Tampere
28 Mar, Thursday
4° C

Proakatemian esseepankki

Itseluottamusta peliin



Kirjoittanut: Titta Keisala - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

”Kun olemme kysyneet, mistä erottaa maailman parhaat urheilijat, niin saamme saman vastauksen kuin apteekin hyllyltä.

Itseluottamus.

Tekemiemme haastatteluiden perusteella menestyminen huipulla perustuu vahvaan uskoon omia kykyjä kohtaan, yhdistettynä nollaamistaitoon sekä kyvykkyyteen olla läsnä hetkessä.” (Leppänen & Leppänen 2017, 17)

 

En ole ennen pohtinut, kuinka vahva itseluottamus ammattiurheilijoilla on. On niin itsestään selvää, että esimerkiksi jääkiekkoilija yrittää välittömästi uudestaan tehdä maalin sen jälkeen, kun on juuri epäonnistunut siinä. Tätä miettiessä on selvää, että urheilijoilla on aivan käsittämätön taito itsensä kokoamiseen ja tsemppaamiseen epäonnistumisen jälkeen. Itseluottamus täytyy olla aivan napissa, ettei epäonnistuminen vaikuta tulevaan suoritukseen. Yksinkertaisesti sanottuna et voi menestyä urheilussa, jos se vaikuttaisi. Ammattiurheilijana oleminen edustaa nimenomaan kaikkea kolmea yllä mainittua osa-aluetta: itseluottamusta, nollaamistaitoa, läsnäoloa.

Luonnollisesti itseluottamus, nollaamistaito ja läsnäolotaito ovat tärkeitä taitoja, jotka jokaisen huipulla olevan ihmisen pitäisi osata, ammatista huolimatta. Lisäksi huolimatta siitä onko taidot opittu matkan varrella vai harjoiteltu jo sitä ennen, pitää niitä ylläpitää jatkuvasti, koska ne ovat sidoksissa niin vahvasti jatkuvaan menestymiseen, onnistumiseen ja yleiseen hyvinvointiin. Sen takia tämän aiheen pitäisi kiinnostaa aivan jokaista meistä.

 

”Huippusuoritus=kapasiteetti + itseluottamus.” (Leppänen & Leppänen 2017, 25)

On usein sellainen mielikuva, että kun joku on loistava lajissaan tiedoillaan ja taidoillaan (jotka edustavat kapasiteettia), se riittäisi huippusuoritukseen. Näin ei kuitenkaan ole. Tarvitaan itseluottamusta, omiin kykyihin uskomista, pelon sietämistä ja epäonnistumisien hyväksymistä. On todettu, että on todennäköisempää onnistua silloin, kun uskoo itseensä. Koen yllä olevan lainauksen erittäin tärkeänä kiteyttäjänä koko itseluottamukselle, koska se edustaa sitä mitä siitä seuraa. Huippusuoritus.

Tietenkin, itseluottamukselle kuin monelle muullekin piirteelle on rajansa ja kääntöpuolensa. Jokainen varmaan tietää mitä tarkoitan. Eli sitä, milloin itseluottamus menee yli, jolloin et ole vain itsevarma vaan myös ärsyttävä. Mietinkin, onko se raja selvä? Milloin itseluottamus menee yli? Ja jos jollain on itseluottamus mennyt jo asteen yli, onko hän siitä tietoinen vai pelkästään vain ympärillä olevat ihmiset? Voi myös olla, että vain osa kokee liiallisen itseluottamuksen ärsyttäväksi ja toiset eivät sitä ehkä huomaa. Tuli lisäksi mieleen, että on todennäköistä, että itseluottamus rajoineen on jollain tasolla kultturisidonnaista.

 

”Kaikki rajat ja esteet ovat vain mielen luomia ajatuksia.” (Leppänen & Leppänen 2017, 188)

Mielestäni itseluottamuksen tärkeydestä puhutaan nykyään enemmän kuin ennen. Vai johtuuko se siitä, että näin aikuisiällä aihe tulee vain ilmi enemmän? Lapsia kun ei tarvitse muistutella itseluottamuksesta, koska heillä on se aivan luonnostaan. Ellei ihmisillä olisi jo syntyessään korkeaa itseluottamusta, uskoa omiin kykyihin ja periksiantamattomuutta, ei olisi mahdollisuutta kehittyä vauvasta lapseksi. Lapsena mennään kuin pää kolmantena jalkana pelkäämättä yhtään mitään tai ketään. Uskotaan aivan täysillä itseen eikä ole mitään mitä ei voisi osata tai saavuttaa.

Mietinkin mihin se kaikki katoaa? Laittaako elämänkokemukset ja epäonnistumiset lapsena omistettua itseluottamusta niin paljon alaspäin? Mietin myös, kuinka lapsille sanotaan epäonnistuessa: ”Ei haittaa, hienosti osasit, kokeile uudestaan”, kun taas mitä sanotaan aikuisille epäonnistuessa vai sanotaanko mitään? Loppuuko kannustaminen jossain vaiheessa? Ei sen ainakaan tarvitsisi loppua. Varmasti jokainen pystyisi kannustamaan puolisoaan, perhettään tai ystäviään ainakin enemmän kuin mitä tekee tällä hetkellä.

 

”Yksikään ihminen ei ole immuuni virheiden tekemiselle ja epäonnistumiselle.” (Leppänen & Leppänen 2017, 124)

Vaikka lapsuus vaikuttaa itseluottamukseen, sillä ei ole kuitenkaan absoluuttista vaikusta kirjan kirjoittajan mukaan. Tie itseluottamukseen on varmasti kaikilla erilainen. Jotkut oppivat pienenä ja se säilyy elämän aikana, osa puntaroi sitä jossain matkan varrella ja joku taas löytää sen vasta myöhemmällä iällä. Tätä kirjaa lukiessani aloin pohtia omaa tietäni itseluottamukseen. Lapsena tai nuorena sitä ei luonnollisesti ole tullut pohdittua tai huomattua ollenkaan mutta aikuisena ja melkeinpä vasta sitten, kun sain lapsen, olen vasta tiedostanut, että minullahan on hyvä itseluottamus. Uskonkin, että se pohjautuu vahvasti vanhempiini ja siihen, kuinka he ovat kasvattaneet minua ja sisaruksiani. Olen aina kokenut, että saan olla sellainen kuin olen, saan ilmaista itseäni niin kuin haluan, saan tuntea mitä tunnen ja olen hyvä juuri sellaisena kuin olen. Minua on kannustettu tähänkin päivään asti ja opetettu, että epäonnistumiset kuuluvat asiaan. Toivonkin, että osaan tukea omaa lastani samalla tavalla.

Kiitos äiti ja isi!

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close