Tampere
16 Apr, Tuesday
2° C

Proakatemian esseepankki

Itseluottamusta vai ylimielisyyttä?



Kirjoittanut: Jani Bieck - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

1.3.2018

blogiessee

jani bieck

 

Itseluottamusta vai ylimielisyyttä?

 

Siinäpä kysymys, joka herättää paljon puhetta ja mielipiteitä. Raja näiden välillä on vähintäänkin häilyvä ja joskus itseluottamusta omaavia ihmisiä leimataan ikävästi ylimielisiksi. Tähän vaikuttanee varmasti myös se, ettei täällä Suomessa katsota kovin hyvällä, jos joku tekee itsestään ”numeroa” tai erehtyy kehumaan itseään. Kun katsotaan vaikkapa rapakon taakse Jenkkilään, niin siellä taas tuntuu kulttuurin olevan hyvin erilainen ja siellä jopa kehutaan kilpaa itseään ja pönkitetään sitä omaa minä-kuvaa sitten missäkin muodossa, tiedä onko sekään paras mahdollinen tapa.

 

MIKSI ITSELUOTTAMUSTA ON HYVÄ OLLA

 

Olen kuullut sanottavan, että itseluottamus on synnynnäistä. Osittain se varmasti pitänee paikkansa, mutta uskallan sanoa, että kyllä sitäkin pystyy ja kuuluu harjoittaa. Erilaiset onnistumisen tunteet, saavutukset ja yksinkertaisuudessaan kaverin kehut voivat kasvattaa tätä ominaisuutta meissä jokaisessa. Kehutaan siis kaveria aina kun siihen on mahdollisuus!

Mitä se itseluottamus sitten voi parhaimmillaan olla? Vahvalla itseluottamuksella varustettu kaveri saa varmasti enemmän aikaiseksi, kuin sellainen, joka epäilee liiaksi itseään. Se on tietysti harmillista, että mitä erilaisemmat pelot ja epävarmuus rajoittavat monia ihmisiä tekemästä sitä, mitä oikeasti haluaisivat tehdä. Sanoisin itse olevani itsevarma kaveri, mutta totta kai minullakin on hetkiä, jolloin epäilen itseäni ja ajattelen, että mitäköhän ihmiset minusta ajattelevat, mutta ne ajatukset eivät ota kuitenkaan liiaksi valtaa. Täten tilaa jää edelleen rohkeudelle tehdä, kuin jättää tekemättä. Esimerkiksi tämä blogin pitäminen. Sekin on minulle asia, joka herättää aina välillä pienen epäilyksen siemenen, että onko tässä mitään järkeä ja onko minulla niin ”merkittävää” sanottavaa. Mitä sitten, vaikkei aina olisikaan? Pääasia on, että tykkään tämän tekstin kirjoittamisesta ja sehän on ainoa asia millä on merkitystä!

Etenkin myyntityössä minulla täytyy olla itseluottamusta, koska epävarmalta myyjältä kukaan ei osta mitään! Minun täytyy myyjänä seistä esittämäni asian takana, uskoa siihen mitä teen ja mieluiten itsevarmalla olemuksella. Itsevarmuus herättää asiakkaassa luottamusta ja näin hän tulee tekemään herkemmin ostopäätöksensä, koska hän luottaa minun tietävän mitä teen ja toimien hänen etujensa mukaisesti.  Itseluottamuksesta harvemmin on haittaa monessa muussakaan esimerkiksi treffeillä ollessa. Silloin ”myyt” tuotteen sijasta itseäsi, koska haluat varmasti toisen pitävän sinusta. Onko siis väärin sanoa itselleen ennen treffeille menoa, että hitto minä olen oikeasti hyvä tyyppi ja tuon sen esille olemalla oma itseni! Itsevarmuus myy, joten heitä ihmeessä turha epävarmuus roskikseen ja luota itseesi! Meistä jokainen tulee myös joskus epäonnistumaan, mutta sekin kuuluu elämään, eikä sitä kuulu ottaa liian vakavasti.

 

KUN ITSELUOTTAMUS MENEE YLIMIELISYYDEN PUOLELLE

 

Ylimielisyys taas harvemmin on hyvä asia. Mistä sen sitten tunnistaa, että itseluottamus lähtee niin sanotusti lapasesta ja kääntyy ylimielisyyden puolelle? Sanoisin, että ylimieliselle ihmiselle ei esimerkiksi pysty antamaan helposti palautetta, koska se hyvin harvoin tulee otettua tosissaan. Palautetta saatetaan vähätellä ja ajatellaan olevansa kaikessa oikeassa. Arvostelu on taas asia erikseen ja sitä ei kuulukaan ottaa kuuleville korville, mutta mielestäni palautteen antaminen on välittämistä ja se, joka sen antaa tahtoo sinun oikeasti ottavan siitä koppia. On suorastaan loukkaavaa palautteen antajaa kohtaan, jos se sivuutetaan. Itse ainakin haluan, että minulle annetaan palautetta, joten antakaa sitä rohkeasti esimerkiksi tästä blogikirjoituksesta! Tunnistan, etten todellakaan tiedä tai osaa kaikkea, joten olisi hienoa, jos jakaisitte ajatuksia asioista kanssani.

Toinen merkittävä piirre ylimielisessä ihmisessä on varmasti se, että ajatellaan maailman pyörivän oman navan ympärillä. Ajatellaan olevansa parempia, kuin toiset. Pidetään itseä toisia arvokkaampana. Voi tietysti sanoa olevansa jossakin tietyssä asiassa parempi kuin toinen, muttei se tee kenestäkään arvokkaampaa. Itsekin voin sanoa olevani parempi myyjä, kuin moni muu, muttei se minusta sen parempaa ihmistä tee. Huomioidaan siis muutkin ihmiset ja arvostetaan kaveria yhdenvertaisena!

 

HAASTE SINULLE

Nyt olisi normaalisti aika perinteiselle loppuyhteenvedolle, mutta ajattelinkin heittää ennemmin haasteen sinulle, joka tätä tekstiä luet! Voidaan varmasti todeta, ettei itseluottamus sopivassa määrin ole huono asia. Harjoitellaan sitä nyt yhdessä, koska sitä pystyy hyvinkin yksinkertaisella harjoituksella kehittämään. Ajatuksena se, että meidän olisi oikeasti hyvä kehua useammin itseämme, koska parempi se on kehua, kuin haukkua.  Toista siis perässä seuraavat sanat: ”Minä olen oikeasti hyvä tyyppi!”.

 

-Jani

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close