista itselle, omien tunteidensa kuuntelemista. Se on apua, jota on valmis tarjoamaan itselleen tunteakseen olonsa taas paremmaksi. Se on sitä, että ymmärtää itseään, on valmis antamaan itselleen anteeksi, olemaan tuomitsematta ja soimaamatta itseään. Myötätuntotutkija Kristin Neffin mukaan itsemyötätunto rakentuu seuraavista kolmesta elementistä:

  1. Ystävällinen suhtautuminen itseä kohtaan.
    Itsemyötätuntoon kuuluu se, että kohtelemme itseämme samoin kuin ystäviämme: tukien, ymmärtäen ja auttaen.

 

  1. Yleinen inhimillisyys.
    Kuinka usein ajattelemme: ”miksi aina minä?” Kaikki ihmiset kohtaavat ongelmia, kärsimystä ja haasteita elämässään, mutta meillä on taipumus kokea oma ahdinkomme erikoislaatuisena, muita pahempana. Siispä meidän tulisi inhimillistää itsemme niin itsellemme kuin muillekin: kun kertoo omista haasteistaan, saa todennäköisemmin apua ja vertaistukea, kuin patomalla ongelmiaan sisällään ja soimaamalla itseään, kun ei saa mitään aikaiseksi niiden parantamiseksi.

 

  1. Tietoinen läsnäolo.
    Ihmisen tulisi olla läsnä tässä hetkessä. Vaikka siitä paljon puhutaan, se tuntuu silti hankalalta. Tietoinen läsnäolo on itsemyötätunnon kannalta kuitenkin todella tärkeää: se on tuomitsematon, avoin mielentila, jossa voimme tarkastella ajatuksiamme ja tunteitamme sellaisenaan. Kun olemme läsnä, meidän ei tarvitse yrittää peitellä fiiliksiämme ja peittää niiden erilaisten vaatimuksien alle. Tunteiden tulisi antaa tulla, ne tulisi tiedostaa ja ne tulisi myös päästää irti.

Itse olin skeptinen itsemyötätuntoa kohtaan käsitteenä. Eikö se voi olla myrkyllistä? Eikö ole tosi houkuttelevaa päästää itsensä helpolla ja selittää oma laiskuus itsemyötätunnolla? Kirjailija oli miettinyt samaa, ja avasi tätäkin Merkityksellisen Työn Kaavassa. Tutkimuksen mukaan itsemyötätunto kuitenkin kasvattaa motivaatiota sen sijaan, että heikentäisi sitä. Se vähentää epäonnistumisen pelkoa ja näin ollen saa meidät kokeilemaan rohkeammin uusia, haastavilta tuntuvia asioita. Näin ollen koemme enemmän onnistumisen kokemuksia. Itsemyötätuntoisen ihmisen on myös helpompi vastaanottaa kritiikkiä, yrittää uudelleen ja tarttua uusiin haasteisiin rohkeasti.

Nenosen mukaan itsemyötätunto päihittää itsetunnon. Itsetunto vahvistuu, kun onnistumme ja meitä kehutaan. Tämä tarkoittaa, että se myös heikentyy, jos suoriudumme odotuksia huonommin. Itsemyötätunto sen sijaan on sidoksissa itsensä arvostamiseen: vaikka epäonnistun, se ei tee minusta huonoa. Voin aina yrittää uudestaan. Tutkimusten mukaan itsemyötätunto kasvattaa resilienssiä eli kykyä nousta jaloilleen hidastavan tai negatiivisen kokemuksen jälkeen. Se myös nostaa onnellisuustasoa ja kohentaa itsearvostusta.

En tiedä totuutta, mutta voisin kuvitella, että ihmisten, joilla on hyvä synnynnäinen itseluottamus, on myös helpompi olla itseään kohtaan myötätuntoisia. Itse koen, että uskallan ottaa riskejä, epäonnistua ja myöntää epäonnistuneeni ilman, että tunnen olevani huono tai laiska. Mikä pointti itsensä ruoskimisessa ja vähättelyssä on? Miksi ihmisillä on niin suuri taipumus ajaa itsensä uupumuksen partaalle tunteakseen tehneensä tarpeeksi? Onko nykypäivänä ok olla ”ihan hyvä”, vai täytyykö todella aina pyrkiä olemaan paras mahdollinen? Sosiaalisessa mediassa tulee päivittäin vastaan inspiroivia lausahduksia siitä, kuinka joka päivä tulisi pyrkiä olemaan ”oma paras itsensä”. Entä, jos aina ei jaksa? Entä, jos joskus haluaisikin vain suoriutua ihan hyvin, ilman, että täytyy puskea itseään maksimaaliseen suoritukseen? Vahtaako joku todella meidän päivittäisiä suorituksiamme arvostellen, kuka on pärjännyt parhaiten ja ylittänyt itsensä minäkin päivänä? Enpä usko. Siksi meidän täytyisikin aina muistaa, että kaikki se sisäinen puhe omissa päissämme vaikuttaa meidän omiin tuntemuksiimme ja asenteisiimme itseämme kohtaan. Miksi emme siis olisi hieman myötätuntoisempia omia itsejämme, suorituksiamme ja tunteitamme kohtaan? Me vastaamme loppujen lopuksi itsestämme vain itsellemme – on siis syytä pitää omasta itsestään huolta, aivan kuin läheisistään.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close